Kuntalehti ruotii viimeisimmässä numerossaan kuntajohtajuutta. Miksi naiset eivät pääse tai halua kuntajohtajaksi, kysytään. Näin siitäkin huolimatta, että kuntatyöntekijät ja johdettavat ovat vahvasti naisvalta-aloja.

Nykyisin naisjohtajia kuntajohtajista on noin 16 %. Suuremmissa kunnissa naisjohtaja on vain Tampereella ja Porissa, aiemmin oli myös pääkaupunkiseudun kunnissa, jopa kaikissa samaan aikaan.

Naiset eivät oikein halua kuntajohtajaksi. Hakijoista vain noin viidennes on naisia. Kiltti tyttö ei kuntalehden mukaan hae kovia paikkoja ja kuntakulttuuri tahtoo olla äijäköörien elämää. Naiset ovat opettajina ja sosiaalijohtajina.

Paljon saisi kuntakulttuuri muuttua, että se alkaisi vastata oman aikamme vaatimuksia. Kovin moni väsyy, turhautuu ja lopettaa. Sama pätee toki myös muihin äijäköörien rakenteisiin ja politiikkaan. Kabinettipäätökset vaivaavat, kunnallisjärjestöt päättävät asiat, säästöt ja uudistukset vaikeuttavat luovaa kulttuuria.

Koko päätöksentekokulttuuri kuuluisi muuttaa. Politiikan tulisi keskittyä oleelliseen, suuriin asioihin ja pelkkä ilkeily ja sen sietäminen ei ole sekään asiansa osaavan johtajan työpaikkana ihmisen elämää. Moni nainen väsyy ja joutuu suojelemaan myös perhettään, lapsiaan. Työ kun tahtoo olla koko vuorokauden vaativaa ja joukossa on aina joku ammattinsa osaava kiusaaja, sielunsyöjäksi kutsuttu tapaus. 

Millainen on sitten hyvä kuntajohtaja? Monelle yhteistä näyttäisi olevan selkeä ja avoin vuorovaikutus luottamushenkilöihin sekä henkilöstöön. Kaikkien olisi tunnettava keskeiset tavoitteet ja oma roolinsa niiden toteuttajana. Etenkin naiset kiteyttävät tämän asukkaiden palvelemiseen ja kuntalaisten etuun. Määrätietoinen on oltava ja eteenpäin katsova.

Miehet puhuvat enemmän selkeästä strategiasta, yhteisistä arvoista, vastuusta ja liikkumatilasta. Kuntajohtaminen on heille ihmistyötä, yhdessä tekemistä, yhteensovittamista. Luottamus syntyy vuorovaikutuksessa, josta syntyvät nämä äijäköörit. Äijäkööriä ei ole tarvis manipuloida sillä tavalla kuin sen ulkopuolisia johdettavia. Luottamusta kuvataan liimana ja energian antajana.

Nuoret leijonat ja vanhat konkarit opiskelevat uusille tavoille. Vanhat fraasit luottamuksesta, avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä ovat korvautumassa kunnan strategialla johon kaikki sitoutuvat. Toimialoittain pilkottu osatavoitteiden optimointi on kuin prosessointia, jossa iteroidaan välillä vatulointikoria tyhjentäen. Jokaisen tulisi tietää oma vastuunsa ja se mitä häneltä työssään odotetaan.

Nykyjohtajan on pärjättävä uuden mediayhteisön ja sen kulttuurin kanssa. Isännistä on tullut mahdollistajia ja helposti lähestyttäviä. Uudessa kompleksisessa kulttuurissa kuntajohtajasta on tullut muiden ihmisten oppimisen ja kehittymisen tukija ja mahdollistaja. Vallan keskittämisen sijaan pyritään sitä jakamaan ja helpottamaan muiden vaikuttamista ja koko osaamisympäristön laajentamista.

Johtajasta on tullut yhteen kokoava voima, kerrottiin maailmalla meille  1970-luvun johtamiskoulutuksessa ja siihen on taas palattu. Tämä toistuvuus on tyypillistä noin parin vuosikymmenen välein ja aina uuden sukupolven löytämänä. Toimintaohjeiden ja valmiiden ratkaisujen komentotaloudesta on päädytty jälleen oppiviin organisaatioihin haastaen yksilöt itsenäiseen ajatteluun.  Kuntajohtajan suhde lähiesimieheen on edelleen tärkeä ja kunnissa se on hallituksen puheenjohtaja. Some on sekin nyt osa johtajuutta ja monella johtajalla on kokemusta siitä kuinka edes perhettä ei säästellä.  

Ps

Miksi Timo Soinin puhe eurooppalaiselle yleisölle herätti Suomen medioissa ja Hesarissa kummastusta, hämmästystä? Minähän äänestän häntä juuri noiden arvojen vuoksi. Miksi suomalainen media ei ole niistä kertonut suomalaiselle lukijalleen?? Tuliko ne jotenkin nyt yllätyksenä?? Yhtä hyvin puheen olisi voinut pitää Barack Obama, Paavi, YK:n pääsihteeri. Heillä kun on yhteisiä arvoja ja minä äänestän ihmisen arvoja ja odotan myös niiden mukaan syntyviä tekoja. Sitä kutsutaan kansakunnan moraalipääomaksi puolueessa, kansanliikkeessä.