Mitä pitäisi ajatella, kun näkee kuusivuotiaan lapsen leikkivän kerrostalon pihalla ilman vanhempiensa läsnäoloa? Ja mitä pitää silloin vastuuntuntoisen aikuisen tehdä?

Tällä viikolla saimme lehdestä lukea, kun eräs mummo kirjoitti, että kuinka kävi kun  lapsenlapsensa leikki kotitalonsa pihassa. Joku huolestunut oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen.

Hei haloo! Ottaa tuollaisessa tilanteessa yhteyttä lastensuojeluun? Eikö jokaisen aikuisen tule arvioida tilanne ja katsoa onko lapsella kaikki hyvin?

Tuntematta tämän tapauksen yksityiskohtia niin herättää kysymyksen nykyisestä maailmanmenosta.

Olemmeko niin vastuuttomia, että emme huolehdi lapsista yleisesti. Ovat sitten omia tai toisten omia, jonkun omia kuitenkin.

Perinteisesti, tai ainakin ennen, kaikki aikuiset valvoivat lapsia. Ei epäity, jos naapurin setä tai täti sanoi jotain ja tuntui turvalliselta, kun aikuiset kontrolloivat pihojen tapahtumia. Suurin auktoriteetti oli muuten lapsuudessani talonmies. Tuo kaikkein lasten ”kauhu”. Nautti jopa suurempaa kunnioitusta kuin omat vanhemmat tai opettajat.

Yhteisvastuu on hävinnyt jonnekin.

Lapset ovat tulevaisuutemme ja kansakunnan tulevaisuus ja voimavara. Pitäkäämme heistä huolta, nyt ja tulevaisuudessa.

Ja jos liki kouluikäinen tenava on leikeissään talon pihalla niin ei hänellä kyllä mitään hätää ole. Lapsen itsetunto vahvistuu, kun hän huomaa pärjäävänsä hetken ilman vanhempiaan. Toki lapsia ei saa jättää oman onnensa nojaan. Kaupunkilaisjärkeä on tässäkin asiassa käytettävä.

Pidetään me aikuiset kaikista lapsista huoli ensisijaisesti itse eikä ulkoisteta sitä viranomaisille. Lastensuojelu on ihan riittävän työllistetty ilman ilmoituksia normaalista lapsen leikkimisestä. Ja taas silloin, kun on aihetta ilmoittaa huolesta niin silloin ei kenenkään aikuisen tule epäröidä.