Professorit leikkaamassa eläkkeitä
Lehtitietojen mukaan on ”Talouspolitiikan arviointineuvosto” leikkaamassa eläkkeitä.
Vuosikymmeniä eläkeasioita ja eläkemaksujen muutoksia seuranneena, ihmettelen neuvoston esityksiä. Syy selvisi, kun selvitin, keitä neuvostoon kuuluu. Jäsenet ovat kaikki ”kirjanoppineita” eli professoreja, joilta näyttää puuttuvan tavallisen kansalaisen ns. ”maalaisjärki”.
Neuvoston eräs peruste leikkauksiin on, että työeläkemaksuja ja työttömyysmaksuja voitaisiin alentaa heti. Olen samaa mieltä, mutta kyseisten maksujen alennukset voitaisiin tehdä ilman leikkauksiakin. Professorit eivät tiedosta, että eläkeyhtiöiden eläkevarat kasvoivat vuona 2024 sijoitustuottojen ansiosta lähes 2 miljardia euroa kuukaudessa eli 23,4 mrde vuodessa. Viime vuoden tulos tullee olemaan vieläkin parempi.
Eläkeyhtiöiden eläkevarojen tasearvo oli 30.9.2025 noin 279 mrde eli yli kolme kertaa enemmän kuin Suomen valtion tämän vuoden talousarvio. Kasvu on vuosikymmenien saatossa ollut rajua, sillä taseavo oli vuonna 1996 vain 36 mrde.
Professoreilta on unohtunut tieto siitä, ketkä ovat mahdollistaneet rahastojen peruspääoman. Rahastojen kasvun ovat aikaansaaneet suuret ikäluokat ja yritykset, joiden maksuilla on eläkkeet maksettu. Mielestäni tämä on osoitus sukupolvien jatkuvasta oikeudenmukaisuudesta.
Haluan myös korostaa, että eläkkeet ovat saajalleen myöhennettyä palkkaa, samaan tapaan, kuin osuuskaupan bonukset ovat myöhennettyä alennusta.
Jos arviointineuvosto haluaa esittää jotain myönteistä, niin esitykseni on, että tekisitte ehdotuksen eläkeläisen lisäveron eli raippaveron (5,85 %) poistamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kun eläkkeensaajille on kohdistettu 5,85 %:n lisävero yli 47 000 euroa olevasta tulosta, on vastaava lisävero muilta tulonsaajilta vain 2 % yli 150 000 euron tulosta.
Otanpa lopuksi pari esimerkkiä. Jos eläkeläisen tai työntekijän vuositulo on noin 54 000 euroa, niin työntekijä maksaa siitä veroa 21,6 % ja eläkeläinen 32,8 %. Erotus 11,2 % . Jos molempien tulot ovat noin 97 000 euroa vuodessa, niin työntekijän vero siitä on 28,2 % ja eläkeläisen 41,3 %. Erotus 13,1 %.
Summa summarum. Esimerkit kertovat totuuden, jota professorit eivät näköjään tiedosta, että tällä hetkellä eläkkeellä olevat 1,6 miljoonaa työeläkeläistä ovat eläkkeensä aikoinaan maksaneet ja maksavat – siitä huolimatta – eläkkeestään vuosittain yli 10 % enemmän veroa kuin työntekijät samansuuruisesta tulosta.
KAUKO TUUPAINEN
talousneuvos, eläkeläinen
Jyväskylä
Tekstin aiheet:
Suomen eläkejärjestelmä on rakennettu niin, että mitä korkeampi palkka, sitä suuremmat pakolliset eläkemaksut. Nämä maksut lähtevät suoraan yrityksen kassasta eivätkä koskaan palaa takaisin yrityksen käyttöön. Järjestelmä sallii hyvin suuret eläkkeet, mutta niiden rahoitus on käytännössä yritysten ja työn hinnan päälla. Tämä tekee työstä kallista ja syö investointikykyä.
Viron mallissa logiikka on täysin toinen. Siellä ei ole ansiosidonnaista eläkelupausta, eikä yrityksen kustannus kasva palkkatason mukana. Pakolliset maksut ovat pienet, ja rahastoiva osa menee työntekijän tilille, ei yhteiseen eläkejärjestelmän kassaan. Yrityksen rahat jäävät yrityksen käyttöön, eivätkä ne ”lähde eläkkeelle” työntekijän mukana.
Tämän seurauksena Viro saa enemmän investointeja, enemmän kasvua ja vähemmän poliittista painetta ”suurten eläkkeiden vainoamiseen”. Suomessa järjestelmä tuottaa suuria eläkkeitä, mutta myös suurten eläkkeiden kustannuksen, joka näkyy korkeina maksuina ja verotuksena.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuntuu siltä että täällä Suomessa ei osata mitään muuta kuin nalkkuttaa ilmastosta. Ei ole ihme että maaa on persaukinen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihreät ja koko vasemmisto jaksaa jauhaa.
Mutta
Sofia Virran vaalitavoitteena on päihittää kannatuksessa perussuomalaiset.
Taitaa olla täynnä vihaa tämä globetrotter?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Viherkommunistit ovat lähimpänä kansallisosialistisia piirejä ja terrorismia jossa kasvoja on yritetty pestä laittamalla pikkutyttöjä puolueen johtoon viattomuuden symboliksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Onneksi raakut eivät ole minkään ravintolan Menuussa! Oli nimittäin noteerattu aika hintavaksi vahingonkorvausvaateessa!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Raakkuvahingossa piilee teatteria. Kyseinen matala puron osa on pohjiaan myöten jäässä talvipakkasella. Lavastukseen kyseiseen paikkaan on kasattu eläviä raakkuja ja kamerat valmiiksi. Kyse on siis puhtaasta huijauksesta. Viheraktivisteja voitaisiin siis syyttää raakkumurhista ja lasku heille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täsmälleen näin, taannoinen raakkutuho oli halpaa huijausta, raakut ei olisi selvinneet yhtään talvea kyseisellä paikalla jossa vettä ei ole kuin 10-30 senttiä. Raakut oli selkeästi otettu syvemmästä vedestä ja painettu pystyyn metsäkoneen ajouriin. Puolesta metristä metriseen syvyyteen riittää raakuille eloon mutta kyseisen kannaksen kohdalla ei missään tapauksessa, eivät olisi selvinneet hengissä edes yhtä talvea. Kameramies paikalla lepikossa ja valmiina. Kyllä saivat melkoisen näytelmän aikaiseksi ja väki suurelta osin uskoi näytelmään. Viherkommunisteilta ei mielikuvitus lopu aina vaanimassa jotain, ja sitten se ravintoketju, se ei tunnu menevä tajuntaan. Ilman ruohonsyöjiä maapallon ravintoketju katkeaa, eikä ihmiskunta tule toimeen ilman liharavintoa, eli siirtyminen kasvisyöjiksi johtaisi kaaokseen. Kommunisteilla tuntuukin olevan johtoajatuksena ihmiskunnan nälkiinnyttäminen ja joukkotuho.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuossa saattaa olla kyllä järkeä? Nimittäin kyllä eläkemaksut ovat nykyisille palkollisille ja Yrityksille jo sitä luokkaa, että alkaa kilpailukyky sakata ja pahasti.
Kiistämättä kilpailun merkitystä, niin pakko kysyä pitääkö meillä olla noin monia rahasyöppöjä tuota lakiin kirjattua rahapottia keräämässä?
Vaaditaanko pakollisten vakuutusten pyörittämiseen, pelkästään niissä olevan porukan ja ja järjestelmien ylläpitoon, noin monta puuhastelijaa?
Onko mitään mahdollisuuksia ”hyökätä” näiden linnoitusten kimppuun. Tiedän kyllä, että ovat tehokkaasti ”sitouttaneet” Puolueita, jakamalla hyvillä korvauksilla olevia ”seurantarehtäviä” niiden kelokkaille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jaa’a! Se on alkanut virkamiesrälssin ennakointi siitä mahdollisuudesta, että joku ROHKENEE kyseenalaistaa heidän valtavan määränsä tarpeellisuuden.
Bisneksiä pyörittävien yritysten on pakko tehostaa toimintojaan, jos aikoo kilpailla, vaikka kiinalaisen krääsän kanssa.
Virkamieskunta on kasvanut siinä käsityksessä, että veronmaksajilla ja nyt myös eläkeläisillä ikuinen velvollisuus kustantaa heidän tulonsa.
Voiko tuo jatkua ikuisesti?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Talouskeskusteluissa toistuu väite, että ongelma on kuluttajien heikko luottamus. Se kuulostaa uskottavalta, koska kuluttajia on miljoonia ja heidän käyttäytymistään on helpoo mitata. Selitys on harhaa. Kuluttajan ostoskori ei kerro talouden suunnasta, vaan sen seurauksista.
Kun kotimainen tuotanto hiipuu ja yrittäjät siirtyvät tuontiin, kuluttaja ei voi ostaa sitä, mitä ei ole tarjolla. Hän ostaa halpatuontia, koska kotimainen vaihtoehto on jo kadonnut. Tämä ei ole kuluttajan syy, vaan seuraus yrittäjien luottamuksen heikkenemisestä; investoinnit pysähtyvät, riskinotto vähenee, pääoma siirtyy pois tuotannosta.
Kuluttajien moittiminen on poliittisesti helppoa, koska se ei osu kehenkään. Yrittäjien luottamuksesta puhuminen taas on konkreetista – ja siksi vaikeampaa. Siksi juuri yrittäjien luottamus ratkaisee, syntyykö Suomeen tuotantoa, työpaikkoja ja arvonlisää.
Talous ei kaadu siksi, että kuluttaja ostaa halpaa. Talous kaatuu, jos yrittäjä ei enää usko tulevaisuuteen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt pitäisi perussuomalaistenkin lähteä Ruotsin tielle ja unohtaa vanhat kaunansa: myönteisen talouskehityksen seurauksena eläkkeet pääsääntöisesti nousevat automaattisesti vuosittain. Lisäksi eläkkeisiin suunnitellaan eläkeläisten ostovoiman parantamiseksi verohelpotuksia. Em. seikat eivät ole sidoksissa eläkeläisen etniseen taustaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tarkottan tietysti: myönteisen talous- ja väestökehityksen seurauksena…..
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eläkkeiden suuruudesta puhuminen ei ole tabu, vaan välttämätöntä. Nykyinen järjestelmä toimii teknisesti oikein, mutta se rahoitus nojaa yhä enemmän yritysten maksamiin eläkemaksuihin. Kun suuri osa yrityksen tuloksesta ohjautuu menneisyyden kustannuksiin, tulevaisuuden investoinnit jäävät väistämättä vähemmälle. Yritys ei voi yhtä aikaa kehittää toimintaansa, kasvattaa kilpailyukykyään ja rahoittaa kasvavia eläkemenoja, jos kassavirta ei riitä kaikkeen.
Tämä ei ole syytös eläkeläisiä kohtaan, vaan rakenteellinen tosiasia; eläkkeet maksetaan tämän päivän työstä ja yrityksen arvolisästä. Jos investoinnit hiipuvat ja tuotanto siirtyy ulkomaille, myös eläkejärjestelmän pohja heikkenee. Siksi eläkkeiden tasosta ja rahoituksesta on uskallettava puhua avoimesti.
Talouden tulevaisuus ei rakennu vain menneisyyden velvoitteilla, vaan sillä, että yrityksillä on mahdollisuus kasvaa, investoida ja luoda uutta arvoa. Ilman sitä ei ole myöskään eläkkeitä, joita maksaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä eläkeasioissa pitää kuulla MEITÄ eläkeläisiä! Mielestäni yli 5000 e nettoeläkkeitä ei tulisi maksaa kenellekään!! Aletaan jo ottaa etunojaa ja hankitaan kunnon ”puolustajat” näitä talousneroja vastaan!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti