Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Kutsu EU:n alueiden komiteaan (CoR)

Sain puolueelta mieluisen ja haastavan tehtävän, edustan Perussuomalaisia ja olen yksi yhdeksästä Suomen valtuuskunnan jäsestä Euroopan alueiden komiteassa (Committee of Regions, CoR), joka toimii Brysselissä.

Perussuomalaiset kuuluu keskustaoikeistolaiseen European Conservatives and Reformists Groupiin (ECR).

Tulen toimimaan myös Alueiden komitean alaisessa Talousvaliokunnassa (Econ).

Yllätyksekseni pääsin myös EU-Yhdistyneet kuningaskunnat yhteistyöryhmään (CoR-UK Contact Group).

Pääsin mukaan kesken viisivuotiskauden, josta jäljellä on rapiat neljä vuotta. Perehtymistä riittää ja englannin kieltä pitää verestää varsinkin politiikan, hallinnon ja talouden jne. osalta.

Kokouksia on kymmenisen kertaa vuodessa. Osallistuminen ei ole mikään valtaisa rahasampo, päivärahaa tulee, hotellit ja ruuat tms. pitää itse maksaa, mutta onneksi lentoliput kustannetaan. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että politiikkaan pitää tulla aatteen ja vaikuttamisen, ei rahan takia.

Ensimmäinen kokous on jo 18.11. Lontoossa EU-UK Contact Groupin kokoukseen, joudun siis suoraan ns. syvään päätyyn. Kokous pidetään Englannin Parlamentissa, hieno paikka, olen käynyt siellä kierroksella poikieni kanssa jalkapallomatsien ohessa.

Kiitän puoluetta tästä hienosta mahdollisuudesta.

Erityisesti kiitän edeltäjääni Ilpo Heltimoista, varaani Carina Jänttiä sekä ECR:n Brysselin Suomen yhteyshenkilöä Teemu Karhapäätä tiedoista ja perehdyttämisestä.

Muista suomalaisista jäsenistä tuttuja minulle ovat valtuuskuntamme puheenjohtaja Espoon Markku Markkula, Oulun Minna Vehkaperä ja etenkin Keravan Anne Karjalainen, joka on Vantaa-Keravan hyvinvointialueen valtuustossa, kuten minäkin. Muidenkin nimet ovat minulle tuttuja.

Harva ymmärtää, että Vantaa on Suomen merkittävin rajakaupunki, vaikka se ei valtakunnan rajoilla olekaan. Vantaalla on tietenkin Suomen suurin kansainvälinen lentokenttä. Vantaan lentokenttäklusteri sakkaa pahasti Ukrainan sodan takia, mikä tarkoittaa, että lentokenttäbisnes kokonaisuudessaan kärsii. Venäjä ei salli ylilentoja, joten aasialaisten lentomatkustajien määrä on vähentynyt merkittävästi.

Vantaan kaupungin yhteistyökumppaneita ovat kaupungin EU-yhteyshenkilö sekä kaupunginjohtaja Pekka Timonen, joka tuntee henkilökohtaisesti Alueiden komitean puheenjohtajan, unkarilaisen Kata Tüttőn.

Pitää miettiä, mitä vantaalaisia rajateemoja alan ajaa.

Kai-Ari Lundell: Kutsu Euroopan alueiden komiteaan (CoR)

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Mistä asioista ko. elin pystyy päättämään? (jos pystyy)
Mihin suuntaan /kenelle se tekee aloitteita?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vaikka Venäjä sallisi ylilennot, ei niitä tehtäisi turvallisuusriskien takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000