Väestönvaihto ei ole ongelma – korruptio on ongelma
Väestönvaihtoteoriat ovat nousseet julkiseen keskusteluun Perussuomalaisten toimesta, eikä syyttä. Suomessa kantaväestö vanhenee vauhdilla, eikä uusia sukupolvia synny riittävästi. Vasemmistolaisille puolueille maahanmuuttajien aivopesu kotouttamisohjelmien avulla on muodostunut lähes pyhäksi tehtäväksi, sillä se tuo uusia juuria, uusia kannattajia ja uuden tarkoituksen heidän politiikalleen.
Väestönvaihto ei ole Suomen suurin ongelma. Jos ongelmia etsitään ihmisryhmistä, ne löytyvät aivan läheltä eli patalaiskoista kantasuomalaisista, joita on pesiytynyt liiaksi julkiselle sektorille ja kortistoon. Vanhemmat ylikouluttivat lapsensa, ja nyt maassa on liikaa akateemisia, joille ei löydy tuottavaa työtä. Tulos on se, että valtion ja kuntien kassoja rasittavat työpaikat, jotka eivät tuota mitään uutta. Koko maa huutaa yrittäjyyttä ja riskiottoa. Yhtenäisyyskulttuuri ja vasemmistolainen koululaitos yliopistoja myöten on vienyt kansalta sisun ja rohkeuden. Suomessa on vallalla ilmiantokulttuuri, kuin DDR:ssä konsanaan.
Rakenteellinen korruptio ja hyvä veli -verkostot kaiken taustalla
Suomessa on vuosikymmeniä ylpeilty koulutusjärjestelmällä ja korkealla koulutustasolla. Todellisuus on, että juuri koulutusjärjestelmästä on tullut polku hyvä veli -verkostoihin. Valtapuolueet Kokoomuksesta SDP:hen ja Vasemmistoliittoon pursuavat näitä verkostoja. Suomessa puolueiden ensisijainen olemassaolon tarkoitus on hyöty. Kuinka kansan varoja voidaan käyttää omaksi, oman puolueen ja kavereiden hyväksi.
Kun puolue tarvitsee työpaikkoja omilleen, niitä luodaan valtion, kuntien ja järjestöjen kautta. Tämä on todellista väestönvaihtoa. Tuottavan yksityisen sektorin väki vaihdetaan veronmaksajien rahoilla ylläpidettyihin virkoihin ja tehtäviin, joilla ei ole todellista arvoa taloudelle.
Kokoomus kriisissä – kaadetaanko hallitus vai ei
Kokoomus on tällä hetkellä avainasemassa. Sen harteilla lepää koko Suomen talouden pelastaminen, mutta puolue on syvässä ristiriidassa. Pääministeri Petteri Orpo on poliittinen marionetti, jonka selän takana vasemmistosuuntautunut kokoomusjohto haaveilee yhteistyöstä Antti Lindtmannin johtamien sosialidemokraattien kanssa.
Taustalla kuplii myös puolueen puheenjohtajakysymys. Orpo on ilmoittanut jatkavansa, vaikka tarjolla olisi EK:n puheenjohtajuus, kun hyvä veli -verkoston veteraani Jyrki Häkämies on jättämässä paikkansa. Orpo ei kuitenkaan halua siirtyä tehtävään, sillä taustalla on puolueen sisäinen peli. Elinkeinoministeri Matias Marttista pidetään vielä liian nuorena puolueen puheenjohtajaksi, ja suurin pelko on se, että perinteisiä arvoja kannattava puolustusministeri Antti Häkkänen nousisi tilalle, jos Orpo väistyisi.
Kokoomuksessa siis punnitaan tosissaan, kaadetaanko hallitus ja otetaan irtiotto Perussuomalaisten väestönvaihtoteemoista, vai jatketaanko entiseen tapaan sosialistijohtoisen linjan vetämänä.
Kuuma poliittinen talvi tulossa
Talvesta on tulossa kuuma. Perussuomalaiset jatkavat maahanmuuttokeskustelun kärjistämistä, mutta todellinen koetinkivi on toinen. Uskaltaako Perussuomalaiset lopulta nostaa esiin rakenteellisen korruption, joka on Suomen talouden surkean tilan ainoa todellinen syy.
Suomessa kaikki vanhat valtapuolueet ovat tavalla tai toisella korruptoituneita, sekä puolueina että yksilötasolla. Tätä ongelmaa ei ratkaista puhumalla väestönvaihdosta, vaan paljastamalla hyvä veli -verkostot ja purkamalla ne juuriaan myöten.
Tekstin aiheet:
Se on varmaan pidettävä puhe koko poliittiselle kaartille, miten taloutemme saadaan kuntoon, eikä se tapahdu siten, että vain valtion laitoksissa tutkitaan, kun yritykset tekevät tutkimusta elävässä elämässä ja viennin edellytyksiä parannetaan. Asia onnistuu parhaiten siten, että otetaan ne investointivaraukset takaisin käyttöön verotuksessa, kuten ne olivat ennen. Ei juurikaan hyödytä kouluttaa joutavaa akateemisia työttömiä, jotka eivät palvele suoraan elävää vientiteollisuutta, joilla vienti on elämän ja kuoleman kysymys, kuten myös työpaikan ja yleensäkin kilpailukyky maailmanmarkkinoilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos rahaa on lähetettävä ulkomaille niin mieluusti Ukrainaan joka taistelee myös meidän puolestamme. Rahaa menee turhuuksiinkin mm kynsisalonki tutkimukseen 700 miljoonaa
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Otsikon mukaisen lauseen on esittänyt Arno Westerholm. Hän tarkoittaa sillä sitä, että valtaan päästyään TEOT PUHUKOON!
Kuka tahansa voi luvata mitä tahansa, olennaista on se tuoko henkilö esiin miten realistisesti toteuttaa tavoitteensa.
WESTERHOLM on ainut joka on kirjoituksissaan ja puheissaan esittänyt perustuslakiin perustuvan VALTAOPPINSA siitä miten maata johdetaan tehokkaasti!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyseinen perussuomalainen kansanedustaja ja puolueen toinen varapuheenjohtaja A-Talkissa oli Joakim Wigelius . Erittäin fiksu nuorimies Tampereelta .
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
🐺
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
”. Se tilanteesta tiedetään tällä hetkellä, että niitä ei – olipa apurahan myöntäjä kuka hyvänsä – ainakaan ole tähän mennessä käytetty” Miksi kirjoittelet vihjaillen, kun et mitään tiedä?
Kulttuurirahastolta Halla-aho sai 2007-2008 apurahaa noin 34 651 euroa ukraina-suomi -sanakirjan tekemistä varten, joka ei ole vielä valmistunut. Espanjan suursanakirja valmistui 1995 ja sitä tehtiin joukolla 123 vuotta
Halla-aho kyllä valmistui alan tohtoriksi. Toinen tohtori, oikeustieteessä, kutsui hänet Ukrainaan parlamenttiin politiikan kielitestiin, parlamentin puhemies Ruslan Stefantshuk https://www.is.fi/politiikka/art-2000010017124.html
Stefantshuk oli eilen Ranskan televisiossa, hän puhuu sujuvasti ranskaa kuin Halla-aho ukrainaa
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Millainen kansa sellaiset pomot. Sossuja oomme kaikki. Vaikeat asiat väistetään poimimalla sanoja ja kravatteja. Teemu on yksi harvoista, jolla ei tule housuun, kun toimittelija soittaa ja kysyy mikä sana tämä on.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuukalta raikas puheenvuoro. Sanotaan suoraan, mikä Suomessa on tärkeää korjata, eikä horista kuin pöllypäissä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti