Metsästys

Nykyään se herättää lähes yhtä paljon närää kuin bensiiniauto kaupunkifestareilla. Yksi näkee siinä murhanhimoa, toinen hiljaisuutta, perinnettä – ja rehellisesti sanottuna kelpo lihakeiton.

Totuus on: metsästys on luonnon ymmärtämistä – tai ainakin yritystä. Välillä eksytään, usein kastutaan, ja aina joku unohtaa eväät. Metsällä ei ole Wi-Fiä, mutta siellä toimii yhteys. Ei ehkä GPS, mutta vaisto. Tai siis, sen yhden porukan jäsenen, joka oikeasti osaa jotain.

Tämä ei ole pelkkää saalistamista, vaan odottamisen mestarilaji. Ensin odotetaan, sitten mietitään, odotetaanko vielä. Ja kun hirvi lopulta näkyy – tai ei näy – huomaat, että tärkeintä oli se, ettei tarvinnut puhua kenellekään moneen tuntiin ja sai kuunnella rauhassa luonnon ääniä.

Ja kyllä, syön sen minkä ammun. Se on enemmän kuin voi sanoa se, joka mussuttaa hampurilaista ja kuvittelee sen syntyneen S-kaupan pakkaseen.

Joten puolustetaan metsästystä. Ei siksi, että se olisi helppoa tai siloiteltua – vaan koska se on luonnossa olemista ja aitoa luonnonsuojelua ja eläimistä välittämistä.