Mikä on lakisääteistä ja mikä ei määrittää paljon. Vanhusten päivätoiminta ei ole täysin lakisääteistä Suomessa, mutta se on osa sosiaalipalveluita. Kunnat voivat tarjota ikääntyneiden hyvinvointia tukevia palveluita.

Oma mietteeni on, että niitä pitää tarjota niillä resurssein kuin mahdollista. Vanhukset ansaitsevat ihmisarvoisen elämän yhtälailla kuin me muutkin.

Virikkeet, aktivoivat toimet, syrjäytymisen ehkäisy, niin henkisen kuin fyysisen toimintakyvyn ja terveyden edistäminen, ennaltaehkäisy. Mitä sanaa haluamme käyttää, aidot kohtaamiset ovat monelle vanhukselle päivän tai jopa koko viikon kohokohta. Me varmasti keksimme keinon millä voimme pitää kiinni päivätoiminnasta. Päivätoiminta voisi olla vaihtuvaa toimintaa ja/ tai ryhmän mukaan räätälöityä toteutustavasta riippuen.

Tässä muutama lakipykälän ote ja samalla toteutuskeino:

– Sosiaalihuoltolaki 1301/2014

”Mahdollistaa päivätoiminnan järjestämisen osana kotihoitoa ja muita palveluja. ”

– Vanhustenpalvelulaki 980/2012

”Edellyttää, että hyvinvointialueen yhteistyössä kunnan kanssa on järjestettävä palveluja, jotka tukevat ikääntyneiden toimintakykyä ja kotona asumista. ”Päivätoiminta kuuluu tähän, mutta laki ei suoraan velvoita sitä tarjoamaan.

Mielestäni päivätoimintaa pitää pyrkiä tarjoamaan kaikille, eritoten vähävaraisille vanhuksille, joilla ei ole mahdollisuuksia esimerkiksi ostopalveluna ostaa kyseistä palvelua. Meidän tulisi laajemmin hyödyntää paikallisia toimijoita. Tämä elävöittäisi samalla paikallisten yritysten toimintaa luoden hyvää paikallisille asukkaille.

Erityisesti muistisairaat sekä heikentyneen toimintakyvyn riskissä olevat tulisi huomioida. Tämä on terveysteko ja ennaltaehkäisevä toimi ja siten pidemmän aikajänteen säästö.

Vanhustenoidon tulee olla laadukasta. Vanhukset ansaitsevat saavutettavat lähipalvelut ja aitoja kohtaamisia. Kaikki eivät osaa käyttää digilaitteita ja aitoja kohtaamisia ei voi eikä saa korvata tabletein ja chat robotein. Etävastaanotoilla voimme täydentää kohtaamisia, emme korvata.

Seis, rahojen valuttamiselle meitä hyödyttämättömiin toimiin ulkomaille. Suomalaisten verovaroja tulisi ensisijaisesti käyttää meitä hyödyttäviin toimiin kuten julkisten terveyspalveluiden sekä vanhustenhoidon laadun parantamiseen. Käytämme vuosittain kehitysapuun miljardeja, lisäksi Eu tulonsiirrot, jotka menevät Suomen ulkopuolelle. Tarvitsemme konkreettisia toimia, emme vain korulauseita. Suunta on väärä ja kelkkaa tulee nyt kääntää. Kohdennetaan varoja ja resursseja kotimaahan ja tehostetaan valvontaa osana laadun tarkkailua. Olisi kuunneltava myös asiakkaita. Kunnat vastaavat valvonnasta ja ongelmien ilmetessä peliin puuttuu Valvira ja Avi. Yksityisellä puolella palveluntuottajan itse tulee myös tehdä omavalvontaa ottaen huomioon laatuvaatimukset sekä asiakasturva.

Tämä suuri kasvava joukko vanhuksia ansaitsee peruspalvelut lähipalveluina jatkossakin.