Kun väestö ikääntyy ja valtion velkataakka kasvaa, tulee tarve ratkaisuille jotka hoitavat kumpaakin yhdessä.

Suomen väestö on jo pitkään ollut ikääntyvä. Vanhuuseläkettä saavien määrä on 10 vuodessa kasvanut noin 14%. Samaan aikaan länsimaiset asenteet muuttuvat yhä enemmän yksilö keskeisempään suuntaan, johtaen sivuun työnnettyjen, eläkkeelle siirtyneiden vanhusten määrän kasvuun. Pahimmassa tapauksessa kumppanin menehtymisen tai puuttumisen takia eläkkeelle siirtynyt jää yksin asuntoonsa, vain odottaakseen satunnaisia sukulaisten, lastenlasten tai lähihoidon käyntejä. Käytännössä jokaisella yhteiskunnan osa-alueella eläkeläinen on unohdettu ihminen.

Joten ei mikään ihme, että noin 12-13 prosentilla eläkeläisistä esiintyy masennusta ja vaikka tarkkoja lukuja on vaikea saada, niin noin 35% eläkeläisistä kokee itsensä ainaki toisinaan yksinäiseksi.
Eläkeliiton vuoden 2021 +60 barometri myös kertoo, että ikääntyminen nähdään yhä kielteisempänä asiana. Kun väitteen “ikääntyminen antaa uutta elinvoimaa” kanssa oli vuonna 1998 täysin samaa mieltä 15%, oli vuonna 2021 tulos enää 5%.
Eläkeläisen syrjäytyminen tulee johtamaan myös fyysisen kunnon heikkenemiseen, kun kotoa ei enää poistuta. Fyysisen ja psyykkisen kunnon heikkeneminen tulee tyypillisesti johtamaan terveyspalvelujen avun tarpeen kasvuun.

Meillä on eläkeläisten joukossa myös valtava määrä pienillä tuloilla toimeen tulevia ihmisiä.
Vaikka eläkkeensaajien keskimääräinen kokonaiseläke oli vuonna 2023 1 977€ kuukaudessa, 43% eläkkeensaajista sai eläkettä alle 1 500€ kuukaudessa.
Tämä tulee tarkoittamaan myös kansaneläkettä oman työeläkkeen päälle saavien eläkeläisten kasvua tulevaisuudessa.

Pienituloisuus, yksinäisyys, yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen. Kaikki nämä voivat johtaa elämän merkityksellisyyden tunteen heikkenemiseen.

Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Meillä on eläkeläisille suunnattuja kerhoja, mutta mietin, tuoko kerhotoiminta muiden eläkeläisten kanssa oikeanlaisen ratkaisun kyseisiin ongelmiin. Ja vaikka kerhotoiminta ratkaisisikin sosiaalisuuden ja liikunnan puutteen ongelman, jäljelle jää vielä eläkeläisen pienituloisuuden ongelma.
Olisiko ratkaisuna parempi vaihtoehto sellainen, jossa pääsisi kanssakäymiseen myös muiden ikäisten kanssa, saisi fyysistä tekemistä ja nostaisi samalla tuloja?
Siksi ehdotankin eläkeläisille suunnattua vapaaehtoistyö ohjelmaa.

Kyseessä olisi kunnan järjestämä eläkeläisille suunnattu vapaaehtoistyö ohjelma. Eläkeläinen voi ilmoittautua kiinnostuneeksi ohjelmasta, jolloin kunta selvittää eläkeläisen kanssa mitä työtä kunnalla on tarjota, mistä eläkeläinen olisi itse kiinnostunut ja kuinka säännöllisesti hän haluaisi ja pystyisi ohjelmaan osallistua. Työtä voi olla esimerkiksi kahtena päivänä viikossa, neljä tuntia päivässä. Tarkoitus ei ole saada eläkeläisiä tekemään 40 tuntia viikossa, vaan osallistua kevyesti.

Töitä voi olla erilaisia, jotta mahdollisimman monelle löytyisi mieluista tekemistä. Vaihtoehtoina voi olla esimerkiksi avustajan töitä koulussa tai päiväkodissa, julkisten alueiden kunnossapitoa, tai huonompi kuntoisten vanhusten hoidon avustusta vanhainkodissa.
Ohjelmassa priorisoitaisiin pienituloisimpia kiinnostuneita ja osallistumisen määrä katsottaisiin eläkeläisen oman kunnon mukaan. Vapaaehtoistyö malli mahdollistaisi eläkeläisille siis henkisen ja fyysisen kunnon ylläpitoa, ja toisi lisätuloja. Ennen kaikkea tunteen, että hänellä on vielä paikka ja merkitys yhteiskunnassa, elämässä.

Vielä on siis kysymyksenä raha. Kuka maksaa ja miten säästämme samalla?

Kun vaihtoehtoina on kunnalle kuuluvat palvelut, on kunta luonnollisesti maksajana. Palkka eläkeläiselle maksettaisiin tehdyistä työtunneista kyseisen työn työsopimuksen mukaisesti. Vapaaehtoistyö ei siis kunnalle toisi paljoa lisäkuluja, kun ohjelman ylläpitoon tarvittaisiin vain pieni tiimi ihmisiä joilla olisi koulutusta vanhustenhoidosta ja virkailijan töistä.
Vapaaehtoistyöstä saadun palkan haluaisin siirtyvän eläkeläiselle verottomana, mutta tämä ei ole Suomen nykyisen verotus lainsäädännön kanssa mahdollista. Tämä vaatisi lakimuutosta.

Eläkeläisille paikkoja kyseisistä työpaikoista ei tarvitse vapauttaa nykyisiä työntekijöitä erottamalla, vaan paikkoja avautuu luonnostaan nykyisten työntekijöiden eläköityessä, tai muuten poistumalla. Itse säästöjen uskon muodostuvan pidemmällä aikavälillä, kun ohjelma pitää siihen mukaan päässeiden, aiemmin pienituloisten ja eristäytyneiden eläkeläisten psyykkisestä ja fyysisestä kunnosta huolta.
Ja kun kunto pysyy yllä, tarve terveydenhuollon palveluille laskee, joka vuorostaan laskee kuluja. Vapaaehtoistyöstä saatu palkka tulee luonnollisesti myös laskemaan kansaneläkkeen tarvetta, joka myös laskee valtion kuluja.

Tuloksena olisi siis vapaaehtoistyö ohjelma, jolla sekä hoidetaan, että säästetään samanaikaisesti. Ennen syrjään työnnetty eläkeläinen saisi jälleen paikan yhteiskunnassa. Paikan, joka tarjoaa kanssakäymistä muiden kanssa. Työn, joka tarjoaa liikettä ennen niin seisahtuneeseen arkeen. Väriä päivään joka ennen kului harmaassa asunnossa. Mahdollisuus itsenäisempään elämään, vapaaehtoistyöstä saatavan palkan kautta.

Ja ennen kaikkea, merkityksen takaisin elämälle.