Nokian Renkaat Oyj kertoi vuoden 2024 syyskuussa, että se on avannut uuden, täysin hiilidioksidipäästöttömän tehtaan. Tällaisena se on maailman ensimmäinen laatuaan. Investoinnin kokonaisarvo on 650 miljoonaa euroa. Tuotanto käynnistyy nyt 2025 alkuvuodesta ja suunnitelmissa on kasvaa vähitellen kohti kuuden miljoonan renkaan vuosikapasiteettia. Tehdas työllistää 500 henkeä.

Kuulostaa hienolta. Ikävä asia tosin on, että tehtaan sijoituspaikaksi Suomen sijasta valittiin Romanian Oradea. Kyseinen tehdas olisi tietenkin voinut tulla myös Suomen maaperälle. Satojen miljoonien eurojen investointi ja 500 työpaikkaa olisivat tässä Suomen taloustilanteessa olleet tervetulleita. Yritys valitsi kuitenkin toisin. Virallinen tiedote sijoituspaikasta on tietenkin diplomatian kyllästämä. Puhutaan tarjolla olleesta ns. vihreästä energiasta (eikö Suomi ollutkaan edelläkävijä?), riittävän suuresta maa-alueesta, vakaasta liiketoimintaympäristöstä sekä koulutetusta työvoimasta. Kauppalehdelle yhtiön toimitusjohtaja kuitenkin paljastaa, että koska tehdashankkeella oli kiire, ei se olisi onnistunut Suomessa vaan jäänyt lupakäytäntöjen rattaisiin.

Nokian Renkaiden päätös on, vaikkakin yksittäinen, kuitenkin hyvä käytännön esimerkki siitä, missä tilanteessa Suomi on tällä hetkellä investointien houkuttelevuuden suhteen, kun kyse on lisäarvoa tuottavasta tuotannosta. Syyt investoida Romaniaan – puhumattakaan niistä vedetyistä johtopäätöksistä – ovat jääneet sujuvasti taustahälyyn niin johtavilla poliitikoilla kuin myös mediallakin. Tämä on oikeastaan vielä huolestuvampaa kuin yksittäisen tehdasinvestoinnin karkaaminen Romaniaan. Huomion saa kinastelu milloin vaikkapa jostain lautapelistä, milloin kokonaisuuden kannalta jostain mitättömästä kululeikkauksesta. ”Köyhiltä otetaan ja rikkaille annetaan” slogan eduskunnan kyselytunnilla kameroiden edessä tuo ääniä tietenkin paremmin kuin tylsä analyysi, miksi 500 henkeä työllistävää tehdasta ei kannata sijoittaa Suomeen. Sama pätee myös klikkejä metsästävään mediaan.

Kun suomalainen, perinteikäs yritys tekee Suomen talouden kyntäessä velkasuossa tämän mittaluokan investoinnin toiseen maahan, pitäisi sen herättää melkoista mielenkiintoa. Jos virkamiehet eivät saaneet houkuteltua tätäkään investointia Suomeen, niin mikä meni pieleen. Onko todella niin, että Suomessa ei ymmärretä investoinneista käynnissä olevaa kovaa kansainvälistä kilpailua? Vastausta voi hapuilla miettimällä talouskasvukäyrää viimeisen yli 15 vuoden ajalta.

Yritys investointimaata valitessaan arvioi, miten vakaa on liiketoimintaympäristö. Kyse ei juurikaan ole esimerkiksi Suomen yhteisöveron suuruudesta vaan siitä, että rahaa investoivat voivat luottaa valtion (lue: poliitikkojen) vakaaseen linjaan yritystoimintaa ja yrittäjiä kohtaan pitkällä tähtäimellä. Näin pitää olla riippumatta siitä, onko maassa oikeisto- tai vasemmistohallitus. Toimintaympäristön pitää olla mahdollisimman ennustettava ja vakaa.

Tuotantoyritys tarvitsee koulutettua ja osaavaa työvoimaa. Sen saatavuus on osa sitä kilpailuetua, mitä valtio voi tarjota investoivalle yritykselle. Suomen sanotaan olevan hyvin koulutettujen ihmisten maa. Meillä on tällä hetkellä liki 300.000 ihmisen vapaana oleva työvoimareservi (TEM). Kyse investoida ei siis voi olla kiinni suomalaisten alhaisesta koulutustasosta tai siitä, etteikö tekijöitä olisi. Hyvä kysymys on, mikä yhtälössä ei toimi. Yksi ratkaisu olisi selkeästi kohdistaa koulutustarjontaa tarpeen mukaan. Uudelleenkoulutuksen polku on myös saatava joustavaksi. Gradun tehnyt humanisti ei välttämättä ole hyödyllinen autonrenkaita valmistavassa tehtaassa ilman uudelleenkoulutusta.

Suomi tarvitsee myös selkeästi nykyistä joustavammat työmarkkinat. Tässä jäädään jälkeen tärkeimmistä kilpailijamaista. Työelämää on pitkään vaivanneet rakenteelliset ongelmat. Vasta nykyinen hallitus on uskaltanut ajaa jonkin verran tarvittavia uudistuksia. Lisää kuitenkin tarvitaan, paljon. Ratkaisujen pitää olla mahdollisimman pitkälle työpaikkakohtaisia niin palkkojen kuin työajankin osalta. Eri yritysten kyky tehdä tulosta riippuu monesta tekijästä ja se voi olla kovinkin erilainen saman alankin sisällä. Uudistaminen ja joustavuuden hakeminen ei voi olla vuodesta ja hallituksesta toiseen vain puheiden tasolla. Työelämään tarvitaan uusi tasapaino, joka huomioi myös markkinoiden toimivuuden.

Hallitukselta tarvitaan rohkeutta uudistaa työmarkkinajärjestelmää. Pitää myös uskaltaa puuttua tuloveron progressioon samoin kuin omistamisen verottamiseen. Suomi ei voi jatkaa yhtenä maailman korkeimman veroasteen maana. Nokian Renkaat Oyj:n toimitusjohtajan vihje lupakäytäntöjen rattaista kannattaa myös ottaa vakavasti.