Takavuosien kirjojani muistellen

Audiatur et altera pars – Kuultakoon myös toista puolta

Tapanamme on palata joulun aikoihin ja vuoden vaihtuessa tutkailemaan mennyttä ja peilaamaan tätä hetkeä ja tulevaa tähän todellisuuteen, jo kerran elettyynkin. Ettemme vain toistaisi samoja teemoja virheineen yhtenään ja ajattelemattomasti?

Niinpä kirjoitettuani jo aiemmin uusimman kirjani aiheesta ”Homo Nexus” ja sen eksponentiaalisesta ihmisestä ja luovuuden renessanssista, palaan nyt vuoden 2021 alkuun ja kuluvan vuosikymmenen tapaani käsitellä tuolloin alkavaa vuotta myös menneitä muistellenkin.

Liki pakottavan tarpeen tähän sain lukemalla Helsingin Sanomat ja sieltä ensin luonnollisesti pääkirjoituksen (22.12. 2024) otsikolla ”Autiot talot, hylätyt pihat” ja heti perään lehden vastaavan päätoimittajan kirjoituksen ”Kun joulupöydässä ärsyttää, kaksi kysymystä voi auttaa”. Moni kun voi viettää jouluaan ärsyyntyneenä tai muuten vain turhautuneena.

Oma neuvoni olisi ollut pyrkiä hoitamaan tätä ongelmaa ja oireyhtymää ärsyttämällä se äärimmilleen ja paalaamalla sen jälkeen kodin hiljaiseen rauhaan ja nukahtaen levollisin mielin tai vaikkapa joulukuusta koristellen. Hyvän elämän harjoittelu vaatii joskus mutakin kuin vain tekoja, saati epämiellyttäviä ajatuksiamme. Homo Sapiens kun ei ole vielä joka oksalla ja tuvan nurkassa Homo Nexus ensinkään. Mutta kohta on ja se muuttaa samalla vanhat opitkin.

Aiheesta kirjoittaa selväjärkisyydestä tunnettu tutkija ja kirjailija, kielinero Janne Saarikoski samassa lehdessämme. Hän kertoo, kuinka Suomessa on meneillään eräänlainen uusi sotahulluuden aika. Tuntemattomassa sotilaassa hahmoista rakastettavin on ollut iät ajat Rokka, toki myös Hietanen ja Koskela, mutta samaan aikaan ajassamme seikkailee myös uusia Lammioitakin. Tokihan me Lammion muistamme? Miehen jonka ikävä velvollisuus oli pitää kuria ja järjestystä muuten kovin holtittomaksi muuttuvassa sodankäynnissä.

Se saa kielinerona tunnetun Saarikiven tulistumaan ja kirjoittamaan tekstiä, joka osuu ja uppoaa. Homo Nexus on herännyt kielineron mielessä pilailemaan kustannuksellamme meidät tuntien ja pilanpäitten näin samalla kotonaan hekotellen tekstiään lehteen tarjoten. Se kun on synteesi kahden edellisen kirjoittajan teesille ja antiteesille. Se on ikivanha keino saada lukija lehdelle ja koukuttaa muun puuhan puutteessa.

Essee on kirjailijan tapa hoitaa perinteistä Homo Sapiens ajattelijaa muistamatta, kuinka Homo Nexus on jo algoritminsa lukenut ja vaikeasti emotionaalista puolta kutittaen ärsytettävä. Hän osaa nauraa itselleen ja myös ahdistukselleen ennen joulun kiireitä alkaneena ja jatkuen pitkälle kevääseen saakka. Silloin masennus on syvimmillään ja suomalaiset itsemurhaluvut korkeimmillaan. Näin siis takavuosina mutta ei nyt enää.

Näin kirjoitin takavuosina:

Cluster Art ja Cluster Articles – uusimman kirjani esittelyä

Cluster art ja Cluster articles – uusimman kirjani esittelyä.

Vuosi 2021 on kiinalaisessa kalenterissa jääräpäisten ja joustamattomien härkien aikaa. Tosin on tässä merkissä syntyvien joukossa myös tunnollisia ja rehelliseksi myöhemmin havaittavia aikuisia. Niinpä heitä arvostetaan työpaikalla ja ystäväpiirissä. Härän merkissä syntyneillä kaikella on paikka ja tarkoitus eikä kaavoja tulisi rikkoa. Onneksi ovat lisäksi kilttejä ja lempeitäkin. Kun härkä on päätöksensä tehnyt ja polkunsa valinnut sitä on turha lähteä muualle maanittelemaan.

Teksti on suoraa lainausta uusimman kirjani alkusanoista. Sitä ei ole vielä luettu koska sen julkaisu tapahtuu myöhemmin. Se siis odottaa vielä painovuoroaan. Sen otsikko on valittu minulle tutusta aiheesta, klustereista ja niiden käyttäytymisestä aivoissamme valitessamme lukuelämyksemme tai hakiessamme taiteteoksesta meitä kiinnostavia kohteita. Oleellista on, ettei minua rahoita mikään taho, jolloin sekä alueellinen tai poliittinen aivojeni työn ohjaaminen olisi edes piilotajuisesti mahdollista. Takavuosina ole toisin.

Rahoittajalla on aina odotuksia tai ainakin tieteilijä tai taiteilija aivojensa mantelitumakkeissa näin olettaa, vaikka ei itse sitä tietäisi. Hän lukee sen rahoituksen avainkäsitteistä ja ohjaa työtään tietoisesti tai tietämättään palvelemaan jo hakuvaiheessa rahoittajaa miellyttävään suuntaan. Olen näitä hakemuksia EU:n pyynnöstä tuhatmäärin lukenut. Mediat ovat täynnä samaa ilmiötä ja mainostaja on osa median rahoitusta. Eikä ihan pieni olekaan. Tosin jonkun on myös medioita luettava, jolloin tämän lukumäärän kasvaessa mainostulot alkavat nekin kasvaa. Googlaten näet mitä maailma lukee ja miksi. Cluster art ja Cluster articles ovat niitä monen miljardin avaamia ilmiöitä. Oma yrityksesi ei ole. Ei edes oma maasi ja kansakunta.

Me ihmiset olemme ennakkoluuloisia, välittömät tunnereaktiot suodattavat tuttuja ja välttelevät vierasta ja toiseutta, tarvitsemme stereotypioita ja kiinalaisille sellaisia ovat vaikkapa vuodet, jotka on nimetty eläimen mukaan. Menneen vuoden tapahtumat on liitettävä siis härän vuoteen. Suomalaiselle se ei avaa aivojen mantelitumakkeessa juurikaan mitään, mutta meitä onkin vain promillen verran kiinalaisiin verrattuna eikä käsite, jonka avaa googlaten liki 10 miljardia havaintoa ole suomalainen. Sen sijaan kiinalainen ja espanjalainen se voi olla siinä missä härkätaistelu tai tuntemamme virus, joka ristittiin espanjantaudiksi. Nyt nimi on kreikkalainen, hyvin markkinoiva omikron. Espanja taas ei ollut sodassa mukana, jolloin taudista voitiin siellä kirjoittaa vapaammin. Siitä nimi Espanjantauti.

Omicron on taas kreikkalaiseen ajatteluun liittyvä ja härän tapaan ovat hekin lukuineen ja merkintöineen loogisia, hyviä suunnittelemaan ja pitämään kiinni päämääristään virukseksi piiloutuen. Vaikea omikronin kanssa on neuvotella ja silloin avuksi on haettava tieteestä viimeisimmät keinot, faktorit, klusterit ja algoritmit.

Niinpä vuoden 2021 aikana kirjoittamani muistelmat, täyttäessäni 70-vuotta, muuttuivat matkalla päivittäin kirjoitettaviksi esseiksi, blogeiksi ja lopulta tilastollisin menetelmin käsiteltäviksi piileviksi menneen maailmani havainnoiksi, joista saattoi koota tietokoneen avustamana algoritmien kaltaisia ja jo Eukleideen tuntemia loogisia päätelmiä.

Tämäkin on suoraa lainausta uusimman kirjani alkuteksteistä ja kansikuvasta. Stereotypioissa ja aivojemme mantelitumakkeissamme saksalaista ei ehkä äkkiseltään erota hollantilaisesta, mutta tyyliä ja elekieltä katsomalla voi ehkä nähdä pieniä eroja, kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomien tiedesivun pääuutinen ”Ennakkoluulot näkyvät aivoissa” (HS 31.1.2022).

Oikea alempi ohimolohkopoimu ja oikea supramarginaalinen poimu aktivoituvat enemmän oman kansallisuuden ja oman alueidentiteetin ihmisiä kohtaan, kirjoittaa lehti stereotypioistamme. Tein nämä havainnot ensimmäisen väitöskirjani yhteydessä, josta minut palkittiin silloin filosofian tohtorin väitöskirjani löydöksistä, toki muistakin kuin spatiaalisesta identiteetistä, sen oivaltamisesta, joka löytyy väitöskirjan kansilehdestäkin. Juuret ja niiden etsiminen tuli tutuksi suomalaisillekin. Minua taas kiinnostivat juurien rinnalla kalajutut.

Hesarissa kun oli myös samaisen lehden taloussivun pääuutinen valtionyhtiön kalatiehankkeista, Kemihaaran voimalaitoksesta ja Taivalkosken padosta, Sompion altaista ja evakoista kuitenkin vaiettiin. Tutkijapiireissä minua nimiteltiinkin ”patologiksi” kiinnostuessani ihmisen rakentamista padoista ja niiden vaikutuksista muuhunkin kuin säätöenergian tuottoon. Lohi kun ei oikein tahdo aina ymmärtää mitä on elää ihmisenä ja laatia lohelle kalaportaat ja hissi kutupaikoille.

Nuorena tutkijana ihminen osana luontoa muuttavana uuden teknologiansa käyttäjänä oli poikki- ja monitieteinen ilmiö, jolloin pelkkä filosofinen tiedekunta ei eväinen riittänyt vaan kaivattiin myös luonnontieteitä, sosiaali- ja taloustieteitä ja lopulta teknologiaa, jossa näitä ilmiötä voitiin yhdistää ja oppia myös taiteestamme ja sen psykologiasta. Ihminen kun pyrkii myös optimoimaan, millä pienimmällä mahdollisella vesimärällä kala saataisiin vielä nousemaan mahdollisimman vähin kustannuksin voimalaitoksen ohi. Hissiä kun eivät oppineet käyttämään.

Näin syntyi vuoden 2021 aikana yli 2000 sivua käsittävä ja jo aiemmista töistäni tuttu asymptoottisesti vapaa tila tuottaa sellaista tekstiä, jonka julkaisuna on käytetty juuri näistä käsitteistä, cluster art and articles, syntyvää ohjelmakieltämme. Pyrin avaamaan sen synnyn taustoja jo samana vuonna kirjoittamieni muistelmien avulla (Cluster art and art of clusters 70 years). Sen synty olisi ollut kyllä oivallettavissa jo monesta muustakin aiemmin kirjoittamastani kirjasta, ei vähiten kirjoista ”Social media economy and strategy” sekä ”Arctic Babylon 2011” väitöskirjojeni rinnalla.

Jasper Pääkkönen, näyttelijä ja virtavesiaktiivi tuo esille tämän päivän ongelman toteamalla Hesarissa kuinka: ”Maailman yleinen ymmärrys toimivasta kalatiestä on luonnonmukainen ohitusuoma, jossa on ympärivuotinen ympäristövirtaama, tällä (yhtiön nyt kaavailemalla) ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Siinä paljastuu yhtiön bluffi”.

Kemijokiyhtiön nykyinen toimitusjohtaja Timonen vastaa kritiikkiin tavalla, joka on itselleni tuttua edellisten johtajien minulle lähettelemistä kirjeistä: ”Paljon on vaadittu, että me rupeaisimme tekemään jotakin ja nyt kun ruvetaan, niin arvostellaan. Tässä ihan hämmästyy, että mitä tässä pitäisi tehdä.” Voin vakuuttaa, ettei kilpaileva yhtiö Pohjolan Voima lähetellyt minulle uhkaavia kirjeitä. Syy voi olla sen synnyssä, ei vain yksityisessä pääomassa.

Perustamisasiakirjan kun kirjoitti Enson Gutzeitin juristi ja myöhemmin johtaja Ilmari Luostarinen, mies jonka isä pelastui Kallaveteen hukkuneesta kirkkoveneestä juhannuksena 1850. Hänen vanhempansa hukkuivat. Toki he olivat molemmat, niin isä kuin äiti tyttönimeltäänkin (Reinikainen), tulevien vanhempieni isovanhempia luostarilaitoksen lampuoiteina, veronmaksajina. Juuri tästä tapahtumasta käynnistyvät muistelmani (Muistelmakirja – NYT, tai kuvitettuna Cluster art and Art of Clusters 70 years). Sukunimi kun kertoo liki enemmän kuin mikään muistelmateos, ainakin omalla kohdallani. Joku ymmärtää heti, toinen ei koskaan. Etenkin tätini ymmärsivät tämän liiankin hyvin.

Parhaiten me tavalliset kansalaiset voimme vaikuttaa lukemalla lehden edellinen sivu ja sen neuvot ja vinkit sähkön säästämiseksi, jos sähkölasku ahdistaa. Näin siksi että aivojemme eri lohkot eivät juurikaan reagoi uutiseen lohijoesta ja sen menetyksistä, Jasper Pääkkösen huolista, mutta sähkölasku voi jo herättää mielenkiintomme uutista kohtaan.

Omalla kohdallani patologin työt päättyivät koskiensuojeluun lakina ja karvalakkilähetystöön, korvausiin ja koskisotien päättymiseen. Sen sijaan poikkitieteisessä tutkimuksessa mukana oli jo tuolloin värien ja musiikin mukanaan tuomaa klusteritaidettakin klusteriartikkeleiden rinnalla.

Niinpä kohdallani tiedeyliopistoni Oulussa on maininnut minun suorittaneen Filosofian tohtorin (PhD) tutkinnon vuonna 1982, joka myöhemmin vaihtui tai täydentyi luonnontieteillä. Turun yliopisto, Oulua iäkkäämpi ja alkujaan juuriltaan maineikas, kertoo taas minun suorittaneen valtiotieteellisessä ja myöhemmin yhteiskuntatieteelliseksi muuttuneessa niin ikään tohtorin arvon ihmistieteissä sosiologia pääaineena (ScD) vuonna 2004.

Dosentin arvon olen saanut tämän jälkeen, josta dosenttiliito käyttää professori nimikettä välttääkseen maailmalla sekaannuksia mm. amanuenssin virkaan. Nimikirjallani mainitaan toki myös professorien pätevyyksiä seitsemään eri kertaan ja alakin vaihtuu merkittävällä tavalla.

Samalla tohtorin arvo on vaihtunut lyhentäen kolmanteen D.Arts tai Art.D asuun. Doctor of Arts kolmantena tutkintonani tulee latinan sanoista atium doctor. Sillä tarkoitetaan korkeimman tason akateemista tutkintoa mutta joskus myös kunniatohtorin arvoa. Tällöin siihen lisätään myös nimitys honoris causa.

Joskus sitä (ART.D tai A.D) kutsutaan myös opetustohtorin tutkinnoksi ja se taas edellyttää myös teoreettista ja käytännön koulutusta pedagogiikassa. Tämän kaiken voi varmistaa Wikipediastamme, tosin englanninkielisenä. Onneksi sen voi koneella kääntää myös suomeksi. Kieli ei ole savolaisen sujuvaa mutta varmasti ymmärrettävää.

Tutkinnoissa (Art.D) on kuitenkin kansallisia ja kulttuurisia vaihteluja ja se muistuttaa virusten tapaa pyrkiä muuntautumaan ja menestymään myös uudessa ympäristössä. Suomessa taiteiden tohtorin tutkinto on Taideteollisen korkeakoulun ylin oppiarvo ja Yhdysvalloissa taiteiden tohtorin nimitystä esitti ensimmäisenä vuonna 1932 Wallance Aftwood, silloinen Clarkin yliopiston presidentti.

D.A. tuli käyttöön vuonna 1967 Carnegie Mellon yliopiston käytössä aineyhdistelmällä matematiikka, historia, englanti ja kuvaamataiteet. Ensimmäisen taiteiden tohtorin arvon yliopisto myönsi vuonna 1968 Donald H. Tarantolle matematiikan alalta. Taiteiden tohtorin tutkinto vahvistettiin Yhdysvalloissa tutkijakoulujen neuvoston toimesta vuonna 1970. Olin silloin aloittelemassa opintojani keväällä 1971 Oulun yliopiston filosofisen tiedekunnan biologisella opintosuunnalla tukiaineena myös mm. maantiede ja ATK, tilastotiede ja kemia, orgaaninen ja epäorgaaninen jne. myöhemmin yhteiskuntatieteet luonnontieteitten rinnalla valtiotieteineen mutta Turusta hakien.

Toki tehden rinnalla myös tutkimusta ja opetustyötä molemmissa yliopistoissa sekä ”kenttätöissä” kunnille, maakunnille, kansainvälisille järjestöille jne. Aivojen eri lohkot ja niiden toiminta tuli varmasti tutuksi magneettikuvausten kautta siinä missä kartografia satelliittikuvina ja ”väärävärikuvina” myös maapinnan syvistä kerroksista. Tieteellistekninen yhteistyö on vilkasta ja on sitä edelleenkin globaalina ilmiönä.

Hyvin varhain, jo vuonna 1973, mukaan tuli myös päätoimisen yliopiston opettajan tehtävät Oulussa ja tutkijan tehtävät jatkuivat nekin rinnakkain Oulussa ja Turussa tietokoneetkin yhdistäen ja saaden näin kaivattua lisätehoa työllemme. Aineistot kun alkoivat olla todella mittavia nekin siinä missä kehittyvä analytiikka.

Yhdysvallat tuli sekin tutuksi hyvin varhain siinä missä eurooppalainen mutta myös venäläinen akateeminen maailma. Tutkimuslaitokset ja tieteen soveltajat tulivat niin ikään mukaan jo varhain. Suomella oli tällaiseen tutkimukseen vahva traditio etenkin maa- ja metsätaloudessa sekä teknologiassa, innovaatiopolitiikassa, mutta myös tieteen siirrossa käytännön yritystoiminnan ja elinkeinoelämän palveluun. Aivoissa havaittavat ennakkoluulomme eivät saaneet häiritä tieteen tekoa. Ihmisen poliittista kantaa ei näe ihonväristä tai kasvojenpiirteistä vaan vaikkapa siitä, millaisia tunnuksia hän kantaa paidassaan tai lippalakissaan.

Tämä ilmiö taas aktivoituu aivojen oikeanpuoleisessa kannusuurteessa vieraaksi poliittiseksi ryhmäksi havaitun kohdatessamme kadulla. Emme me itse sitä edes oivalla. Visuaaliset havainnot yhdistetään semanttisiin muistoihin ja siis muistiimme. Havainnolla kun ei ole merkitystä, jos sitä ei tallenneta myös muistiin. Opettajia koulutetaan näihin tehtäviin lapsia kasvattaessaan. Kaikkea ei toki tarvitse kertoa lähtien aivojen rakenteista tai karttojen synnystä.

Tieteet kun ovat erikoistuneet ja erikoistieteet yhdistävät tietojaan sekä poikkitieteinen yhdistää näitä uusiin löydöksiin, innovaatioksi kutsumiimme. Miltä tasolta ne löydetään, liittyy innovaatioympäristön monitieteisen osaamisen tasosta. Monitieteisessä tiimityössä edetään hitaammin mutta jaksetaan kauemmin. Poikkitieteisessä usein yksissä aivoissa ja nopeammin mutta samalla lyhyempiä matkoja kulkien. Aivot kun tahtovat väsyvä etenkin flow -tilassa koko ajan rasittaen. Urheilijat kutsuvat tilaa ylikunnoksi. Ei se sama ole mutta sinne päin.

Soveltavaa tutkimusta ja perustutkimusta toteutettiin omissa ohjelmissani kuitenkin sisäkkäin, ei vain rinnatusten, jolloin ero niiden välillä oli kuten veteen piirretty viiva. Sama päti suhdettamme tieteen ja taiteen välillä. Käsite Ph.D ja Sc.D olivat läheisessä kosketuksessa taideaineisiin ja käsitteeseen D.Art. Omalla kohdallani sitä auttoi sukuni ja sen juuret, joista olen kirjoittanut enemmän muistelmieni yhteydessä, jossa mukana on myös luostarilaitos ja sen ylläpito lampuoteineen, veronmaksajineen.

Lisäksi sukunimet Ståhlberg, Berg, Pihlman ja Tavast tai Kloster kertovat myös suhteesta sekä kirkollisiin ja yliopistollisiin (Isak Pihlman) että sotilassukuihin (Tavast). Näistä Kloster ja suurehko, yli 3000 hehtaarin tila Kallaveden rannalla edusti viikinkiajan veneineen ja purjekuntineen kulttuuria, jossa yhteydet luostarilaitoksen kautta yliopistomaailmaan ja sen muutokseen olivat luonnollisia niitä myös ylläpitäen ja edelleen kehittäen.

Niinpä käsitteet Ph.D. ScD ja D.Art sopivat mielestäni nykyisin erityisen hyvin yhteen käsitteiden Cluster art ja Art of clusters sekä mediatieteitten Art of Aricles kanssa. Näin tämä työ, nyt tekemäni, on luonnollista jatkoa kirjoittamilleni töille ja tutkimukselle sekä tapahtuu rinnan taiteen ja kaiken aikaa uudistuvan poikki- ja monitieteisen, tieteiden välisen innovaatiopolitiikan kanssa.

Tässä Suomi on tarjonnut erityisen hyvän kasvu- ja työympäristön koulutuksemme rinnalla verkottuen luontevasti kaikkiin ilmansuuntiin ja myös vaikkapa AURP:n ja IASP:n kaltaisten organisaatioiden yhteistyönä. Toinen on suljetumpi ja amerikkalainen (AURP) toinen avoimempi ja eurooppalainen (IASP) mutta samalla myös globaaleja järjestöjä molemmat tieteen soveltajina teknopoliksiin tai agropoliksineen. Se, että on voinut toimia molempien hallinnossa, on ollut arvokas asia. Se että tämä työ lopetettiin ja Suomesta sitä vaikeuttaen, oli tekona ylijohtajatasolla omituinen tapa vaikeuttaa kansakunnan menestystä.

Kun itse olen syntynyt jäniksen vuonna, ja tämän niminen romaani on jo julkaistukin, erityisesti Ranskassa rakastettu, päädyin tähän viimeisimmän kirjani nimeen muistaen samalla minulle niin rakasta Kiinaa ja Espanjaa. Oletan että siellä tekstini oivalletaan myös paremmin kuin mitä pohjoisen puheen ja kielen onomatopoeettinen, luonnon ääniä matkiva kielemme antaisi ymmärtää. Onomatopoeettinen kielemme kun on jo synnyltään osa tätä oman aikamme mediayhteiskunnan luonnosta löydettyä klusteritaiteen ja -artikkeleiden yhteistä elämää ilman algoritmejakin.