Poliittisesta polarisaatiosta on puhuttu viime aikoina yhä useammin. Vastakkainasettelun voimistuminen eri poliittisten leirien välillä näkyy kaikkialla ns. läntisissä demokratioissa. USA:n vähän aikaa sitten päättyneet presidentinvaalit olivat tätä melko lailla raadollisimmillaan. Liittovaltion kahtiajako niin äänestäjien kuin puolueaktiivienkin välillä on tosin ollut arkipäivää jo pitkään. Etenkin Demokraattipuolueen ehdokas keskittyi viimeiset viikot poliittisen sanoman sijasta vastapuolen demonisoimiseen ja henkilöön käyvään kommentointiin. Aivan tällaista ei ole Suomessa onneksi ainakaan vielä nähty. Presidentinvaalit sujuivat meillä melkoisen varovaisella linjalla. Kummankin viimeisen kierroksen ehdokkaan kampanjatiimit käsittelivät varsin kohteliaasti vastapuolta. Näinhän sen tietenkin pitääkin olla.

Suomessa poliittisen kentän ja keskustelun polarisaatio on kuitenkin 2020 luvun politiikan ilmiö ja se on selvästi voimistumassa. Niin ammattipoliitikot kuin pitkälti äänestäjätkin ovat ajautumassa eri leireihin ja kauemmaksi toisistaan aatteellisesti. Seurauksena on lisääntynyt vastakkainasettelun ilmapiiri sekä haluttomuus tehdä poliittisideologisia kompromisseja. Poteroituminen omaan kuplaan liian usein estää vastakkaisten näkemysten ymmärtämistä edes osittain. Erimieliset leimataan tietämättömiksi ja tyhmiksi.

Polarisoituminen ei tietenkään ole välttämättä pelkästään negatiivinen asia. Nimittäin – ilman eri mielipiteitä ja erimielisyyttä ei demokratia toimi periaatteellisella tasolla. Tarvitaan erilaisia näkemyksiä yhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta siinä missä niiden suhteen kompromissejakin. Tärkeää on keskusteluyhteyden avoimuus ja demokraattisen päätöksenteon hyväksyminen. Erimielisyydet asioista eivät saa myrkyttää keskusteluilmapiiriä. Yhtä tärkeää on myös ymmärtää tukeutua faktoihin tunteenpalon sijasta.

Jos polarisaatiota yhteiskunnassa voi lähestyä politiikan ja demokratian kannalta osittain positiivisena asiana, on kuitenkin hyvä tiedostaa ns. affektiivisen polarisaation olemassaolo. Ideologisen polarisaation pelikentällä ollaan erimielisiä esimerkiksi ulkopolitiikasta, sotesta tai vaikka kuntien rahankäytöstä. Affektiivinen polarisaatio sen sijaan määrittää poliittisesti erimielisiin ihmisiin suhtautumisen jo lähtökohtaisesti erittäin vihamieliseksi. Verbaliikan lisäksi kyseeseen voi jopa tulla väkivalta. Tästä esimerkkinä on vaikkapa itsenäisyyspäivän mellakointi. Kyse on demokratian kannalta haitallisesta polarisaatiosta. Tähän liittyy usein myös uuden retoriikan ja sanaston työntäminen yhteiskuntaan. Tämä kehitys on Suomessa ainakin toistaiseksi ollut, vaikkakin kasvavaa, kuitenkin vielä kansainvälisesti mitattuna maltillista.

Affektiivisen polarisaation syitä ja voimistajia voivat olla kokemus yhteiskunnan eriarvoisuudesta yleisellä tasolla mutta myös voimakkaasti suomalainen media yksipuolisen narratiivin tuottajana siinä missä etenkin vasemmistopoliitikkojen voimakas halu hakea vastakkainasettelua oman ryhmänsä tiiviinä pitämiseksi. Ilmiön voimistumista meillä Suomessa on hillinnyt jonkin verran käsitykseni mukaan monipuoluejärjestelmä, suhteellisen hyvin toimiva yhteiskunta sekä myös uskonnon vähäinen rooli poliittisessa päätöksenteossa.

Suomessa hyvä esimerkki poliittisesta, affektiivisesta polarisaatiosta on 2023 eduskuntavaalien alla Sanna Marinin lausunto, että SDP ei ole valmis hallitusyhteistyöhön Perussuomalaisten kanssa. Taktisestihan tämä ei ollut mitenkään järkevä linjaus. Ideologinen kuumotus ei tietenkään logiikkaa kumarra. Aivan äskettäin vasemmistopoliitikot median tukemana kuumensivat keskustelua siitä, mitä verbiä eduskunnan puhemies oli käyttänyt (tai: ei käyttänyt) Krista Kiurun pahoinpitelyä kommentoidessaan.

Valitettavaa on se, että todennäköisesti juuri polarisaation seurauksena tutkimusten mukaan kansalaiset suhtautuvat koko ajan epäilevämmin ja negatiivisemmin poliittisiin puolueisiin ja politiikkaan. Myös yksittäiset poliitikot joutuvat jopa vihan kohteeksi lausunnoistaan, usein jopa siitä, mitä eivät ole lausuneet.

Medialla on tärkeä rooli siinä, mihin suuntaan vastakkainasettelu kehittyy. En tosin ole tämän suhteen kovin optimistinen. Valitettavasti.