Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Aluevaltuustopuheeni Vantaa-Keravan budjettikeskustelussa

Kiitos puheenjohtaja, hyvät aluevaltuutetut,

Suomessa oli 1990-luvulle asti omalääkärijärjestelmä. Silloin asiakas pääsi saman lääkärin hoitoon. Lääkäri tiesi tasan tarkkaan potilaan käyntihistorian, eikä tarvinnut päivät pääksytysten hoitaa vieraita potilaita.

Hyvä, että omalääkärimalli tekee vahvaa paluuta.

Myös HUS:n ympärivuorokautinen liikkuva sairaala LiiSa on askel oikeaan suuntaan, kun hoito tulee viiveettä omaan kotiin palveluasumisen ja kotihoidon piirissä oleville.

Muutamia vuosia sitten ennen soteuudistusta vierailin Uusi Vantaa -työryhmän mukana tutustumassa Tanskan silloiseen hyvinvointialuemalliin.

Tanskassa petyttiin malliin ja alettiin taas vahvistaa kuntien asemaa.

Mutta, ihailin Tanskan ammatinharjoittajamallia.

Siellä suurin osa lääkäreistä on itsenäisiä ammatinharjoittajia, joilla on sopimus alueellisten viranomaisten kanssa. Vastaanotoista vajaa tuhat on yhden lääkärin asemia, loput kimppalääkäriasemia.

Tanskassa lääkärit ovat käytännössä perhelääkäreitä, jotka tekevät myös kotikäyntejä. Kotikäynti on asiakkaalle maksuton.

Ammatinharjoittajamalli toimisi komeasti myös Vantaa-Keravalla. Ei tarvittaisi kuin kaksi isoa terkkaria, Tikkurila ja Myyrmäki.

Ihmiset kulkisivat terkkareille junilla, busseilla tai ratikalla. Jos kunto on huono, niin ei muuta kuin kännykkä käteen ja lääkäri kotiin.

Ennen sote-uudistusta Jätkäsaaren Clarionissa järjestettiin Uudenmaan soteasiantuntijoille sekä kunnallisille päättäjille Suuri Sotetilaisuus. Paikalla oli myös muutama onneton valtuutettu kuten minä. Asiantuntijat, kuten Timo Aronkytö, kertoivat omia näkemyksiään tulevasta sotesta. Myönteisiä puheenvuoroja ei juuri kuultu.

Lopuksi tehtiin kädennostoäänestys – ketkä kannattivat tulevaa soteuudistusta? Isossa salissa nousi vain kaksi sotea kannattavaa kättä.

Järkytyin, kun paria vuotta myöhemmin soteuudistus runnottiin väkisin läpi, vaikka Tanskassa jo pakitettiin.

Kuhan nyt sanoin.

Kiitos

#vakehyva #perussuomalaiset #Kerava #Vantaa

Kai-Ari Lundell: Aluevaltuustopuheeni Vantaa-Keravan budjettikeskustelussa

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Tapio
Hämmentynyt
#1

ihan sama, kunhan jättää uskonnot viran ulkopuolelle, ja hyväksyy omalääkäärisysteemin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tuskin se sitä hyväksyy?Pitää sitäkin varmaan PerusSuomalaisten luihuna/lierona suunnitelmana?Kun kaikesta pitää olla erimieltä näillä blogisivuilla.Ihan vaan sen takia,että pääsee v……….n ja haastamaan riitaa.No huvinsa kullakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Eihän niitä sairaaloita lopeteta, vain joissakin yö-leikkaukset loppuvat. Tuo ei ole uutta, jos ei ole hätätapaus, niin ei pitkinä pyhinä yöllä leikata nykyisinkään monessa paikassa. Jos on vähän leikkaajia, niin parempi se on, että leikkaajat nukkuvat yönsä hyvin, ettei käsi vapise unenpuutteesta. Kannattaa olla hyvillään, että Suomessa saa sentään parasta mahdollista hoitoa ja jokaisella on siihen oikeus, vaikka rahapussi olisi tyhjä, kun pienetkin operaatiot maksaa maailmalla ehkä kymmeniä tuhansia. Tärkeintä on se, että pääsee sairaalaan tarvittaessa, ei siellä hoidonpuutteesta menehdy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Operatiivista henkilökuntaa voi siirtää vaikka helikoptereilla paikasta toiseen varsin nopeasti, ja valmistaa potilas leikkausvalmiiksi etänäkin, mikäli tilanne sitä vaatii, eikä potilasta voi siirtää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Se on juuri näin, esim. matkustalaivat ovat pysyvästi ilman varsinaista ns. yöpäivystystä, mutta älykkäänä toimijana kykenee suoriutumaan hätätilanteissa ilman poliittista rähinää, kun yleensä avuttomat demari-kommunistikunnat eivät siihen kykene.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Keskusta ja demarit ovat kuin perse ja paita maakunnissa, vastustavat hallitusta kaikessa mitä kysytään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Se on sitä neukkulan aikaa, mitä kepukin kaihoaa. Paluuta niihin kommunistien aikoihin ei ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista valtiolta, niin kuntien ei tarvitse tehdä mitään markkinoidakseen kuntaa saamaan työpaikkoja ja yrityksiä alueelle. Systeemi toimii kuin Venäjän subjekteissa. Voi voi, tämä ei nykyaikana vetele, jokaisen kunnan on tehtävä töitä enemmän ja enemmän, jotta kunta olisi elinkelpoinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Näin se on, taloustieteilijöiden mukaan EU:n pitäisi hoitaa myös työllisyyttä, mitä helvettiä, työllisyys maapallolla hoituu tarpeiden, kulutuksen ja kilpailukyvyn sääntöjen mukaan. Myös rauha maapallolla on kaupallisten riippuvuussuhteiden armoilla muiden maiden osalta. Kun näitä riippuvuussuhteita aletaan muokkaamaan, suojavallit murenevat, ja sodat pääsevät valloilleen. Rauha maapallolla voidaan ylläpitää kaupallisella yhteistoiminnalla, kun röyhkeimmät maat ryöstää naapureitaan, siitä alkaa vihan ketju.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Terveyskeskuslääkärit eivät aina ole kovin hyvätasoisia.
Mamulääkärit voi olla mitä sattuu, eikä osaa suomea tarpeeksi ymmärtääkseen potilaan vaivoja.

Kun lääkärit vaihtuu jatkuvasti, niin ne ei lue edellisten kertojen yhteenvetoja (jos sellaisia edes onkaan), potilaan osalta tärkeät (tärkeimmät) asiat jää huomaamatta.

Jos taas ”omalääkäriksi” noin vaan nimetään joku täys tunari, niin eihän siitä mitään tule.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Rysän suu se enemmän laulaa, riittää rohkeutta vielä, siitä pisteet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Sattaa laulaa”Rysän suukin”,jos siellä on paljon kaloja?Mutta tarkoittanet kuitenkin Ryssää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kaikki kunnia rysälle, mutta katiska tuulessa hyvin viheltää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kyllä kyllä,samoin kuin naisenkin pyydys 2:den Beaufortin tuulessa.2:si Beufortia.=Ensimmäinen nostaa hametta ja toinen heittää lunta perseeseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

No en nyt suoranaisesti,mutta saattaahan se hänelläkin jo viheltää,kun jo ikää on? 🤔

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Jokainen Ukrainan rintamalla kuollut Venä
läinen sotilas,on kuin lotto voitto koko maailmalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000