Nyt eduskunnan käsittelyssä oleva kiisteltykin uusi rajaturvallisuuslaki on ehdottoman tärkeä Suomen kansallisen turvallisuuden ja itsemääräämisoikeuden turvaamiseksi. Niin sanottu hybridisodankäynti on kohtuullisen uusi ilmiö, jossa perinteisen sodankäynnin tilalla vieras valtio pyrkii horjuttamaan toisia maita muilla keinoin. Tyypillisimpiä esimerkkejä on erilaiset kyberhyökkäykset, gps-häirintä – ja siirtolaisten käyttäminen vaikuttamisvälineenä. Viimeisimmästä mainitusta on kokemusta jo Suomen ja Venäjän vastaiselta rajalta viime talvelta. Tässäkin tapauksessa on ilmeistä, että Venäjän rajavartiopalvelu avusti maahanpyrkijöitä monin eri tavoin. Akuutti kriisi saatiin estettyä valtioneuvoston suljettua raja-asemat. Jatkossa tämä ei välttämättä lievimpänä keinona riitä. Venäjällä on laajat kyvykkyydet tuoda halutessaan rajalle tuhansia turvapaikanhakijoita päivässä. Tätä varten Venäjä on ollut poistamassa jo viisumivaatimuksen useiden tyypillisten lähtömaiden osalta. Sanomattakin on selvää, ettei tulijoiden taustaa voida täysin selvittää. Seassa on todennäköisesti Venäjän valtion lähettämiä toimijoita, joiden aikomuksia voi vain arvailla.

Oikeudellisesti haastava rajaturvallisuuslaki antaisi mahdollisuudet torjua äärimmäisessä tilanteessa yllä kuvattua ilmiötä, jossa Suomen lainkäyttöalueelle pyrkisi massoittain ihmisiä Venäjän ohjaamana. Sanomattakin on selvää, ettei perustuslain säätämisen yhteydessä tai kansainvälisiä sopimuksia solmittaessa ole voitu ennakoida minkään valtion käyttävän siirtolaisia aseena. Niitä solmittaessa ei ole kyetty edes ennakoimaan sitä, että massoittain ihmisiä pyrkisi siirtymään mantereelta toiselle puhtaasti paremman elintason perässä.

Palautuskieltoa arvioidessa on huomioitava, että on hyvin todennäköistä, että ennen vaikuttamisoperaation alkamista rajalle lähetettävät henkilöt eivät Venäjällä ainakaan välittömästi koe kuolemanrangaistuksen tai vastaavan uhkaa. Lisäksi on huomioitava, että mahdollisilla operaatioillaan Venäjä siirtää vastuun valtiollisesti toiselle valtiolle niiden osalta, ketkä mahdollisesti ovat lähtömaassaan esimerkiksi hengenvaarassa. Edelleen perustuslain tulkinta ja perusteet on mahdollista kiinnittää voimassa olevaan oikeuteen ja käytäntöihin eli siihen, missä kussakin tilanteessa on kysymys.

Julkisessa keskustelussa tuntuu unohtuvan, etteivät perustuslaki tai kansainväliset sopimukset ole mitään ”itsemurhasopimuksia”, vaan ne sisältävät myös valtiota ja sen kansalaisia suojaavia oikeushyviä. Suojelupoliisi on tämän tiivistänyt lakiesitykseen antamassaan lausunnossa erinomaisesti: ”laajamittainen välineellistetty maahantulolla pyritään myös lamaannuttamaan yhteiskunnan perustoimintoja ja taloudellista kantokykyä, niin on mahdollista, että Suomi menettää näiden toimien myötä kykynsä taata maassa oleskelevien perus-ja ihmisoikeuksia. Koska Suomen ensisijaiset velvoitteet kohdistuvat Suomen oikeuspiiriin kuuluviin ja julkisella vallalla on perustuslain 22 §:n mukainen velvollisuus taata perusoikeuksien toteutuminen, on selvää, että Suomen kansalaisille ja muille maassa oleskeleville kuuluvien erittäin tärkeiden kollektiivisten etujen on jossain tilanteissa syrjäytettävä maan ulkopuolella olevien yksilölliset edut.”