Suomi tarvitsee kipeästi uutta rajaturvallisuuslakia
Nyt eduskunnan käsittelyssä oleva kiisteltykin uusi rajaturvallisuuslaki on ehdottoman tärkeä Suomen kansallisen turvallisuuden ja itsemääräämisoikeuden turvaamiseksi. Niin sanottu hybridisodankäynti on kohtuullisen uusi ilmiö, jossa perinteisen sodankäynnin tilalla vieras valtio pyrkii horjuttamaan toisia maita muilla keinoin. Tyypillisimpiä esimerkkejä on erilaiset kyberhyökkäykset, gps-häirintä – ja siirtolaisten käyttäminen vaikuttamisvälineenä. Viimeisimmästä mainitusta on kokemusta jo Suomen ja Venäjän vastaiselta rajalta viime talvelta. Tässäkin tapauksessa on ilmeistä, että Venäjän rajavartiopalvelu avusti maahanpyrkijöitä monin eri tavoin. Akuutti kriisi saatiin estettyä valtioneuvoston suljettua raja-asemat. Jatkossa tämä ei välttämättä lievimpänä keinona riitä. Venäjällä on laajat kyvykkyydet tuoda halutessaan rajalle tuhansia turvapaikanhakijoita päivässä. Tätä varten Venäjä on ollut poistamassa jo viisumivaatimuksen useiden tyypillisten lähtömaiden osalta. Sanomattakin on selvää, ettei tulijoiden taustaa voida täysin selvittää. Seassa on todennäköisesti Venäjän valtion lähettämiä toimijoita, joiden aikomuksia voi vain arvailla.
Oikeudellisesti haastava rajaturvallisuuslaki antaisi mahdollisuudet torjua äärimmäisessä tilanteessa yllä kuvattua ilmiötä, jossa Suomen lainkäyttöalueelle pyrkisi massoittain ihmisiä Venäjän ohjaamana. Sanomattakin on selvää, ettei perustuslain säätämisen yhteydessä tai kansainvälisiä sopimuksia solmittaessa ole voitu ennakoida minkään valtion käyttävän siirtolaisia aseena. Niitä solmittaessa ei ole kyetty edes ennakoimaan sitä, että massoittain ihmisiä pyrkisi siirtymään mantereelta toiselle puhtaasti paremman elintason perässä.
Palautuskieltoa arvioidessa on huomioitava, että on hyvin todennäköistä, että ennen vaikuttamisoperaation alkamista rajalle lähetettävät henkilöt eivät Venäjällä ainakaan välittömästi koe kuolemanrangaistuksen tai vastaavan uhkaa. Lisäksi on huomioitava, että mahdollisilla operaatioillaan Venäjä siirtää vastuun valtiollisesti toiselle valtiolle niiden osalta, ketkä mahdollisesti ovat lähtömaassaan esimerkiksi hengenvaarassa. Edelleen perustuslain tulkinta ja perusteet on mahdollista kiinnittää voimassa olevaan oikeuteen ja käytäntöihin eli siihen, missä kussakin tilanteessa on kysymys.
Julkisessa keskustelussa tuntuu unohtuvan, etteivät perustuslaki tai kansainväliset sopimukset ole mitään ”itsemurhasopimuksia”, vaan ne sisältävät myös valtiota ja sen kansalaisia suojaavia oikeushyviä. Suojelupoliisi on tämän tiivistänyt lakiesitykseen antamassaan lausunnossa erinomaisesti: ”laajamittainen välineellistetty maahantulolla pyritään myös lamaannuttamaan yhteiskunnan perustoimintoja ja taloudellista kantokykyä, niin on mahdollista, että Suomi menettää näiden toimien myötä kykynsä taata maassa oleskelevien perus-ja ihmisoikeuksia. Koska Suomen ensisijaiset velvoitteet kohdistuvat Suomen oikeuspiiriin kuuluviin ja julkisella vallalla on perustuslain 22 §:n mukainen velvollisuus taata perusoikeuksien toteutuminen, on selvää, että Suomen kansalaisille ja muille maassa oleskeleville kuuluvien erittäin tärkeiden kollektiivisten etujen on jossain tilanteissa syrjäytettävä maan ulkopuolella olevien yksilölliset edut.”
Tekstin aiheet:
Venäjä luultavasti maksaa maahanmuuttajille suoranaisia palkkioita terrorismista maassamme. On vaikea uskoa, että juuri tämä olisi maamme punaisen demareiden tavoite, mutta tuskin on kaukana demareiden tavoitteista, siinä kun perustavoite on kaataa markkinatalous, ja tässä nyt myös Suomen itsenäisyys.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin täsmälleen, demareille oikea paikka olisi suljettu osasto.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nimet ovat Juncker ja Merkel.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, Venäjän sosiaalidemokraatit, tuo punainen bolsevikki törkypuolue ovat täysin yhtä Suomen demareiden kanssa. Demarit kautta maapallon ajavat yhtä ja samaa asiaa, markkinatalous on ajettava alas hintaan mihin hyvänsä. Tuo tarkoittaa sitä, että myös Suomessa ajetaan kolhoosilaitosta ylös, sitä myöten kun hölmöt äänestävät demareita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen demarien märkä uni oli ja on yhteisvelka – ei tarvi maksaa takaisin! Mutta EU kehittää muita tapoja kurjistaa valtioiden taloutta, päästään sitten yhteiseen neuvostotyyliseen liittovaltioon ah!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Missä demarit, siellä ongelma.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen eduskunnassa olevan kansanedustajan pitää olla syntyperäinen suomalainen usean sukupolven takaa.
On suuri häpeä, että 100% ei suomalaiset pääsevät vaikuttamaan meidän asioihin.
Tälläkin afgaanilla olisi töitä omassa maassaan.
Sdp:n Razmyar: En tule äänestämään käännytyslain puolesta
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010538359.html
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Razmyar on jäävi hamuamaan maahanmuuttajia Suomeen, kuten yleensäkin maahanmuuttajat. Totta kai jokainen maahanmuuttaja ajattelee vain omaa sukuaan ja kavereita ja heidän etujaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Todellakin: mitä ja ketä hyödyttää se ettei valtiot huolehdi itsestään? ”kansallismielisyys” on ”vihollisuutta” EU:ta kohtaan, tätä hokee vasemmisto .. Puurot ja vellit on kyllä sekaisin!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Toivottavasti sdp hajoaa kahtia:
SDP:n Timo Harakka sanoo suoraan äänestävänsä käännytyslain hylkäämistä – demarit jakautuivat kahtia
https://yle.fi/a/74-20097717
Minkä maan kansanedustajia ovat demarit?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Harakka on ihan tosissaan! Hänellä lyö jokin yli.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikös Harakallakin ole rötöstelyjä urallaan?
Monet varsinkin ennen poliitikkouraa tehdyistä rötöksistä ovat painuneet historian unholaan. Wikipedian mukaan esimerkiksi nykyinen työministeri Timo Harakka (sd.) tuomittiin vahingonteosta kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen vuonna 1987. Harakka tuhosi Teatterikoulun omaisuutta noin 24 000 markan arvosta
.
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/1287418
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On se Harakka kova räksyttämään esim. Wille Rydmanista, jota ei ole mistään tuomittu, mutta tällä räksyttävällä harakalla on ihan oikea rikostuomio.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Harakka osoitti ministerinä ollessaan olevansa täysi hölynpölyn puhuja. SAK pakotti Harakan pois työministerin pallilta sotkemasta. Ja liikenneministerinä sai aikaan tiestön rappeutumisen kiihtymisen, koska tierahat meni viherhömppään. Harakka: ”Polttoaineveroa korottamalla päästöt vähenee ja pankkitilille ilmestyy rahaa.”
SDP:n talouslinja on ollut aina, että veroja korottamalla Suomen talous lähtee nousukiitoon.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tässä tulos, kun Suomeen haalitaan kielitaidottomia maahanmuuttajia.
Yllätystarkastuksen karu tulos: Hoivakodissa ei ollut paikalla yhtään suomea puhuvaa hoitajaa
https://yle.fi/a/74-20097404
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt pitää Antti Lindtmanin kerrankin näyttää johtajuutensa ja potkia pois sdp:stä rajalakia vastustavat henkilöt. Perustakoot oman ryhmän.
SDP:stä ainakin puolueen varapuheenjohtaja Nasima Razmyar ja kansanedustajat Elisa Gebhard ja Johan Kvarnström ovat vastustaneet hallituksen esitystä. /mtv
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
SDP:n johdosta ei järkeä löydy. Asia on niin päin että jokaisen itseään kunnioittavan SDP:n kansanedustajan olisi ajateltava itse eikä ”oikein”
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jopa SDP:n suuresti arvostama presidentti Mauno Koivisto sanoi:
”Minusta sellaiset henkilöt, joita ei vainottu siinä maassa, josta he saapuivat, olisi palautettava heti rajalta”, Koivisto kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.
https://www.verkkouutiset.fi/a/itaraja-ei-vuoda-ensimmaista-kertaa/#352ac01bE
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Oliko siinä viimeinen mohikaani ? Koiviston jälkeen ei logiikkaa SDP:stä löydy.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Koivisto oli presidenttinä silloin, kun somali-invaasio Venäjältä tapahtui.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Antti Lindtman on HEIKKO johtaja. Lauma naisia määrää sdp:ssä tahdin. Marinin henki leijuu yhä puolueen päällä.
Ensi vaaleissa Lindtman on heitetty nurkkaan ja tilalle nousee joku näistä naisista, Tuppurainen, Razmyar, Kiuru.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mitä se Antti siis oikeasti ajattelee? Eikö juurikin sitä mitä SDP edellytä?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei taida olla omia ajatuksia ja antaa Tuppuraisen puhua puolestaa.
Heikon johtajan merkki.
Kuri puolueeseen ja eteenpäin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Saapi nähdä, miten Pekka Haavisto, Vihreät, äänestää,
Oli niin tomeraa pressavaalitenteissä, mutta pistääkö Sofia Virta, Fatim Diarra ja Bella Forsgrén luuta kurkkuun?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tiedetään. Vihreät ja Laitavasemmisto äänestävät AINA Suomen ja suomalaisten etua vastaan eli tässä tapuksessa rajalakia vastaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kun katsoo (kuuntelee) tämän Ylen ”keskustelun” aamulta, niin Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta menee kyllä Li Anderssonista kirkkaasti ohi.
Kuinka Vihreiden puheenjohtaja 7% kannatuksella saa olla äänessä noinkin paljon?
Jopa Tytti Tuppurainen on uskottavampi.
Katsokaa itse, se pitempi versio.
https://yle.fi/a/74-20097723
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tosisuomalaisilla on keino saada rajalaki voimaan. Presidentti hajoittaa eduskunnan ja määrää uudet vaalit. Silloin äänestäjät välillisesti ottaisivat kantaa ko lakiin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Parempi olisi vain ollut pitää raja kokonaan kiinni. Nythän sieltä ei ole päässyt yhtäkään valepakolaista, jotka voivat hakea ”turvapaikkaa” Venäjältä, koska Venäjä on turvallinen maa.Pahoin pelkään, että vihervasemmiston ihmisoikeus talibanit vesittävät koko lain ja ”tulkitsevat” rajalakiakin kuin Piru Raamattua. Pitäkää vaan se raja kiinni.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siinä on kilometrikaupalla maastorajaa, josta kuka tahansa talibaani voi kävellä Suomeen ja hakea turvapaikkaa ja Nasima Razmyar on innoissaan vastaanottamassa maamiehiään elätettäväksi meille.
Katsokaa, mitä Puolassa ym. tapahtuu, vaikka heillä on rajalaki.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Asia on niin yksinkertainen, että Venäjän kautta maahanmuuttajia ei oteta sisään, tämä pitäisi jo kaikkien ymmärtää. Ihmisoikeuksia varten maahan on muitakin portteja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä, kysymys on itärajasta. Edelleen voi lentokoneella tulla Suomeen hakemaan turvapaikkaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos Suomi hirttäytyy kansainvälisiiin sopimuksiin jotka vuosikymmeniä sitten muotoiltu, niin sen jälkeen voi käydä niin ettei meitä enää todellakaan yhdistetä länsimaihin. Pieni niemimaa karhun kainalossa on sitten ”turvassa” ja muistetaan entisenä oikeusvaltiona joka ei ymmärtänyt itseään puolustaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomessa pitää ottaa käytäntö, jossa turvapaikka on aina väliaikainen max 1 vuotta. Siihen ei kuulu perheenyhdistäminen ja turvapaikkaa pitää hakea uudelleen yhden vuoden jälkeen. Jos olot kotimaassaan on parantuneet, niin eikun kotiin.
Ja myös pitää säätää, että turvapaikanhakijana tullut ei koskaan voi saada Suomen kansalaisuutta ja
jos syyllistyy rikokseen, seuraa aina maasta karkottaminen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen pitää etsiä maa, johon rikokseen Suomessa syyllistynyt voidaan TT. Nythän afgaaneilla, irakilaisilla, syyrialaisilla, somaleilla ym. on kestotakuu, ettei heitä voida karkottaa lähtömaahan siellä vallitsevan tilanteen takia, mutta esim. sopimus Albanian kanssa (Tanskan kanssa) voisi avata lusimispaikat näille, joita ei voi palauttaa kotimaahan.
Turvallisuus etusijalla ja tulisi halvemmaksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Migri on antanut jo 24 turvapaikkaa itärajan kautta tulleille syyrialaisille ja SOMALEILLE. Taas lisää somaleja elätettäviksi.
Koska tämä järjetön touhu loppuu ?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, ei suomalaisilla ole varaa maailman elättäjäksi, kuten amerikkalaiset äänestävät Trumpin takaisin presidentiksi, ja maa pelastuu. Jos Trump olisi voittanut edelliset vaalit, kuten varmasti rehellisissä vaaleissa olisi käynytkin, niin edes Putin ei olisi uskaltanut Ukrainan sotaansa, tämä vain kannattaa uskoa. USA:n viime vaalit olivat junailtu selvästi äänestyslipukkeiden väärentämisellä, joka näkyi siten, että viimeisiä ääniä laskettiin tuntitolkulla ja kaikki loput äänet valuivat Bidenille. Epäilemättä vilppi tehtiin suurella rahalla ja rikollisten avustamina. Demokraateilla ei ole omaatuntoa. Hyvä kuitenkin, että nyt valtaosa selkeästi kannattaa Trumpia, ja tuolla on merkitystä maailmanrauhaan. Myös Suomen demarit voisivat vähitellen lopettaa Trumpin, USA:n tulevan presidentin mollaamisen, muut joutuvat selittelemän demarikommareiden sanomisia, kun Suomessa kuitenkin suurin osa väestöstä haluaa rauhaa maanpäälle, ja demarit haluaa maailman sekaisin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täsmälleen ja juuri näin. Hyvä Trump, joskin yhtä asiaa toivoisin, niitä Trump-lippisiä myös Suomeen, niitä ei ainakaan New Yorkista löytynyt.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomessa on jo yli 25 000 somalia. Somalien kotimaa ei ole täällä, vaan Afrikassa.
Tervemenoa takaisin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja sitten juhlivat Suomessa Somalian itsenäisyyspäivää! Mikseivät mene kotimaahansa juhlimaan?
Suomen somalit eri puolilta maata ovat kokoontuneet Helsinkiin juhlimaan Somalian itsenäisyyspäivää
Juhannuksena alkanut Somaliviikko kokoaa yhteisön jäseniä eri puolilta maata Helsinkiin. Viikko huipentuu itsenäisyysjuhlaan.
https://yle.fi/a/74-20097373
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ne on niitä Somalian rikkaita jotka tottuneet elintasoon: 8 huoneen lukaalia Suomessakin olisi pitänyt löytyä. Ja se kun on kuninkaallista sukua, ehkä 13 sukupolvea sitten oli joku heimopäällikkö esiesi…isä niin nyt: respect me! Ja valkolaisten pilkkaaminen ”rumana” nostaa ylpeyttä lisää. Muslimi on tietenkin aina ”se oikea” ihminen heidän mielestä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen itäraja on niiin pitkä että mieluiten kauemmas menevät. Espanjassa voi aloittaa yrittämisen huomattavasti helpommin. Suomessa ukrainalainen sai työpaikan MUTTA sossu sanoi että ensin tulee olla asunto että voi ottaa työpaikan! Tyhmä maa Suomi, kyllä. Ukrainalaiset naiset ovat tottuneet tekemään työtä, ei heitä ole totutettu sossujen holhoukseen kotimaassaan, siksi ihan eri maata kuin esim muslimit joiden naiset ei saa kodin ulkopuolella liikkua. Ukrainalaiset ovat ihan ok!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
”.. perussuomalainen terroristijärjestö”… hoh-hoijjaa. Taitaa sanavarastosi olla pieni? Ja sanojen merkitys vähän epämääräisesti hallinnassa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On sulla jutut, vaikka parempihan se on että saat purettua paineitasi, kuin että haudot niitä mielessäsi niin että loputkin aivosi mätänee.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No housujako sulle pitää vilkuttaa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Persu ei pysty asiaansa puolustamaan. Niinpä toteamme yhdessä hänen kanssaan: Suomessa hallituspuolueiden lisäksi uusnatsit lie toinen kansanliike, joka haluaa pyyhkiä perustuslailla ahterinsa vessassa asioituaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eniten huolettaa että annetaan pois kalustoa jota kohta itse tarvittaisiin. Ei me suomalaiset itse olla enää idioottivarmassa turvassa…
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Halosen presidenttiaikana poistettiin maamiinat itärajalta… Sosdemit taas asialla kun halutaan tilanteet pahemmaksi.
Sosdemien ja vasemmiston TODELLISUUDENTAJUSSA on jotain hähmää…
Ehdottihan Kultarantakeskustelussa T.Halonen josko EU:n rajoja turvaamaan voisi perustaa joukot EU:n ULKOPUOLISISTA joukoista —- !
Esimerkki käy hyvin sosdemien kyvystä keulia pää kolmantena jalkana kohti tulevaisuutta ja kun tämän päivän todellisuuden hahmotuskaan ei ole ihan kuosissa niin ajatelmat on tätä luokkaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kuinka kehtaat viedä vokki liiketoiminnalta edellytyksiä. Mietipä, että Razmiarinkin tulot tippuvat eikä sampanjasosialistina ole kivaa, jos tulot pienenevät.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikös Nazima ole jo luopunut vokkitoiminnasta?
https://mvlehti.net/2017/11/28/nazima-razmyarin-vok-bisnes-kuittasi-2-790-25500-e-veronmaksajien-rahoja-vuonna-2015-2/
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Järkiintyminen pitäisi ilmetä jostain.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eiköhän reitin varrella teltasta keitaalla hotelliin Suomessa ole paljon sampanjasosialisteja käsi ojossa rahastamassa kymmenyksiä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin. Rajalaki käyttöön ja raja-asemat auki. Asialliset kulkijat pääsevät yli ja asiattomat ei. Vaihtoehto on että rajalakia ei hyväksytä ja rajat pysyvät kiinni.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
YKSI rajanylityspaikka korkeintaan auki. Ja heti kiinni jos alkaa liian vilkkaaksi. Rajalaki pätee koko ajan. Vasemmiston propaganda tehnyt kärpäsestä härkäsen plus tulkintavinoumat . Sodista selvittiin polvillaan rukoilemalla. Miten tänään selvitään?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti