Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Persut jäivät kotiin

EU-vaalit olivat poikkeuksellisen yllättävät. Viimeisin Ylen gallup meni täysin pieleen. Se kertoo lähinnä siitä, että kansalaiset eivät ole samalla lailla puolueuskollisia kuin aikaisemmin. Lisäksi äänestämiseen liittyvä päätös tehdään vasta aivan vaalien alla.

Perussuomalaisten osalta tulos oli surkea. Silti tuloksessa on myös positiivinen puoli. Persut eivät vaihtaneet puoluetta, vaan jäivät kotiin. Tämä johtopäätös on helppo tehdä, sillä demareiden kannatus kasvoi vain 0,2 %-yksikköä ja kepun kannatus laski 1,8 %-yksikköä. Näistä puolueista persut saa uusia kannattajia tai menettää kannattajia. Nyt kepun ja demareiden kannatus ei noussut, joten voidaan todeta, että persut jäivät kotiin.

Olen kerrankin samaa mieltä kuin Soini. Hän ennusti, että jättämällä Hakkaraisen pois ehdokkaiden joukosta persut menettää yhden meppipaikan. Niin tapahtui.

Hakkarainen sai 7414 ääntä tuntemattoman marginaalipuolueen ehdokkaana. Ne eivät olleet tuon puolueen ääniä, ne olivat Hakkaraisen ääniä. Ja eikä siinä kaikki. Moni persu oli ennen vaaleja kahden vaiheilla, mennä tai ei mennä äänestämään. Hakkaraisen kohtelu hyvin todennäköisesti ratkaisi monen kotiin jäämisen. Heitä oli paljon enemmän kuin Hakkaraista äänestäneitä.

Toki syitä oli muitakin: hallitusvastuu, Vornasen tapaus ja median persuvastaisuus. Silti Hakkaraisen ehdokkuuden estäminen vaikutti eniten.

Puoluejohdon kannattaa muistaa puolueen politiikkaa ohjatessaan, että persut on tavallisen rahvaan puolue. Sen kannattajat arvostavat ”rouheutta” mitä puolue pitää sisällään. Rouheus toki tuottaa puoluejohdolle joskus harmeja, mutta ”sisäsiisteys” ei ole puolueen voimavara.

Osallistu keskusteluun!


67 kommenttia
Neula ja laakeri
#1

Olen Reijo Tossavaisen kanssa aikalailla samaa mieltä. PS on aikoinaan profiloitunut tavallisen kansan protestipuolueeksi, eikä se siitä leimastaan mihinkään pääse. Se oven näyttäminen Hakkaraiselle oli kyllä typeryyden huippu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#6

Luuletko persujen olevan ainoa hallituspuolue? Muilla hallituspuolueilla meni kuitenkin hyvin, kehno menestys ei johtunut hallituksessa olosta. Persuja ei vaan EU kiinnosta ja varmasti Hakkaraisen kohtelu oli iso virhe.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

No ei todellakaan ole mikään häpeä. Koitahan foobikko kasvaa aikuiseksi. Tynkkynen keräsi selkeästi suurimman äänipotin kaikista PS-ehdokkaista. Hyvä Tyne!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#29

Perälootamiehet peukuttaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Stubbilla banjo usa-lippujen kera.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

👨🏼‍❤️‍👨🏿
#22

Ällös huoli, persut on nyt EU-parlamentin homoin puolue, edistyksellisen demokratian edustajana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

😡
#32

🤬

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Persut on homoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Ja sinä olet kaikkien homojen äiti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#7

Olisitko tyytyväinen jos kuuluisimme Venäjään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Jos EU ja Suomi jatkaa itsetuhoista politiikkaansa mm. haitallista massamaahanmuuttoa jatkaen, niin Venäjän tulo tänne on enää ajan kysymys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Olisi kannattanut valita Unkarin malli, mutta eihän se käy, nimittäin kokkarit vie ja muut vikisee…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

No ei tietenkään, oma persus tärkein Persu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Olisi ainakin bensa ja ym. kulut halvemmat, eikä homot ja muut piipertäjät hyppis silmille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Suomi kuuluu muslimeille, niinkö?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Hakkarainen olisi pyydettävä takaisin / ja anteeksi ja ketkä on asian takana!?! Ja lohduttaa Purraa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

🤓
#23

Ja Timo Soini

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Soini on soppansa keittänyt ja äänestäjiensä päälle sen kaatanut. Ei jatkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#15

Yksi syy on, kuksut, jotka kannattivat EeUun elvytys pakettia!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suurin syy on kun duunarien etuja hallitus alkoi kaventamaan, lätkäisi jopa henkilökohtaisen sakon 200€ ”laittomasta” lakosta. Vielä otti sairausajan karenssipäivän käyttöön ja paljon muita heikennyksiä työehtoihin.
Sieltä se syy löytyy kun kansaa petettiin oikein urakalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Koska oli ensimmäinen saikkupäivä palkaton ja minkä työehtosopimuksen mukaan, Suomessa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Höpö höpö, niin kuin Lindtman sanoisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ei enää kansa halunnut kuunnella jatkuvaa biisiä maahanmuutosta.
Kyllä sitä kyllästyy samaa LP:tä kuuntelemaan vuosi tolkulla.
Ja tulos kertoo tästä kaiken.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Katteetonta puhetta, kokkarit vie.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Suomi on mamutettu ja sitä mukaa menetetty. Onko nyt hyvä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Tärkeintä on kuitenkin se, mitä koko eu:n alueella tapahtui. Vihervassarit kärsivät tappion useassa maassa.
Itse kipuilin PS:n ehdokkaiden kanssa. En halunnut äänestää jo istuvaa kansanedustajaa (äänestäjän oikeusturva).
Naisehdokkaissa ongelmia, kun PS hehkutti istuvia mieskansanedustajia.
Mutta sentään äänestin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ääneni annoin Simo Grönruusille. Pätevä ja hyvä ehdokas. Ihmettelen miten vähän hän sai ääniä, samoin kuin toinen huippuehdokas Joonas Kiviranta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Mie en iänestäny ketään, eu haistakoon pitkät veet!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#31

Nimenomaan ja vielä oikei venytellyn ja rikkirevityn pornotähden veeeeeeen! 🙁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Niin. Jos Kokoomukseenkin mahtuu tulipunainen Pietikäinen ja vihreääkin vihreämpi Salla, niin miksi Persuihin, joka mainostaa itseään kansanliikkeenä ei mahtunut Hakkaraista, Tiihosta ja monta muuta poispotkittua. Nämä veivät arviolta 2% kannatuksesta pois. Myös KD:n kanssa vaaliliitto olisi voinut olla hyvä. Kokoomuksen apupuolueen leimasta ja ylimielisyyydestä on päästävä eroon. Saksi-huumori ei nyt täällä toimi. Puoluetoimistolla ja -johdolla on syväanalyysin paikka. Toki vasemmistolaisella valtamedialla oli jälleen osuutta persujen demonisoinnissa ja se osaan äänestäjistä uppoaa. Panostakaa johdonmukaisen selkeään tiedottamiseen ja markkinointiin. Tehkää perussuomalaisuudesta elämäntapa ja tuokaa esiin suomalaista kulttuuria. Puoluesihteeriltä tämä oli heikko suoritus. Listoilla oli todella päteviä ja koulutettuja ehdokkaita, jotka jäivät suurelle yleisölle nyt tuiki tuntemattomiksi. Turkkila ei yksistään ehdi puolueen kirjallista antia hoitamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#12

Muistelen, että Tiihonen lähti itse. Poislähteneet tai -lähetetyt ovat persuille ongelma siinä mielessä, että ajattelevat yleensä maahanmuutosta ja monesta muustakin asiasta persujen lailla, mutta katkeruus panee heidät arvostelemaan persuja enemmän kuin muita puolueita vaikka ovat niitä vastaan kiivaammin.
Medialla on suuri vaikutus siihen, kuinka persuihin suhtaudutaan, demonisointi kovaa, istuin kerran kahvilan pöydässä tuntemattoman rouvan kanssa puhuimme vaaleista ja kun sanoin äänestäneeni persuja, nousi rouva ylväästi, ja sanoi ettei voi istua samassa pöydässä populistin kanssa. Tuollainen käytös on median opettamaa.
Myös puheet persuista kouluttamattomina tulee muiden puolueiden kautta mediasta ja sosiaalisesta mediasta. Ei pidä paikkaansa. Saksi-huumori oli tosiaan liikaa, herkistä asioista ihmisiltä leikkaamisesta ei saa tehdä pilaa, leikkaukset tulee tehdä, mutta tyylikkäästi ja myötätuntoisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Totta turiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Puoluejohdon tulisi miettiä miten kohtelee omia jäseniään. Moni tehnyt pyyteetöntä ja jopa ilmaista työtä puolueen hyväksi. Puoluejohdolta pelkää p…ka niskaan, erotetaan, puukotetaan selkään, blokataan, mustamaalataan! Kritiikki puoluejohtoa kohtaan on perusteltu. PS: n tulevaisuus ratkeaa puheenjohtajistovaaleissa 2025!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Nimenomaan siellä takki kääntyy useaan otteeseen unohtaen peruskriteerit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Hakkaraisen eduksi ei ilmeisesti luettu raiskausluonteista suutelua eduskunnan käytävillä. Oikeudessa se luettiin tuomion arvoiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Purra ei anna persun fritsuja purra

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000