Aseet tehdään vahingoittamiseen
Aseet tehdään vahingoittamiseen eikä käsiasetta käytetä metsästämiseen.
Siviili saa omistaa Japanissa ainoastaan kolmen tyyppisiä aseita: kiväärin, ilmakiväärin tai haulikon.
125 miljoonan asukkaan Japanissa raportoitiin vuonna 2018 yhteensä yhdeksästä ampuma-aseisiin liittyvästä kuolemasta. Luvut ovat olleet tasaisesti laskussa. CNN kertoo, että Japanissa ammuttiin vuonna 2021 vain yksi ihminen kuoliaaksi.
Vastaavasti vuonna 2018 Yhdysvalloissa kirjattiin 39 740 ampuma-aseisiin liittyvää kuolemaa. Suomessa lukema oli vuonna 2016 yhteensä 186.
Japanissa äärimmäisen tiukan aselain lähtökohta on, että yksityishenkilöillä ei ole tarvetta omistaa aseita.
Suomessakin tarkkuutta voidaan ampua laseraseellakin eikä siihen tarvita käsiasetta.
Aseväkivaltaa ei synny ilman aseita.
Tekstin aiheet:
Viherhumppa on tehty talouden vahingoittamiseksi. Kyllä siinä menee ihmiskunta sekaisin, kun ilmastoasetta käytetään kaikessa sekoittamaan väki lapsesta aikuiseen. Päivittäinen jankuttaminen ilmastonmuutoksesta on varmin tapa saada tulevaisuus toivottomaksi, ja sosialistit pääsevät jo kouluihin aivopesemään lapsia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, Suomi olisi onnellisin maa, jos väestöllä olisi tulevaisuus muutakin kuin hiilenmustaa propagandaa, koti, lapsia, ammatti ja kesämökki puhtaan järven rannalla, vailla velkaa ja nälkää. Jopa synnytyssairaalat on viety pois ihmisten ulottuvilta, ettei vaan synny mielikuvaa onnellisesta lapsiperheistä. Kommunistit ovat raiskanneet tulevaisuutemme, toivon, joka antaa meille voimaa ja tarkoituksen elämään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, kommunistisessa lesbo-homo-huumekulttuurissa lapset ovat vain huolimattomuuden seurausta, ei edusta jatkuvuutta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomi rahoittaa venäläisten ja siinä sivussa myös ukrainalaisten tappamisen. Miten ollaan vajottu näin alas?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, Norjassa pienilläkin paikkakunnilla on ainakin yksi synnytyshuone, jossa pätevä kätilö. Ei juuri ole ihme, että Suomessa lapset loppuu, se menee yleensä taksisynnytykseksi, kun matkaa lähimpään laitokseen voi olla satoja kilometrejä. Jos luoja suo, niin järki pelaa joskus vielä Suomessakin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juurikin näin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näinpä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juurikki.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyrkki Kyllikki. 😉
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Saitko päivän täyttymyksen?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kysyit varmaan itseltäsi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niinhän se kysyi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
MItä helv…tiä tämä kuuluu afganistanilaiselle valepakolaiselle?
POLITIIKKA
SDP:n Razmyar: ”Herätys hallitus, nyt on aika neuvotella”
SDP:n Razmyar vaatii hallitusta neuvottelupöytään
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/213b76fd-29cc-49f5-a6ee-a63f5489c2cb
Kabul kutsuu, tervemenoa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lapsista tulee normaaleja, kun oppaana ja saattajana elämässä on usko, toivo ja rakkaus.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, vasemmistokommunistit pyrkivät kasvattamaan lapsia alakoulusta lähtien kapinallisiksi, järjestelmän vihaajiksi, ja on täysin selvää, että lapsen mielenterveys järkkyy. Samaa tapahtuu myös terroristijärjestöissä, kun lapsista koulitaan lapsisotilaita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Otettais käyttöön , Jumalan / Luojamme käskyt , Älä tapa , älä varasta älä sano väärää sanaa lähimmäisestä , muista pyhittää lepopäivä , 7päivä eli sapatti , eli lauantai on Luojamme siunaama ja pyhittämä lepopäivä !!! Jne !?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomessa pitää muistaa, että vastuu lapsista kuuluu vanhemmille.
Ei esim. koululle, joka on oppimista varten.
Jos vanhemmilta on kadonnut keinot kotikasvatukseen, niin silloin näitä ikäviä tapauksia sattuu.
Koulusurman tekijää ei voi rangaista ikänsä vuoksi, mutta sen aseen omistajaa pitää rangaista ankarimmalla tavalla. Kuka jättää ladatun aseen lasten ulottuville? Vai onko lasta opetettu kädestä pitäen lataamaan ase?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täsmälleen näin, aseen omistaja on vastuussa murhasta ja murhanyrityksistä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos ei näin olisi, niin murhat teetettäisiin aina ”lapsityövoimalla”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jotain rajaa. Aseen omistaja toiminut vastuuttomasti, mutta ei häntä poikansa rikoksista voi tuomita.
12 vuotiaan tulisi tietää jo oikean ja väärän (rikosoikeudelliseen vastuuseen). Aseen lataaminen ei yleensä ole vaikeaa ja sen oppii lasten suosimista ”tappovideopeleistä” ja elokuvista.
Ei tule syyttää aseita ja yleistää, tulee miettiä mikä nyky-yhteiskunnassa on niin vialla, että 12 vuotias poika ampuu luokkatovereitaan.
Saattaa olla myös koulukiusaamistapaus. Kuri takaisin kouluihin. Nykyään jos opettaja puuttuu kiusaamiseen tulee hänelle aika nopeasti lähtöpassit.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ylen tietojen mukaan tutkinnassa on selvinnyt, että Vantaan kouluampumisen taustalla on ollut koulukiusaamista.
Ampumisesta epäilty 12-vuotias on joutunut Ylen tietojen mukaan koulukiusaamisen uhriksi koulussaan.
Missä koulun vastuu? Rehtorin vastuu?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Rehtorit ja opettajat opetettu ja valjastettu pelkäämään rajojen asettamista. Vihervasemmistolainen liberalismi syy kiusaukseen puuttumattomuuteen.
Kiusaaminen on luonteen piirre joillain joka johtuu sitten monista valinnaisista tekijöistä. Opettajan tulisi omata riittävät valtuudet puuttua kiusaamiseen. Nykyään ei uskalleta puuttua, kiusaajan vanhemmat ja vihersossut muuten heti kimpussa. Miksi kouluissa ei ole kiusaamisen suhteen ”turvallista tilaa”?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei aseen omistajalla ole mitään vastuuvapautta, vaikka hän olisi muka toiminut vain vastuuttomasti, ase on omistajan vastuulla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos astuu luokkahuoneeseen kuulosuojaimet päässään, on todennäköisesti ollut ampumaradalla treenaamassa?
Jos ampui kaksi tappavaa laukausta poikaan, joka kuoli, niin luulisi, että jonkunlaisen ”potkun” asekin antaa hennon lapsen kädessä ja jatkoi vielä kohdistaen laukaukset kahteen tyttöön.
Aseenkäyttö tuttua?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Syyllistäkää nyt kaikki aseita luvallisesti omistavat. Syyllistäkää metsästys. Syyllistäkää ampumaurheilu. Kieltäkää kaikki! Kouluväkivalta ei sillä lopu vai tulisiko puukotkin kieltää ja lautasveitset?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei voi syyttää, ennen kuin annatte aseitanne murhaajille, terroristeille jne.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nää on niitä tyypillisiä puukkojunkkareiden puolustusjuttuja. Teräaseita voi vielä jotenkin väistellä, vaikka repulla ym., mutta ei ampuma-aseiden luoteja, jos ei ole teräsmiehen kykyjä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
KOULUKIUSAAMINEN ON RIKOS. lAKI PUUTTUU, KUKAAN EI OTA VASTUUTA, JOS LASTA KIUSATAAN KOULUSSA.
Luulenpa, että Viertolan koulun 12-vuotias ampuja saa vielä paljon sympatiaa osakseen. Hän teki näkyväksi koulukiusaamisen valtavan ongelman.
Tapauksia tulee varmasti lisää, jos nyt viimeistään ei aleta puuttumaan koulukiusaamiseen kovalla kädellä. OPETTAJAT JA KOULUN MUUT AIKUISET VASTUUSEEN!
Ase puhuu, jos opettajat vaan seisovat tumput suorina, kun lapsia kiusataan, pahoinpidellään, haukutaan…
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Otahan lääkkeesi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kiva kun itse muistit.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos kommentoija 21 edustaa tai äänestää ps-puoluetta, on minun ilokseni todettava, että ps-puolueessa on myös hajontaa ja totaalisilla idiooteilla, räävittömillä rienaajilla ja hyeenamaisilla pahuuden edustajilla on puolueen sisällä myös normaalijärjellä ajattelevat vastustajansa. Hyvä ja hienoa. Tätä porukkaa lisää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
A-studiossa tänään keskustelua koulukiusaamisesta.
Painotettiin koulun aikuisten vastuuta kiusaaminen käsittelyssä. Aikuiset ovat vastuussa. Tietysti myös vanhemmat.
Jos kiusaamiseen puututtaisiin ajoissa ja tarpeeksi tiukasti, niin ampumisia ei tapahtuisi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Saksassa jatkettu tapauksen uutisointia:
https://www.tagesschau.de/ausland/finnland-angriff-schule-tatmotiv-100.html
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei kouluväkivalta ole pelkästään Suomen asia, vaan ongelma on lähes jokaisessa maassa.
Päivän kysymys Itävallassa:
UMFRAGE-ERGEBNIS
Gibt es immer mehr Gewalt an unseren Schulen?
JA
95%
NEIN
5%
krone.at
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen koulut!?
Kuka on vastuussa nykytilanteesta?
Li Andersson oli opetusministeri 4 vuotta ja sen jälkeen Anna-Maja Henriksson vuoden.
Mitä tekee Opetushallistus?
https://www.verkkouutiset.fi/a/inkluusion-irvikuva/#352ac01b
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ylen nettisivuilla 2.4. klo 18.38 ollut haastattelu, jonka mukaan hallituksen toimet olisivat syynä kouluampumisiin. Yle-vero puolitettava!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ylen propaganda-asekaappiin on jokaisella toimittajalla avaimet.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin juuri, Ylen propaganda tuhoaa päivittäin miljoonien kansalaisten mieliä, typerryttää ja aiheuttaa pahaa mieltä. Miksi sitten tuo saatanan hallitsema laitos ansaitsee pakkoveroilla ylläpidettävän elantonsa, ihmetyttää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lapsiin kohdistettu armoton propaganda aiheuttaa syvää ahdistusta, joka johtaa lasten mielenterveysongelmiin, ja jopa kammottaviin seurauksiin. Ylen toimittajan vapaus on hajautettua vastuuta ja propagandan terävin kärki uppoaa varsinkin lapsiin, jota voi verrata täysin Hitlerin ja Stalinin keinoihin lasten aivopesussa. Tyypillinen aivopesun tapa on jakaa esim. Trumpista päivittäin jotain paikkansa pitämätöntä propagandaa. Demokraatit ympäri maapallon pitävät yhtä sosialistisen internationaalin väreissä, joka on suoraan jotain marxismi-leninismi ideologiaa, sairas ideologia, menneisyyden musta murhaava poliittinen fossiili.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vapaa tiedonvälitys on ps-puolueen vihollinen. Ps puolueen olisi saatava lehdistöön, televisioon ja radioon sekä muuhunkin tiedonvälitykseen yksinoikeus. Nyt kun olemme hallituksessa, odotan Purralta ja myös tietysti Halla-aholta tiukempia toimia median valtaamiseksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tämä ihailemasi vapaata tiedonvälitystä kutsuttiin ennen valehteluksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sisälukutaitoa voi kokeilla kuka vaan. Tiedoksi sinullekin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuli tuossa eilen mieleen, että pian varmaan täällä ps-uskovaisten blogeissa syylliset tragediaan ovat tiedossa. En ollut väärässä ja täältähän ne löytyvät: YLE, homot, ilmastosta huolestuneet, maahanmuuttajat, viherkommunistit…. Itselläni ei ainakaan vielä ole minkäänlaista aavistusta mitä tapahtui tai ainakaan siitä, että miksi tapahtui. Ehkäpä jonkinlainen kuva muodostuu minullekin ajan kanssa, vähitellen ja useita eri tietolähteitä lukemalla. Ehkä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olisit lisännyt vielä vapaa kasvatus, tai ei kasvatusta ollenkaan ja huumeet, niin arviosi olisi täydellinen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tai et olisi kommentoinut noitakaan, koska et näytä tietävän senkään vertaa asioista!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Päivittäinen trolli, ei kannata välittää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mielestäni blogisti ei nyt ymmärrä kirjoittamastaan aiheesta ja yleistää.
Ajattelun tulee olla siten, että aseen omistus tulee lähtökohtaisesti olla ”perusoikeus” niillä jotka sellaisen/sellaisia tarvitsevat ja ovat sopivia omistamaan aseen. Tärkein käyttökohde metsästys ja blogistille maininnan arvoista, että pistooliakin käytetään metsästyksessä esim. elävänäpyytävään loukkuun jääneen eläimen lopettamiseen.
Nykyinen aselainsäädäntö niin tiukka, että jos sitä noudatetaan vain aseen luvallinen omistaja ja henkilö jolla on lupa aseeseen pääsevät siihen ja sen patruunoihin käsiksi.
Aseet on tappamista varten, mutta ampuja on se joka painaa liipasinta.
Suomessa ollut aina paljon aseita ja ihmisten (sotien ulkopuolella) tapahtunut tappaminen harvinaista. Ennen aseiden säilytys paljon löysempää, eikä silloinkaan ase ollut murhissa läheskään käytetyin väline. Ei ollut myöskään kouluampumisia.
Kouluampumiset uusi ilmiö ja kertovat yhteiskunnan häiriintymisestä!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Aseiden omistajat tulisi katsastaa kerran vuodessa lääkärin toimesta. Aseet eivät itsekseen tapa, mutta niiden käyttäjät voivat tappaa, ja jos aseita on mielenterveytensä menettäneillä, niin riskit kasvaa. Samoin aseiden säilytystä tulisi valvoa viranomaisten toimesta. Kun kaikki on hoidettu oikein sääntöjen mukaan, niin ainakaan lailliset aseet eivät tapa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei aseiden omistajia tule asettaa eriarvoiseen asemaan suhteessa muihin kansalaisiin. Autollakin on terroristit tappaneet ajamalla väkijoukkoon, eikä kukaan ole vaatimassa jokavuotisia lääkärintarkastuksia/ratsijoita siitä missä avaimet säilytetään.
Tosiasia on se, että jos noudattaa nykyistä aselainsäädäntöä aseet eivät päädy niille joilla kyseisiin aseisiin ei ole lupaa. Lisäksi tulee muistaa, että se joka haluaa aseen rikolliseen toimintaan myös sellaisen saa ja helpommin ja nopeammin kuin kunniallinen kansalainen laillisen aseen lailliseen käyttötarkoitukseen.
Ongelman syyt ovat syvällä nyky maailmassa ja yhteiskunnassa. Ennen ei ollut kouluampumisia, nykyään on. Edellä oleva on asia johon tulee saada vastaus, mikä saa ihmisen järjettömään tappamiseen? Aselainsäädäntöä ei tule tiukentaa, aseen omistajia ei tule asettaa eriarvoiseen asemaan eikä metsästystä/ampumaurheilua pidä syyllistää.
ONGELMAN YDIN ON AIVAN MUUALLA, SE TULEE SELVITTÄÄ JA ALOITTAA KORJAAVAT TOINENPITEET!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Aivan varmasti valtaosa aseenomistajista on ihan ok, mutta kun media paasaa päivittäin maailmanlopusta, varmasti suuressa massassa joltain hermot pettää. Aseenomistajien määrän kasvaessa, myös riskit kasvavat, että joku sekoaa. Sama se on, kun autojen määrä kasvaa, suhteessa kasvaa myös onnettomuuksienkin määrä. Elämä on niin yksilökohtaista, joku voi päissään jättää asekaapin auki, ja lapset kokeilevat jne.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, ja täysin avoimessa yhteiskunnassa rikolliset murtautuvat asuntoihin, jossa tietävät olevan aseita. Parasta olisi, että paikallinen poliisiasema säilyttää aseet suojissaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tarkasta aseiden säilytystä koskeva lainsäädäntö. Vaikka aseen omistajan kotiin murtauduttaisiin nykyiset asekaapit todella vaikeasti murrettavissa.
Aina voidaan jossitella, mutta sillä lämätään kiekko suoraan vihervasemmiston lapaan.
”Suomi on maailman onnellisin maa” ,”Maailmanloppu tulossa ilmastokatastrofin myötä”, ”Luontokato”, yms. Edellä esitetyt harhakuplat saavat lapset ahdistumaan. Yhteiskunta on häiriintynyt, siihen tulisi puuttua!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
https://www.verkkouutiset.fi/a/kapteeni-ottaa-kantaa-asesailytykseen-nain-turvallisuutta-voisi-parantaa/#352ac01b
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksi aina puututaan SEURAUKSEEN VARSINAISEN SYYN SIJASTA!?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nykyarmeijassa niitä ”kapteenejakin” on niin monen laisia!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Seuraus näkyy, syy ei.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Japanissa on vielä se maailma, jossa poliisit ovat Reinikaisia. Monikulttuurinen onnela on kaikkea muuta. Ihmetyttää, että meidän gurun Jari Taposen jälkeen raportoidaan näin vähän rikoksia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti