Li Andersson, sosialismi ja kansalaistottelemattomuus
Suomen viherpunainen vähemmistö on nyt viikkotolkulla kaivanut perussuomalaisten ja kokoomuslaisten taustoja, irrottaneet kirjoituksia asiayhteydestään ja huutavat kurkku punaisena nettimediat täyteen viisitoista vuotta vanhoista kirjoituksista. Valitettavasti myös lehdistö on lähtenyt ajojahtiin mukaan.
Mutta mitähän sieltä omasta pesästä löytyy? Päätin äkkiseltään tutustua yhden suurimman älämölön pitäjän, Li Anderssonin taustaan. En ole lähtenyt kovinkaan raskaaseen googletteluun, sillä välittömästi löytyi Suomen kuvalehden Li Anderssonin haastattelu, jossa hän antaa vähintäänkin epäilyttäviä lausuntoja siitä miten Suomea pitäisi hoitaa. Mahtaako hän vieläkin olla sosialisti? Tässä linkki.
Seuraavassa suoria lainauksia artikkelista (lainausmerkeissä), sekä omia kommenttejani:
“Vasemmistoliiton edeltäjien Skdl:n ja Suomen kommunistisen puolueen Skp:n opinkappaleita olivat työn ja pääoman ristiriita, sosialismi ja marxismi. Andersson sanoo olevansa sosialisti, jonka mielestä työ ja pääoma ovat edelleen vastakkain.”
Tästä käy siis ilmi, että Li on sosialisti. Sosialistit taas kannattavat sosialismia, jossa tehdään pääoman uusjako, ja tuotanto sekä tuotantovälineet ovat valtion hallussa. Tämä, jos joku, on asia josta kuuluu keskustella. Haluaako Li Andersson edelleen tätä? Irtisanoutuuko hän sosialismin kaipuustaan? Vihaako hän pääoman edustajia? Suomen ainoa tapa selviytyä on teollisuuden vienti, ja sitä täytyy sekä työväestön että pääoman edustajien tehdä yhdessä. Eikä tehdä vastakkainasettelua.
“”Kapitalismi ei ole ikinä valmis, koska se ajoittain kriisiytyy. Nyt tilanne rahoitusmarkkinoilla on kuin vuonna 2007. Työn ja pääoman ristiriita ei ole hävinnyt mihinkään.” Esimerkiksi verotusta on Anderssonin mielestä muutettu pääomatuloja suosivaksi”
Miten Andersson haluaa vielä kiristää pääoman edustajia? Palkkatyössähän meillä on jo Euroopan korkein progressio – pitääkö sitäkin nostaa?
“Vallankumous ja ihanneihminen eivät kuulu Anderssonin sanavarastoon. Hän ymmärtää kansalaistottelemattomuutta. Laittoman ja laillisen toiminnan rajalla Andersson on varovainen.
Kiakkovieraat järjestivät itsenäisyyspäivänä 2013 Tampereella mielenosoituksen, joka kärjistyi yhteenotoksi poliisin kanssa. Kiakkokkovieraiden matkan järjestelyihin osallistui vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja. Andersson vältti sotkeutumasta vasemmistoliittoakin hämmentäneeseen keskusteluun. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Andersson väitti tuolloin, ettei hän edes tiedä, kuka on vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja.”
Okei, hyvä juttu että Andersson ei halua Suomeen vallankumousta. Se ei kuitenkaan ole okei, että hän hyväksyy kansalaistottelemattomuuden. Sitä Suomessa harrastavat lähinnä laitavasemmiston antifasistit, vasemmistolaiset, vihreät eri suuntauksineen jne. Mielenkiintoista on se, että hän kieltää tienneensä mitään “kiakkoviaraiden” väkivaltaisesta itsenäisyyspäivän mielenosoituksesta. Siinä hakattiin poliiseja, poliisihevosia ja tuhottiin omaisuutta. Olisiko aika katsoa peruutuspeiliin? Vasemmistoanarkistit ovat muinakin itsenäisyyspäivinä pitäneet väkivaltaisia mielenosoituksia.
“Andersson kuitenkin ymmärtää Greenpeacen operaatioita ja iskuja turkistarhoihin. ”Jos kysyt, saako olla laiton, niin Suomessakin on lakia rikottu, ja se on ollut moraalisesti perusteltua. Onko minun asiani hyväksyä? Poliittisesti ainakin ymmärrän.””
Anderssonin mielestä asioiden laillisuutta ja hyväksyämistä ei siis määritä Suomen laki, vaan erinäiset vihervasemmistolaiset järjestöt kuten Greenpeace.
Elokapinaa ei artikkelin aikana vielä tainnut olla olemassa, mutta Andersson on myös puolustanut Elokapinaa monissa kommenteissaan.
Lopuksi vielä vinkki: katsokaapa jutussa olevaa kuvaa Li:n läppäristä. Siinä on lukuisia anarkismiin kannustavia tarroja, sekä yksi tarra jossa tähdätään sosialistiseen Eurooppaan. Siinä meillä malliesimerkki puoluejohtajasta!
Tekstin aiheet:
Se on helppoa sosialisteilla tuo mustamaalaaminen. Kaikki markkinatalous alas, no tuossa ei paljoa järkeä tarvita. Neukkulassakin päädyttiin takaisin markkinatalouteen, eikä siinä diktatuurissa vihreitä paljon kuunneltaisi, vankilaan vain suoraan, kulkematta lähtöruudun kautta. Demareiden päätavoite on romuttaa myös Suomen markkinatalous, jota vihrekommunistit tukevat täysin palkein. On täysin selvää, jos demarit vihreineen ja kepuineen ottavat vallan Suomessa, menetämme kaikki hyvinvointipalvelumme. Kepu on liittynyt sosialisteihin, joka ihmetyttää, eihän tuo puolue ole enää mitään muutoinkaan, ja loputkin kannatus kaatuu, yrittää vaihtaa härskisti ministereitä kommareiden tukena (Kurvinen).
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin, Ylen kommaritoimittaja onnistui ärsyttämään USA:n presidenttiä omituisilla sosialistisilla kysymyksillään. Luulisi, että Yle antaa kenkää noille kommaritoimittajille, mutta eipä tullut moitteen sanaa uutisissa, aivan kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Voi helvetti, eikö tuo laitos koskaan siirry nykyaikaan sieltä DDR:n ajoista. Että Ylen toimittajatkin alkavat tehdä politiikkaa. Toimittajien kysymyksiä tulisi jotenkin edes valmistella, että nämä kesäapulaiset eivät munaisi koko valtion mainetta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No, Ylen toimittajilta ei vaadita muuta kuin demarijäsenkirja, näinhän se on ollut vuosikymmeniä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kuka katsoi viime a-studion, jossa Sakari Sirkkanen haastatteli Petteri Orpoa?
Ei kyllä alemmaksi Yle voi vajota. Kenkää Sirkkaselle, jos ei osaa käytöstapoja.
Vänkäsi ja vänkäsi ja yritti tuputtaa omaa mielipidettään.
Koko Yleen pitäisi tehdä täyspuhdistus.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt pitäisi presidentin viheltää peli poikki, koska tämä opposition kipuilu vaikuttaa myös ulkopolitiikkaan.
Kuinka Riikka Purra pystyy tekemään töitä, kun on jatkuvan ajojahdin kohteena?
Jos hallitus kaatuu, se on pahaksi koko Suomelle ja ne, jotka ovat tilanteen luoneet pääsevät ehkä jatkamaan velanottoa.
Opposition on raukkamainen; ei ajattele lainkaan maan parasta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei hallitus mihinkään kaadu ja miksi kaatuisikaan, mutta Riikka saattaa saada tarpeekseen itse lopulta, mikä on ymmärrettävää. Kuka viitsii olla ääliökommareiden sylkykuppina ainakaan enää sen jälkeen, kun ministerin eläke on ansaittu?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siisti kirjoitustasi, kiitos.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Anna Riikan kirjoitella.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Keskusta vaatii eduskunnan kokoonkutsumista äänestämään Purralle epäluottamuslausetta 15- v vanhoista sanomisista. Jos hän olisi silloin tappanut jonkun, rikos olisi vanhentunut.
Kenelle on yllätys, että kepu peesaa vihervasemmistoa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kurvinen viimeistelee kepun lopun alun. Eipä jää ikävä, kepun elämänkaari oli pitkä, mutta kaikki loppuu aikanaan
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kurvinen tulee mustia säkkejä, ja varmaan pian vaatii Helsinkiin mustien säkkien yötapahtumaa. Musta säkki on kaiken peittävä vaate, joka orjuuttaa naisia, eli vaatteen arviointi ei koske ihmisen väriä tai vaatteisiin kohdistuva arviointi ei ole rasismia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kurvinen voi laittaa vaikka perunasäkin päälleen, niin tietää miltä se tuntuu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei taida mahtua enää!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Onko toi Kurvinen siitä puolueesta, jonka puheenjohtajaa talutettiin ympärikännissä pitkin Ruissaloa viime viikonloppuna?
Ilmanen viina ja puhdas ulkoilma teki tepposet!
Sen verran oksettavaa toimintaa kansanedustajalta, että hän päätti itsekin oksentaa!
Jollette usko tai haluatte muuten sulkea silmänne niinkuin kesKUSTAlla on tapana niin TikTokista löytyy filminpätkää Suomen velkakierteeseen ajaneesta ex valtionvarainlypsäjästä!!!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eiköhän melkein jokaisesta nykyisestä kansanedustajasta ja europarlaamentikosta löydy jotain ”kiusallista” vuosien takaa? Nähtiin jo Antti Lindtman, entäs Harkimo, joka tunnusti, ettei mennyt töihin krapulassa.
Vahinko vaan, että media ei tongi näitä, vaan on keskittynyt perussuomalaisten jahtaamiseen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Annika ja filminpätkä huomenta Suomeen! Saisi häntä äänestäneet nähdä kuinka ilmainen viina tekee tehtävänsä!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kurvinen tarvitsee 100 kg:n perunasäkin. Olisipa Kari Suominen vielä pilapiirtämässä, niin sekin nähtäsiin! … Idean saa lainata, ken ehtii. 🙂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tarkoitat varmaan Kari Suomalaista? Kurvisesta tulisi hyvä maapallo!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Täsmälleen näin, jokainen aikuinen nainen, siis ei kommunisti, ymmärtää, että kyse on pohjimmiltaan vaatteisiin koskeva mielipide, ei ihmiseen, eihän tuon säkin alta edes näe onko siellä ihminen vain ilmapalloja. Suomalaisten naisten tulisi olla onnellisia, että meillä miehet eivät vaadi säkkiin pukeutumista, mutta mikä että voidaanhan meidän kulttuuria kehitellä enemmän eksoottiseen suuntaan. Kuka sitten puolustaa suomalaisia arvoja ja ilman rasismia. Jos lähdetään säkkilinjalle, voihan Kurvinen tehdä aloitteen, ja pukeutua itse mustaan säkkiin ja näin näyttää mallia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sen verran pitää nalkuttaa ilmastosta, missään tapauksessa kivihiilisäkkejä ei saa käyttää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta, että demarit levittävät maailmalle väärää tietoa mustien säkkien teoriasta, jossa ei absoluuttisen varmasti ole kyse rasismista, vaan viherkommunistien tavasta savustaa laillisesti valitut ministerit ja kansanedustajat ulos maamme hallinnosta, ja mustamaalaavat hallintomme ulkomaiden silmissä. Tuo on maanpetturuutta röyhkeämmästä päästä. Oikeuslaitoksemme tulee selvittää syylliset ja korjata tilanne.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin, maikkarin olisi parempi painua sinne Ruotsiin pelleilemään kommunistitoimittajineen. Hyi helvetti, mikä media ja jauhaa paskaa päivästä päivään
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, maikkari aloittaa joka päivänsä perusuomalaisten tekemisien kaivamisella, vaikka mitään rikosta ei ole tapahtunutkaan, joskaan maikkari ei ole edes oikeuslaitos, vaikka vapaana mediana toimii kommunistien käsikassarana.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Missään tapauksessa naisten alistettua asemaa vaikka musta säkki päällä ei tule kommentoida, turpaan tulee, sanoi mitä tahansa, haukkuvat boomereiksi samaan hengenvetoon, marin takana.
Naisten alistettu asema, vaikka kulkisivat ilman vaatteita muslimimiesten määräyksestä, sitä ei pidä arvostella, demarit lukevat asiat oikealta vasemmalle ja alhaalta ylös. Kaikki puheet voidaan käyttää sinua vastaan, musta säkki päällä kuulosta ihmisarvoiselta elämältä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Demareista tulee sikamainos mieleen. Toivotaan että tuo puolue katoaa puoluekartalta kokonaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kepu voisi sulautua sujuvasti vassareihin!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Persujen kitinä on musiikkia kunnon ihmisten korville! 😘
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kunnon ihmiset ovat todella näyttäneet luontonsa viime viikkojen aikana! Onneksi heitä on alle 20% ja siinäkin liikaa!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ainoa kitinä on kun LI ja vihreitten uusi, sorry entiedä edes sen nimeä, huutavat toissille annetteujen puheenvuorojen päälle!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihervasemmisto ovat kiusaamisen huippuammattilaisia ihan koulukiusaamisesta lähtien. Kun ei pärjää asialla, on siirryttävä kiusaamisstrategiaan. Nyt on tietysti tosi kyseessä, kun uhkana on menettää pääsy palkansaajan ja porvarin kukkarolle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mitä tekemistä poliittisella suuntauksella on rasismin kanssa? Ymmärrän hyvin Liin ajatuksia. Markkinatalous, kapitalismi tarvitsee sosiaalisen äänen toimiakseen. Näin meillä on myös toimittu ja myös laajasti pohjoismaissa ja siksi yleisesti käytetäänkin sanontaa pohjoismainen hyvinvointivaltio. – Nyt halutaa sekoittaa riikan rasismi ja Liin vakaumus, kehno yritys, kyllä kansa tietää!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sosialismi on kommunismin veli. Kommunistit murhasivat miljoonia ihmisiä (enemmän kuin natsit). Tunnustautuminen sosialistiksi on sama asia kuin tunnustautuminen uusnatsiksi. Ääripäitä molemmat.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sanoutuuko Lii irti sosialismista? Sosiaalisuus -käsitettä ei pidä sotkea sosialismiin.
Rasismia ei pidä sotkea tarkoituksella kontekstista irrotettuun ja subjektiivisesti rasistiseksi tulkittuun some-lauseeseen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lii ja vihreitten uusi kiljukaula voisivat perustaa naisduon Kiljujat!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti