Eino Leinon päivänä

Vihaiset linnut ja Leino – Miki Liukkosen valkoiset runot

Sancte et sapienter – Pyhyydellä ja viisaasti

Se että nuorena nukkunut kirjailija Miki Liukkonen (1989–2023) eli pelkästään taiteelleen tuo mieleeni ensimmäisenä Eino Leinon elämän. Aika vain oli toinen ja tapamme lähestyä kirjallisuutta sen mukainenkin. Molemmat elivät omaa elämäänsä ja muut kulkivat heidän rinnallaan ja usein ulkopuolisinakin. Se että kirjailija on ammattinsa osaava sanan käyttäjä, kuuluu ammattiin siinä missä poikkeuksellinen suuruudenhulluuskin.

Kirjoittaminen vie mukanaan ja on taitolaji maanisine merkkeineenkin. Sitä ei pidä hämmästellä. Sama pätee mihin tahansa sellaiseen ammattiin, jossa menestys syntyy täydellisestä sitoutumisesta omaan lajiinsa. Siksi me ihailemme huipulle yltävää urheilijaa tai tieteen, taiteen professionaalista flow-tilan käyttäjää.

Se että ihmisen persoonallisuus on jotain kokonaan muuta, kuuluu jokaiseen ammattiin ja myös luovan työn taustalle. Media rakentamassa kuvaa ihmisen persoonallisuudesta on kokonaan oma lukunsa, oli kyseessä sitten Miki Liukkonen tai Matti Nykänen, Vesa-Matti Loiri henkilönä. Lähemmin ihmisen tunteva ei tunnista häntä median kuvauksista. Toimittaja Suvi Aholan (HS 6.7. 2023) mukaan Liukkonen kaiversi maailmaa esiin omasta ihostaan, ajatus ja lause kerrallaan.

Kun ahdistus ja syömishäiriöt sekä lääkehoito muuttaa olon liian mukavaksi, sellainen epäilemättä häiritsee kirjoittamista. Siihenkin on vuosikymmenten aikana opittava, siedettävä mukavaa oloakin. Jos värejä on lukijan kokemana liikaa, ottakoon katseensa irti taulusta, joka ei miellytä. Teknologian utopia näyttäytyy usein eettisenä dystopiana. Tuhat sivua on joskus hyvä jakaa osiinsa, paloitella sanomansa. Se ei helpota kirjoittajaa, päinvastoin. Mutta lukijaa se varmasti auttaa.

Tiede, taide, kirjallisuus, algoritmit ja robotiikka, eivät ne ole pelkkää kevyttä hattaraa ja harrastelijoiden puuhastelua urheilukentällä, jossa mukana on myös alansa ehdottomia ammattilaisia, huippuja maailmalta. Eino Leino oli aikanaan sellainen siinä missä Paavo Nurmikin omassaan. Ei laji sitä miksikään muuta, huipun hakemista, saavuttamista. Varmaan myös Nurmi oli aikanaan sekä vankkumattoman varma omista taidoistaan, mutta samaan aikaan täynnä vihaa ja raivoa ammattiaan kohtaan, pohjattoman epävarma ja ujo ihminen. Lapsia auringon alla. Voittamaton aurinko – Osallinen rikokseen. ”Sol invictus” – ”Socius criminis”. Yksin itse – Musta aurinko. ”Solus ipse” – ”Sol niger”. Olkoon lupa sanalle – Aurinko paistaa kaikille. ”Sit venia verbo” – ”Sol omnibus lucet”.

Vihaiset linnut ja Arctic Babylon

Kaikki alkoi vihaisista linnuista ja vuodesta 2009. Olin kirjoittanut edellisenä vuonna kirjani ”Arctic Babylon 2011” rakentaen sen kolmena kirjana ja hakien rungon jo vuonna 1970-luvulla kirjoittamastani käsikirjoituksesta. Kehittyvä teknologia antoi mahdollisuuden algoritmeineen yhdistää nämä irralliset artikkelit toisen väitöskirjani (Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka – Ecological Cluster and Innovation Policy) jälkeen sekä samaan aikaan syntyneen ”Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti, ”The Manifest of Cluster art and Art of Clusters 2005” julkaisemisen aikoihin.

Samalla syntyivät luetuimman kirjani ”Social media – Economy and Strategy 2011” edeltäneet teokseni ”Uusi Mediayhteiskunta 2010 ”, ”Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma 2010” (kuvitettuja) ja vuotta aiemmin mm. Malagassa (2009) (IASP) pitämäni laaja esitelmä aiheesta: ”Global blog, weblog and blogosphere, innovation processeses and web environment. Global economy in relation to successes of STPs.”

Samana vuonna (2011) syntyi myös kirjani ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu”, jota seurasi dramaattisen vuoden 2011 jälkeen kirjat ”Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikkaa, osa 1. – Arabikeväästä Japanin tsunamiin ja jytkyvaaleihin” sekä osa 2, ”Norjalaisesta tragediasta illuusiotalouteen ja satgnaatioon”. Vuoden lopussa vielä kolmas kirja: ”Tuhannen ja yhden vuoden tarinoita – Thousands and one Years” sekä ”Vuoden 2013 enteet ja utopiat, dystopiat – Taantuma kylmään sotaan”. Kausi päättyi kirjaan ”Arctic Babylon 2015” ja ”Arctic Babylon III” syntyi vuonna 2023.

Väliin mahtuu kaikkiaan 18 BoD:n julkaisemaa kirjaa Saksassa (ks. lähdeluettelo). Uskon osallistuneeni yhteiskunnalliseen keskusteluumme ”puhtaalla omallatunnolla” – ”Salva conscientia” ja toivon mukaan myös terveellä järjellä – ”Salvo sensus”, kaikki vapaa-aikani siihen käyttäen ja samalla eläkepäivänikin.

Eino Leinon päivää on syytä juhlistaa, ottaen mukaan vuosikymmen, joka käynnistyi vuodesta 2011. Siis kirjastani Arctic Babylon 2011 ja sitä edeltäneistä tapahtumista ja laadituista ennusteista, alkaen aina Mayakansan kalenterista. Näin sen aikanaan myös paikan päällä, ja myöhemmin kuulin, kuinka se liittyy myös omaan elämäämme Euroopassa ja Jäämeren syleilyssä, Itämeren ja Venäjän molempien pahoinvointiin.

Yhteinen pata kiehuu huonosti – ”Sociorum olla male fervet”. Toivokaamme parasta – ”Speramus optima”. Elämän peili – ”Speculum vitae”.

Angry Birds – Vihaiset linnut / Arpa on heitetty – Alea Iacta Est

29.09.2011 – 06.07. 2023

Angry Birds on suomalaisen Rovio Mobilen kehittämä videopeli. Valmistuttuaan vuonna 2009 se levisi Applen laitteille ja sitä myytiin hetkessä yli 6 miljoona kopiota.

Peli levisi useille alustoille ja nykyisin (2011) sitä on myyty jo liki puoli miljardia. Sen voi ladata maksullisesti myös nettiversiona Googlen Chromella. Se on maailman myydyin mobiilipeli liki sadassa maassa. Voimme olla siitä ylpeitä. Se kun on samalla oman kulttuurimme tuote, siinä missä mikä tahansa kuvataide tai kirjallisuus, musiikki. Pelastakaa pikkulapset (Salvate parvulos!) terveellä liikevoitolla (Salve lucrum).

Vuosina 2022–2023 meille kerrotaan Venäjän kaapanneen lapsia Ukrainasta tuhatmäärin joka päivä (800 000). Samalla heitä näyttäisivät kiinnostavan Ukrainan hedelmälliset viljelyalueet. Suomen tasavallan presidentti neuvoo ja varoittaa meitä, kuinka omaisuus on syytä naulata kiinni kasakoita peläten. Lasten ja viljelymaan kohdalla se on ongelmallista. Terveellä järjellä, siveyttä ja järjestystä loukkaamatta. ”Salvo sensu, Salvo pudore, Salvo ordine”. Puhtaalla omallatunnolla – Salvo conscientia.

Jos joku ei tiedä mikä on “Angry Birds”, se kertoo hänen paikkansa suurkulttuurien kuluttajana ja osana globaalia maailmaa ja sen markkinoita. Hän on niistä täysin ulkona ja osaton; yrittäjänä, johtajana, kouluttajana ja tutkijana vahingoksi yhteisölleen. Pieni kansakunta kun synnyttää harvoin tällaista globaalia ilmiötä. Vai olemmeko ehkä väärässä? Ymmärrämmekö asemamme kartalla oikein vuonna 2011 ja paljon paremmin jo vuonna 2023? Erehtyminen on inhimillistä – Errare humanum est. Pienet rikokset rangaistaan, suuria viedään triumfissa – ”Sacrilegia minuta puniuntur, magna in triumphis feruntur, Senecaa lainaten. Eino Leinon päivänä. Runon ja suven päivänä.

Pelkistettyä peliteoriaa – matkalla kohti robotiikkaa (tekoälyä)

Angry Birds perustuu ideana sosiologian pelkistettyyn peliteoriaan, jossa mukana on jotain arvokasta, josta taistella, ja jonka saavuttamiseksi panoksia ja tuottoja on pohdittava ritsa kädessä. Vihreät siat ovat pahiksia ja näiden on varastettava lintujen pesissä odottavia munia. Vihreät siat eivät muni. Poikkeus voi toki vahvistaa säännön. Etenkin politiikassamme. – Nulla regula sine exceptione.

Pelaaja panostaa erilaisiin lintuihin, kloonautuu ja kasvattaa vauhtiaan, räjäyttelee ja hävittää sikojen jäisiä, puisia ja kivisiä linnoituksia. Kultaiset munat ovat palkinto päästä uuteen vaativampaan kenttään kohoten kuin urahierarkiassa tai optioita hankkien. Se muistuttaa sodan kuvaa ja matkaa kohti Ukrainaa ja sen sydäntä. Talvisotaa Suomessa ja matkaa kohti Natoa. Idästä valo – Ex oriente lux.

Erikoisversioissa lapsia kasvatetaan juhlapyhien ja vuodenaikojen teemoilla. Se on hyvin suomalainen tapa nähdä ympäristö ja sen suuret vuodenaikaiset vaihtelut. Animaatioelokuvissa on lisäksi kansallisia teemoja ja Nokialla luonnollisesti Suomi-teemansa. Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt peliyhtiölle kehittämistukea pitkää animaatioelokuvaa varten. Tämä yhtiö ei ole varaton ja sen elokuvia ei tehdä kuten Mannerheimin filmatisointia. Siinä kohtaa kaksi maailmaa toisensa. Mutta ei toki rakkautta ensi silmäyksellä – Ex visu amor. Muista kääntää usein kynää – ”Saepe stilum vertas!” Muista säälimätön suuttumus – ”Saeva indignatio”. Ole ankarissa aalloissa levollinen – ”Saevis tranquillus in undis”. Muista suolaraha – ”Salarium”.

Angry Birds kansakunta

Suomalainen ministeri Alexander Stubb puuttui kansalliseen tapaamme esiintyä aggressiivisesti maailman turuilla ja toreilla. Yhtäällä hän ymmärsi sen johtuvan kansanluonteestamme, rehellisestä ja jaloon pyrkivästä, kaikilta vastaavaa tasapuolisuutta EU:ssa odottaen. Sodissamme kuolleet opettavat eläviä – Mortui vivos docent.

Ministeri epäili kuitenkin muilla kansakunnilla olevan vastaavia taipumuksia, mutta pitävät ne visusti sisällään ja hakevat konsensusta, ovat viisaasti diplomaattisia. Ministeri arveli suomalaisten muistuttavan “Angry Birds” lintuja, jotka hävittävät pelissään omaa mahdollisuuttaan menestyä tuhoamalla kohtuuttomasti vihreiden sikojen linnoituksia. Vaaleissa 2023 jotain todellakin taisi mennä rikki. Ainakin menneen ajan ylistäjä – Laudator temporis acti.

Vielä yksi tai kaksi tasoa voidaan antaa anteeksi, mutta kolmas voi olla jo liikkaa. On edetty liian korkealle tasolle pienenä kansakuntana. Vastus kovenee, jokainen taso on etistä vaativampi ja pudotus on julma. Peliteorioissa vauhti ei tapa vaan äkkipysähdys. Muista olevasi kuolevainen – Memento mori. Itselläni puutarhaani komistaa tästä kertova veistoskin. Se on hyppäys todistelussa – ”Saltus in demonstrando”

Konfliktit ja kilpailu

Peliteoreetikko on ihminen, joka kokee maailmansa konfliktien ja kilpailun kautta. Noin vajaa viidennes ihmisistä on tällaisia ja poliitikoista kaikki. Peliteoreetikon maailmassa kaikesta on puutetta, rahasta, varallisuudesta, arvonannosta, maineesta ja kunniasta, hyväksynnästä ja rakkaudesta. Kaikesta on käytävä armotonta kilpailua. Ja kun yksi kilpailu on ohi alkaa heti seuraava ja samojen muurien sisällä. Ylivertainen pelimies ja -nainen voi lopulta antaa kunnian voitetuille – Gloria victis.

Pelaaja asettaa panoksensa oman peliteoriansa kautta ja sulkee pelinsä ulkopuolelle sellaiset, jotka eivät pelaa hänen säännöillään. Peliä jatketaan projektiluontoisesti, ja kun edellinen on päättynyt, uusi on jo odottamassa vuoroaan. Se on lohdutonta elämää, jossa universumi kulkee ohi ja oikea elämä jää kokematta. Kokeneet pelurit kiirehtivät hitaasti (Festina lente) ja loppu työn kruunaa (Finis coronat opus). Kun jäät juhlimaan voittoasi, olet jo hävinnyt.

Olen tästä kirjoittanut paljon ja pelaaja esiintyy myös vaikkapa toisen väitöskirjani sivuilla yhtenä kuluttajatyyppinä, mutta myös yrittäjänä. Angry Birds on vain siellä, väitöskirjani sivuilla tutkittuna, paljon mutkikkaampi kuin pelikonsolilla. Siinä on myös algoritmien ja tekoälyn sekä robotiikan eroja arjen elämään. Shakkipelissä yhä useammin tekoälyn hyväksi. Peliteorioissa ihminen on itselleen ankarin tuomari. Homo sibi judex durissimus.

Niinpä vaikkapa avioliiton helvetissä, sen peliteoreetikon hallitsemassa maailmassa, pelaaja eroaa perheestään kertoen, kuinka kaikki on aikuisten ihmisten sopimaa, eikä siitä tulisi myöhemmin jäädä kaunoja. On kypsytty vain erilleen, aloitettu uudet suhteet ja uusi lohduton peli. Työympäristössä peliteoreetikko on hankala etenkin täysin vailla moraalia olevana tunnevammaisena ihmisenä, kultaisten munien saalistajana. Vihreä sika ei muni omia munia. Sen sijaan ihminen on ihmiselle susi. Homo hominis lupus est. Tätä tietokone ei tiedä.

Angry Birds ja vihapuheet

Suomalainen vihapuhe ja Angry Birds rantautuivat samaan aikaan ja molemmat ovat osa yhteistä sosiaalisen median keinoa ruokkia tietyntyyppistä maailmankuvaa ja siinä elävää kuluttajajoukkoa. Kaikki eivät sitä ymmärrä, eivätkä ole kiinnostuneita lainkaan. On myös muita kuluttajatyyppejä, ja heille on myytävä kokonaan erilaista maailmaa, jossa kuluttaa joutoaikaansa. Lisäksi koneitten ja algoritmien maailmassa nerous on lahja, oppiminen ilo. – Ingenium munus, discere gaudium!

Olen siirtänyt kotisivuni kuvasivuille postereita, jotka esittelevät muutamia liki tuhat sivuisia julkaisuja yhdelle vaatimattomalle posterille, yhdelle kuvasivulle siirrettynä. Ne ovat ikään kuin tieteen taidetta kyetä esittelemään mutkikkaita teorioita ja niiden malleja kiireisen ihmisen luettavaksi. Käytänkin niistä nimitystä “Science Poster art” erotuksena perinteisestä posteritaiteesta sekä erikseen vielä niiden klusteriluonteen vuoksi käsitettä “Cluster art economy”.

Ne kun liittyvät pääsääntöisesti yhteiskunnan sosiaalisiin ja taloudellisiin toimintarakenteisiin sekä klustereihin. Postereissa on esitelty myös klustereita. Sen sijaan algoritmien jatkaessa työtään laatien kuvia ja maalauksellista taidettaan tekoälyn ja robotiikan välinen latinankielisiä ikivanhoja ja edelleen toimivia sananlaskuja kuvittaen, on ikään kuin seuraava vaihe, jonka syntyä ja kehittymistä on syytä seurata huolella. Kaikki erinomainen on aina harvinaista. – Omnia praeclara rara.

Turistina posteriviidakossa

Useimmat noista postereista ovat olleet esillä konferensseissa, jossa tiedemiesten ja tutkijoiden sekä yrittäjien ja konsernijohtajien, rahoittajien ja pankinjohtajien, hallintoihmisten ja poliitikkojen, opettajien ja kouluttajien maailmat kohtaavat samaan aikaan ja samassa sosiaalisessa tilassa, maailmankonferenssissa. Myös siellä, mikä tahansa latinaksi sanottu vaikuttaa syvälliseltä. – Quidquid latine dictum sit, altum videtur. Niinpä sen muuttuminen mutkikkaan maalauksen kaltaiseksi robotiikan välinein, on aina hätkähdyttävä kokemus. Velvollisuus (Sacramentum) ei pelkkä suolaraha (Solarium).

Kun posterikokoelmia on rinnakkain runsaasti, konferenssivieraat tutustuvat postereihin hieman samaan tapaan kuin vaeltava katutason flaneeraaja, turisti, katukuvan näkymiin ja muistuttaa siinä koomikko Jacques Tatin elämää. Tämä keskiluokan modernin kaupungin turisti on sosiaalisista luokista suurin ja komiikan keinon tutuin ja kuvatuin keskiluokan ihminen. Hänelle on tuotettava uudenlainen elämys postereitten rinnalle. Myös maailmankonferensseissa kaikki erinomainen on harvinaista. – Omnia praeclara rara.

Monsieur Hulot’n hyväntahtoinen, avulias ja kömpelö ilmestyminen postereiden tutkailijaksi tuo mukanaan lähestyvän katastrofin. Liki kaikki suuret humoristit ovat käyttäneet tätä tyyppiä hyväkseen alkaen Charles Chaplinista. Mr Bean, Rown Atkinson, on oman aikamme ehkä onnistunein Monsieur Hulot. Playtime oli taas kunnianhimoisin tapa kuvata flaneeraajan tai turistin modernin kaupungin syntyä jatkona elokuvalle “Enoni on toista maata”. Monsieur Hulot oli siellä koko ajan eksyksissä, modernin ajan kliinisessä elämässä. Robotiikan ja algoritmien mutkikkaassa maailmassamme. – Puhe lentää mutta teksti ja kuvat pysyvät – Verba volant, scripta manet. Ihmisen pahin vihollinen on yleensä hän itse – Saepe nihil inimicius homini quam sibi ipse.

Playtime ja uudet visiot

Maailma muuttuu ja internet sekä sosiaalinen media raivaa koko ajan tieltään uuden mediayhteiskunnan onnettomia tunareita. Robotiikka ja algoritmit tekoälyineen olisi edellyttänyt monenkin miljardöörin kokemana muutaman kuukauden hengähdystaukoa. Heille itselleen sen jumalaisina hallitsijoinamme. Sellaista taukoa ei ole odotettavissa. Päinvastoin. ”Väisty tieltäni, saatana!” – Vade retro, satana!”

Sen elämän kuvaaminen kliinisenä elämänä, koko ajan uuden mediayhteiskunnan tieltä työnnettävänä, sinne sopimattomana mukavassa kulissiympäristössään, on vielä tekemättä koomisena elokuvana. Sen sijaan Playtime on filmihullujen aarre. Pääosa flaneeraajista ei sitä ymmärrä lainkaan ja kolmetuntinen kokonaan juonettomalta vaikuttavaa elokuvaa on rankka kokemus ja vei Tatin konkurssiin, talon myyntiin ja miehestä tuli katkera vanhus. Ei yksi pääskynen kevättä tee – Una hirundo non facit ver.

Kulkuri on globaalin maailman kasvavin ihmisryhmä ja koditon kaikkialla. Charles Chaplin pyrki hakemaan tätä ihmistyyppiä, mutta eli vielä väärässä ajassa ja koomisuus syntyi toista kautta, harmittomana Tatin kaltaisena anarkiana. Törmäily intrenet -ympäristössä, robotiikan maailmassa, on vaikeasti kuvattava, eikä ehkä vielä oikein riittävän koominen. Pahimmat törmäilijät eivät edes tiedä, mistä on kysymys ja Mr Hulot jää vaille huomiota uuden sosiaalisen median viidakossa törmäilevänä ja robotteja tervehtivänä huopahattuisena herrana ja rouvana. Aikakausien vaihtelu virkistää – Variatio delectat. Pulputen elämänviisauksia – Sapientias ebulliens.

Oman aikamme kulkuri elää kotonaan kaikkialla, mutta pelkää sitoutumista ja varoo identiteettinsä puolesta, jossa juurettomuus on tavoite sinänsä. Kulkurista on vaikea tehdä koomista Suomessa, jossa ilmiöön liittyi agraarin ajan ahdistus, irtolaisuus sekä rikollisuus ja siirtolaisuus. Suomessa kulkurin elämä, irtolaisuus, oli aikanaan rikos. Asenteemme globaaliin muutokseen ja sen muuttajiin on meillä osa kansallista identiteettiä ja sen hyvin homogeenista onnelaa. Puhe voi lentääkin, mutta teksti pysyy. – Verba volant, scripta manet. Lempeä viisaus (Sapientia mitis) ja satiirin totuus (Satirae veritas) säilyvät.

Kulkurin valssi

Kulkuri on suomalaisessa kerronnassa romanttinen hahmo, tukkilaisromantiikan ja renkipojan maailmaa, ja vielä tänäänkin peliteoreetikon vihapuheet kohdistuvat juuri muukalaisuuteen, vieraaseen ja pelkoon, irtolaisuuteen. Globaalin maailman kasvava sosiaalinen suurtyyppi ei oikein istu suomalaiseen maisemaan ja maailmankuvaan, jossa suuret metropolit puuttuvat ja monikulttuurisuus koetaan vieraana, jopa uhkana sekin. Kulkurissa on kylliksi ja ylikin – ”Saties superque”.

Pelko, uhka ja ahdistus ovat suomalaisia muotisanoja kuvata liki mitä tahansa aikamme uutta ilmiötä tai perinteistä metsää ja korpea, soista maatamme. Kaikkeen on ratkaisuna yhteisö. Sellainen ratkaisu 8000 miljoonalle ihmiselle on mallina mahdoton. Ja Suomi on sentään Nokian ja Angry Birds -kulttuurin kotimaa. Suomessa elämä on ihmisen parasta aikaa – Vita est tenpus optimum homnis. Ei mikään erityinen ikä ja ajanjakso, vuodenaika. Elämme ajatonta maailmaa. Se auttaa sopeutumaan nyt elettäväänkin aikaan. Siinä on tarpeeksi sanoja – ”Satis verborum”. Kolme sanaa on maksimi, lempeä viisaus – Sapientia mitis.

Maaseudun yhteisöllisyys kuvataan usein vastakohtana metropolikulttuurin kuvaukselle ja sen kulkurin mittoihin rakennettavalle tulevaisuudelle. Juurettomuus ja pelko sitoutumisesta on hyvin suomalainen tapa kokea uusi, kulkurin tuoma sosiaalinen rakenne ja juuri monikulttuurisena ilmiönä. Jos ymmärrämme monitieteisyyden, me ymmärrämme kyllä moni- ja poikkikulttuurisenkin. Ne kun ovat samoja asioita yhdessä poikkitaiteellisen elämän kanssa. Kaikki ääntä eikä mitään muuta – Vox et pretera nihil. Aika ajoin vilahtaa käsite nihilismistäkin.

Virtuaalihahmot ja telecity nuoret

Neljäs suurtyyppi on tietokoneajan muokkaama ja muistuttaa koomisena hahmona nörttiä, jonka paikka oli vielä 1990-luvulla pilkattavien joukossa. Vasta internetin ja sosiaalisen median myötä tästä tyypistä tuli hallitseva ja nykyisin se on epäilemättä paitsi kasvava, myös eniten valtaa käyttävä teknistyneen yhteiskunnan perushahmoja. Vain väsyneet hakevat riitaa – A lasso rixa quaeritur. Lisäksi rakastamme palindromia. Mikä on palindromi? ”Sator Arepo tenet opera rotas”. Suomeksi: Kylväjä Arepo pitelee vaivalloisesti pyöriä.

Virtuaalista maailmaa hallitsee kuvaruudun pinta, joka on ikkuna kaikkeen, ja samalla täysin neutraali, fiktiivinen mielikuvitusmaailma, sekä asettaa vaatimukset tätä kautta korkealle. Ajattoman ja paikattoman maailman kulkuri on tässä prosessissa lähin ymmärtäjä, mutta komiikassa kumpaakaan tyyppiä ei voi enää lähestyä tekemättä itsestään naurettavaa Monsieur Hulot’n tapaan ja turvautumalla huopahattuun, piippuun, puhumattomuuteen ja ranskalaisen keskiluokan ivaamiseen. Ketään ei voi kuitenkaan velvoittaa mahdottomaan – Ad impossibilia nemo tenetur. Eikä vierivä kivi sammaloidu. – ”Saxum volutum non obducitur musco. Tämäkään ei ole suomalainen viisaus vaan Erasmus Rotterdamilaisen.

Karikatyyrien ongelmat

Karikatyyrien piirtämien oli takavuosina helppoa etenkin poliittisista suurpuolueistamme maalaisliitosta, kokoomuksesta, demareista ja kommunisteista. Kari Suomalaisen vakiinnuttamat hahmot eivät kuitenkaan istu oikein enää tähän aikaan ja niiden muisto tuo mukanaan jo koomista nostalgiaa. Järki on kuitenkin edelleen eräänlainen elämän valo – Ratio quasi quaendum lux lumenque vitae. Ja rikos täytyy peittää rikoksella – ”Scelere velandum est scelus. Tästä voimme kiittää Senecaa.

Perussuomalaisten äänestäjäjoukko on tutkimusten mukaan taas kaikkein heterogeenisin, jolloin karikatyyrin on synnyttävä muuta kautta kuin hakien äänestäjistä jotain yhteistä muuten kuin vihaisina miehinä ja vastapoolina vihreitten punertaville naisille. Molempia kuitenkin äänestävät runsaasti opiskelijat ja vähemmän eläkeläiset, perussuomalaisia oman aikamme duunarit, mutta myös kokoomuksen tapaan varakkain osa keskiluokkaamme. Kansa voi toimia vain järkevästi – Ratione fecisti. Itse se kantaa virheiden seurauksetkin.

Perussuomalainen mies ja perusvihreä nainen eivät oikein sovi samaan hallitukseen. Sama toki oli havaittavissa myös vaikkapa maaseudun perussuomalaisen miesyrittäjän ekologisissa tuotteissa ja niiden helsinkiläisissä vihreissä keski-ikäisissä akateemisissa naiskuluttajissa tuotteiden kuluttajina. Ne eivät oikein löytäneet toisiaan ekologisen klusterin tutkimuksissani ja luontoyrittäjiä auttaessani. Tämä asia on ollut muuttumaton – Re integra. Sille tulisi tehdä lopulta jotakin käyttäen apuna algoritmeja, robotiikkaa.

Kun vähäpuheinen Monsieur Hulot pyrkii huopahattuineen ja piippuineen asioimaan Playtimen modernissa kliinisessä metropolissa paikallisten naisten kanssa, syntyy koomisia tilanteita, joista hyväntahtoinen Hulot ei ole vastuussa. Ranskalainen Monsieur Hulot on suomalainen Herra Hakkarainen. Itse asiassa – tosiasiassa – todellisessa asiassa ja asioiden siten ollessa. – Repse – Re vera – Realia – Rebus sic stantibus.

Helppoja ratkaisuja

Yleisin tapa perinteisissä medioissa on käyttää Timo Soinin kuvaa, populismia. Sama pätee usein myös muihin puolueisiin, joka taas kuvaa ongelmaa tyypittää yhteiskuntaamme, sitä edustavia puolueinstituutioita, ja hakea näkökulmaa vaativamman analyysin kautta arvojen maailmasta. Mikään ei ole niin pinnallista kuin henkilöidä puolue ja sen miljoonat äänestäjät stereotyyppinä medioissamme. Se on suomalaista sisäpolitiikka ja mukana on myös raivoa. – Ratio domestica – Rabies. Nämä käsitteet on hyvä muistaakin. Kuten palindromi: Saatana rakastaa niitä, jotka ovat syntyneet synnillisesti rakastettuina: ”Satan adamat ab atamada natas”.

Medioitten kehnous ei ole toki yhteiskunnan ja sen kehityksen, murroksen ja sen synnyn syytä. Sen sijaan nyt on jo oikeus ja kohtuus syyttää peiliä, jossa medioitten kyky kertoa yhteiskunnasta on vääristynyt ja virheellinen kuvattaessa sosiaalisen median taloutta, strategiaa ja jopa sellaista ilmiötä kuin Angry Birds. Mutta itse todellisuudessa, ei vain harhakuvissamme. – Re ipsa quidem. Ja joka puhuu totta, on kyllin hyvä puhuja. – ”Sat es disertius, e quo loquitur veritas”. Näin järkeili Pubilius Syrus.

Kadotettu maailma II – Eino Leinon päivänä

06.07.2022 – 06.07. 2023

Eino Leinon päivän runoista, itse lapsena lausumista, muistan parhaiten säkeet, jotka oli tehty miehen synkkinä kausina. Näistä lyhyin ja nasevin oli mielestäni tämä:

Kuoleman renkinä

Kuljin ma kuoleman peltoja pitkin,

kuolema kynti ja minä itse itkin.

”Tule mies rengiksi!” kuolema huusi –

”Saat palan peltoa ja laudanpäätä kuusi”.

Tulen minä rengiksi, huusin ma vastaan.

Tottahan Tuonela hoitavi lastaan.

Siitä asti kynnän mä kuoleman sarkaa –

viikot ne vierii ja elonhetket karkaa.

Ystävä on kaukana ja sydämeni jäässä –

Herra, koska seison ma sarkani päässä?

Voisin jatkaa tätä Leinon itsesääliä myös omakohtaisesti ja kokemuksista, jotka ovat suomalaisille miehille kuin samasta puusta vuoltuja. Etenkin kun takana on poikalyseo ja sitä ennen sodan jälkeisen Suomen supistettu kansakoulukin. Runojen rustaaminen ja lausuminen lapsena ei ollut helppoa silloin, eikä ollut varmaan Leinollekaan. Oikein ja ihanasti meni (Recte et suaviter) – Suorilla silmillä yleisöön (Rectis oculis) – Haisi öljylampulle (Redolet lucerna) – Syntyi loistava johtaja (Rector illustris) – Ylväs päällikkö (Rector mognificus) – Kuninkaallinen suuruus (Regia maiestas) ja Maallikon uskonto (Religio laici) – Parannuskeino (Remedium) – Jatkumo äärettömään (Regressus in infinitum).

Kirjoittaessani 1970-luvulla kirjaani ”Arctic Babylon 2011” se jäi tuolloin julkaisematta Kalevan kirjojen painosta vastanneen painotalon vararikon vuoksi. Tuolloin sen työnimenä oli vielä ”Kansalainen Klasomenesta” ja sen syntyyn vaikutti vahvasti väitöskirjaani varten kokoamat aineistot, joista valtaosa jäi julkaisematta. Miettikääpä syytä Suomessa asuen ja koskisodistamme kirjoittaen, maailmaa samalla kiertäenkin. Vuosikymmen 1970 ja kuka oli presidenttinämme? Ennen puhumistaan viisas harkitsee huolellisesti mitä hän sanoo, kenelle sanoo ja milloin. ”Sapiens, ut loquatur, multa prius considerat, quid dicat, aut cui dicat, quo in loco, et tempora”, neuvoi meitä Ambrosius. Saman koulun kasvatti käytti tätä nimeä myöhemmin munkkina luostarilaitoksessa, isä Ambrosius.

Alkujaan nippuna julkaistavaksi tarkoitettu työ muuttui loppusuoralla monografiaksi ja käsikirjoitus jäi odottamaan uutta tulemistaan Saksassa. Tämän päivän kustantajani on oman aikamme tuote. Minä maksan. Se on kylliksi viisaalle – Sapienti sat. Palutuksen mukaan eläen ja kirjoittaen.

Näin opin tunnistamaan myös suomalaista tapaa julkaista kirjallisuutta sekä etenkin WSOY:n kolmea kirjailijaa paimentaneen toimittajan työskentelykulttuuria. Kaikki kolme olivat hyvin myyviä kirjailijoitamme. Heitä seuraten syntyy myös mielikuva, miten kirjailijan elämä ja toimeentulo on Suomessa rakentunut hyvin monipuoliseen osaamiseen. Pulputen elämänviisauksia. – Sapientias ebulliens.

Sama pätee toki Eino Leinoon ja hänen kirjalliseen elämäänsä, tai tutkien ketä tahansa suomalaista luovan työn duunariamme kuvataiteissa tai musiikissa. Syntyy ensin valta viiniin (Regnum vivni), Mittoja, ohjeita ja sääntöjä (Regula), Pahaenteisiä päivä (Religiosus dies), Matkaa airoin ja purjein (Remis velisque), Veltolla mielellä (Remissio animo), Kodin ahdas tilanne (Res angusta domi), Epävarmat asiat (Res dupia), Toistensa kaltaiset (Res fungibiles), Arvosteltu ja arvoton asia (Res iudicata, nihili), Asiat saranassa (Res in cardine est).

Toisin kuin monissa meitä vanhemmissa kulttuureissa myös tiede ja koulutus ovat olleet monialaisen osaajan käsissä. Opettajamme ovat olleet usein tuhattaitureina mukana kaikessa mahdollisessa ja joskus myös mahdottomissa, tuon ajan oloja pohtien. Ei vähiten ohjailtaessa maata kohti mahdollisimman itsenäistä asemaa idän ja lännen välissä operoiden. Siinä asia on yhteinen (Res communis), Asia itse puhuu (Res ipsa loquitur), ja on varmasti opintojen äiti yhtenään kerratenkin (Repetito est mater studiorum).

Eino Leino on erityisen kiinnostava henkilö tutustuessamme siihen maailmaan, jossa Aleksis Kivi tai Juhani Aho, kuka tahansa suomalaisen kirjallisuuden merkkihenkilö vaikutti kulttuurimme syntyyn ja samalla kielemme rakenteisiinkin. Usein mukana oli myös kuvittajia ja kuvataidetta, harvemmin säveltäjiä. Myös omat opettajani olivat tällaisia moniosaajia ja kansan kynttilöitämme. Ei välttämättä kuitenkaan aina pelkkää kirjallisuutta ja kirjanoppineita, kuten usein läntisessä kulttuurissa on ollut tapana. Mukana olivat kuitenkin kaikki oman aikamme robotiikan ja tekoälyn vaatimat elementit ja vain algoritmit hakusessa. Muisti oli kuitenkin kaikkien asioiden vartija (Remum omnium custos memoria).

Sen sijaan mediat ovat aina olleet lähellä kirjallisuutta ja näin myös tutkimus ja tiede. Kun oma sukunimenikin tulee luostarilaitoksesta, sen (luostarilaitoksen) merkitys etenkin maailmalla oli huomattavan suuri juuri niin kirjallisuuden kuin tieteen ja taiteen, koulutuksen edistäjänä. Tässäkin Suomi teki poikkeuksen vain määrässä, ei laadussa. Ilmiö oli kuitenkin yleinen asia (Res publica) ja etenkin maaseutua koskeva asia (Res rustica). Ei siis suurkaupunkia koskeva asia (Res urbana), jolloin todellinen ilo oli vakava asia (Res severa est verum gaudium). Tarpeeksi sanoja (Satis verborum), kylliksi ja ylikin (Satis superque).

Suomessa luostarilaitoksen lampuoidit, sinne veronsa maksaneet, oli harvinaisempi ilmiö ja oman sukuni maatila Kallaveden rannalla itsenäistyikin varsin varhain ja silloisen byrokratian toimesta. Sen sijaan purjekunta jäi elämään, siinä missä yhdessä raivatut suuret kaskiviljelmät tuhansien hehtaareiden tilalla. Juhannuspäivän suuronnettomuuteen vuoteen 1850 jatkuneen yhteisen tilanpidon historia liittyi siten aikaan, jolloin Suomi oli käytännössä jo itsenäinen valtio. Niinpä tärkein asia oli: Minä nousen vielä (Resurgam!), jossa lukutaidoton kuningas oli kruunattu aasi (Rex illiteratus, asinus coronatus) ja Topeliusta lainaten, kuningas oli kuninkaalle kapinallinen (Rex regi rebellis).

Maatila oli toki syntynyt Ruotsin vallan aikaan, oli itsenäistynyt, ja se selittää monia tuon ajan ilmiöitämme tilanpidossakin. Venäjän vaikutus oli vähäinen, tai vähäisempi kuin mitä Suomessa yleensä ehkä kuvitellaan. Suomi ”suomettui” varsin varhain. Itsenäistyminen alkoi viimeistään vuonna 1809. Vuoden 1917 itsenäisyyttä ei Suomessa juuri edes havaittu. Suomessa on aina otettava huomioon lopputulos (Respice finem!) ja kuinka sielu on kuninkaamme (Rex noster est animus).

Olen kirjoittanut runsaasti myös Eino Leinosta henkilönä. Me tunnemme hänet paremmin kuin monet tuntevat isovanhempansa tai sisarensa. Sen sijaan palautan mieliin kirjassani Arctic Babylon korostamani vuoden 2011. Unohtamatta Rooman valtiota (Romana civitas). Tietäen ja tahallaan (Sciens prudensque), luostarikoulun kasvattina (Schola monastica). Rikoksen jäljet tunnistaen (Sceleris vestigia).

Lainaan sen vuoden loppupuolelta, marraskuulta, mielestäni tähän aikaan sopivia kirjoituksiani sekä lopuksi kirjoituksen seuraavan vuoden 2012 Eino Leinon päivältä otsikolla ”Kadotettu maailma”. Romahtakoon taivas (Ruat caelum!)

Mayakanan kirjoituksissa juuri nuo vuodet 2011 ja 2012 oli merkitty poikkeuksellisen merkittäviksi muuttajiksi nyt elämäämme aikaa arvioiden. Tässä pohdinnassa Mayakansa ja sen asuinympäristö oli tullut minulle tutuksi, ja pidän ihan hyvänä pohtia, miten tämä aikamme liittyy arktiseen Babyloniaan ja sen kohdalle ennustettuihin tapahtumiinkin. Lähtemättä riitelemään vuohen villoista (Rixatur de lana saepe caprina), Horatiusta lainaten. Ei ole mitään typerämpää kuin typerä hymy. (Risu inepto res ineptior nulla est (Catullus). Tiedän mihin uskoin (Scio cui credidi) ja pimeässä loistaa pienikin kipinä (Scintilla etiam exigua in tenebris micat / Grynaeus).

Mayakansa kun oli erityisen pitkälle tieteessä edennyt ja oli mielenkiintoinen kohde vertailtaessa sitä oman läntisen kulttuurimme syntyyn ja juuri Turkin ja Kreikan välisiä alueita tarkkaillen. Jostakin syystä Turkki ja sen presidentti haluaa tänäänkin puuttua suomalaisten ja ruotsalaisten elämään. Oletan, ettei hän itsekkään oikein ymmärrä, miksi näin tapahtuu. Ruusu nyt vain kukkii piikkisestä varresta – Rosa de spinis floruit (Hieronymus).

Sotiimme ja globaaleihin ilmiöihin, ilmastomuutoksiin ja kaupallisiin saartoihin liittyy vaikeita etenkin ruokaan ja ravintoketjuihin vaikuttavia ilmiöitä alueilla, jotka ovat joko sodan osapuolia tai kärsivät saartotoimista. Nämä alueet sekä ruuan tuottajina että kuluttajina ovat erittäin haavoittuvia ja kirjoitin niistä mm. vuonna 2011.

Näiden edes lyhyt esittely on nyt kohdallaan taas kerran ymmärtääksemme, miksi etenkin suuret vesireitit ja niiden sulkeminen sekä Ukrainan kaltaisen vilja-aitan turmeleminen on meitä kaikki koskettava rikos. Näitä sodista kärsiviä osapuolia ovat etenkin jo muutenkin aliravitut alueet ja väestö, jolla ei ole itse sodan kanssa mitään tekemistä. Samalla pakolaisuus ja vihapuhe muuttuvat osaksi kadotettua maailmaamme. Vuosikymmenen 2020 alku on surullista jatkoa edellisen vuosikymmenen 2010 Arktiselle Babylonillemme. Jopa Suomi joutui toimimaan yli kymmenen hallituksen voimin tuhlaten aikaansa ja energiaansa riitelyyn.

Gonzojournalismin kerrontaa

25.09.2011 – 06.07.2023

“Järvi oli kuin suunnaton valkea marmorilevy, jonka päälle oli asetettu sadoittain hevosenpäitä. Ne näyttivät leikkautuneen pyövelikirveen terävästä iskusta. Vain päät pistivät esiin jääkuoresta. Ne kaikki olivat kääntyneet rantaan päin. Ammottavista silmistä paloi vielä kauhun valkea tuli.”

Lainaus on sunnuntain (25.9. 2011) Helsingin Sanomista, Jari Paavonheimon kirjoituksesta italialaisesta Curzio Malaparten raportista Suomesta sodan aikana, Laatokan rannalta katsottuna. Olen lainannut tuota kirjoitusta ennenkin.

Malaparte oli gonzojournalisti, pienten asioiden havainnoija ja sivuraiteitten kulkija, Italian armeijan upseeri, diplomaatti, journalisti ja kirjailija. Kirjoittaja kun on taitava gonzo journalistina. Moni kirjailija on juuri sitä. Kun taivaalta hiven tihkuu kastetta, romahtaa taivas. (Rorare – Ruat caelum!)

Romaaneista “Kaputt” kohosi aikanaan kulttimaineeseen ja tyypillisen gonzon kerronnan tavalle, kukaan ei voi olla varma asioiden todenperäisyydestä, absurdista maailmasta ja sen komiikasta myös lehtijuttujen yhteydessä. Malaparten teoksista on Kaputtin ohella suomennettu “Edessä palaa Leningrad”, “La pelle 1949” ja “Iho “.

Christianian unelma

Samassa lehdessä John Raven, kuvanveistäjä, kertoo toimittajalle, mahdollisesti gonzojournalistille, kuinka he ovat edelleen täällä, Christianian itearkkitehtuurin omaleimaisessa maisemassa, yhdyskunnassa, jota kutsutaan myös vaikkapa vapaakaupungiksi, tai paremmin se ehkä tunnetaan sodan jälkeisen hippiyhteisön kannabiksesta, talonvaltaajien konsensusdemokratiasta, anarkistien unelmasta, jossa poliisi ottaa yhteen huumediilereiden kanssa. Se, että kuvanveistäjä Raven on edelleen elossa, on ihme, ei toki muu kertomuksessa. Naurettava hiiri – Ridiculus mus, lainaten Horatiusta. Miksi lainata juuri häntä? Hän sopii tähän aikaan ja kerrontaan.

Oscar Rossin pieni tarina on uskottava ja hyvin kirjoitettu kertomuksena, gonzona. Sellainen kiinnostava tarina on tosi, ei huonosti kirjoitettu mutta oikea, todellisen elämän ja tapahtumien kuvaus. Tässä kertomuksessa vanhan polven kaipaama idealismi ei täysin katoa. Christianian henki elää siinä missä Laatokan teurastettujen hevosten päät, tuijottaen kohti rantaviivaa kauhun valkaisemilla sokeilla silmillään jatkosodan päättyessä. Sellaista näkyä ei oikeasti ole muualla kuin Salvador Dalin maalauksissa, surrealistisissa kuvissa. Usein gonzo on surrealistista kerrontaa. Tänään robotiikka ja tekoäly löytää tämän kuvauksen maalauksissaan lukien tekstejämme. Siinä naurua on pidäteltävä – Risum teneatis! Ja jälleen Horatiusta lainaten.

Karjalan surrealistisia näkyjä

Sunnuntain (25.9.2011) Helsingin Sanomat on idän, Karjalan ja Venäjän numero. Se kertoo, kuinka jatkosodan takavuosien tantereilla taistellaan nyt venäläisten turistien rahoista. Bisnes on mittakaavaltaan miljardiluokkaa ja rakennetut hotellit ja asuinalueet kaikkea muuta kuin köyhälle kansalle tarkoitettuja. Kymmenen vuotta myöhemmin investoinnit rajaseudulla ovat jäissä. Ei ole punamultaa, (Rubrica).

Pietarin vaikutusalueen laajuus ulottuu kauas sisämaahan aina köyhään Etelä-Savoon saakka ja pääkaupunkiseutu saa siitä toki osansa, siinä missä Turun talousalue ja kaikki satamakaupunkimme. Pietari ja sen miljoonat varakkaat tuovat mukanaan muutakin kuin turistivirtoja. Kun raja suljetaan, sulkeutuvat myös energiavirrat, kaasuputki ja ehkä jopa Saimaan kanava. Ja näin sitten myöhemmin kävikin. Joku nauraa mutta vain vatsassaan – Ridere in stomahco.

Rajan takana liikkuneena tätä mahdollisuutta ei voi koskaan sulkea ulos pohtien Neuvostoliiton hajoamista ja sen jatkuvia lieveilmiöitä Venäjän rajaseuduilla. Suurvallat käyvät jatkuvaa sotaa ja olemme jatkossakin rajavaltio idän ja lännen välissä. Näin siis vuonna 2011. Vuonna 2023 kaikki painajaiset ovat taas toteutuneet. Rajaseudulla vallitsee kuolonkankeus – Rigor mortis.

Sen kuvaamiseen gonzo ei ole kuitenkaan journalismina mahdollista ja kertomuksesta tulee tylsää luettavaa. Jääköön se talousmaantieteilijöitten ja alan tutkijoitten, ekonomistien ja rajaviranomaisten tehtäväksi, poliisin arjeksi. Rooma on puhunut, asia on loppuun käsitelty – Roma locuta est, causa finita est. Näin ennen, ei enää.

Gonzon siirtyminen historian lehdille on kuitenkin välttämätön paha kuvattaessa aikamme journalismia ja sen parhaita kertomuksiamme 2000-luvun alusta ja sen ensimmäisistä vuosikymmenistämme. Uusi mediayhteiskuntamme on surrealistinen ja etenkin sen kansalaisjournalismin suunnalla ja epärationaalisessa elämänkuvauksessa. Tarinan kerrontaa ja tyyliä on muutettava. Naura, jos olet viisas – Ride, si sapis. Jälleen kerran Horatius sanoisi sen, nauraen totuuden. Ridentem dicere verum.

Visitkarelia.fi

Pohjois-Karjala oli panostanut lehteen valtaisan ilmoituksen, jonka mitta oli liki kymmenen sivua. Tuon kertomuksen laadinnassa kuntapäättäjät ja yrittäjät, elokeinoista vastaavat ja matkailusta huolehtivat, olivat kokoontuneet Joensuussa kymmeniä kertoja kinastellen, kuka saa esitellä ja mitä, mikä on kertomuksen punainen lanka. Hajallaan (Passim) olevaa kooten ja roomalaista rauhaa (Pax Romana) hakien.

Mukaan oli tullut matkalla sekavaa, karkeaakin ja kokonaan järjestäytymätöntäkin ainesta. – ”Rudis indigestaque moles”. Ja näitä raunioita – ”Rudera”- meidän oli tarkoitus perata ja järjestellä matkailijoille myös sielun ruokaa (Pudulum animi) hakien ikään kuin keskenämme kilpailematta, kuntien äänettömien sopimusten (Pactum tacitum) tai jopa tehtyjen sopimusten (Pacta conventa) kautta yhteistyötä kehitellen juhlapuheineen (Panegyricus) myös leipää ja sirkushuveja (Panem et circenses) hakien.

Kun itse vielä asuin Karjalassa, brändi oli 1980-luvun puolella “Ilo elää Karjalassa”. Nyt se näyttäisi kiteytyvän sodankyläläisen malmikuumeen tapaan rajaseudun investointeihin, mökkien ja myymälöiden rakentamiseen rajan pintaan. Enää turistin raha ei haise – ”Pecunia non olet”. Sen sijaan turistia ei saanut kohdella kuten eteläisen Euroopan matkailukohteissa tyylii; ”Rahat tai kolmipyörä”- ”Pecuniae aut vita!”

Siinä on samaa henkeä kuin 1990-luvun alun vapaakauppa-alueiden rakentamisessa, jossa vilisee käsitteet “maailman suurin Prisma”, “St Peterburg West”, “Easyholiday -lomakeskus”, kymmenet uudet kylpylä- ja kauppakeskukset. Lapland -market on tarkoitettu todella vain venäläisille asiakkaille ja nämä marketit alkavat Kouvolasta, Kotkasta, Vainikkalasta ja Nuijamaalta, Lappeenrannasta sekä jatkuvat Imatralle, Mikkeliin, Savitaipaleelle, Punkaharjulle, Savonlinnaan, Rantasalmelle ja Savonrantaan. Tässä kilpailussa sotaa pahempi on vain sodan pelko – Peior est bello timor ipse belli.

Kun raja sulkeutuu vaikkapa globaalin pandemian tai sodan seurauksena, ongelmat ovat yhteisiä. Niihin on vaikea etukäteen varautua. Raha on kuitenkin kaikkien asioiden ainoa ohjaaja. – ”Pecunia unum regimen est rerum omnium” tiesi jo aikanaan Publius Syrus.

Uusi työ – uusi elämä

Uusi työ, uusi elämä on visitkarelia.fi ja kertoo, miten koko Karjala on muuttumassa, se oli jo toki muuttunutkin, karjalaisesta on tullut taas kerran karjalainen, ei pelkkä “laukkuryssä” takavuosien tapaan. Rauha maapallolla tarkoitti usein Roomalaista rauhaa. ”Pax orbis terrarum” – ”Pax Romana”.

Osaamiselle on nyt kysyntää, ei vain Joensuussa vaan myös Kiteellä, Tohmajärvellä, Suomen komeimmat koulukiinteistöt myydään Keski-Karjalassa. Jatkossa komein kunnantalo on myynnissä Rääkkylässä. Ei häikäilemättömästi (Per abrubta), väärinkäytön kautta (Per abusum), sattumalta (Per accidens), vaan ehkä iän vuoksi (Per aetatem), kiertotien kautta (Per ambages), ehkä peräaukon kautta (Per anum), pääluvun mukaan (Per capita) ja lopulta keskustelun kautta (Per colloquium).

Se kun muistuttaa sisämaahan rantautunutta Saimaan risteilijää, Ruotsin laivan takakannen siluettia sen lipuessa pois johonkin tuntemattomaan, gonzojournalismille tyypilliseen usvaiseen ja hieman anarkistiseen tulevaan, surrealistiseen maailmaan. Peijonniemen ja Ruppovaaran koulut ovat kuin Raaseporin kartanoita ja kertovat nekin, mistä on kyse, kun kunta menettää lapsensa ja muuttuu vanhusten saattokodiksi. Ei toki kuukauden aikana (Per mensem) tai kenenkään käsien kautta (Per manus) saati pelkkää huolimattomuutta (Per incuriam).

Venäjän tandem

Visitkarelia ei ole vitsi vaan vakavasti otettava. Sen taustajutuksi sopii juuri Etelä-Karjalan muuttuva talouden rakenne ja kertomus Venäjän tandemhallinnosta, jossa Putin jatkaa nyt presidenttinä mahdollisesti 12 seuraavaa vuotta ja Dimitri Medvedev siirtyy hänen aisaparinaan pääministeriksi. Elämme silloin vuotta 2023. Se on heille surullista aikaa ja se on siirretty siksi Ukrainan kansan kannettavaksi. Sekä oikean että väärän kautta pelaten. – ”Per fas ac nefas”.

Mitä silloin maassa ja maan rajoilla tapahtuu, on turha yrittää arvailla. Varmaa on, ettei raja kuitenkaan poistu eikä myöskään Putin ja Medvedev otsikoistamme. Omat johtajamme sen sijaan vaihtuvat. Maantieteelle emme voi mitään. Uudet johtajamme on ohjattava operoimaan maan vakautta läntisten naapureitten kanssa. Se tarkoittaa Natoa. Siis oikeiden teitten kautta – ”Per vias rectas”.

Suomen pragmaattiseen reaalitalouteen ja karjalaisten elämänuskoon tällainen kahden lautasen politiikka sopii parhaiten. Putinilla on edelleen kansansa luottamus ja gonzojournalismin tuoma karsima. Omilla johtajillamme taas läntisen maailman arvot ja tarvittaessa sen turvarakenteetkin. Suomi ei ole yksin Venäjän luoteisnurkassa, Jäämeren tuntumassa, Itämeren ja koko maailman saarisin ja järvisin valtio. Toisin kuin Ruotsi ja Norja, olemme hoitaneet asiamme pohtien sijaintimme ja historiamme mahdollisimman pragmaattisesti. Tuskallista tietä pitkin – Per viam dolorosam.

Oikeammin Putin ei olekaan enää kaikkivoipa tsaari, vaan taitavasti tasapainoileva poliitikko, jolle suuren maan ja globaalin maailman voimaryhmittymät ovat osa elämää. Strategiasta kaksi päämiestä ovat yksimielisiä ja kemiat pelaavat yhteen toisin, kuin Venäjän perinteiset kovemman linjan kommunistien tarjoamat ehdokkaat. Yhtenäisen Venäjän puoluekokous oli ulospäin yksituumainen. Väkivallan kautta – Per vim. Kärsi ja kestä – Perfer et obdura, Ovidusta lainaten.

Maisterisjätkän haaste heitetty

Lehden pääuutinen kertoi, kuinka Suomi valitsee presidenttinsä toisin kuin Venäjä ja että Timo Soini on mukana pelissä, jossa on talvella niin vauhtia kuin vaaratilanteitakin. Elämme vaaran vuotta 2011. Mayakansan kertomana. Tiedämme, kuinka kirjoittamaan oppii kirjoittamalla (Scribendo disces scribere) ja nyt rakkaus on käskenyt kirjoittamaan (Scribere iussit amor).

Otsikko oli valittu korostaen perussuomalaisiin kohdistuneita hyökkäyksiä ja gonzo kulki kertomuksessa, jossa mukana on ehdokkaan aiemmat kokemukset vaaleissa sekä sairastumiset, kunnon vastuksen antaminen, jossa presidenttiys on nyt myös oikea tavoite, ei vain keino pitää puolue kurissa ja johtajansa käsissä keskityttäessä syksyn kuntavaaleihin. Tuleva vuosikymmen on puolueelle tuulinen. Joskus laivatkin purjehtivat onnella ja omalla uhkayrityksellään – ”Periculo meno”. Nyt menestytään myötäisillä tuulilla (Secundis ventis), kerran jos toisenkin (Semel atque iterum).

Soini on ehdokkaista poliittisesti jopa ehkä kokenein, lukien lehden pohdintaa, sekä kykyä aistia koko laajan äänestäjäjoukon tuntoja, tehdä asiansa selväksi ja yksiselitteiseksi, olla äänestäjänsä näköinen ja mittainen mies, jolle puku ei ole oikea työhaalari. Sellainen mies on äänestäjiensä oloinen ja näköinen, brändi kulkee mukana. Vahvempi vaskea – ”Perennius aere”. Myötäisillä tuulilla – ”Secundis ventis”.

Kertomus Soinista, “maisterisjätkästä”, on hyvää journalismia ja varoo loukkaamasta lisää lehden lukijoita, joiden sympatiat tulevat yli puoluerajojen kiistellylle Timo Soinille, vuoden jytkyn järjestäjälle ja maamme tunnetuimmalle poliitikolle, lehteä suoraan siteeraten. Kärsi ja kestä omat uhkayritykset. ”Perfer et obdura – Periculo meo”.

Se ei ole vähän se poliittisen historiamme kentässä tulevina vuosina, oli Soinin paikka siinä mikä tahansa presidentin ja pääministerin väliltä. Nyt hänet on otettava vakavasti, ei kuoleman vakavasti. Se pilaisi brändin katolisesta ja hyväntuulisesta, joviaalista miehestä, luotettavasta asiansa osaajasta poliitikkona, populistinamme. Tulevaisuutta ei kuitenkaan kukaan osaa ennustaa ja populistien kohdalla se on erityisen vaikeaa. Siinä on hiven samaa kuin Venäjän käyttäytymistä ennakoiden. Omalla vaarallamme ja vastuullamme. ”Periculo nostro – Periculo suo”.

Nainen paholaisena

Lehden omituisin valinta on sunnuntain erikoisteemana nainen paholaisena, pahana ihmisenä. Siihen on uhrattu yli kaksi sivua kallista ilmoitustilaa ja päivitelty kuinka myytti hyvästä äidistä ja madonnasta on niin vahva, ettei gonzo journalistina uskalla siihen puuttua edes silloin, kun kyseessä on lehden esittelemiä naisia paloittelusurmaajina, uhoavina gladiaattoreina, kuljettaen ruumiita paloiteltuina säkkeihin. Mukana ovat myös ampumaratasurmaaja hiljaisena nörttinä teurastamassa miehet ympäriltään tai lähihoitajana ja sarjamurhaajana piikittäen vanhuksia hengiltä. Anneli Auer on tuorein tapaus, jossa naisten pahuutta ja henkirikoksia käsitellään pahuuden teemalla. Edetään tuskallista tietä pitkin. ”Per viam dolorosam”.

Naisen pimeyttä ja pahuutta ei oikein uskota, siinä missä miesten vastaavaa synkkää ilmiötä, pohtii toimittaja. Naisessa on vaikeampi nähdä pahuutta, kertoo dekkarikirjoittaja Leena Lehtolainen. Erityisesti tämä koskee arkipäivän elämää, sadismia kodeissa ja kouluissa, työpaikkojen henkistä kiusaamista osana naisten työympäristöä ja miesten savustamista ulos näistä yhteisöistä. Mitään tällaista ei ole nähty sitten Rooman perustamisen jälkeen, ajattelemme. ”Post Romam conditam”.

Pahiten äitimyytin rikkoo kuitenkin lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Kun teko menee yli ymmärryksen, tausta alkaa vinoutua, kuulijan tai lukijan ahdistus muutetaan muuksi kuin naisen psyykkiseksi häiriöksi. Niinpä lehti puhuukin absoluuttisen pahuuden ja hyvyyden poissulkevasta maailmankuvasta käyttäen oikeuspsykiatrian ammattilaisen Hanna Putkosen mielipiteitä. Paha nainen on pahan miehen tuote. Näin pilvien jälkeen löytyy aurinko. ”Post nubila Phoenbus”.

Mukaan tulevat rikollisten sepittämät tarinat, jolloin narratiivinen kertomus alkaa elää ja muotoutuu yhteiskunnan normien ja arvojen, odotusten kautta. Naisten syyllisyydentunteet ovat vähäisempiä kuin miesten kohdalla vastaavien rikosten peittelyssä, kertoo oikeuspsykologian dosentti Ghitta Weismann-Henelius. Näin siis jälkeen Kristuksen syntymän – ”Post Christum natum”.

Lehden kertomus korostaa naisen julmuutta miehen rinnalla myös selvänä, ilman päihteitä rikoksia tehden, ja naisten pohtiessa näennäisen järkevinä ja tasapainoisina rikollisia tekojaan. Miehen julmuus ei tähän riitä, ellei hän ole samalla psykopaatti. Kaikki tämä luettavaksi jälkeen Kristuksen syntymän. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. ”Potius sero quam numquam”, Liviusta lainaten. Totuuden mukaan – ”Secundum veritatem”.

Kasvot pahuuden puolustukselle

Suomessa pahuuden puolustus sai kasvot asianajaja Aarno Arvelalta. Arvelan nekrologissa kerrotaan, kuinka pahinkin ihminen ansaitsee avun. Arvelan hankkima julkisuus ei ollut hienointa mahdollista, ja sen sietäminen on ollut varmaan raskasta myös hänen perheelleen. Arvela kun ajoi pääosin normaaleja riitajuttuja ja oli samalla erityisen arvostettu asianajaja, kunniatohtoriksi promovoitu, ja etenkin ansioistaan asianajotyön käytännön linjaajana sekä ulkopuolella oikeussalin tekemänsä mittavan uran. Tiedämme omista suurmiehistämme, kuinka mökistäkin voi astua ulos suurmies: ”Potest ex casa vir magnus exire”.

Vihassa ja väkivallassa ei ole koskaan muita kuin onnettomia osapuolia, ja kodin vastuu lapsista on suuri, saarnasi rauhallinen ja Irlannissa mökillään lomaileva Arvela. Joku taas päätti luentonsa kertoen, kuinka Karthago on tuhottava: ”Praeterea censeo Charthaginem esse delendam”.

Jostakin syystä Irlanti vie monen suomalaisen sydämen, niin Arvelan kuin Soininkin ohella vihreään ja sumuiseen saareen rakastuu muutenkin kuin vain Samuel Beckettiä tai James Joycea lukien yhdessä Guinness-pullojen kokoelman kanssa niitä punniten. Ensi näkemältä todella vihreä saari. – ”Prima facie”. Ensi näkemä on se, jonka muistamme.

Gonzo eksyy joskus sellaiseen sivujuonteeseen, jonka ainakin lyhyestä nekrologista voisi jättää mainitsematta. Irlannissa viihtyvät ovat aina oluen ystäviä ja rakastavat myös sellaista pubia, joka on suomalaisittain meluinen paikka huudettaessa kilpaa pauhaavan meren kanssa viskibassoisella äänellä, usein juuri naisen hieman korkeamman poltetun diskantin ultraäänen ylittäessä miesten mölinän. Sitä ei ole syytä erikseen nekrologissa mainita. Mitä nöyrimmin aneluin ja kaunisteluin. ”Precibus infimis” – ”Praetextum”

Vihapuheista oikeaan asiaan

21.09.2011- 06.07.2023

Suomalainen yhdyskuntapolitiikka sisältää tänään kaksi suurta asiaa. Toinen liittyy kuntarakenteen uudistukseen ja toinen maataloutemme kykyyn turvata meille myös jatkossa puhdasta suomalaista lähiruokaa. Näihin kahteen asiaan vaikuttaa ratkaisevasti myös Euroopan velkakriisi ja mahdollinen pankkien alkava luottolama.

Toki myöhemmin mukaan tulevat omat velkamme ja sota Euroopassa sekä väsyminen pandemiaan. Se edellyttää kuitenkin vuosikymmenen vaihtumistakin. Luotamme elämään myötäisillä tuulilla. – ”Secundis ventis”.

Tässä prosessissa kello käy ja päättäjät puhuvat vihapuheista, kieltävät toisiaan nimittelemästä itseään kepulaisiksi, sossuiksi, persuiksi. Kun tuppisuut suomalaiset oppivat viimein puhumaan ja kirjoittamaankin netissä, nyt heiltä kiellettäisiin rikkaan suomalaisen sanavaraston käyttö, muuten kuin savolaisittain sitä vääntäen, hämäläisittäin vaieten, mumisten munkkilatinaa tai vaihtoehtoisesti alistuen medioitten kolumnistien ilveilevään ironiaan, satiiriin, huumoriksi kutsuttuun ilkeilyyn. Joku etenee lain mukaan (Secundum legem), toinen taiteen mukaan (Secundum artem), kolmas luonnon mukaan (Secundum naturam), neljäs järjestyksen mukaan (Secundum ordinem), viides käytön mukaan (Secundum usum) ja kuudes lopulta totuudenkin mukaan (Secundum veritatem).

Mediayhteiskunnan ilkeily on seuraava suomalainen huvi kiusaamiskulttuurimme jatkona. Vain toimittajillamme on oikeus tuohon vapaaseen sanaan ja sen käyttöön. He kertovat, missä kulkevat rajat vapaan sanan ja loukkaavan maalittamisen välillä. Samalla konservatiivin ja liberaalin sekä oikeiston ja vasemmiston kohdalla ja välillä. Kuvitelmat poliittisista rajoista ja nelikentistä ovat koomisia. Samalla aina jotakin tarttuu tieteestäkin. Vallalla on joutilas toimeliaisuus (Sedulitas otiosa).

Onko muutakin kuin vihapuhetta?

Suurkuntien Suomi pitäisi sisällään etelässä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Satakunnassa, Hämeessä ja Etelä-Karjalassa 28 suurkuntaa. Aiemmin näitä kuntia on ollut lähinnä pieninä maalaispitäjinä liki parisataa. Helsingin, Tampereen ja Turun kohdalla sekä Lappeenrannassa kyse on metropolipolitiikasta osana Helsingin muuttumista suurkunnaksi. Aina uskollinen – Semper Fidelis.

Toki Lahti, Kouvola ja Pori ovat saamassa nekin suurkunnan maineen. Forssa ja Loimaa kokevat pienempiä muutoksia ja muistuttavat Kiteen, Keuruun, Rauman tai Raahen kaltaisia yhdyskuntia pieninä maaseudun työssäkäyntialueina. Oikeammin näissä kunnissa ei tapahdu muutoksia lainkaan. Vuosikymmenen kuluttua maassa on soten synnyttämiä uusia maakuntia enemmän kuin aikanaan läänejämme. Hyväntahtoinen on aina alokas. Semper homo bonus tiro est.

Forssan kaltaisella maaseutualueella Urjalassa, Somerolla ja Loimaalla olisi vielä syytä pohtia, mihin uusi kuntarakenne vie jatkossa nämä alueet vuosikymmeniksi. Vierellä on vain suurkaupunkeja ja metropolipolitiikkaa, jossa perinteinen maaseutupolitiikka vaatisi suuria yksikköjä onnistuakseen uudessa “kilpavarustelussa”. Joka ahnehtii, on aina puutteessa. – Semper inops quicumque cupit.

Nyt kortit ovat vielä omissa käsissä ja pelattavissa. Seuraavien vuosikymmenien aikana muut pelaavat ja metropolipolitiikasta sivuun jääneet seuraavat tätä peliä vierestä. Maaseutu kuntineen elää aina varusteissa – Semper vivit in armis.

Pienet voivat nyt muuttaa sääntöjä vain liittoutumalla yhteen. Loimaan pohjoispuolella on pitäjiä, jotka eivät kelpaa kenellekään. Loimijokilaakso ei ole nyt pitänyt puoliaan vuosisatoihin. Sen huomasin konkreettisesti, kun yritin koota sen valuma-alueelle yhteistä EU:n Leander aluetta. Hyvässä merkityksessä. – Sensu bono.

Siinä liikkui todella ei kenenkään maalla, jossa oli eletty liian kauan “minä itse“-mentaliteetilla. Vihapuhetta tuli, kun muuta ei ollut koskaan edes käytetty, tämän domestikaatiokeskuksen sydänmailla. Mitä lähemmäs Poria tuli, sitä synkempää oli satakuntalainen murresanasto. Kärppien peli Oulussa on aivan erilaista kuin Porin Ässien ja Rauman Lukon peli oman pienen talousalueen huudellessa herjojaan. Ruminta kieltä kuuli Hämeenlinnassa. Hämeen senaatti ja kansa – Senatus populusque Häme (Romanus).

Puolen Suomen joukkue ei harrasta vihapuhetta edes tappion kohdatessa. Pienen kaupungin kulttuuri on aina nurkkakuntaista ja vieras ärsyttää, saa aikaan vihapuhetta, Sam Peckinpachin pahamaineisimman elokuvan “Olkikoirat” kaltaisen verilöylyn, joko vieraan liiallisen pidättyväisyyden tai typerän kosiskelun seurauksena. Hyvässä, pahassa tai tiukassa merkityksessä – Sensu bono, sensu malo, sensu stricto. Ei koskaan SENSUS COMMUNIS – Yhteinen tajunta ja terve järki.

Dustin Hoffman osui roolissaan liki täydellisyyteen pohdittaessa viettien ja moraalin suhteellisuutta kulttuurien kohtaamispaikoilla. Vastaavasti A2 -teemailta vihailtana vei aihetta sivuun ja toi mieleen hapuiluin rajattomasta aiheesta, joka ei yltänyt vaaleja edeltäneen “homoillan” tasolle alkuunkaan. Ikääntyessä karttuu kokemus – Servis venit usus ab annis.

Metropolista toiseen ihmistä näkemättä

Metropolipolitiikkaan kuuluu muutakin kuin terveydenhuolto ja sosiaalitoimi. Infrastruktuuri on saatava kuntoon ja luonnonvarojen käyttö mallille, jossa suomalaiset eivät jää tulevaisuudessa elintarviketuotannossa bataatin, durran, maniokin ja hirssin varaan.

Liki 5 miljardia ihmistä kun saa näistä pääasiallisen ruokaturvansa perunan ohella. Bataatin rinnalla koko liha- ja kalatalous ovat vain marginaalisia ilmiöitä, vehnä ja riisi harrastelijoiden kasveja, välimereinen talous pelkkää kulissia ja viihdettä. Median on etsittävä vihreä lanka, ei hapuiltava sivujuonien kimpussa gonzo -journalismin tapaan sivuraiteille ihmisiä johdatellen. Baltia ja Balkan eivät saa mennä sekaisin jenkkien medioissa ja hyvä olisi meidänkin muistaa omaa historiaamme ja piipahdusta myös Krimin suunnalla ja Ukrainaa muistaen. Nyt kun siihen on vielä mahdollisuuskin. Ku sota Euroopassa alkaa, se on myöhäistä.

Maapallon väkiluku kasvaa koko ajan ja peltopinta-ala vähenee, puhtaasta vedestä on puutetta, ympäristö saastuu, erosoituu ja muuttuu aavikoksi, ilmasto lämpenee. Samalla suomalainen siirtyy autossaan navigaattorinsa ohjaamana Helsingistä Lahden ja Kouvolan kautta Lappeenrantaan, Savonlinnaan ja Joensuuhun sekä piipahtaa tapaamassa tuttuja Kiteellä Keski-Karjalan kunnassa. Jos Jumalalle sopii ja kohtalotar suosii. ”Si Deo placet – Si fortuna iuvat”.

Nämä ovat ensimmäiset uudessa uljaassa nauhakaupungissa tavatut ihmiset siirryttäessä yhden pysähdyksen taktiikalla suurkuntien ja metropolien kautta Kuopion, Iisalmen, Kajaanin ja Oulun läpi kohti Kemijokilaaksoa.

Matka vie läpi kymmenen metropolin nauhakaupungin, jossa pituutta on yli tuhat kilometriä. Olen sen monesti mitannut, ja aiemmin tuon reitin varrella on ollut yli sadan kunnan vaakunat. Kohta ne katoavat. Hukkaan meni sekin opiskelu maantieteen tohtorina ja professorina. Tämän ajan vihapuheen taitajat eivät professoreja kuuntele. Tuskin ovat kuunnelleet koskaan, muuten kuin vihansa kohteena, osana suomalaista herravihaa. Jos Roomassa olet, elä roomalaisittain; jos muualla, elä kuin he. – Si fueris Romae, Romano vivito more; si fueris alibi, vivito sircut ibi.

Ruokakatastrofi ei ole kadonnut minnekään

Meillä 5–10 % maitotiloista lopettaa vuosittain ja maitotalouden tuotteet ovat edelleen 40 % maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta. Kun maatalouden tuotannon ketjut alkavat kadota, häviävät myös metropolipolitiikkaan kuuluvat ikivanhat kansalliset kasvis- ja viljaravintoa hyödyntävät karjan vuosisataiset elintarvikeketjut ja domestikaatioalueet, jossa uudet lajikkeet on otettu käyttöön ja muokattu osaksi liki arktista, boreaalista elintarviketuotantoamme. Jos on lupa sanalle – Si licet verbo.

Se on ollut pitkä ja mutkikas prosessi, jonka avulla Kainuussa, Koillismaalla ja Savossa, Karjalassa on voitu asua ja rikastua, saada ylijäämää uusille ammateille ja kuntien virkamiehille, hyvinvointipalveluille. Sen mallin rakentelussa ei ole taatusti käytetty imperialisteille ominaista väärän mantereen kultaa ja työvoimaa. Jos on lupa vertailla pieniä suuriin – Si parva licet componera magnis.

Näiden ihmisten katkeruuden ja vihapuheet ymmärrämme lukematta edes maakuntakirjailijoiden hengentöitä. Kun nämä ihmiset kohtaavat toisensa, suomalainen tumman siirtolaisen, alkava vihapuhe johtaa pahimmillaan Sam Peckinpahin kuvamaan tragediaan, jossa haukutaan varmasti väärää puuta. Suomalaiset siirtolaiset ovat kokeneet tämän etenkin Ruotsissa. Jospa olisi tietoa – Si sit omnes!

Turusen kivenpyörittäjän kylässä ei ole metropolin mentävää porsaanreikää, ja Juhani Aho aloitti siitä mihin iisalmelainen kukkivat roudan maat trilogiansa kirjoittanut opettajani Eino Säisä lopetti. Eliitin vihapuhe ja kansan kieli, murre, sen tapa purkaa tuntojaan, ei ole edes samasta maailmasta seuraten medioitten ajankohtaisohjelmia. Jokainen on lähimpänä itseään – Sibi quisque proximus.

Kyllä kansa tietää koska pankit käpertyvät taas suojaamaan omaa pesäänsä ja luottohanat väännetään kiinni, reaalitalous hyytyy, raha uhkaa loppua ja investoinnit pysähtyvät tuhannen kilometrin mittaisen metropolin sydänmailla. Laudattaessa ikkunoita kiinni, naulaajan mielenkiinto ei kohdistu siihen, onko sydänpuu tuulta vasten. Niin menevät ihmisten kohtalot – Sic eunt fata hominum.

Ruokaturvakasvit ovat maailmalla vähissä

Toinen tapa siirtyä Kemijokilaakson maisemiin on läntinen tie joko Helsingin metropolista Hämeenlinnaan, Tampereelle, Seinäjoelle sekä Vaasaan ja rantatietä Pietarsaaren ja Kokkolan metropolien kautta Raahen, Oulun ja Kemin teräsrannikolle. Nyt matkaa kertyy alle tuhat kilometriä ellet kierrä Savon kautta tapaamassa sukulaisiasi tai Forssan ja Turun metropolien kautta yliopistokaupungissasi vieraillen ja jatkaen Uudenkaupungin, Rauman, Porin ja Närpiön kautta Vaasaan. Täällä vihapuheet ovat itäistä reittiä harvasanaisempia, sulkeutuneita lasittuneita katseita Shellin baarin seinustalta. Jos voivat hyvin, iloitsen – Si vales, gaudeo.

Vain eksymällä Suomenselän suomaille, alkavat vihapuheet jälleen muuttua keihäänheittäjäkansalle tutummaksi. Tänne metropolien rakentaminen on vaikeaa. Kunnat eivät kuulu pitäjinä oikein kenenkään reviiriin työssäkäyntialueena. Täällä kohtaa suomalaisen maaseudun syvät juuret. Ovatkohan maakuntavaaleja suunnittelevat koskaan Suomea oikein edes läpivalaisseet ja väkeä haastatelleet? Minä olen, muuallakin kuin Suomessa. Jos haluat, että sinua rakastetaan, rakasta itse – Si vis amari, ama!

Vihapuhe muuttuu murjotukseksi ja kaikki tarpeellinen on jo sanottu moneen kertaan pettyen poliitikkojen lupauksiin. Näillä lakeuksilla turvepellon kantama on vain suon reunaan tai kivikkona avautuvaan pirunpeltoon saakka, ruokaturvakasveja on vähän ja sisämaassa sekatalouskin alkaa olla yhden ihmisen hoidettavana mahdotonta emännättömässä taloudessa. Niin oli ennustettu – Si erat in fatis. Jos se sinusta näyttää oikealta – Si tibi videtur.

Menetetty luottamus

Kun suomalaisen miehen luottamuksen kerran kadottaa, sitä ei voi palauttaa postmodernin yhteiskuntamme vihreän langan ylläpitämiseksi osana edes EU:n epäsuotuisten alueiden luonnonhaittakorvauksilla ja ympäristötukijärjestelmillä. Yhteisiä verkostoja toki yritetään vielä rakentaa, hakea tukiohjelmia ja lukea interventiotoimista, EU:n tulevista rahastoista. Siitä on täällä tullut naisten puuhaa.

Tuotannosta 90 % kuuluu Euroopassa unionin kontrolloimaan markkinajärjestelyyn ja täällä ne kattavat kaikki vähäisimmätkin suopellot ja niiden niittyladot. Nyt vain vaikutuskanavia on vaikea ennakoida – edellisessä myllerryksessä paikallisen poliitikon ja kunnanjohtajan, pankin antama luulo ei ollutkaan tiedon väärti. Siitä syntyi vihapuhetta ja tapa äänestää uudella tavalla. Kahden ihmisen taloudessa toisen sairastuminen ei vielä vie välttämättä katastrofiin, mutta yhden ihmisen kohdalla yritys loppuu siihen koettelemukseen. Hanki rahaa rehellisin keinoin, jos pystyt; jos et, niin muilla keinoin. – Si possis recte, si non quocumque modo rem. Horatius.

Luottohanat sulkeutuvat

Maataloutta uhkaava ruokaturvakasvien ylläpito on myös metropolipolitiikan ensimmäinen ja tärkein varmistettava, muu tulee vasta kun koko ajan vähenevien luonnonvarojemme saanti on varmistettu ensi kuussa 8000 miljoonan populaatiokoon ohittavan ihmislajin ruokittavaksi ja myös meillä Suomessa. Niinpä muista antaa apusi myös tuntemattomille: ansaittu ystävyys on arvokkaampaa kuin kuninkuus. – Si potes, ignotis etiam prodesse memento: utilius regno est meritis acquirere amicos.

Asia on äärimmäisen vakava ja luottohanat sulkeutuvat monelle maatalouden interventiotoimilla ja tukiohjelmilla elävälle ympäri globaalia maailmaa, ei vähiten subtrooppisilla alueilla Välimerellä. Suomessa konkurssiaalto muistetaan niin idän kuin lännen nauhametropolin varrella, eikä Suomessa voi piiloutua edes tropiikin metsiin niitä raivaten ja kasketen viimeisen nälän yllättäessä. Niin menevät ihmisten kohtalot – Sie eunt fata hominum.

Perusterveydenhuollossa pienikin kunta voi olla kompakti kokonaisuus ja siinä oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo edellyttävät asuinkunnasta riippumattomat palvelut. Hallinto on kokonaisuus, jossa tulee katsoa roolit ja vastuunjaot suosien yhteistoimintaa Euroopan neuvoston suositusten mukaan. Tämä Suomessa toki osataan. Ilman viivyttelyä, voimia, kaunaa, ilman minkäänlaista vaaraa. Sine mora, sine nervis, sine odio, sine omni periculo.

Suomessa yhteisöllisyys toteutuu, kuten muuallakin maailmassa, läheisyysperiaatteen kautta. Säästöjä toki syntyy, mutta lähinnä juuri suuria kuntia liittäen, ei niinkään yhdistäen satoja sellaisia, joilla ei ole kansantalouteemme kuin marginaalinen merkitys; 200 pienintä kuntaa kuluttaa noin 13 % kuntataloutemme menoista. Vaikea on lentää ilman siipiä – Sine pennis volre haud facile est.

Kunta ei ole tuotantolaitos

Suuruuden ekonomia toimii lähinnä tuotantolaitoksessa, ei kunnan koossa, saati pinta-alassa. Pääosa kunnistamme ei kuitenkaan selviydy jatkossa palveluvelvoitteistaan, jolloin kuntauudistus on tehtävä mahdollisimman ripeästi. Palveluiden järjestämisvastuu ja tuottamisvastuu ovat tässä prosessissa kaksi eri asiaa eikä niitä tulisi sotkea toisiinsa. Terveydenhuollon kohdalla valtion on otettava vastuu itselleen. Aluetaloudessa taas Suomessa voi toimia vain puolenkymmentä maakuntaa. Ei vasemmalla kädellä, ilman voimaa, ilman hyvää syytä. Sinistra manu, sine vi, sine proba causa.

Kello käy koko ajan yhä nopeammin etenkin Euroopan velkakriisin ja mahdollisen luottolaman käynnistyessä, jolloin ainakin omat asiat olisi saatettava rakenteellisesti turvallisiksi pankkien käpertyessä mahdollisesti jälleen kerran suojaamaan omaa pesäänsä. Ei tässä suomalaista yrittäjää, talonpoikaa, voi moneen kertaan pettää ja harhauttamalla keskustelu vihapuheitten hetteikköön. Ilman hyvää syytä – Sine proba causa.

Domestikaatiokeskus

19. 09. 2011 – 06. 07. 2023

Mediayhteiskunnan synty ja reaaliaikainen internet muutti tapamme käsitellä paikkaa ja aikaa rinnakkain. Tähän muutokseen liittyi lisäksi ihmispopulaation valtaisa kasvu juuri omana aikanamme sekä tieteellisen maailmankuvan yleistyminen. Kun vielä keskiajalla meitä oli vain prosentin verran nykyväestöstämme, aika tuntui silloin pysähtyneen vuosisadoiksi.

Vastaavasti 1900-luvun alussa, sen iloisella ja vallattomalla 1920-luvulla, meitä oli jo runsas kymmenkertainen määrä ja tänään siis ensi kuussa 8000 miljoonaa maataloustuotannon kuluttajaa. Valtaosa meistä syö liki pelkästään bataattia, kassavaa, perunaa, durraa ja hirssiä. Oletko koskaan pohtinut miksi Ukraina kiinnostaa Euroopassa? Jos et ole, nyt on viimeinen hetki pohtia kuinka turvata elintarvikkeet Euroopassa. Kyse kun on muutamasta domestikaatiokeskuksestamme. Suomi ei ole sellainen likimainkaan. Ei Pohjola lainkaan. Lisäksi yhteinen pata kiehuu huonosti – Sociorum olla male fervet.

Suurten lukujen harha

Internet ja reaaliaikainen kuljettaa rinnakkaan sekä paikatonta maailmankylää että ajatonta historiaamme. Jotta tämä onnistuisi edes tyydyttävästi suuren informaatiovirran globaalissa maailmassa, jossa aika ja paikka kohtaavat, historiallisia aikoja on pelkistettävä, löydettävä niiden oleellinen sanoma omalle ajallemme. Samalla globaalit paikat, maanosat ja kansakunnat, on nekin pyrittävä kuvaamaan osaksi tätä ajatonta uutta kokemuskenttäämme. Se ei ole yksinkertainen asia mutta mahdollisuuksien rajoissa. Yhteinen asiamme on voittamaton aurinko. – Sol invictus. Aurinko paistaa kaikille – Sol omnibus lucet.

Jotta kaiken tämän voisi ymmärtää, ympärillämme vellovalle tiedolle, informaatiovirroille, on oltava eräänlainen runko, jossa mennyt on suhteutettu sen merkitykseen ihmispopulaation näkökulmasta, suhteutettava oikeaan kokoonsa. Näin keskiaikaa ja sen vuosisatoja on käsiteltävä ikään kuin uuden ajan vuosikymmeniä, kymmenenteen osaan ne tiivistäen, ja vastaavasti omaa aikaamme ikään kuin vuosi kerrallaan mennyttä ja tulevaa tulkiten, elettävä liki 10 miljardin ihmisen edellyttämässä mittakaavassa. Näin leijonakumppanuutta on Suomessa laajennettava. Societas leonina.

Kymmenen miljardia tuottaa ja kuluttaa kymmenen kertaa enemmän kuin miljardi 1920-luvulla ja sata kertaa sen mitä keskiajalla. Suuret luvut, ajallinen etäisyys ja populaation koko on suhteutettava deflatoiden reaaliaikaiseen ja tuotava vasta tämän jälkeen omaan aikaamme. Siinä vain hyve kannattaa – Sola iuvat virtus. Totuttuun tapaan – Solito more.

Yhteinen vihreä lanka

Samalla on löydettävä yhteinen nimittäjä, tärkein vihreä lanka, joka kertoo mistä tässä muutoksessa on kysymys, ja kuinka se vaikuttaa omaan elämäämme ja tulevaisuuteen. Eittämättä tällainen liittyy ruokaan, tapaamme saada oma ravintomme ja selvitä historiallisina aikoina ja tänään ihmisenä olemisen haasteesta. Leijonakumppanuus – Societas leonina.

Ihminen on eläinkunnan energian ja ravinnon kulutuksen viimeinen lenkki, täysin riippuvainen vihreitten kasvien sitomasta auringon energiasta, nykyisen modernin maa- ja karjatalouden jalostuksen tuotteista toisin kuin keskiajalla, jolloin ravinto saatiin nykyisen maatalouden markkinajärjestelyjen ulkopuolelta. Yksin itse – Solus ipse. Tai synnyinmaa – Solum natale. Solum certum est nihil esse certi. Varmaa on vain se, ettei mikään ole varmaa.

Euroopan unionin markkinajärjestelyjen piiriin kuuluu 90 % elintarviketuotannosta ja EU:n budjetissa se merkitsee vielä tänäänkin noin 41 %:n osuutta. Vielä vuonna 1995, jolloin itse liityimme unioniin, sen osuus oli liki kaksinkertainen. Eläintuotteista tällaisia ovat meille tärkeät maitotuotteet, naudanliha, sianliha, siipikarjanliha, kananmunat, hunaja sekä vuohen- ja lampaanliha.

Kasvituotteista järjestelyihin kuuluvat kaikki meille tärkeät viljat, sokeri, humala, puuvilla, kuitupellava ja hamppu, silkki, tupakka, kuivarehut, hedelmät ja vihannekset, banaani, oliivit, viinit, alkoholijuomat, etyylialkoholi sekä elävät kasvit ja kukkaviljelytuotteet. Siinä on koko Euroopan unionin vihreä lanka vuonna 2011.

Sysäys keskiajalta

Keskiaika oli jatkoa antiikille. Antiikki, eli vanha aika, tunnetaan taas kreikkalaisesta ja roomalaisesta historiasta, siis noin ajasta 800 eaa – 500 jaa. Tuota ajanjakso on pidetty merkittävänä lähinnä läntisen maailman sivistyksen ja yhteiskuntajärjestyksen perustana. Startti tarkastelulle on siten asetettava sinne. Ei sen kauemmas. Kaikki on tapahtunut odotettua paljon nopeammin – Spe celerius.

Tuo aika jakautui kreikkalaisen ja roomalaiseen antiikkiin ja monet keksinnöt, tavat, arvotukset, mytologia, tyylit, dogmit, teoriat ja mallit ovat tuolta ajalta läntiseen kulttuuriin tulleita ja omaksuttuja alkaen aakkosista, foinikialaisten kirjaimiston kehitellystä kreikkalaisten ja roomalaisten muokkaamana ns. latinalaiseksi kirjaimistoksi. Kirjaimet ja sanat muodostavat koko heuristisen järjestelmämme avaimet. Nyt ymmärrät, miksi käytän latinaa. Se on elämän peili – Speculum vitae.

Nuo kirjaimet ovat käytössä edelleen niin Kreikassa, Saksassa kuin Suomessa. Lisänä on vain muiden tuomia symboleja ja nyt etenkin digikielen aakkoset. Digikielestä käynnistyi kokonaan uusi aika, webaika, uusi media-aika, sosiaalisen median paradigma ja talous jne. Tämä reaaliaikaisen talouden mittakaavamuutos oli valtava ja koskee vaikkapa pörssiosakkeita, joita ohjaavat pääosin jo reaaliaikaiset robotit. Ne päättävät ja laskevat, ei enää kauan pörssimeklarit ja pankkeja huijaavat ihmiset. Sama koskee toki myös tätä tekstiä ja sen tulkintaa. Elämän peili on saatava osaksi laajempaa ymmärrystä myös robotiikan ja algoritmien avulla.

Järki, hyveet ja hyvä elämä

Antiikin filosofia, kirjallisuus, musiikki ja tiede ovat usein yhteistä ja poikkitieteistä tapaa lähestyä tuota aikaa, jossa ensimmäisen kerran kohtasivat järki, hyveet ja hyvän elämän pohdinta kreikkalaisessa kaupunkivaltiossa, poliksessa. Tämä vanha kreikkalainen filosofia laski perustan myös varhaiseen islamilaiseen filosofiaan, keskiajan filosofiaan, renessanssiin, valistusaikaan ja nykyiseen kriittiseen elämäämme ja sen tieteelliseen maailmankuvaamme. Näin Platon ja Aristoteles ovat edelleen meille tärkeitä henkilöitä.

Länsimaisen kirjallisuuden ydin kulkee Homeroksen runoelmissa ja kreikkalainen kirjallisuus vaikutti vahvana suullisen perinnön kautta roomalaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Antiikin musiikin nuottikirjoitus on sekin säilynyt nykyaikaan asti. Kreikkalaisessa koulussa pojille opetettiin musiikkia doorisen, flyygisen ja lyydisen vakavalla, pehmeällä ja intohimoisella asteikolla jo kuusivuotiaasta alkaen. Sitä yhdisti tavallaan tuon ajan tieteet, filosofia, josta muut tieteet eivät olleet vielä erkaantuneet. Tästä syntyy sen voima ja arvo.

Valkoisen miehen synti

Niinpä mukana oli instituutiomaisuus, teoreettisuus yhdistettynä pohdiskeluun erottelematta siitä uskontoja ja mytologiaa. Tämä institutionaalinen ajattelu ja tieteellinen pohdinta ovat omaleimaisia läntiselle kulttuurille myös tänään. Ne ovat mukana kaikessa, myös EU:n kehittämisessä, rahoitusongelmissa, Kreikan tavassa velkaantua, pankkien tavassa hakea ratkaisua yhdessä poliitikkojen ja talousoppineiden pohdintoina. Sen yhtymäkohdat uuden mediayhteiskunnan vallankumoukseen ja jo 1920-luvun talouteen ovat omaleimaisen eurooppalaisia. Juuri 1920 -luku tarjoaa antiikin ja keskiajan tarkasteluun lähempänä sijaitsevan tarkastelukohteen menettämättä oleellista vihreästä langasta.

Jotta kaikki tämä oli mahdollista, vihreä lanka saisi jatkoa, kasvava ihmismäärä oli kyettävä elättämään. Tähän vaadittiin varhaisia maanviljelykeskuksia, domestikaattikeskuksia, ei toki vielä agrokaupunkeja, agropoleja, mutta kylläkin jo niiden aihioita. Tällaisia keskuksia syntyi Lähi-Itään, Kiinaan, Afrikkaan, Kaakkois-Aasiaan ja Keski-Amerikkaan, Etelä-Amerikkaan sekä Yhdysvaltain länsiosiin jo noin 5000–10 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Lähi-idässä voimavarana olivat etenkin ohra ja vehnä, lampaat ja naudat, Kiinassa Jangtsejoen riisi, Afrikassa Sudanin durra, Keski-Amerikassa maissi ja kurpitsa, Etelä-Amerikassa (Venezuela, Andit, Amazon) maniokki, maapähkinä, ananas ja Missisipin laaksoissa maissi sekä kaikkialla myös alueelle tyypilliset eläimet, karja.

Neoliittisen kauden domestikaatiot

Maanviljely takasi leivän liki 50 kertaa suuremmalle väestölle kuin nomadi elämä jo neoliittisen vallankumouksen yhteydessä yli 10 000 vuotta takaperin, jolloin sama pinta-ala alkoi elättää 100–150-kertaisen populaation. Metsästys ja keräily, nomadi vaeltaminen, alkoi jäädä taakse ja kehittyi sivilisaatioita, paikallaan pysyvää asutusta, maanomistusta, ympäristön muokkaamista, kasvis- ja viljaravinnon lisääntyminen ruokavaliossa.

Alkoi sosiaalisten hierarkioiden synty, ylijäämät, kaupankäynti ja uuden teknologian kehittyminen, uudet ammatit ja edelleen näiden edustamat hierarkiat, säädyt ja tapakulttuuri, jonka juuret ovat neoliittisen vallankumouksen maataloudessa sekä domestikaatiossa, uusien viljelylajien synnyssä.

Globaali maailma oli vahvasti sidottu ikivanhoihin agrokeskuksiin ja niiden syntyyn, joista Eurooppaa edusti Levantiaksi kutsuttua ja monella tapaa kiisteltyä aluetta Lähi-Idässä. Sen ydin oli lähellä nykyistä Kaakkois-Turkkia, Syyriaa, Libanonia, Israelin ja Jordanian aluetta. Myöhemmin se levisi mm. Irakin ja Iranin alueille sekä Mesopotamian alangolle.

Sen leviäminen, diffuusio, myöhemmät yhteydet muihin kaukaisimpiin agroalueisiin oli globaalin sivilisaation synnyn ja kulttuurien kehityksen sosiaalinen ja taloudellinen edellytys. Syntyi kerro kerroksen päälle – Stratum super stratum

Diffuusinen prosessi

Euroopassa leviäminen tapahtui Välimeren ympäristössä ja sieltä sisämaahan kohti Apenniineja ja Alppeja. Sama prosessi käynnistyi myös muualla tuon ajan globaalissa maailmassa, olkoonkin että kulttuurit eivät kehittyneet domestikaatiossa samaan suuntaan, ja niitä ohjasi usein etenkin ilmastossa tapahtuneet muutokset, suuret kansojen vaellukset, sodat sekä revolutionaarinen kehitys osana uuden syntyä ja omaksumista, innovaation diffuusiota. Vallitseva tila – Satus quo muuttui.

Nämä innovaatiot liittyivät etenkin viljelykasvien käyttöön ja niiden kulttuureja muuttavaan sosiaaliseen ja taloudelliseen perustaan. Näin myös meillä Suomessa viljakasvien ja perunan osalta, mutta myös kaikessa myöhemmässä jalostustoiminnassamme. Pohjoinen asutuksemme ja sen luonnonvarojen käyttö ei olisi ollut mitenkään mahdollista ilman nykyisiä kasvejamme, viljelyskasveja, Ayrshire karjaa Pohjois-Savossa. Maataloutemme vauraus syntyy tänäänkin pääosin tästä yhdestä lähteestä (noin 40 %). Kerros kerroksen päälle – Stratum super stratum.

Luostarilaitos ja kirkko, metropoli urbaanikulttuuri

Domestikaatiossa syntynyt tapa muistuttaa sosiaalisen pääoman ja kulttuuriin omaksumaa siirretyn opin “geneettistä“ muistia, sosioekonomisia “meemejä“, jossa pimeäksi kutsuttu keskiaika ei toki unohda antiikkia.

Luostarilaitos ja kirkko eivät suinkaan olleet tässä kehityksen jarru vaan päinvastoin, tapa tuottaa uutta tietoa ja säilöä vanhaa, yhdistää ja muokata, opettaa. Toledossa, Espanjassa, munkit ja heitä lähellä olevat maurit käänsivät valtavat määrät antiikin käsikirjoituksia latinan kielelle.

Käännökset ajautuivat lopulta sinne, missä kirkon järjestämät oppilaitokset sijaitsivat. Tämä sama käytäntö oli vallalla myös silloin, kun uutta tietoa saatiin valtavat määrät merten takaisilta alueilta ja näiden ikivanhoista domestikaatiokeskuksista ympäri maailmaa. Kullan hankinta ja muut varkaudet, konkistadorien veriteot, olivat vain sivujuonne tässä suuressa vihreässä langassa. Käsite spiritus tai status tulivat tutuiksi.

Pirstaleinen tieto hajallaan

Suurin osa jopa eurooppalaisesta antiikin ajan käsikirjoituksista jäi kuitenkin munkeilta saamatta ja sama koski toki myös valloituksia myöhemmin niin Aasiaan, Afrikkaan, Etelä- ja Väli-Amerikkaan kuin Pohjois-Amerikkaan. Toki perustettiin uusia akatemioita näitä tietoja keräämään ja käsittelemään, mutta valtaosa tuhoutui tai ne jakautuivat ympäri tuon ajan uusia keskuksiamme.

Ilmiö on toki tuttu myös omalta ajaltamme, tai vaikkapa 1900-luvun alusta ja sen modernin 1920-luvun kultaiselta dynaamisen uudistumisen vuosikymmeneltä. Hetkessä syntyi paljon; Hollywood, kirjallisuus, musiikki, vaihtoehtoja tarjoava epäsovinnaisuus sekä Jazz.

Metropoli urbaanikulttuurin synty 1920-luvulla, elintason nousu ja keksiluokkaistuminen, olivat tyypillinen kopio ikivanhojen domestikaanikeskusten tiedon integraatiosta liki tuhat vuotta aikaisemmin. Ilmiö prosessina oli tuttu jo vuosituhansien takaa, jossa sysäävä voima oli synerginen ja syntyi kulttuurien törmäyksestä, murroskulttuurista, rahan ja kulutuksen keskeisyydestä, populaariviihteen luonteesta ja sen psyykkisestä ärsytyksestä. Toinen vain koski aikanaan keskiajalla muutamaa kymmentä miljoonaa ja toinen liki miljardia ihmistä 1920-luvulla. Toki tekniikkakin oli toinen ja muutos dramaattisempi, vaati vain kymmenennen osan ajasta.

Studium general – Universitas

Keskiajalla kirkot ja luostarikoulut järjestivät opetusta seitsemässä vapaassa taiteessa ja tieteessä. Grammatiikka, dialektiikka, retoriikka, aritmetiikka, tähtitiede ja musiikki johtivat kuitenkin usein pappiskoulutukseen ja olivat käytännölle vieraita sekä monelle tietoa janoavalle nuorelle saavuttamattomia. Monet pitkästyivät tai suivaantuivat pätevien opettajien puuttuessa ja alkoivat kerääntyä opiskelijaryhminä suurten kaupunkien uusiin yhteisöihin, joissa annettiin halvempaa perusopetusta (studium general) paikallisten ylimysten suojelussa ja näitä “Universitas” -keskuksia tukien.

Näiden uusien yliopistojen sisällä tieteen alkoivat erikoistua ja lähinnä Aristoteleen metafysiikan tai maailmankaikkeuden järjestyksen ja maailmankuvan mukaan. Tiivistäen ja pelkistäen, Tuomas Akvinolainen yhdisti aisteille luonnollisen ja kirkon yliluonnollisen soveltaen Aristoteleen logiikkaa.

Toki sen tausta oli antiikin filosofiassa ja pääosin Platonin teoksissa. Tätä akvinolaista koulukuntaa alettiin kutsua skolastiikaksi. Tuon ajan yleiset käsitteet pyrittiin siinä selittämän universaalisti, ja mukaan tuli samalla erikoistieteinä oikeustiedettä vanhana roomalaisena oikeutena, keskusteltiin hengellisestä ja mallisesta vallasta, oikeusvaltiosta, ruhtinaiden ja yhteiskunnan suhteista sekä harrastettiin antiikin lääketiedettä Hippokrateen ja Galenoksen opein.

Viisasten kivi – alkemia

Keskiaikaa luonnehti jyrkkä vastakohtaisuus. Tämä näkyi niin kulttuurissa, tieteessä ja taiteessa kuin ihmisten tavassa elää ja saada toimeentulonsa, elämän ja kuoleman välisessä rajassa ja sen ylittämisessä. Vallalla oli kaksi ajatussuuntaa, jotka molemmat hakivat viisasten kiveä.

Käsite tulee sanasta alkemia (al-kemiya) (=viisas ja kivi) jolla uskottiin olevan kyky muuttaa metallien ominaisuuksia kullaksi. Taustalla olivat egyptiläiset taidot käsitellä metalleja ja muotoilua myös galvanoiden ja Aristoteleen käsitys metallien synnystä, kiertokulusta ja muuttumisesta.

Gnostilaiset alkemistit uskoivat saaneensa tietoa, joka oli salattua (gnosis) ja uusplatonistit olivat lähempänä oman aikamme empiristejä keräten vanhoja käsikirjoituksia ja käyttäen tiettyjä loogisina pidettyjä lukusarjoja näiden tulkinnassa avainkoodeinaan.

Näihin lukusarjoihin kuuluivat vaikkapa ilmansuunnat (4), ruumiinnesteet (veri, lima, keltainen ja musta sappi) ja Aristoteleen maailmankuva (vesi, maa, ilma, tuli), näiden kvaliteetit (kuiva, kostea, kylmä, kuuma), taivaankappaleet, viikonpäivät, opetuslapset, eläinradan tähtikuviot, astrologian luvut jne. Logiikka on varsin lähellä oman aikamme sellaista salakirjoitusta, jossa mukana on da Vinci koodeja ja näiden yhdistelmiä, salaperäistä mytologiaa, joka avautuu vain asiaan vihkiytyneille käsikirjoitusten lukijoille. Sir Isaac Newton oli ahkera alan tieteen harrastaja ja tähän alun perin helleenisen kulttuurin tuotteeseen törmää myös omana aikanamme ja sen salaliittoteorioiden yhteydessä.

Vastakkainasettelun aikaa

Jos keskiaika korosti monia vastakkainasetteluja, näin oli toki myös sinä lyhyenä hetkenä 1920-luvulla, jolloin tieteessä looginen positivismi syrjäytti realismin ja uuskantilaisuuden.

Albert Einstein sai fysiikan Nobel-palkintonsa ja Edvin Hubbler havaitsi maailmankaikkeuden laajenevan niiden etäisyyteen suoraan verrannollisella nopeudella. Tiedonvälitys ja liikkuminen muuttuivat hetkessä, synteettinen evoluutioteoria haki kannatusta ja eugeniikka rotuhygieenisenä liikkeenä sai jalansijaa ensin Yhdysvalloissa, Saksassa ja Euroopassa vasta 1930-luvulla. Sodan tuulet lähenivät.

Kun koko keskiaika taiteessa oli antiikin ihannointia ja roomalaisia tynnyri- ja kaariholveja lisättynä vain suurilla ikkunoilla ja kannatinpalkeilla, lasimaalauksilla, 1900-luvulla pelkkä yksi vuosikymmen siirsi vanhan taiteen romukoppaan ja korvasi ne dadaismilla, neoplastisilla sekä surrealismilla.

Yhdysvaltain kosketus

Toki tätä oli valmisteltu jo jonkin aikaa, mutta juuri 1920-luku oli kirjallisuudessa “kadotetun sukupolven” aikaa sekä musiikissa jazzia ja keskiluokan elämässä koneromantiikkaa. Yhdysvallat vaikutti voimakkaasti Euroopassa Hollywood -elämän ja elokuvien lisäksi kirjallisuudessa (Fitzgerald, Hemingway, Pound, Yates, Shaw, Mann) ja luonnollisesti Tarzanin ja muun myöhemmän leviävän Disney -tuotannon kautta. Koomisesta piirrostyylistä ja karikatyyreistä siirryttiin hetkessä sarjakuvien maailmaan ja tulevaan virtuaalitodellisuuteen. Siirtolaisuus oli valtavaa ja imperialismin aika kukoisti.

Suurin osa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopan valtioille kuuluneista siirtomaista itsenäistyi vasta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Vielä 1970-luvulla moni välimereinen valtio Euroopassa oli demokratiansa kehittämisessä sotilasdiktatuureja ja haki tulevaisuuttaan siltä perustalta, jonka taustana oli helleeninen kulttuuri ja keskiajan Homeroksen troijan legendat, trubaduurien seikkailukertomukset, Danten jumalainen näytelmä, Boccaccion Dacamerone tai Geoffrey Chaucerin Canteburyn tarinat tukena kansainväliseen tarinankerronnan perintöön ja takana toinen maailmansota ja sen traumat. Suomen paikka maailmankartalla oli ollut koko ajan toinen.

Suomen jättiaskeleet

Kun Suomi otti itsenäisenä valtiona jättiaskeleita 1920-luvulla, keskiaikainen pysähtyneisyys leimasi useimpia siirtomaavaltioita ja niiden sidosta siirtolaisuuteen sekä merten takaiseen vallankäyttöön. Näin suurin syy kehityksen hitaaseen tempoon myös sotien jälkeen oli varojen vähäisyys, niiden hupeneminen vieraisiin sotiin sekä velkaantuminen. Ilmiö on tuttu tästä ajasta ja sen hengestä

Vaikka keskiajalla kaikkia vääräuskoisia ei poltettukaan kerettiläisinä, alkemistit ja astrologit viitoittivat maailmaa myös globaalisti ja tukivat verkkaisin askelin etenevää hidastelevaa siirtomaaelämää.

Tästä kehityksestä Suomi oli 1920-luvulla irrallaan ja vain Yhdysvalloista alkanut lama sekä maailmansota muuttivat hetkeksi rajua kehityskaarta, jossa keskiaikaisia olivat lähinnä vain okkamilaiset ajatukset, joissa uskonnolliset totuudet sekä aistien ja luonnollisen järjen käyttö olivat irti toisistaan protestanttisessa hengessä ja pragmaattisessa, käytäntöä palvelevassa maailmankuvassa. Tässä akvinolainen skolastiikka tarjosi paljon juuri Suomessa, pohdittaessa 1920-luvulla tuhoaako moraalikäsitteistä vapaa ajatus lopulta koko maailman? Se näkyy myös tämän ajan ajattelussamme.

Domestikaanikeskukset säilyivät

Samaan aikaan kun tapahtumat vyöryivät ajallisesti siten, että kauempana meistä olevat etääntyivät penikulmasaappain ja lähempänä meitä vaanivat ja odottavat reaaliaikaisesti, sekunti sekunnilta, minuuttiakaan pois jättämättä, jossa jokainen päivä tuo uuden näytelmän ja muutoksen, jakaa meille pelattavaksi uudet kortit, ikivanhat maatalouden ravinnontuottajat, domestikaanikeskukset ja agropolikset eivät muuttuneet miksikään (Ks Agropolis stratagy).

Maailman tärkein ruokaturvakasvi on edelleen Kiinassa, Afrikassa, Aasiassa, niukkaravinteisissa maissa viljeltävä vaatimaton elämänlankojen sukuun kuuluva köynnös nimeltä bataatti (Ipomoea batatas). Hehtaaria kohden siitä saadaan syömäkelpoista energiaa enemmän kuin vaikkapa riisistä ja vehnästä yhteensä. Bataattia lisätään pistokkaista ja se ei oikein siedä alle kymmenen asteen lämpöä tai jatkuvaa kosteutta. Ilmastomuutos uhkaa tätäkin kasvia, jos kuivuus menee mahdottomaksi tai tauteja ja tuholaisia alkaa levitä ohi sen sietokyvyn.

Maniokki tai kassava

Bataatin kanssa kilpailee ensimmäisestä sijasta kuivissa oloissa ja huonossa maassa selviävä maniokki, eli kassava (Manihot esculenta). Pistokkaista saadaan kolmen vuoden kuluttua viisimetrisen pensaan liki puolimetrisiä varastojuuria. Raakoina niissä on myrkyllistä syanidia, joten ne on ensin käsiteltävä. Auringossa kuivatut kassavat ovat jauhettuna, mutta myös lehtinä, monille liki ainut kalorilähde niin Afrikassa kuin Etelä-Amerikassa, etenkin Nigeriassa, Kongossa ja Brasiliassa.

Näitä köyhien alueiden ekstensiivisesti viljeltyjä peltoja uhkaa autiomaan leviäminen. Pieniä bataatti- ja kassavaviljelmiä muistuttavat suuripinta-alaiset lauhkean ilmastotyypin arot, muun muassa Pohjois-Amerikan preeriat, Etelä-Amerikan pampa, Venäjän ja Kazajstanin arot.

Viljelyyn teollistuneet valtiot käyttävät näillä mailla koneita, alueet jätetään syksyllä kyntämättä, jottei tuuli veisi multaa mennessään (mustan mullan alueet). Kosteilla alueilla viljellään vehnää ja hehtaarisato on vaatimaton. Mutta kun aropeltoa on tilaa kohden tuhansia hehtaareja, pääosa maapallon vehnästä tulee juuri näiltä alueilta siinä missä kosteat arot ovat samalla maailman merkittävimpiä lihakarjan tuottajia. Kuivimpia ovat Brasilian savannit ja Patagonia Argentiinassa, lampaiden karut laidunmaat Australian keskiosissa. Neuvostoliitto pyrki rakentamaan juuri näille alueille uusia agropoliksia, turhaan. Samoin Brasilia omille savanneilleen.

Peruna ohittaa bataatin

Kolmantena listalla on meille tärkeä peruna (Solanum tuberosum). Perunan odotetaan jopa ohittavan bataatin ja maniokin sen suuren sadon ja nopeamman kierron ansiosta. Peruna on lähtöisin noin 6000 vuotta sitten Andien agropoliksesta ja domestikaatiokeskuksesta.

Peruna tarjoaa jo nyt enemmän ravintoa kuin koko liha- ja kalasaaliimme yhteensä. Nopea kasvu ja säilyvyys tuo sen lähivuosina mahdollisesti tärkeimmäksi ruokaturvakasviksemme hakiessamme hiilihydraatteja, proteiinia ja C-vitamiinia. Jo nykyisin noin 3 miljardia ihmistä saa pääasiallisen ravintonsa perunasta. Bataatti, peruna ja maniokki ovat noin 5 miljardin ihmisen kohdalla korvaamattomia kasveja, ja olivat sitä jo keskiajalla, tosin silloin vain noin 200 miljoonalle ihmiselle.

Muutos näiden kasvien käytössä on ollut dramaattinen ja niiden eteen on tehty uskomattoman paljon jalostustyötä. Sen rinnalla muut tieteen saavutukset ja ponnistelut ovat vähemmän merkittäviä, ja tämä koskee sekä biotieteitä, taloustieteitä, maaperätieteitä, teknologiatieteitä jne.

Durra ja hirssi

Listan neljäs ruokaturvakasvi on durra (Sorghum bicolor), liki viisimetriseksi kasvava heinäkasvi. Kasvia viljellään kuivilla alueilla ja se kestää pitkiäkin sateettomia kausia vahvan juuristonsa ja haihtumista estävän lehtipintansa avulla. Kasvi voi vaipua myös lepotilaan. Durraa ja sen siemeniä syödään päivittäin noin sadassa valtiossa niin Afrikassa kuin Aasiassakin.

Hirssi (Panicum miliaceum) on yhteisnimi heinäkasveille, joiden siemenet ovat vaatimattoman kokoisia ja kasvuympäristö vielä vaatimattomampi kuin durran ja maissin viljelylle. Jyvissä on elimistömme tärkeintä aminohappoa, metioniinia. Hirssiä ja durraa viljellään niillä alueilla mm. Afrikassa, jossa nälänhätä on myös tänään uhkana tai arkipäivän todellisuutta.

Kaupallinen maatalous

Kun puhumme maataloudesta, käytämme usein kieltä, joka ei ole sopivaa noin 90 %:n kuultavaksi jo pelkästään sen vaikean ymmärrettävyyden vuoksi. Me puhumme yleensä kaupallisesta maataloudesta, elintarvikkeista osana muuta taloudellista kilpavarusteluamme sekä usein myös osana viihdettä, kokkien kilpailua taidoistaan tai tapanamme syödä terveellisesti ja laihduttaa ylensyönnin jälkeen.

Kyse on usein juuri keskiaikaisesta eurooppalaisesta taustastamme ja sen saamasta hyödystä domestikaatikeskuksia rakenneltaessa ympäri valkoisen miehen hallinnoimia plantaaseja. Maatalous oli aikanaan mm. brittiaatelin huvia siinä missä tieteen ja laboratorioiden rakentelu. Joutilaiden ihmisten puuhastelua ympäri maailmaa.

Kaupalliset kasvit ja tuotteet

Näin mm. paimentolaisuus ja kaskiviljely saivat jatkua näihin päiviin saakka mantereitten köyhimmillä alueilla, aavikoiden reunoille ja savanneilla, ruohostomailla ja korkeilla leveyksillä. Joko vuoristoissa tai lähellä arktisia alueita oman viljelymme tapaan.

Kansainvälinen globaali kauppa keskittyy nykyisin ruokatuotannolle melkoisen vaatimattomiin lajeihin tai alueille, jossa voidaan tuottaa subtrooppisia hedelmiä, viinejä, keidasviljelyä ja usein vielä trooppisilla seuduilla plantaaseja hyödyntäen. Näin köyhimmät alueet ja niiden elintärkeät viisi tärkeintä ruokaturvan kasvia jäivät keskiaikaiseen tapaan, ja myös 1920-luvun kulttuuria mukaillen, suurten köyhien massojen käyttöön. Hollywood -maailma ei kosketa kaikkia.

Suomi poikkeus säännöstä

Suomalainen kaupallinen maatalous kuuluu korkeiden leveyksin perunan tyypilliseen viljelyalueeseen siinä missä viileiden alueiden sekatalouskin. Samalla tilalla viljellään useita kasvilajeja ja pidetään usein myös kotieläimiä. Yleisintä tällainen maatalous on lauhkean ilmastovyöhykkeen lehtimetsäalueilla, mm. Euroopassa ja Yhdysvaltain itäosissa, Kiinan pohjoisosissa, mutta myös pohjoisimmilla havumetsäalueilla, esimerkiksi juuri Suomessa ja Skandinaviassa. Suomessa markkinoita ohjaillaan tuotannon ja viennin säätelyllä, interventiotoimilla ja tukiohjelmilla. Käytetyt toimenpiteet vaihtelevat tuotteittain ja riippuen talousalueesta globaalissa kaupassa.

EU:n jäsenvaltioiden alueella arvioidaan olevan noin 13,7 miljoonaa maatilaa ja noin 11,8 miljoonaa viljelijää. Jäsenvaltioiden pinta-alasta maaseutua on noin 54 % ja maaseudulla EU:n 27 jäsenvaltion väestöstä asuu runsas viidennes. Yhteinen maatalous- ja maaseutupolitiikka pyrkii turvaamaan maaseudun elinvoimaisuutta, ruokaturvakasviemme saatavuuden sekä samalla huolehtimaan ympäristön ja eläinten hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä.

Suomalainen domestikaattikeskus maailmalle

Suomen kohdalla käytetään käsitettä epäsuotuisten alueiden luonnonhaittakorvausjärjestelmä ja maatalouden ympäristöntukijärjestelmä. Maatalouspolitiikka, maaseutupolitiikka ja ympäristöpolitiikka ovat toisiinsa kytköksissä ja liittyvät meillä myös muiden elinkeinojen kehittämisohjelmiin ja maaseudun maisemanhoitoon sekä runkoasutuksen säilyttämiseen. Nykyisin luonnollisesti samalla myös ilmatonmuutokseen.

Ympäristötuen tavoitteet liittyvät monimuotoisuuteen, kestäviin tuotantomenetelmiin, eettisin ohjeistuksiin ja puhtaisiin, laadullisiin tuotteisiin, joiden kohdalla maatalous liittyy läheisesti vesiensuojeluun, luonnon monimuotoisuuteen, maisemanhoitoon, maaperään ja sen hoitoon (eroosio) sekä ilmastoon (esim. kasvihuoneilmiö).

Suomessa poikkeavat luonnonolot ja sijaintimme asettavat eritysvaatimuksia etenkin tutkimukselle ja tieteelliselle tuotannolle. Ympäristömme on erityisen arka ja vaatii poikkeavaa osaamista ja tarkkuutta koko elintarvikeketjun kohdalla. Viljelyssä on noin 2,4 miljoonaa hehtaaria (8 %), josta viljalla noin miljoona hehtaaria.

Tärkeimmät viljakasvimme ovat ohra (0,57), kaura (0,36) ja vehnä (0,21 milj. ha 2010). Noin kolmesta miljoonasta tonnista viljaa pääosa, noin 2 milj. tonnia menee rehuksi. Ohrasadosta valtaosan käyttää mallasteollisuus sekä tärkkelys- ja etanoliteollisuus.

Maito on tärkein maataloustuotteemme, maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta sen osuus on noin 40 %. Maitotilojen määrä on vuosittain vähentynyt 5–10 % ja nykyisin tuottajia on noin 12 000 tilaa (vuosi 2008). Tuotetusta voista yli puolet viedään lähinnä Venäjälle ja Ranskaan. Samoin kysyntää on juustoillemme. Vielä 1920-luvulla asuimme liki kaikki maalla ja pääosa oli kiinni luonnonvarataloudessa. Muutos on ollut rajua ja nyt se alkaa kääntyä väärään suuntaan. Meillä on tulevina vuosikymmeninä ongelmia saada omaa turvallista lähiruokaa ja elintarvikkeiden omavaraisuus on uhattuna.

Tuotantoyksikkömme ovat kansainvälisesti verrattuna pieniä, rakennemuutoksesta huolimatta keskikoko on vain 25 lehmää. Meillä tulisi olla erityisolot ja kyky ymmärtää viiden maailman tärkeimmän kasvin bataatin, kassavan, perunan, mutta erityisesti durran ja hirssin viljelijöitä, ja kyetä rakentamaan sellaista talousmallia, jossa meitä kuunnellaan agropoliksessamme, omassa domestikaatiokeskuksessamme erityisen tarkalla korvalla. Meillä on osaamista, jota muilla ei ole.

Hedelmätön huseeraus on loputtava (Strenua inertia) ja siihen on puututtava ankaralla lailla (Stricto iure). Tämä vaatii suostuttelutaitoa (Suada), lempeällä tavalla (Suaviter in modo) mutta samalla oikeuden varjolla (Sub cruce candida), omasta tahdosta (Sua sponte) ja innokkaalla mielellä (Studioso animo).