Perussuomalaiset

Roni Mänttäri

KENTTÄTYÖ KUNNIAAN!

Tervehdys kaikille!

Huomasin ilokseni juuri, että minulle tuli 15 vuotta täyteen tänä vuonna, kun olen pyyteettömäsi tehnyt peruskenttätyötä puolueemme eteen. Minun kenttätyöt alkoivat siis alkuvuodesta 2007 EK-vaalien alla, kun olimme vielä ”4,05% prosenttijengi” ja teimme ensimmäisen läpimurron saadessamme 5 kansanedustajaa läpi. Myöskin tuli 14 vuotta täyteen, kun olen ollut puolueen jäsen. Jäseneksi tuleminen oli lähinnä Eduskunnan varapuhemies Juho Eerolan ansiota, joka ”miltein pakotti” minut allekirjoittamaan puolueen ja paikallisyhdistyksen jäsenhakemuksen, sekä tulevien Kunnallisvaalien ehdokaskaavakkeen. Kuntavaalit 2008 menivät minun osalta vielä ”nobodyna” hieman penkin alle 35 äänellä, mutta sieltä noustiin silti lautakuntiin hankkimaan poliittista kokemusta.

Kenttätyö johon itse olen siis vihkiytynyt on ollut pitkälti tuhansien telttatapahtumien järjestämisen lisäksi myös PS-lehtinippujen jakamisen postilaatikoihin, PS-vaalikassien ja puolueen ilosanoman jakamisen tapahtumissa, jäsenhankinnat, vaalimainoksien tai paikallisyhdistyksen uutisien jakamisen äänestäjille, mitä olen pitänyt erittäin tärkeänä kannatuksen pysymisessä korkealla. Viime EK-vaaleissa 2019 itse pakkasin ja jaoin ympäri Kaakkois-Suomen vaalipiiriä omakustanteisesti 9000 lehtinippua postilaatikoihin, 3750 vaalikassia ja ajoin yht. 3480 km omilla bensoillani. Noiden kilometrien lisäksi istuin muutaman ehdokkaan kyydissä yli 1000 km. Minun käsieni läpi meni siis n. 38 500 PS-lehteä ja yli 12 500 vaalimainosta 180 eri vaalitapahtuman ja 6 kk:n aikana. Näin minä kannoin oman korteni kekoon, vaikken ollut itse edes ehdokkaana. Tein tasaisesti vaalityötä kaikkien 17 ehdokkaan eteen. Ja mitä sain tästä palkaksi? Kettuilun lisäksi lähinnä känsiä käsiin ja burn outtia vastaavan mielentilan.

Nyt tuli 4 vuotta täyteen, kun enemmin siirryin Kotkasta Mikkeliin ja aloin hoitamaan täällä Tapahtumatoimikuntaa ja vastasin kohta kaikkien telttatapahtumien järjestämisestä, infoamisesta ja toimin kalustovastaavana 3 vuoden ajan, jonka jälkeen siirsin vastuun takaisin paikallisyhdistyksen muille tahoille. Tykkään kyllä järjestää tapahtumia ja toimia kentällä puolueen eteen, mutta kun kaikki järjestämis-, infoamis- ja kalustonsiirtovastuut pakkautuu lähinnä vain yhden ihmisen harteille, niin jossain kohtaa nousee aina seinä vastaan. Niin kävi myös minullekin, kun lähes aina pusasin teltat pystyyn ja lopulta purkasinkin ne yksin, muutamia kenttäaktiiveja lukuunottamatta. Eniten minua häiritsee sellaiset ihmiset, jotka tulevat puolituntia pystytyksen jälkeen ”valmiiseen pöytään” ja häipyvät tuntia ennen purkua jo hyvissä ajoin pois. Näillä henkilöillä oli kumminkin aina kaikkein eniten purnattavaa järjestelyistä, jos joku asia oli väärin, mutteivät itse suostunut laittamaan tikkuakaan ristiin asioiden eteenpäin viemiseksi. No se niistä, koska arvostusta näiltä on turha pyytää vapaaehtoistyöstä. Sen takia teen nykyisin omatoimisesti vain omalla kalustollani kenttätyötä, sekä aina mahdollisuuksien mukaan olen paikallisyhdistyksien teltalla auttamassa tapahtumien läpi vientiä. Tällä kertaa minä teen sitä ihan omaan tahtiini ja omien rahkeitteni mukaisesti, ilman muiden määräysvaltaa.

Tämän takia nostan esille, että mikäli puolue haluaa jollain tavalla arvostaa meitä pitkän linjan kenttätyöläisiä, niin oliskohan jo aika puoluetoimistolta jakaa piireille tai paikallisyhdistyksien kenttäaktiiveille ihan omaa kilometrikorvausta jaetuista PS-lehdistä tai muuta kampanjatukea tapahtumien järjestämiseksi, koska usein paikallisyhdistyksillä ei ole tähän omaa varallisuutta? Itselleni tulee joka kuukausi 1000-1500 PS-lehteä, jotka jaan postilaatikoihin ja pakkaan tapahtumien vaalikasseihin, että saamme omaa sanomaamme eteenpäin kansalle. Nykyisillä polttoaineiden hinnoilla ei hirveästi ole varaa jakaa enää maaseudulle postilaatikoihin vaan ne jaetaan keskustoiden lähiöihin. Viime kuntavaaleissa jaoin haja-asutusalueille yli 4500 PS-lehtinippua, jotka saivat aikaan sen, että meidän kannatus nousi ja Kepun vastaavien alueiden kannatus laski monessa kohdin äänestyspäivänä. Kannatti siis ajaa sekin 1200 km, koska 9 valtuutettua meni Mikkelissä läpi.

Tänään taas pakkasin 340 vaalikassia ja 700 PS-lehtinippua, jotka tulen jakamaan tämän kuun aikana pois niin tapahtumissa, kuin postilaatikoihin. Viime kuussa oli Mikkelin Kalamarkkinat, joihin pakkasin 300 vaalikassia ja kolmen päivän jälkeen toin vain 20 vaalikassia takaisin kotiin. Vaalikasseihin pakkaan aina uusimmat lehdet, vaalimainokset ja muut yleiset puolue-esitteet, yms. Nyt on jo hienoa huomata, että ihmiset tulevat niitä ihan tarkoituksella aina teltalta hakemaan tekemästäni A-standista tai suoraan kädestäni. Muutenkin muutos ihmisissä on ollut suorastaan käsin kosketeltavissa, koska vielä 10 vuotta sitten meitä ei voitu edes lähestyä, mutta nykyisin tullaan isolla ryhmälläkin teltoille juttelemaan. Siis muukin kuin ilmaisen kahvinkiilto silmissä. Nyt meillä on tavoitteena Mikkelistä saada läpi 1-2 kansanedustajaa ja siihen on täysin hyvät mahdollisuudet kahden tasavahvan Kaupungin ja Aluevaltuutettu-ehdokkaimme Jaana Strandmanin ja Sami Järvisen kautta.

Tästä on hyvä jatkaa ja tehdään taas kunnialla tulevat EK-vaalit läpi, niin voimme ensi keväällä olla ihan pääministeripuolue! Kenttätyö kunniaan ja nyt jo syksyllä teltat yhdessä kaikkialle pystyyn!

Roni Mänttäri

Kenttätyömiäs

4.9.22 Mikkeli

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Kovaa työtä kenttätyö näyttää olevan. Kunnioitettavaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

21285
Iloinen
#5

Hienoa työtä! Puolueen johdon tulee palkita aktiiveja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Roni Mänttäri Kirvesmies/Meijeristi/tarjoilija
Iloinen
#7

Kiitos! 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Roni olet tehnyt , hyvää työtä sanoisin omalta osaltani , että äänestäjätkin voivat edistää persuja vaikka eivät olekkaan , jäseniä monella tavalla !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Asiaa puhut. Vähintään nuo bensarahat ois hyvä saada.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

HyväVeliRoniMänttäri
Tyytyväinen
#4

Taidan olla sielunveljiäsi ja meitä on varmasti monia muitakin. Olen takonut rahojani, vapaa-aikaani ja jakanut myös tuhansittain PS -lehteä. Seisonut toreilla jakanut ilmaista makkaraa ja ottanut jaettavakseni myös puolue veljien ja sisarien flaiereita. Saamani ”palaute” pyöreä puhdas nolla ( 0 ). En ole kyllä mitään pyytänytkään.
Mitäs jos kaadettais ihan vaan itsellemme ja alettais jakaa PS -lehden välissä ainoastaan omia vaalimainoksiamme ja flaiereita! Itsekkäästi työtä vain itsemme eteen tehden, vaikka olisi kuinka epäperussuomalaista niinhän ne muutkin tekee. Politiikka ei suosi kilttejä. Sinunkin 35 ääntäsi voitaisiin kertoa kolmella, jos jakaisit tuhansia omia mainoksiasi tuolla samalla paatoksella, kuin olet nyt tehnyt sen muiden puolesta.
Annetaan palaa ja itsekkäästi kaikki ”työmiehet” ympäri Suomen niemen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perussuomalaisuus velvoittaa
Hämmentynyt
#6

Puhumattakaan niistä lukemattomista valvotuista öistä kuinka selittää puolueveljille, että minulla on nyt ”laillinen” este tulla aamulla pystyttämään telttaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Roni Mänttäri Kirvesmies/Meijeristi/tarjoilija
Iloinen
#8

Kiitos, niin sitä pitäisi varmaan alkaa tekemään. Joka tapauksessa pyyteetön vaalityöni jatkuu edelleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000