Ensimmäiset koulupäivät ovat monilla jo takana. Viikonloppu tuo hengähdyksen koulutyöhön.

Kouluvuoden alkuun liittyy paljon jännitystä. Useimmat ovat odottaneet koulun alkamista täpinöissään – kiva nähdä kavereita ja aloittaa uusia kouluaineita ja vihkojen täyttämistä. Koulutarvikkeet on valittu huolella ja uusi reppu koristeineen. On mietitty tarkkaan minkälaiset vaatteet laitetaan erityisesti ensimmäisenä koulupäivänä päälle. Ekaluokkalaisille alkaa aivan uusi taival. Odotetaan innostuneena kaiken uuden oppimista ja sitä että saa uusia kavereita. 

Sitten on heitä, joille kouluvuoden alkaminen on tarkoittanut paluuta painajaiseen. Pienten ekaluokkalaisten joukossa on heitä, joille painajainen on vasta alkamassa.

Koulussa ei odotakaan kavereita, vaan kiusaajia. Sellaisia, jotka kokevat oikeudekseen tuhota arvokkaan, ainutlaatuisen ihmisen itsetunnon pala palalta niin, että se lopulta särkyy eikä sitä korjaa enää mikään. Fyysinen koskemattomuus ei monissa kouluissa toteudu. Teräaseitakin kuljetetaan kouluihin, mutta koska opettaja ei saa mennä oppilaan reppua tutkimaan,vaikka tietäisi siellä olevan hengenvaarallisia esineitä, ei niitäkään saada oppilailta pois. 

Henkinen pahoinpitely on kuitenkin vielä yleisempää ja julmempaa. Sitä ei sosiaalisen median aikana pääse eroon edes kotona. Kiusaajat ovat aina läsnä. Uhrin päässä pirulaisten äänet toistavat saatanallisia säkeitään ja murskaavat lasienkelin.

Psykiatrian näkökulmasta kaikista suurin lapsen kehitystä häiritsevä tekijä on koulukiusaaminen.

Kiusaaminen on oikeasti aivan väärä termi näin vakavaan asiaan. Se on kouluväkivaltaa. Siinä vaurioitetaan lapsen ja nuoren käsitys itsestään siinä vaiheessa, kun hän vasta rakentaa minuuttaan ja on tutustumassa itseensä. Jos päivästä toiseen joutuu kuulemaan ja lukemaan itsestään hirveitä asioita, alkaa nähdä itsensä niiden silmin, jotka eivät ymmärrä mitä tekevät. Jos lapsi ja nuori jaksaa kuitenkin käydä sen helvetin läpi, joutuu hän korjaamaan näitä haavoja koko lopun elämänsä. Joidenkin kohdalla elämä loppuu liian aikaisin, koska sielu ja mieli on tuhottu. Ei enää jaksa.

Minua hävettää nykyajan someraivoaikuiset. Jostain yhdestä, jonkun mielestä väärästä sanasta tai mielipiteestä kohkataan viikkotolkulla joka mediassa. Vaaditaan anteeksipyyntöjä, irtisanoutumisia ja sanktioita vaikka mistä ja keltä. Vaahdotaan kun joku sanoi n-sanan telkkarissa keskustelun kontekstiin liittyen ja kuin taikasanasta tila muuttui sen perusteella toiselle ”turvattomaksi”.

MUTTA meillä on tuhansia lapsia ja nuoria, joiden hätää ei kuulla ja annetaan väkivallan jatkua koulussa, jonka nyt ainakin pitäisi edustaa sitä TURVALLISTA TILAA, joka on niin paljon aikuisten puheissa koskien heitä itseään.

KiVa Koulu kuittaa kaiken. Ei meillä kiusata, koska onhan meillä tuollainen kivakoulujuliste tossa ilmoitustaululla ja siksi kaikilla on hyvä olla. Monien kiusaamisen uhrien vanhempien puheissa on tullut esiin rehtorin haluttomuus puuttua järeästi kiusaamiseen, koska se voisi haitata KiVa-koulun mainetta.

(KiVa Koulu on kiusaamisen vähentämiseen ja ennaltaehkäisyyn pyrkivä toimenpideohjelma.)

OLEMME MASENTUNUT KANSA.

Lasten ja nuorten masennus ja itsetuhoisuus on kasvanut viime vuosien aikana.

Kysyin eräältä psykiatrilta luennon päätteeksi mitä yhteiskunnassa pitäisi tehdä paremmin, jotta tämä suunta kääntyisi.

Hän ei alkanut puhua rahasta ja resursseista, vaan siitä, että KAIKKI lähtee varhaislapsuudesta. Se, että aikuiset pystyvät luomaan turvallisen ympäristön lapselle ja tukemaan kuhunkin ikävaiheeseen kuuluvaa kehitystä, on aivan keskeinen asia.

No tietysti tähän liittyy moni yhteiskunnallinen asia, perheiden pahoinvointi, talousvaikeudet ym. Kun päättäjät tekevät päätöksiään, unohdetaan usein miten se vaikuttaa ihmisen elämään ja arkeen. Mitä kaikkea siitä seuraa perheille, joissa kasvaa tulevia aikuisia. (Näistä aiheista tulen kirjoittamaan paljon lisää.)

Back to school…

Koulu on julkinen tila. Sen täytyy olla turvallinen tila.

Opettajat eivät valitettavasti pysty ja ehdi näkemään kaikkea, eikä tarkoitukseni ole syyllistää varsinkaan heitä, jotka yrittävät edes puuttua kiusaamistapauksiin. Tiedämme hyvin, miten opettajan työ on muuttunut vuosi vuodelta yhä rankemmaksi ja kuluttavammaksi. Vaatimuksia tulee joka puolelta. Mutta koska näin vakavat ongelmat vaan jatkuvat ja oikeastaan pahenevat, on jotain tehtävä paremmin myös kouluissa.

On monia tapauksia, joissa uhri ei saa oikeutta. Häntä eikä vanhempia uskota ja uhrin kokemaa väkivaltaa vähätellään. Tämän lisäksi rehtorin ja joidenkin opettajien asenteet vaikuttavat siihen miten tapausta halutaan käsitellä. Vakavatkin tapaukset yritetään ratkaista ”kättä päälle”-jutuilla.

Päättäjien velvollisuus on myös löytää ratkaisut siihen, että koulun henkilökunnalla on riittävästi oikeuksia ja mahdollisuuksia toimia turvallisen kouluympäristön turvaamiseksi.

Nyt kun koulutyö on jälleen alkanut, täytyy ottaa nämä asiat tosissaan kaikkialla missä niihin voi vaikuttaa. Kotona, koulussa, päättävissä pöydissä ja mediassa. Kouluväkivallan lopettaminen on tultava yhteiskunnalliseen keskusteluun paljon vahvemmin esiin. Kouluväkivallalle täytyy olla nollatoleranssi ja sen eteen täytyy tehdä enemmän töitä. Meillä on monia aiheita, joita tuutataan jatkuvalla syötöllä joka mediassa liittyen ihmisoikeuksiin. Eikö nyt jo vihdoin olisi aika saada nämä koulukiusattujen lasten ja nuorten ihmisoikeudet kuntoon, jotta koulu ei edustaisi enää kenellekään maanpäällistä helvettiä. Näistä asioista on puhuttava kaunistelematta, koska se kärsimys, jonka rankka koulukiusaaminen aiheuttaa, ei ole millään lailla kaunista.

Toivon kaikille koululaisille ja heidän perheilleen mahdollisimman hyvää kouluvuotta. Toivon, että jokainen pieni mieli saisi pysyä ehjänä ja jokaisena päivänä voisi tuntea olevansa rakastettu.

Pelkät toiveet ja usko hyvään eivät kuitenkaan riitä. Aika usein se hyvän tavoittelu vaatii myös työtä ja ongelmien tunnustamista. Sitten voidaan löytää ratkaisut, jolla tehdä maailmasta parempi.

Aloitetaan läheltä. Aloitetaan kouluista. Siellä kasvaa tulevaisuutemme.