Eri maat ovat käynnistäneet itsenäisesti Ukrainan pakolaisten auttamisoperaatioita. Ihmisiä virtaa Ukrainan länsirajalle jalkaisin junilla autoilla, kaikin keinoin. Joukossa on hiljaisia ja levottomia miehiä. He eivät ole ylittämässä rajaa, he ovat saattamassa läheisiään rajan yli ja jäävät Ukrainaan puolustamaan maataan. He menevät sotaan.

Äidit ja lapset purskahtelevat itkuun, isät ja vanhemmat pojat halaavat äitejään, vaimojaan ja lapsiaan. Kuvista näkee, että tunnekuohut ovat aitoja, välittömiä ja samalla pelokkaita. Joku toinen auttaa vanhaa isää, vaaria, rajan yli. Hän ei haluaisi lähteä, kun haluaisi jäädä pojan ja pojanpojan tueksi. Pakolaisten matka on saattanut kestää pahimmillaan päiviä ja rajallakin voi odotellessa kulua tunteja, jopa päivän. Ihmiset ovat menossa Itäisen EU:n maihin tuttujen luokse, joku ehkä kauemmaksikin, tai antautuvat vain avustajien huomaan sanoen tarvitsevansa turvaa.

Rajanylityspaikoilla on valtavat ruuhkat ja se aiheuttaa kärsimättömämmille riitaa ja eripuraa, loukkaantumisiakin sattuu. Siitä huolimatta asia näyttää olevan vahvasti yhteinen. Satoja tuhansia on siirtymässä länteen suojaan. Asian erottaa Suomeen aiemmin mm. Lähi-Idästä ja Afrikasta saapuneista pakolaisista yksi selkeä tekijä, Suomeen tuli lähes pelkkiä miehiä. Mihin he jättivät perheensä ja läheisensä, jos hätä oli välitön. Ukrainan miehet jäävät puolustamaan maataan ja kotiseutuaan ja vievät läheisensä turvaan. Nainen halaa miestään lohduttomasti, lapsi pitää isää jalasta kiinni, isä polvistuu ja sanoo lapselleen, silmiin katsoen: ”Minä palaan takaisin…” Mies kääntyy ja lähtee itää kohti lohduttoman perheen katsoessa jälkeensä. Tämä sota yhdistää hajanaista Ukrainaa ja se varmasti aiheuttaa valtaosalle ukrainalaisia vihan Venäjää kohtaan. Toivottavasti jatko on onneksi Ukrainalle.

-murikka-