Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Onko EU:n elvytyspaketti ainutkertainen, vaiko toistuva?

Järkipuhe ja hyvätkään perustelut eivät mene perille Suomen hallituspuolueiden eduskuntaryhmille. Uskotaan, että 750 miljardin euron elvytyspaketti (390 mrde avustuksina ja 360 mrde lainoina) pelastaa paitsi Suomen, myös koko Euroopan talouden. Asia aukeni kaikille kansalaisille, jotka seurasivat tiistaina 11.5.2021 suoraa TV-lähetystä Eduskunnasta.

Hallitus on jatkuvasti kertonut, miten elpymispaketti on ainutkertainen ja toistumaton toimenpide. Se on kiistänyt, etteivät EU:n jäsenmaat joutuisi vastaamaan toistensa veloista.

Todellisuudessa asiat ovat aivan toisin. Olen tietoinen, että jopa valtiovarainministeriössä on arvioitu, ettei EU:n elpymispaketti elvytä Suomen taloutta.

Hallitus on sen sijaan luottanut eduskunnan suuren valiokunnan ja EU:n oikeuspalvelun arvioihin, ettei paketti olisi EU:n perussopimusten vastainen. Sanomattakin on selvää, että EU rikkoo räikeästi omia sääntöjään. Kyse on EU:n perussopimuksen artiklasta 310, jonka mukaisesti EU:n tulot ja menot on oltava tasapainossa. Lisäksi EU:n artikla 125 kieltää jäsenmaita ottamasta vastuuta toisten jäsenmaiden veloista.

Poliittisesti tarkoituksenmukaista näyttää olevan uskotella kansalle, että tässä nyt ollaan ainutkertaisen ja kertaluontoisen asian edessä. Ne, jotka vähänkin seuraavat EU-asioita ja ovat niihin syvällisesti perehtyneitä, tietävät, mistä on kyse.

Olen lukenut mediasta EU:n komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskisin ja talouskomissaari Paolo Gentilonin sanoneen EU:n elvytyspaketin olevan pysyvä ratkaisu. Myös Euroopan keskuspankin EKP:n johtokunnan jäsen, italialainen ekonomisti Fabion Panetta on kirjoittanut, että paketti voi olla prototyyppi tuleville yhteisille fiskaalisille instrumenteille.

Toistuvaan toimenpiteeseen eli toiseen pakettiin viittaa myös Italian pääministeri Mario Draghian ja Ranskan presidentti Emmanuel Macronian puheet väljentää budjettikuria. Molemmat ajavat EU:n yhteisiä joukkolainoja ja yhteistä budjettia, jolla vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita voitaisiin nykyistä paremmin tukea.

Edellä kertomieni faktojen perustella EU:n elpymisrahasto on iso askel kohti EU:n tulonsiirtounionia ja liittovaltiota. Kansalaisiltamme ei ole kysytty mitään, vaikka perussuomalaiset ovat tätäkin asiaa yrittäneet saada aikaiseksi kansalaisaloitteen avulla, jonka eduskunta hylkäsi kokouksessaan 11.5.2021.

Tekstin aiheet:

EU

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
eastfinn
#1

Elvytyspaketti on yhtä kertaluonteinen kuin ajoneuvon käyttömaksu. Syksyllä voi tulla jo uusi ”kertaluonteinen” paketti. Onneksi sittten Marinin hallitus eroaa jäätyään valheesta kiinni. Eikä Suomi enää osallistu kun valtiovarain lautakunnalta on se lausunto, näin vakuutti Petturi Orpo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Ilmeisesti , elvytyspaketti ei ole ainutkertainen !?! Valheen voimallako eeuu meinaa , hoitaa asiatkuntoon ?! Tulisi muistaa vanha viisaus , valheella on lyhyet jäljet !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

En tiedä ainutkertaisesta mitään, mutta tiedän ja pahasti kyllä epäilen että persut eduskunnassa on ”ksinkertaisia”. Sopii kysyä onko ”yläpäässä kaikki kotona”?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KIT
Hämmentynyt
#6

Jos minä olisin kansanedustaja ja vastustaisin EU:n rahanjakopakettia, niin toki kävisin sen kertomassa kertaalleen puhujanpöntöstä,

Jäisipä kantani eduskunnan pöytäkirjaan ja siten historiaan. Toki yksi perusteltu puheenvuoro riittäisi. -KIT

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#7

Valehtelijatko ovat maan suola? Ei taida sullakaan olla penaalissa kaikki kynät teräviä. Olet tyypillinen vihervasuri joka luulee valetta totuudeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KIT
Hämmentynyt
#9

Ketä mahdoit tarkoittaa? Minuako? Minä en ole valehtelija. -KIT

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#11

Jos katsot uudelleen niin huomaat viestin olevan nimettömälle , ei sinulle. Jos se olisi sinulle niin se olisi pykälän oikealla ei suoraan alapuolellasi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KIT
Tyytyväinen
#12

Ok. Kiitokset opastuksestasi. KIT

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Mikäli ministeri/ministerit jäävät valheesta kiinni,ja se pystytään aukottomasti todistamaan.Niin silloin heidät on tuomittava valtakunnanoikeudessa valehtelusta eduskunnalle/oppositiolle/kansalle.Ei voi olla niin että ministereillä ei ole sanomisistaan/tekemisistään mitään vastuuta?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Tämä korona EU tukipaketti on ainutkertainen, mutta se ei poista sitä, ettei muita kriisejä tule, ja niitä varten on taas muut yksilöidyt paketit. Luonnonkatastrofit, terrorismi, ilmastomuutos, muut pandemiat, ja jopa sota saattavat vaatia uusia toimia, ja yhteisiä päätöksiä. Hyvä, että meillä on valtava 27 maan yhteisö, joka pystyy yksituumaisesti asioita hoitamaan. Tiestysti kaikki aina jotain maksaa, mutta hyvästä kannattaakin maksaa. Nyt hoidetaan tämä paketti maaliin, ja jäädään odottamaan sen postiivisia vaikutuksia, ja samalla varaudetaan tulevaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KIT
Hämmentynyt
#8

Asiaan osin liittyen, totean, että Suomen nettomaksut EU:lle ovat ollee vuosina 1996 – 2018 yhteensä 6,119 miljardia euroa ja vuosina 2013 – 2018 eli kuuden vuoden aikana keskimäärin 508 miljoonaa euroa.

Maksut nousevat melkoisesti, kun ollaan osa EU:n jäsenmaiden yhtenliittymää rli liittovaltiota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#10

Kyllä, näin on. Samaan aikaan Suomi on valtavasti netonnut jäsenyydstä. Lue Akava Workin tilaama tutkimus, josta hyvin selviää mitä tuotto on ollut ja on koko ajan… ” EU-jäsenyys on lisännyt kokonaiskauppaa 9 %–26 %, mikä vastaa 16–47 miljardia euroa vuonna 2017 ”. Sieltä selviää myös kaikki muu hyöty, johon tämä palsta ei riitä. Mielenkiintoista tutkimuksessa on myös tutkimuksen laatija, sekin saattaa yllättää. Googleta ” Akava Works, EU ”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000