On 22 Sep, 2020 0 Comments

Oletko havainnut tällaisia kuvioita pellollasi? Näin loppukesästä niitä näkee ammattinsa osaavan ja leikkimielisen puimurinkäyttäjän jäljiltä. Taideteokset eivät tahdo oikein päästä oikeuksiinsa, ellet nouse hieman ylemmäs niitä ihailemaan.

Jos meitä monin verroin fiksummat alkaisivat ottaa yhteyttä ja neuvoa meitä kosmoksen kansalaisinamme, syntyisi ilmiö, josta tiede varoittaa yhtenään tutkijoitaan näiden liikkuessa alkuperäiskansojen ja vaikkapa kylätoimintaa tutkivien yhteydessä. EI SAA PUUTTUA heidän työhönsä, se kun pilaisi samalla koko kulttuurin, vuosituhantisen tavan talkoisiin ja ratkaista itse pulmansa myös muuttuvassa ympäristössä elinkelpoisuutensa näin säilyttäen. Auttamaan ryhtyvä kun samalla tekee karhun palvelun ja perinteinen kulttuuri alkaa rapautua, slummiutuu.

Ufo joka leikkii pelloillamme on todellakin joko poikkeuksellisen leikkimielinen pilailija tai sitten vaarallinen, huonolla moraalilla varustettu. Se miten tutkija ja tiede osallistuu oman kulttuurinsa ja taloutemme hoitoon on sekin rajallista. Rajojen ylittely on muutakin kuin poikki- tai monitieteistä sekä soveltavan tieteen siirtoa uusien innovaatioiden kautta käyttöömme.

Valtaosa tieteestämme on onneksi liian vaikeaselkoista siirrettäväksi sellaisenaan taloutemme tai sen sosiaalisten rakenteiden käyttöön edes yritysten kautta ja uusina teknisinä sovelluksinamme. Innovaatiot, alati syntyvät uudet löydökset, sekä niiden leviäminen, diffuusio vaikkapa kuntiemme käyttöön, eivät ole yksiselitteinen ilmiö, eikä niiden omaksuminen suju sekään silmänkääntötemppuina ja ilman kulttuuria, joka on myös valmis uutta omaksumaan.

Slummi metropolin sisällä tai sen kyljessä syntyy liki samasta ilmiöstämme ja monet sulmmit ovat hyvinkin menestyneitä ja omana aikamme taantuneita talous- tai sosiaalimaantieteellisiä ympäristöjä, joskus hyvinkin tarkkarajaisia. Niiden syntyä pyritään nyt velkaa ottamalla välttämään. Se ei vain tahdo meiltäkään aina onnistua.

Ilmiö kun on samaan aikaan taloudellinen, maanpohjan hintaan liittyvä, sosiaalinen ja kulttuurinen, psykososiaalinenkin lopulta pahaksi päästyään. Nyt meidän on syytä olla erityisen huolentuneita maaseudustamme ja sen tilasta sekä liian kauan jatkuneesta poismuutosta seutukaupunkiemme samalla taantuessa. Olemme panostaneet muutamaan maakuntakeskukseen ja pääkaupunkiseutumme hyvinvointiin.

Se näkyy myös medioissamme ja niiden keskittymisessä. Mediayhteiskunta alkaa muistuttaa talousmaantieteellistä asemaamme vahvistavaa ja kulttuuriamme globaaliin suuntaan arkipäiväistävään suuntaan samalla siirtäen. Viihde ja koko ajan lisääntyvän vapaa-ajan ekonomia on siinä kaksi keskeisintä teemaa, ihmisen hyvinvoinnin pinnalliset elementit.

Samalla kun populaation massa kasvaa, sen tietopohja ja taidot alkavat tylsistyä ja slummiutuminen ilmiönä on osa myös yhä suurempia kokonaisuuksia valtioiden rajoista piittamatta. Emme ole enää aidosti huolestuneita edes omasta maaseudustamme ja kielestä, kulttuurista ylipäätään. Pinnallisuus on etenkin kielen ja sen tuoman kulttuurin, muutaman sanan kautta välittyvän keskustelun tuotetta. Ei sosiaalinen media ole ainut tätä itsenäistä ajattelun tappanutta tautia levittänyt ilmiömme.

Forssan kaltaiset pienet seutukaupungit, maaseutunsa kanssa kamppailevat kymmenet kuntamme, vierellä Turku, Tampere ja etenkin Helsinki lähiöineen, ovat kuin myrskyn silmään joutuneet ajopuut. Tästäkin huolimatta ihan tyydyttävästi Forssassa on onnistuttu välttämään maapohjan hinnan aiheuttama äkillinen slummiutuminen. Nyt tosin alkaa valtuusto olla jo liian vähin eväin päätöksiään siirtelevä ja muistuttaa sähköisesti seuraten sirkustaiteiljoita pelleineen ulkopuolisen tätä kokoustamista seuraten ja sähköisesti. Argumentit ovat samoja joita käytettiin myös 1970-luvun alussa ja uudelleen lämmitellen 1990-luvun laman kourissa Forssaa silloin Jokioisten tutkimuskeskuksesta (MTT, Luke) seuraten. He jäivät silloinkin ulkopuolelle hoitamiemme EU-hankkeiden.

Poliittinen saamattomuus saattaa olla yksi syy siihen, miksi kaupunki menettää koko ajan väestöään ja syntyvyys on romahtanut sekin. Eilen elettiin lopun alun tunnelmissa valtuuston kokouksessa ties monenneko kerran samaa asiaa hämmentäen. So sad sanoisi tähän Donald Trump.

Viisi valtuutettua käytti puheajasta perinteiseen tapaan 70 %, ja se mitä he sanoivat, oli kuultu jo edellisen valtuustokauden aikanakin, äärimmäisen kielteistä ja negatiivista oman pesän likaamista. Näin valtuusto on menettänyt arvovaltansa ja talous on siirtynyt virkamiesten hoidettavaksi, joista valtaosa on naisia. Heistäkin suulaimmat ovat hoitamassa poliitikkoina omaa asiaansa valtuustossa. Valtuustosta on tullut myös eläköityneitten, entisten eduskuntatyönsä jo päättäneitten emeritusten tapa viettää vanhuuttaan rinnan paikallisen median kautta elämänoppejaan äänestäjilleen levitellen, merimistarinoitaan jakaen.

Se ei anna hyvää kuvaa ulkopuolisille kaupungin tilasta ja sen tulevaisuudesta sähköisesti valtuuston äänestyksiä seuraten aamuyön tunneillemme. Kun ulkopuolinen maailma ei saa näistä kokouksista kovinkaan valmisteltua ja hyvää kuvaa etänä niistä kotilieden ääressä Forssaa markkinoiden, muu markkinointi menettää uskottavuutensa sekin. Korona ja pandemia kun paljastaa nyt monelle sellaista, jota hän ei ole kotikunnastaan aiemmin edes tiennyt, avistellut ehkä.

Yksi ääni kun lopulta ratkaisi ja monitoimiseksi ajateltu uusi koulumme sai jatkoajan investointikohteenamme kiitos maltillisemman ja hiljaisemman osan valtuutettujamme. Yhtä hyvin olisi voitu heittää kolikkoa. Käytämme nyt kuitenkin laman aikana varojamme investointiin, joka on kaupunkina julkituomamme lapsiystävällisen kaupungin maineen mukaista ja myös ympäristöämme näin tukien, antaen heille työtä yrittäjinämme. Valtaosa tuosta investoinnista kun näyttäisi kohdistuvan talouslaueen omille rakentajillemme ja raha kiertää näin oman talousalueemme sisällä sitä syvän laman aikana myös tukien.