Perussuomalaiset

Hannele Al-Hamzawi

Korona ja koulujen avaaminen lähiopetukseen

Miksi hallituksen ministerit eivät puhu asioista suoraan, vaan vääntävät ja kääntelevät niitä. Siksikö että vastuun pakoilu ja muiden syyttely mahdollisista seurauksista olisi jälkikäteen helpompaa. Tämä toimintatapahan on tullut täysin selkeäksi jo hallituksen kohdalla. Vai siksikö, että totuuden kiertely saa päätöksen kuullostamaan kauniimmalta ja inhimillisemmältä, oman kansan muka heikompiosaisista ja ahdingossa elävistä lapsista välittävän hallituksen toiminnalta.

Koronaa ei voi Suomesta kokonaa hävittää ja vaikka voisi, se leviäsi kuitenkin Suomeen uudelleen muualta ja olisimme myöhemmin saman tilanteen edessä. Yhteikunnassa pitäisi uudelleen sulkea rajulla kädellä erilaisia toimintoja tai lähteä Ruotsin malliin, ettei koronan leviämistä rajoitettaisi oikeastaan millään tavalla. Jos koronan yhteiskunnasta haluaa hävittää ja välttää sen, ettei uutta epidemiaa synny, olisi ainoa vaihtoehto Suomen totaalinen sulkeminen ja todennäköisesti vuosikausiksi, kunnes löytyy toimiva rokote tai muu maailma olisi saanut sen hallintaansa, niin ettei minkäänlaista liikkumista muualle maailmaan tai sieltä Suomen tapahtuisi. Ei matkailun, kokousten, rahtiliikenteen tai muunkaan kautta, koska korona tuskin maailmasta tulee aikoihin, jos koskaan häviämään ja sen päätyminen Suomeen uudelleen olisi vain ajan kysymys.

Koulut auki nyt, reilu kaksi viikkoa ennen kesäloman alkua. Onko siinä mitään järkeä. Varmasti on totta, että on tärkeää tavoittaa oppilaat vielä ennen kesälomaa, koska muutoin tulisi viiden kuukauden tauko, ettei lapset olisi opettajien fyysisesti nähtävänä. Pieni ”hengähdystauko” niille vanhemmille joilla ei ole jaksamista tai kykyä lapsistaan huolen pitämiseen. Lapsille ja koulun henkilökunnalle pelonsekainen aikaisempaan arkeen paluu, lapsille lämmin ruoka ja ystävien ja opettajien, koulkuraattorin, terveydenhoitajan ja psykologin tapaaminen. Mahdollisuus kertoa kotona kasvaneista vakavista ongelmista. Totta , mutta myös kauniita korulauseita, joilla kansalle tuodaan koulujen avaaminen esille perustein, jossa korostetaan perustuslakia, lasten perusoikeuksia, ihmisyyttä ja perheiden hätää. Vakuutetaan miten huoleen ja pelkoon ei ole syytä, koska lapset ei pääsääntöisesti sairastu vakavasti, eikä juurikaan tartuta muita. Vakuutetaan asioita josta ei ole täyttä varmuutta ja yritetään luoda kansalle valhellista turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta.

Mutta… jätetään kertomatta se tosiasisa missä merkityksellisintä on kuitenkin raha. Yhteiskunta pitää saada pyörimään hinnalla millä hyvänsä ja vaikka sitten sillä, että laitetaan koronaa vähäoireisesti sairastavat lapset testimielessä viruslingoiksi, venäläisen ruletin luodeiksi, jolloin hiljentynyttä epidemiaa saadaa kiihdytettyä.

Laitetaan lapset ja koulujen henkilökunta alttiiksi koronaan sairatumiselle ja lapset tällä tavoin rakentamaan toiveena olevaa laumaimmuniteettia. Edessähän on koulujen kesäloma ja mahdolliset sairastumiset alkaisivat ajankohdasta johtuen ilmetä laajemmin ja leviämään vasta kesälomien jo alettua. Siihenhän on aikaa sopivasti se reilu kaksi viikkoa. Altiustumisesta oireisiin kuluvan ajan, kun on kerottu olevan muutamasta päivästä kahteen viikkoon ja vakavaan sairastumiseen kuluvan siitä vielä päiviä. Pahin rumba olisikin silloin ehkä ohi syksyyn mennessä, kun koulut taas alkaisivat tai ainakin siitä olisi jo paljon takanapäin. Jos yhteikunnan rajoitusten purku siirretään syksyyn ja korona alkaa leviämään rajummin vasta silloin, alkaa mieletön rumba luokkien ja kokonaisten koulujen sulkemiseksi ja karanteenien määräämiseksi. Hiukan kansassa lieventynyt pelko saisi uudelleen kasvavat mittasuhteet. Eikä sulkemiset tulisi ajankohtaiseksi vain kouluissa, vaan sama ongelma toistuisi myös muiden laitosten, kauppojen, kirjastojen ja muiden yhteikunnassa olevien palvelujen kohdalla.

Mitä sitten jos ja kun korona alkaakin leviämään rajusti lähikoulujen avaamisen myötä ja siihen muuhunkin väestöön kuin ”sairastumattomiin” ”tartuntaa juurikaan levittämättömiin” ja vähäoireisiin lapsiin. Ei huolta, hallituksella tulee varmasti olemaan siihenkin selitykset, ne jo tutuksi tulleet, eli syy on muiden. Kaupunkien ja kuntien, jotka eivät järjestäneet lähiopetusta riittävän väljästi, vaikka väljyyteen hallitus kehoitti. Opettajat, jotka eivät huolehtineet riittävästi lasten käsienpesusta tai antoivat oppilasryhmiensä kulkea samoilla koulujen käytävillä, vaikka opetusryhmien kehoitettiin olemaan erillään toisistaan. Koulun henkilökunnan, joka ei riittävän ahkerasti pessyt koulun ovien kahvoja tai käsienpesualtaiden vesihanoja, jotta korona ei tarttuisi niitä käänellessä tai eivät tuulettaneet käytäviä virusten ulos saamiseksi tai tuulettivat niin, että virukset sen kautta levisivät laajemmallekkin koulun eri tiloihin. Tai vaikka bussikuskien, jotka ottivat bussit täyteen lähiopetukseen meneviä oppilaita, koska täysissä busseissa turvavälien pitäminen on täysin mahdotonta, eikä pysäkillä olevien matkustajienkaan ohi voi ajaa. Silloin ihmiset myöhästyvät töistä ja koulusta ja koskaan ei voi tietää jo sinne pysäkille jäisi taas joku Valtteri, jonka bussista jäämisestä nousisi uudet ongelmat… (riippen tietysti siitä minkä värinen Valtteri olisi kullakin kertaa kyseessä).

Ei muuta kuin turvallisin mielin kouluun, niin oppilaat kuin koulun henkilökunnatkin, Hallitus on sanansa sanonut, huolta ei ole ja kouluun on turvallista mennä. Syksyllä sitten puidaan lopullinen saldo tämän päätöksen seurauksista, kuinka moni sairastui tai sairastutti läheisensä, kuka palaa syksyllä kouluun ja kuka ei ja päättyikö koulujen avaamisen seurauksena jonkun itsensä tai läheisensä matka kokonaan tässä elämässä.

Ei muuta kuin kädet ristiin ja kiitokset ja avunpyynnöt Buddhalle, Jumalalle, Alkulähteelle , Valolle, henkioppaille, Auringolle, Jeesukselle tai mille tahansa sille korkemmalle kaiken alkuunsaanelle voimalle tai pyynnön välittäjälle, mihin kukin omassa sydämesään uskoo ja toive siitä että Suomen kansan oma viisaus ja hyvä tuuri jatkuu edelleen. Viimekädessä kun voimme luottaa vain itseemme. Meillä kun on hallitus, josta on jo saanut nähdä, että sen sanaan, älyyn ja vastuun kantoon ei juurikaan voi luottaa.

 

Abusus non est usus sed corruptela

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Tarvittiin äärivasemmistolainen hallitus kertomaan kansalle, että on parasta käyttää yksityistä autoa oman turvallisuuden vuoksi.

Korona antaa kansalle viestin, että heidän lapsensa saavat kunnollista opetusta vain yksityisesti. Kotiopetuksena.

Yksityinen opettamisen kiellot pitää purkaa, että lapsemme tulevat saamaan edes jonkinlaisen koulutuksen.
– Vaihtoehtona on vain tasa-vertainen koulutus: kenellekään ei opeteta mitään, koska kaikissa muissa vaihtoehdoissa jotkut oppivat enemmän kuin toiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ylipäätään en usko siihen että koulujen avaaminen johtuisi hallituksen näistä lapsista todellisesta välittämisestä. Jos nämä ministerit välittäisivät ongelmaperheiden lapsista ja heidän vanhempiensa jaksamisesta, missä on koronakriisiä ennen näkyvät mittavat panostukset esimerkiksi psykiatriaan ja lastensuojeluun. Ei nämä ongelmat mitä etäkoulu on tuonut esille, ole uusia tai asioita joista ei ole tiedetty ennenkin. Mutta hallitus on syytänyt rahaa valtavia määriä ties mihin, vaikka on täysin tiedossa oleva asia miten laajoja tällaiset ongelmat ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Hannelekkin. Kiva oli lukea sinun seikkaperäinen selostus mitä hullunmyllyä tämä koronahulluus on. Tässähä ei ole sen kummemmasta asiasta kyse; kuin, että perkele viimenään havahtui; Eihä se Jumala; Jeesus Kristus; kuitenkaan kuollut; kuten oletin. Tämä kaikki nykyinen valehtelu on sen mukaista, kun lääkefirmat pitäsi väkisten saada vaan pyörimään entisellä ’viisiin’; Vaikka meidän Taivaan Isä; heittelee; jarrupuita; raharötköjen ’piisiin,’ eli; ”Tärkeitä on vähän; tahi yksi ainoa.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kiitos Lasse 🙂 . Uskon että tällä kaikella, koronallakin, on tarkoituksensa. Syvällisempi kuin moni tulee ajatelleeksi. Että ihmiset heräisivät tästä kaikesta pinnallisuudesta, materialismista, vallan ja rahan ahneudesta,bisneksestä ihmisten ja ympäristön kustannuksella. Ymmärtämään mikä on todella merkityksellistä, löytämään syvällisempiä ja henkisempiä asioita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Nimetönkin 8 h. s. , Kyllä on; tärkeä tarkoitus; mutta hyvin huomaa kumpiko herra siellä komentaa ja johtaa. Ei tämä nykyinen kiirehdi ehtoollispöytiä ja kirkon ovia avaamaan, vaan kapakat ja saluunat; jotka tuottavat lisäkärsimystä lapsille ja koko perheille. Kyllä piru omista juomistaan; huolen pitää, vaan eipä hän pystykkään Jeesuksen juomille; tekemäänkään; mitää. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Aivan totta, ei näy hallitus kertoneen esimerkiksi kirkkojen avaamisesta, vaikka monilla ihmisillä saattaa olla kova tarve saada henkistä tukea kirkosta ahdistukseensa. Kirkko ei tuota valtiolle rahaa, niin ei sillä kiirettä pidetä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#7

Tämä oli minun vastukseni sinulle, mutta jostain syystä nimeni ei näyt tuossa, vaikka luulin olleeni kirjautuneena.

”Kiitos Lasse ? . Uskon että tällä kaikella, koronallakin, on tarkoituksensa. Syvällisempi kuin moni tulee ajatelleeksi. Että ihmiset heräisivät tästä kaikesta pinnallisuudesta, materialismista, vallan ja rahan ahneudesta,bisneksestä ihmisten ja ympäristön kustannuksella. Ymmärtämään mikä on todella merkityksellistä, löytämään syvällisempiä ja henkisempiä asioita.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#8

Hei. Kiitos Hannelekkin. Kyllä; Tarkka tarkoitus tällä kaikella on. Silloin; jos ja, kun meillä on usko Jeesukseen Kristukseen; ’Olemme myöskin, kuin nuoralla kävelijöitä; jos emme nyt ihan; tanssijoita; mutta meillä on yläpuolellamme; ’varanaru’; mihin voimme aina; horjahduksen pelossakin jo; tukeutua. Ateistilla ei tätä mahdollisuutta ole. Eikä hän näinollen siitä voi kertoa, edes rakkailleen. Olemme iloisia; ’nuorallakävelijöitä’, emmekä; näinollen; tarvitse viettää; unettomia öitä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000