Perussuomalaiset

Tomi Salonen

Eurajoella on aika herätä todellisuuteen.

Laitan sitten minäkin nokkani tähän soppaan jota ansiokkaasti on lehtienkin sivuillakin jo keitelty, eli miten saadaan varmistettua Eurajoen paremmuus paikkana asua ja elää.

Kyläkoulujen sulkemisella (Kuivalahti, Rikantila ja Linnamaa) saavutettaisiin noin 400000€ vuosittaiset nettosäästöt, mutta kun johonkin nuo oppilaat pitäisi saada sopimaan, niin jouduttaisiin rakentamaan laajennuksia, tai jopa kokonaan uusi koulu esimerkiksi Lapijoelle (hinta 8-10 miljoonaa €). Tämä raha pitäisi siis löytyä budjetista ja se on pois jostain muualta. Eli ei suljeta kouluja.

Eurajoen kunnan pitää alkaa miettimään kulurakenteita, jokaisen työntekijän täytyy sisäistää ja tuoda esiin mahdolliset säästämisen kohteet, joita arjesta varmastikin löytyy. Ongelmana usein on, ettei nuo hyvätkään esitykset koskaan tule päättäjien tietoon, vaan viranhaltijat esittävät päättäjille usein vaihtoehtoina sellaisia asioita, joista päättäjät eivät halua leikata. Ollaan tilanteessa, jossa säästöjä ei yksinkertaisesti kyetä järkevästi tekemään. Vaihtoehdoiksi jää silloin palveluiden hintojen korotukset ja veroprosentin nosto.

Me Perussuomalaisten valtuustoryhmä emme halua olla tekemässä tietoisesti alijäämäistä budjettia, emme myöskään halua leikata esimerkiksi syöpähoitojen tuista (50000€) tai koulunkäynnin ohjaajien määrästä (140000€). Näitä on lautakunnissa esitetty ja esimerkiksi syöpähoitojen tuista kaikki muut puolueet olisivat valmiina leikkaamaan!

Valtuustossa esityksemme mukaisesti päätettiin näyttää esimerkkiä, eli kaikkia kokouspalkkioita leikattiin Perussuomalaisten aloitteesta 6%, varsinkin Demarileirissä tätä vastustettiin ja meitä alettiin syyttää populisteiksi, sama syytös tuli myös kunnanhallituksen Keskustalaisen puheenjohtajan suusta.

Hyvät johtajat näyttävät esimerkillään suuntaa. Toivomme todella, että tämän esimerkin innoittamana, kunnassamme aletaan miettiä myös viranhaltijoiden ja muidenkin työntekijöiden osalla samaa, eli miten voisin osallistua talkoisiin kuntamme hyväksi. Hyvä säästönkohde voisi olla esimerkiksi väliaikaiseksi palkanlisäksi tarkoitettu Eurajoki-lisä, josta on tullut pysyvä käytäntö, jolla palkkoja on korotettu 5%.

Tulevaisuudessa, reilun kahden vuoden kuluttua olemme tilanteessa, jossa kuntaliitossopimukseen kirjattu irtisanomissuoja päättyy. Toivoisin todella, että saisimme kuntamme talouden suunnan käännettyä ennen tuota ja suuremmilta irtisanomisilta vältyttäisiin.

Teimme valtuustoaloitteen koskien kirjastotoimea, aloitteessa esitettiin ratkaisut, joilla tämä turha ja kallis oikeudenkäyntejä sisältävä ja päättäjien aikaa vievä prosessi saataisiin sovinnolla päätökseen. Pallo on nyt Demareilla ja Keskustalla, eli onko heillä halua sopia, vai halutaanko kuntalaisten rahoja käyttää turhaan riitelyyn.

Kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen,

Eurajoen ja Luvian Perussuomalaiset

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000