Perussuomalaiset

Janne Koskela

Hiihtoa ja hillotolppia

Talviurheilun MM-kisoista kun selvittiin huonolla menestyksellä, vuorossa oli Politiikan penkkiurheilua. Tiistaina alkoi sutkautusten mestari Timo Soinin ploki päivityksellä, ettei pyri enää eduskuntaan mutta jätti sanomatta pyrkiikö Euroopan unioniin. Iltapäivän tiedotustilaisuus oli taattua Soinia aloituksella Kysykää? Eipä ollut Timo enää parhaassa vedossa. Mutta mielenkiintoisen Vedonlyönti-tipsin antoi koskien Jussi Niinistöä, josta veikkasi tulevaa äänimagneettia.

Torstai on toivoa täynnä! Aamulla tuli Ylen kannatusmittaukset, jossa Keskusta oli pahassa syöksykierteessä. Iltapäivän täysistuntoon oli suuret odotukset galluppien takia. Ei erityistä mainittavaa ollut istunnossa, odottivat vain vaalikentille pääsyä kuten eräs ministeri sanoi torstaina.

Perjantaina paukahti oikea uutispommi, kun Juha Sipilä meni Hallituksen kaatamaan! Sitäpä ei osattu odottaa näin lähellä vaaleja. Odotetiin jonkun muun sanovan, ettei Sotea tule. Mutta silloin Sipilä olisi joutunut huonoon valoon koska on aiemmin luvannut tulos tai ulos. Mikä herkullinen tilanne olisi ollut Antti Rinteelle, hän varmasti jo mielessään haistoi virka-auton nahkaisen penkin. Mutta ei. Sipilä päätti, ettei peliä ole vielä pelattu ennen kuin on viimeinenkin ääni laskettu. Sitten vasta jaetaan salkut ja autot.

Nyt seuraavaksi pääsemme seuraamaan Keskustan syyttelypeliä, asia kuin asia aina on opposition vika, eritoten SDP:een. Esimakua antoi kaatunut Sote ja tuleva EU-puheenjohtajuus sekä muut tärkeät neuvottelut mitä tulossa on. Nyt on helppo Sipilän vedota, näin ei olisi käynyt, jos Sote olisi valmistunut. Nyt on Vaalipeli puhallettu käyntiin, ja jään innolla odottamaan tulevia vaalitenttejä ja etenkin sitä kuka perii Timo Soinin sutkautusmanttelin?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Loppusuoralla kaakki hyytyi
#1

Soinin sutkauttaa totuudet kuulijan arvattavaksi. Kuulija kuvittelee niistä oman mielensä mukaisen.
Nolo loppu poliittiselle uralle; ennen ministerin virkakauden loppua hallitus hajoaa. Taitaa harmittaa….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Hallituksen kaatuminen tulee varmaankin , laskemaan Rinteen/kumppaneitten kannatusta jonkin verran peli tasoittuu !?? PerusS noussevat myös kalkkiviivoille !!! On Jytkyn makua ilmassa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000