Työttömyys on yhteiskunnallinen ongelma. On ideologinen vääristymä väittää, että se on ensisijaisesti yksilön ongelma.

Eräs työllisyyttä lisäävä keino on elämisen kustannusten laskeminen. Kun tavallisella ihmisellä kuluisi vähemmän rahaa elämiseen, hän kävisi mieluummin töissä kaukanakin kuin eläisi työttömyystuen varassa, vaikka työssäkäynti aiheuttaakin lisäkuluja elämään. Ansiotuloverovähennys ei suinkaan kata kaikkia kuluja, joita syntyy työssäkäynnistä. Yksi suurimpia kuluja on auton ylläpito. Jos polttoainevero ja auton käyttövoimavero olisivat pienempiä, niin työtulojen ja työttömyysavuksen plus asumistuen käteen jäävän osuuden ero olisi suurempi. Työmatkakulujen omavastuuosuus on verotuksessa karmean suuri. Myös arvonlisäveron alentaminen lisäisi tätä eroa, sillä sitä maksetaan muun muassa korjauspalveluista.

Ero EU:sta on keino, joka mahdollistaisi alueelliset työnantajamaksuhelpotukset yrityksille, jotka työllistäisivät paikkakunnilla, jossa työttömyys on maan keskiarvoa suurempi. Tämä vaikuttaisi uusien yritysten ja tehtaiden sijoittumiseen.

Kouluissa pitäisi opettaa nuorisolle, millä keinoin he voivat työllistyä tulevaisuudessa eikä vain kannustaa löytämään omaa ”unelma-ammattiaan”. Yrittäjyyskasvatuksen – jota jo on kaikkialla – lisäksi pitäisi opettaa verkostoitumistaitoa. Pitää kertoa nuorisolle suoraan, että työ- ja työharjoittelupaikat jaetaan pääosin suhteilla, ei koulutuksen perusteella.

Toinen oppiaihe, joka verkostoitumistaidon ohella voitaisiin sisällyttää kansalaistaidon oppiaineeseen, on tunne- ja parisuhdetaidot. Nykyään opetetaan vain ehkäisemään raskautta, ei opeta ehkäisemään avioeroa, mikä olisi ehkä jopa tärkeämpää. Vanhempien, joiden perheissä on vain yksi aikuinen, on vaikea ottaa vastaan töitä, joiden työaika ei sijoitu kello 8:n ja 16:n välille. Tällaisia töitä on yhä enemmän. Vuoropäiväkotiin siirtyminen ei ole aina sopivaa lapselle tai sen sijainti on vaikea vanhemmalle.

TE-toimistot pyörittämään kuntosaleja. Ihmisen paluu työelämään vaikeutuu huomattavasti, jos hänen kuntonsa heikkenee vuosia kestävän työttömyyden aikana. Näin käy valitettavan monelle. Tätä voitaisiin ehkäistä kuntosaleilla, joita palkattaisiin ylläpitämään muutama työtön. Kuntosalit olisivat ilmaisia työttömille ja kunnon kohotessa työtön saisi muutaman euron korotuksen työttymyysavustukseensa. Jatkossa voisi silloin löytyä enemmän kantasuomalaisia postinjakajia ja muihin fyysisesti raskaisiin töihin kelpaavia työntekijöitä. Suurimmat säästöt yhteiskunnalle syntyisi kuitenkin sairaanhoidon palvelutarpeen vähenemisen kautta.

Yksilölliset työllistämistoimet käyttöön. Jos työllistymistä vaikeuttaa esimerkiksi ajokortin puute ja köyhyys sen hankkimiseen, TE-toimiston työllistymismäärärahaa pitäisi voida myöntää tällaiseen tarkoitukseen. Tai jos työtön tarvitsee näyttötutkinnon, jota ei järjestetä työvoimakoulutuksena, tähänkin pitäisi olla mahdollisuus myöntää taloudellista tukea.

Koulutuspolitiikka kuntoon. Ulkomaalaisia lääkäreitä on Suomessa paljon ainoastaan siksi, että Suomessa on liian vähän lääkäriopiskelijoita. Voidaan sanoa, että jokainen ulkomaalaisen lääkärin työpaikka olisi voitu antaa niille ihmisille, jotka pyrkivät Suomessa lääkärikoulutukseen, mutta eivät koskaan päässeet, koska opiskelijakiintiö oli hyvin suppea. Oikeistolainen ideologia, jota muun muassa Keskustapuolue ajaa, on syypää väärään koulutuspolitiikkaan. Tavallinen ei-vasemmistolainen, kuten minä, voi sen helposti ymmärtää.

Valtion pitäisi lisäksi kiireesti käynnistää elintarviketeollisuuden vientiohjelma, jolla luodaan rakenteet ja myyntikanavat kauralle ja maitojauheelle, jotta viljelijät voivat panostaa niiden laadukkaaseen tuotanton luottaen siihen, että tuottajahinta pysyy korkealla. Näiden tuotteiden kysyntä on Kiinassa niin suurta, että koko Suomen tuotanto voitaisiin sinne ostaa. Ainoat pullonkaulat ovat tuontilupien hankkiminen Kiinasta ja oman myyntiorganisaation rakentaminen. Ilman omia myyntikanavia ja suuruusekonomien etuja yksikköhintojen katteet katoavat kiinalaisille niin, että edes Valiolla ei ole ollut kiinnostusta massaviennin aloittamiseen.

Elintarvikealan työllisyyttä ei pidä vähätellä. Kun tarkastelemme menestyvien maiden talouksia, kuten Sveitsin, Tanskan, Kanadan ja Australian, huomaamme, että niillä kaikissa on paljon merkittävää maataloustuotantoa.