Perussuomalaiset

Marko Ekqvist

Kotimainen energia luo työpaikkoja

Suomeen olisi mahdollista saada lisää investointeja ja lisää työpaikkoja kotimaisen energian kilpailukykyä parantamalla ja energiaomavaraisuutta kasvattamalla. Miten tämä saavutetaan?

Vuonna 2014 Suomessa käytetystä energiasta 35 prosenttia oli kotimaista. 65 prosenttia energiasta tuotiin ulkomailta. Laskua tästä kertyi Suomalaisille noin seitsemän miljardia euroa.

Bioenergia ry:n selvityksen mukaan voisimme tuottaa puolet tarvitsemastamme energiasta biomassapohjaisilla ja kotimaisilla energialähteillä. Bioenergia-alalle voitaisiin synnyttää 15 000 uutta työpaikkaa. Energiaomavaraisuuden kasvattaminen tähän tasoon vaatisi 4.5 miljardin investoinnit. Tuontienergian hintalappu olisi tällöin 3 miljardia alhaisempi nykytasoon verrattuna.

Kotimaiset polttoaineet työllistävät suoraan ja välillisesti tällä hetkellä 30 000 henkilöä. Selvityksen mukaan energiaomavaraisuuden nostamisen työllistävä vaikutus olisi noin 45 000 henkilöä.

Suomen puuston vuotuinen kasvu on n. 105 milj. m3. Kokonaispuuvarantomme on n. 2300 milj. m3. Energianmuuntoon käytetään nykyisin 7-8 milj. m3. Hakkuiden vuotuinen osuus  ym. n. 50 milj. m3. Tutkimusten mukaan energiakäyttöä voidaan lisätä  n. 25 milj. m3 ilman, että ”puutaseemme” siitä kärsisisi (kts. Metlan raportti: http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2012/mwp240_1_1.3.pdf) . Tämän maksimienergiapuukäytön osalta olisimme n. 75 milj. m3 vuotuisessa poistumassa. Puuvaramme kasvaisivat silti n. 35 milj. m3. Energiaomavaraisuuden kannalta sekä jo aiemmissa yhteyksissä näitä asioita pohtineena katson, että Suomen tulee hyödyntää biomassaansa, eikä jättää sitä metsiin mätänemään. Kokonaispuuvarannon kasvu tuo myös ongelmia, koska esim. riskit hyönteis- ja sienituhoille kasvavat samoin metsäpaloriski.

Toimintaedellytysten turvaaminen ja pitkäjänteinen energiapolitiikka tuo tulosta ja kustannustehokkuutta, josta hyötyvät kotimarkkinat ja vientiteollisuus pitkälle tulevaisuuteen. Biotalous (ja siihen liittyvät teknologiat) näyttelevät tulevaisuudessa tärkeää roolia, kun fossiilisten polttoaineiden saatavuus vähenee.

On myös syytä muistaa, että energiaomavaraisuuden lisääminen on osa huoltovarmuuttamme.

Marko Ekqvist

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000