Terveydenhuollon vallinnanvapautta on väännetty ja uutisoitu aivan kuin jokin ihmeellinen uudistus asiaan sisältyisi. Meillähän on terveydenhuoltolain mukaan ollut vuodesta 2014 mahdollisuus valita terveysasema ja erikoissairaanhoidon yksikkö kaikista Suomen julkisista terveysasemista ja sairaaloista. Terveyskeskuksensa (tulevaisuudessa sote-keskus) saa nykyisin omalla ilmoituksella valita aina vuodeksi kerrallaan. Erikoissairaanhoitoa tarvitessa voi lähetteen tekevän lääkärin kanssa sopia missä julkisessa sairaalassa haluaa itseään hoidettavan.
Valinnanvapauskeskustelun varjoon on jäänyt kaksi tämän syksyn lakimuutosta, joiden yhteisvaikutus suomalaisten terveydenhuoltoon ja hoitoon pääsyyn on merkittävä. Valtioneuvoston asetus ”kiirreellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä” tulee voimaan 1.1.2018. Tämä ”päivystysasetus” määrää, että ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon (=terveyskeskuspäivystys) ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys on keskitettävä yliopisto- ja keskussairaaloihin. Ja toisaalta uudistettavan terveydenhuoltolain §45 määrää, että leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa, tulee kokonaisuudessaan koota niihin sairaaloihin, jossa on ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys. Nerokasta!
Päättäjät ovat ajaneet itsensä ihmeelliseen rakoon. Näillä päivystys- ja leikkaustoiminnan lakimuutoksilla lopetetaan pienet alueelliset sairaalat, joissa väestölle tasapuolisesti ympäri valtakuntaa olisi voitu edelleen tarjota tavallista erikoissairaanhoitoa. Nyt kaiken vaatimustason leikkaukset, (vaivasenluu- ja tyräleikkauksesta aivokirurgiaan), voidaan suorittaa julkisella puolella vain yliopisto-tai keskussairaalassa. Näiden sairaaloiden resurssit ovat päivystystoimintaa tehostavin lakiuudistuksin vielä aiempaakin enemmän sidottu päivystyspotilaiden hoitoon. Joten päättäjämme painivat palveluseteli- ja valinnanvapauskisassa, jotta ihmisille saataisiin jostain hoitoa tavallisiin, kiireettömiin vaivoihin. Kun julkiset pienet sairaalat on lopetettu, päättäjien ainoa mahdollisuus on ostaa väestölle palvelua yksityisiltä. Kansalaisilla tulee olemaan varsin eriarvoinen tilanne valita hoitopaikkansa, vaikka palvelusetelin saisivatkin. Suuriin kaupunkeihin riittää maakunnan hyväksymiä palvelutuottajia mistä valita, syrjemmässä vaihtoehtona on odottaa ylipitkässä jonossa maakunnan ainoaan sairaalaan.
Herää kysymys, onko 3000 miljoonan euron säästö sosiaali-ja terveydenhuollossa tarkoitus toteuttaa niin, että rajusti supistetaan julkisin varoin tuotettuja palveluita. Säästöä syntyy, kun ihmiset joutuvat tyrä- ja sappivaivansa hoidattamaan omalla kustannuksellaan tai vakuutuksen turvin. SoTe-uudistus tuntuu erkanevan yhä kauemmaksi niistä alkuperäisen uudistuksen tavoitteista, joilla kaikille, varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta, piti turvata tasa-arvoinen ja laadukas, kustannustehokkaasti hoidettu terveydenhuolto. Tällaiseen kustannustehokkaaseen ja alueellisen hyvän palvelun tuottavaan toimintaan pystyvät vain kunnat, jotka ajoissa ovat ymmärtäneet ottaa terveyden- ja sosiaalihuollon toimet omaan hallintaansa.
Terveydenhuollon ammattilaisena on ollut turhauttavaa ja tuskaista seurata miten aiemmin esiin kirjoittamani (perusnainen.fi) uhkakuvat ovat toteutumassa. Päivystysasetus ja siihen sidottu leikkaustoiminnan keskittäminen on pysäytettävä kalkkiviivoille, kokonaisuus tulee harkita uudelleen!