Perussuomalaisuus ei vaadi uskonnollisuutta
Ulkoministeri Timo Soinia (uv.) haastateltiin Aamulehden jutussa 28.7. otsikolla ”Perussuomalaiset on nyt ihmisvastainen puolue”. Siitä käyvät hyvin ilmi Soinin äärimmäisen jyrkkä uskonnollinen aatemaailma, kyky provosoida ja kärjistää asioita sekä haluttomuus tarttua ulkoministerille kuuluviin asioihin.
Soini jatkaa ”uuvattien” tyylillä Perussuomalaisten puoluekokouksen tapahtumien perusteetonta arvostelua ja arvioi että puolue ryhtyy kannattamaan eutanasiaa. Lisäksi hänen mielestään pj Jussi Halla-aho ei voisi ikinä myöntää puolueen olevan arvoiltaan kristillissosiaalinen. Samaan aikaan Soini toimii kyseenalaisella mandaatilla ministerinä eduskuntaryhmässä, jonka varapuheenjohtaja Tiina Elovaara on puoltanut homoliittojen hyväksymistä.
Haastattelusta voisi saada sen käsityksen, että Soinin mielestä Perussuomalaisten puolueohjelmien linjaukset maahanmuuttoon liittyen ovat muuttuneet lyhyen ajan sisällä ihmisvastaisiksi. Hänellä oli kuitenkin puheenjohtajana vuosikausien ajan vetovastuu puolueen linjoista. Vai onko perimmäisin ongelma ainoastaan nyt ruorissa oleva uusi puheenjohtaja?
Sen sijaan että Suomen ulkoministeri leimaa entisen puolueensa jäsenistön ihmisvastaiseksi, hänen luulisi olevan huolestuneempi todellisista ja äärimmäisen vaarallisista ihmisvihaajista. Heitä on toistuvien ikävien uutisointien perusteella kasvavin määrin lähes joka puolella Eurooppaa. Tuorein esimerkki lienee Hampurin veitsimies ”Allahin asialla”.
Perussuomalaisten muista puolueista erottuva kriittinen suhtautuminen haitalliseen maahanmuuttoon ei tee kokemukseni mukaan meistä oletusarvoisesti ihmisvastaisia. Vaikka jotkin puolueen jäsenet ovat olleet ikävissä uutisotsikoissa, on syytä havaita että sananvapauden rajoja ravistelevat mielipiteet uutisoidaan tarkoitushakuisesti pitkälti punavihreän mediakentän ja opposition toimesta. Loppupeleissä jokainen vastaa omista sanomisistaan ja tekemisistään.
Olen aikoinaan liittynyt Perussuomalaisiin mm. EU- ja eurokriittisyyden sekä pakkoruotsiin suhtautumisen takia. Aivan kuten Soini ennakoi tapahtuvan, mielestäni puolueen arvomaailmaa tulisikin tarkistaa joidenkin teemojen osalta. Tiedän etten ole ainoa puolueen jäsen joka näin ajattelee, vaikka toki vähemmistössä olenkin.
Uskonnottomana ja uskontokriittisenä perussuomalaisena koen, että puolueen tulisi tarkistaa suhteensa ns. jyrkkään kristilliseen uskonnollisuuteen. Maailma ei siihen kaatuisi, jos PS puolueena ohjelmallisesti hyväksyisi eutanasian. Niin nimittäin tekisi kyselyiden perusteella enemmistö suomalaisistakin.
Olen valinnanvapauden vankka kannattaja. Mielestäni yksityisasiat kuten parisuhteet ja seksuaalisuus ovat sellaisia, joita ei tulisi liikaa kontroloida ylä- tai ulkopuolelta. Siksi toivon että perussuomalaisten keskuudessa käytäisiin jatkossa keskustelua siitä, mihin arvomaailmalliseen suuntaan puoluettamme jatkossa linjataan.
Loppuhuomio: Tämä mielipidekirjoitus edustaa henkilökohtaisia näkemyksiäni asioista. Se ei ole minkään edustamani yhteisön tai yhdistyksen virallinen kannanotto.
Tekstin aiheet:
Hyvä kirjoitus vaikken olekaan kaikesta aivan samaa mieltä. Konservatiivikristittynä puollan Raamattuun perustuvia arvoja ja olen iloinen, jos niitä vaalitaan PS-puolueessa. No, minä varmaan olen vähemmistössä. Ei varmaan maailma kaatuisikaan eutanasian hyväksymisestä, mutta ei kai maailma siitäkään kaadu, ettei yksi puolue sitä hyväksyisi. Ehkä kaikki enemmistön hyväksymä ei olekaan aina parasta. Tarkoitan, ettei tietenkään perussuomalaisuus vaadi uskonnollisuutta, mutta ei siitä varmaan haittaakaan ole. Minä olen arvostanutkin sitä, että PS:ssä ollaan vähän vastavirtaan valtakulttuurin ja -arvojen edessä. Toivoisin kuitenkin, että ateistit voisivat olla mukana vaikka eivät jakaisikaan kristillisiä arvoja.
Ja vielä: Halla-aho presidentiksi ja Huhtasaari pääministeriksi, siinä kuitenkin konkreettisimmat toiveeni. Jos valitsette Packalenin, äänestän kyllä häntäkin, kyllä kelpaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Raamattuun perustuvia arvoja. Mutta Lutherilta näyttää uskonpuhdistus jääneen kesken, tai joku on muuttanut katekismuksen 10 käskyn luettelon, miksi muuten Raamatun ja katekismuksen 10 käskyä, poikkeaa niin paljon toisistaan ??! Onhan Lutheri itse sanonut, että Raamattu ja vain Raamattu on uskomme perusta ! Minäkin olen rippikoulun käynyt . Ihmettelen miksi tätä asiaa ei ole jo korjattu
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mieluummin päinvastoin. Laura pressaksi ja Jussi pääministeriksi
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Toki nuori herra Sainio on ihan ok, että kerrotte olevanne ateisti. Ei siinä mitään, on niitä muitakin. MUTTA: minäpä otankin tästä lähtien tavakseni rukoilla Teidän ja perheenne puolesta – joka ilta. Älkää ihmetelkö, jos käännytte 🙂 Sekin on ihan ok.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kuvasta päätellen (toki henkilöä tuntematta) ei siinä kauan mene, on niin vastaanottavaisen näköinen. (Ei saa loukkaantua, lämmöllä kommentoitu.)
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksi ylläpitää jotain lähi-idän uskontoa Suomessa.
Ukko ylijumala takaisin!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sellainen juttu vielä, että harvoin ihminen on samaa mieltä jokikisessä asiassa poliittisen puolueen linjavalintojen kanssa. Aina on jokin asia, jonka kohdalla oma ajatusmaailma ei osu yksiin. Mutta kun suurin osa asioista osuu yksiin ja kun pystyy joustamaan muiden asioiden kohdalla niin siihen perustuu puolueen jäsenyys ja kannatus. En itsekään ihan joka asiassa ole PS:n kanssa samaa mieltä, mutta koska suuret linjat yhteiskunnallisissa asioissa käy yksiin, olen PS:n vakaa kannattaja. Sinänsä Sainion kirjoitus on hyvä ja ymmärsin niin, että Sainio haluaa herättää keskustelua. Niin juuri, nythän ilmeisesti puolueessa saa keskustella. Sitten aina jokainen joutuu miettimään, voiko elää demokraattisen äänestystuloksen kanssa. Niihin äänestystuloksiin pitää sitten varautua, jos puolueen jäsenenä/kannattajana haluaa olla. Kaikkea hyvää Sainiolle ja toivottavasti pystyy elämään ainakin tämän hetkisten kristillisten arvojen kanssa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Minulle riittää EU, euro ja maahanmuuttokriittisyys. Toki järki pitää säilyttää ja toimia tosiasioiden pohjalta toisin kuin eräät isänmaalliset jotka vaativat välitöntä eroa unionista ja eurosta ja matujen poistoa maasta. He helposti unohtavat sen tosiasian ettei Suomen kansa ole vielä valmis noihin. Ei asiat muutu muutaman ihmisen toimilla. Tarvitaan enemmistö eduskuntaan jos mielitään saada jotain aikaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Puolueen toiminta ja tarkoitus perustuu siihen, että ajetaan yhdessä joitakin asioista yhteiskunnassa. PS ei ole yhden asian puolue vaikka valtamedia mielellään niin väittää. Siksi kaikkien pitäisi olla niiden valittujen asioiden takana kuten puolue on päättänyt. Jos rivit hajoavat, se joukkovoima murentuu. En tarkoita että Sainio olisi ollutkaan murentaja, on hyvä että asioista keskustellaan ja eri mieltäkin saa olla. Mutta sitten lopuksi pitäisi olla yhtenäisyyttä. Esim. jos PS hyväksyy eutanasian, mitä itse ankarasti vastustan, olen kuitenkin edelleen PS:n kannattaja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti