Kerjäläisten valtakunta
Hakaniemen bussipysäkkiä lähestyy viiden naisen joukko. Naisilla on resuiset vaatteet, likaiset hiukset ja käsissään jo parhaat päivänsä nähnyt pahvikuppi. Kuppi työntyy ensimmäisen uhrin eteen. Ei rahaa, jolloin seuraavan uhrin kohdalla mennään jo iholle. Nainen kääntää katseensa merkiksi, että rahaa ei tipu. Huomaan penkillä istuvan vanhemman rouvan puristavan käsilaukkuaan tiukemmin itseään vasten. Vieressä istuva herra antaa kolikon eteen tulleeseen pahvikuppiin. Muut naiset huomaavat anteliaan herran ja samassa ovat hänen ihollaan. Lisää kolikkoja ei ole, mies toteaa ja naisten pyynnöstä avaa lompakon. Kymppi ja toinenkin löytävät tiensä pahvikuppeihin. Naiset lähtevät seuraavalle pysäkille, etsien uusia uhreja.
Nyt jo edesmennyt, Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä teki perustamassaan kerjäläistyöryhmässä vuonna 2009 töitä Romanian kerjäläisten parissa, jotta heitä olisi voitu auttaa omassa kotimaassaan. Jarmo näki, että kerjälisten takana oli ja on edelleen järjestäytynyt rikollisuus. Ikävä kyllä, tuota työtä ei koskaan saatettu loppuun.
VR on ilmoittanut heinäkuussa 2017, että agressiivinen kerjääminen on lisääntynyt lähijunaliikenteessä. Matkustajien turvallisuutta takaavat mm konduktöörit ja järjestyksenvalvojat, jotka puuttuvat kerjäämiseen kehotuksin ja kielloin.
Olemme edelleen kerjäläisten valtakunta.
Tekstin aiheet:
Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja