Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

Pörssisähkö on suurta teatteria - yhtiöille miljoonavoitot

Nord Pool sähköpörssi ei tasaa hintoja maiden välillä, niin kuin asiantuntijat ovat vuosia väittäneet. Energiavirasto, Energiateollisuus ja Fingrid ovat tietoisesti välttäneet siirtoyhteyksien laajentamista pohjoismaiden kesken.

Venäjän siirtoyhteyksien katkeamisen jälkeen korvaavia ratkaisuja ei haluta kehittää ja sähkön tuontia sekä tuotantoa jarrutetaan tietoisesti. Tämä nostaa sähköpörssin hintaa varsinkin suurten kulutuspiikkien aikana.

Energiateollisuus ohjaa suomalaisten sähköntuotantolaitoksien tuotantoa yhdessä Energiaviraston kanssa. Poikkeuksellisen pitkä lauha jakso joulukuussa ei tuonut rahaa riittävästi energiayhtiöiden kassaan. Tammikuun korkeat pakkaslukemat loivat uuden mahdollisuuden. Energiateollisuus ohjeisti hyvä veli- verkostoa ja sähköntuotantolaitoksia ajettiin alas. Meri-Porin hiilivoimala, Vuosaaren ja Äänekosken laitoksiin tehtiin huolto ja käyttökatkoksia suunnitellusti. Pörssihinta nousi ennätykseen yli 2 euroa KWh.

Näin karmeasti sähkölaitokset nettoavat ihmisten hädällä

Korkeasta sähkönhinnasta saatu hyöty voidaan laskea yksinkertaisella esimerkillä. Jos kunnan omistaman sähkölaitoksen päivätuotanto on esim. 1 GWh ja pörssistä saatava keskimääräinen hinta 12 c. KWh, niin yhtiön päiväkassaan tulee 120 th. €. Kun pörssihinnan keskiarvo saadaan vuorokauden ajaksi 1.5 € KWh, niin kassaan tulee 1,5 milj. €. Nousua siis 1150 %

Häiriötilanteet ovat keksittyjä – professorit puhuvat lämpimikseen

Sähköpörssin tuloa Suomeen on kiitelty monin eri sanoin. Totuus on taruakin karmaisevampi. Sähköpörssi on kansalle ja PK- yritykselle lisävero. Sähköpörssin olemassaolo perustuu riittävän pieneen tuotantokapasiteettiin ja pieniin lisäresursseihin. Jos Suomeen perustettaisiin esim. 2 ydinvoimalaa lisää, niin tuotantokapasiteettia olisi liikaa ja sähköpörssi osoittautuisi turhaksi. Tällöin siirryttäisiin takaisin normaaliin ja sähköä myytäisiin suoraan kunnan omistamasta sähkölaitoksesta kuntalaisille.

Sähköalan professoreita ja tutkijoita ei kannattaisi kuunnella. Suomessa yliopistot, tutkimuslaitokset ja keskusjärjestöt ovat sidottuja valtionapuun.

Pienen maan hyvä veli -verkosto on tiivis ja siksi irtiottoja ei tapahdu. On selvä, että itsenäiseen ajatteluun ei Suomessa edellä mainitut uskalla lähteä. Valtiokeskeinen ajattelu ohjaa toimintaa samalla tavoin kuin päätöksenteko poliitikkoja. Kaikki haluavat olla turvassa lammaslaumassa. Ulkokehälle ei kukaan uskalla mennä, jotta Iso paha susi ei tulisi ja veisi leipää pöydästä.

Ennakkovaraa heti. Saat vuoden kirjan kuukautta ennen virallista julkaisua.

Ennakkovaraa

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


31 kommenttia
Nimetön
#1

Miljoona täyssähköautoa tarvitsee sähköä noin reilun neljän Olkiluodon kapasiteetin verran. Sähköautojen lisääminen lisää sähköbisneksessä miljardituloja, joka on pois normaalikulutuksesta ja elämisen laadusta, joka on yhtä helvettiä arkipäivän ajanvietettä, seurata sähkön hintaa päivät pitkät. Tuntuu kuin Putinilla olisi sormensa pelissä, vaikka onhan meidän koko energiapaletti ollut aina jotenkin liitoksissa kommunistinatseihin, mm. edellinen hallitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Venäjä, Neuvostoliitto, sai meidät luopumaan omasta kaupunkikaasutuotannosta, eli se mitä valmistettiin puhtain menetelmin kivihiilestä, ja tuotti puhtainta mahdollista keittiökelpoista kaasua, josta ei kukaan todellakaan valittanut. Halpa neuvostokaasu kuului siihen kuuluisaan vaihtokauppaan, eikä hinnassakaan ollut valittamista. Mikään ei estä meitä palaamasta tuohon kaasukelloaikaan, jossa lopputulos on varmaa energiaa, ja ennen kaikkea puhdasta vesikaasulla terästettyä energiaa, joka ei sisällä haitallisia hiukkasia ja jopa hiilidioksidi voidaan ottaa talteen muuhun arvokkaaseen käyttöön. Ja kaiken lisäksi, ei ole pelkoa, että kivihiili loppuisi jopa satoihin vuosiin, joka antaa meille aikaa ottaa käyttöön mm. ydinvoimaloita käytännössä rajattomilla toimitusajoilla, jota se näyttää olevan tänä päivänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Näin on, maakaasun haittoja on suuret tuotannon sivupäästöt, jotka ovat luokkaa 10% kokonaistuotannosta, mutta koeporausten jäljet tai vuodot eivät ole tuossa mukana. Kaasukelloissa ja kivihiilessä ei muodostu haitallisia sivupäästöjä, eli maakaasulla ei ilmastollisesti ole mitään sijaa kivihiilen puhtauden rinnalla. Suomessa on edelleen kaksi toimivaan kaasukelloa, joista uusin valmistui 1990-luvulla, tasaavat koksi ja masuunikaasujen tuottoa ja kulutusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#20

Kaikki johtuu näistä virheistä

1. Ei ole rakennettu aikoinaan tarpeeksi Ydinvoimaa

2.Tuulivoimalle ei ole laitettu tuulivoima veroa ja velvoitetta sääätövoiman tuottamiseen silloin kun ei tuule (siis silloin kuin sähköä oikein kunnollla tarvitaan siis pakkaspäivinä)

3. On ostettu Venäjältä 30 % sähköstä ! (josta olen jo 20 v. sitten varoitellut)

Näiden virheiden takia mm . Suomeen ei kannata investoida teollisuuteen kun ei ole sähköä, Lähiviikkoina julkistettava varmana pidetty 2,5 Miljardin investointi Suomen saatuttavimpaan tehtaaseen perutaan ja investoiti rahat lähetetään Ruotsiin saman konsernin tersätehtaalle koska Suomessa ei ole sähköä.

Asiaa ei paranna yhtään se että Eu-Trollit keskeyttivät rahan himossa ydinvoima työmaan,eihän tällaiseen maahan kukaan uskalla enään investoida mitään

Jopa Valtion yhtiö Fortumin sähköverkot on myyty ulkomaille ja rahat lahjoitettu muiden rahojen mukana Ryssille ja Natseille sotaan.

JÄRJETÖNTÄ TOIMINTAA

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#22

Pakkaspäivien kallista sähköä olisi voitu välttää kun ei olisi ajettu alas uusia toimivia kivihiili voimalaoita !

JÄRJETÖNTÄ TOIMINTAA !

Hölmöläisten hommaa ajaa alas toimivat voimalat vaikka uusia ei ole rakennettu tilalle. !

YHtä tyhmää hölmöläisten hommaa kun vaeltaja polttaisi nuotiolla pakkasella märät hikiset vaatteet ,ja ihmettelisi sitten että eipä ollutkaan repussa uusia vaatteita.

Ois vaikka kussut pakkasella housuun,sekin ois parempi kuin polttaa kaikki. ois vähän aikaa edes lämmittänyt.
Oishan Suomikin voinut Pakkasella vaan hiiltä polttaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#13

Tuukka , miten tämä touhu , saatanee korjattua ja hallintaan ?!? Tttei vain pelkkiä lukuja ” luetella , päivästä päivään !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Jos Tuukan puolue olisi hallituksessa niin voisivat varmaan jotain tehdä. Mut hei, persuthan ON hallituksessa! Jipii, nyt varmaan tämäkin asia saadaan kuntoon samalla kun pensan hinta painetaan sinne euroon litralta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Persut ei ole pääministeripuolue – kokoomus määrää. Ja jos Hoskonen olis siirtynyt hoitamaan asioita persuihin, vois jotain tapahtuakin; kepussa Hoskosta ei kuunnellut kukaan vaikka hallituksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#9

Kuinka kauan tuo vapaamatkustaminen noille sähköautoille sallitaan? Polttomoottoreilla ja erityisesti nykyisin dieselillä kulkevia kyllä osataan verottaa tullen ja mennen. Osallistuvat verojen kautta yhteiskunnan monenlaiseen ylläpitoon. Vihreiden unelmahöttöön, päästövapaasta liikkumisesta uskotaan, täysin perusteettomasti. Satakaksikymmentä tonnia louhittava malmia, jotta saadaan yhden henkilöauton litium. Sitä kun louhitaan, nostetaan maanpinnalle, murskataan, vaahdotetaan jne. ja kun se viimein on akkuna autossa, niin eipä ole juuri laskelmia näkynyt. Eipä ole myöskään tuulimyllyjen kokonaishyödystä, huomioiden umpimetsiin raivatut johtokadut, tiet ja suoja-aulueet. Sähköä saadaan sitten, miten sattuu tulemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Mene sähköautolla ja tule hinausautossa takaisin, ainakin maakuntien hinausautopalvelut ovat pahasti ruuhkautuneet. Täyssähköautot eivät sovi leveysastellemme, ei sitten vaikka olisi pakkasen kestävyydeltään eskimo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kotitaloussähkö edulliseksi.
Autojen lataus kalliimman sähkön alle.

Nykyinen systeemi on aivan järjetön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ennen nykyistä sähköautorumbaa sähkö riitti hyvin Suomessa, mutta ei jatkossa enää. Nyt tarvitaan pikaisesti vähintään neljä Olkiluodon tehoista ydinvoimalaa lisää. Milloin nuo valmistuu, on vähän epäselvää, mutta kiire tulee, jos meinaavat olla valmiina 2050, jota aikaisemmin sähköä on tehtävä kotona villapaidan ja lasipuikkojen avulla. Polkusin generaattoreita tulisi saada kaupasta, niin voisi sanoa kalliit sähkösopimukset irti, mitäpä noilla tekisikään ja maksaa, kun sähköä on enemmän ilmassa kuin pistorasiassa. Se on palattava keskiajan kaasuvaloihin, hernerokkakaasulla toimivat kaasusäiliöt joka kotiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sähkö....
#3

Kuuluu nykymaailmassa perustarpeisiin, kuten VESI- ilman ei tule toimeen. Sähkö ei ole ylellisyyttä. Kotitalouksille ja yrityksille pitää valtiovallan taata kohtuuhintainen sähkö. Tämä on käsitteekseni oltava yksi valtiovallan tehtävä – suojella kansalaisiaan myös tältä osin- siis riistohinnoittelulta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Sähköt on niin helppo katkaista. Miten valtiovalta ”turvaa” kansalaisten suojelun silloin?? Pidetään idioottinormina että sähkö ei lopu. Nyky-ihminen ei ajattele nokkaansa pidemmälle vaikka kehityksestä koko ajan haastaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Ihan pimeä systeemi. Hintakattoa ei ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kukas se myi Carunan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Miten siirtoverkko liittyy sähkön myyntiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#17

Oisko se ollut tämä Peruna-Cakka?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#21

Mihin ne rahat Jotka Caruna maksoi Fortumille sähköverkoista (2,55 Miljardia ) sijoitettiin ?

Kaikki meni lyhentämättöminä Natseille (Uniperin ostoon)
Tosin Caruna rahat ei ollut kuin ihan pieni osa Natseille lahjoitettuista rahoista ! Ihan tarkkaa Summaa ei ole tiedossa paljonko Natsit lypsi rahaa Uniper kaupoissa Valtion Yhtiö Fortumilta ? Rahaa paloi 10-20 Miljardia !
(Lopulta Uniper myytiin 0,5 Miljardilla Natseille)

Sinne hupeni Sähköverkot ihan kuin Pekka vennamon ( Valtioyhtiö-Soneran ) Umpsi pum kaupoissa jaetut Miljardit.

On hullua ja järjetöntä että rosvot ja syylliset saa kulkea vapaalla jalalla ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut !
Siis Valtion yhtiöiden ex. ja nykyinen Johto ja Politikot !
(Tuppurainen oli pääpiru natsejen kanssa ”neuvotteluissa” kun Marinilla oli silloin ryyppy putki päällä ja se jääväs itsensä sillä konstilla ulos pelistä )

Lisäksi Valtion yhtiö Fortum jakoi rahaa 5 Miljardia Ryssille !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#23

Katsokaa kuinka velkainen valtion yhtiö Fortum nyt on !
Kun rosvot on vieneet tuhkatkin pesästä !

Seuraavaksi rosvot tekee saman tempun kun kaikissa muissakin valtion yhtiöissä….

Ne laskee osakeannin ,jolla ryöstetään yksityissijoittajien rahat lopullisesti ,tai annetaan vaihto ehto Kiristetään lisää rahaa…..
Ihan kuin Finnairissa viimmeksi … (muutama kk. sitten)
Ihan kuin Outokummussa (vuosia sitten) jne…

Tällaista laillista sijoittajien rosvoamista voi tapahtua vain valtion yhtiöissä ,tai no nyt ehkä joissakin Kepun pääpesäpaikan Oulun alueen Politikkojen Suojeluksessa olevissa Pörssi yhtiöissä tulemme näkemään saman kaavan puhalluksia ….

Yksityis sijoittajat jäävät nuolemaan näppejään ,ainoa lohtu on yle:n tekemät ohjelmat laillistetuista ryöstöistä. Isommista valtion yhtiöistä ne ei edes vaivaudu tuollaisia ohjelmia tekemään ettei politikot vaan suutu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#25

Fortumin velkaantumisaste on 207 %
Eli konkurssi yhtiö tasoa !

Fortumin joka muutamia vuosia sitten oli velaton jolla oli kassassa älyttömästi rahaa mm. Sähköverkkojen myynnistä saatavien 2,55 Miljardin ansiosta , jotka poltteli politikkojen ja Johtajien näppejä !

VAROKAA IHMISET RAHOJANNE JA OMISTUKSIANNE ,YKSITYISSIJOITTAJAT ON SEURAAVAKSI RYÖSTÖN KOHTEENA !
Osakeanti tulee varmasti,silloin on myöhäistä itkeä kun paskat on jo housuissa.

Politikot ja johtajat on rikastunut samaan aikaan älyttömästi kun yhtiö on tuhottu !

TÄMÄ TAKAA ETTEI SÄHKÖN HINTA LASKE OIKEALLE 5 centin TASOLLE KYMMENIIN VUOSIIN SUOMESSA….ROSVOT ON VALLANNEET YHTIÖN.

Pitää muistaa tosiasia Politikon ensijainen tehtävä on oman varallisuuden kartuittamiseksi
1. Velkaannuttaa valtio
2. Putsata valtion yhtiöt
3. Ajaa maa sotaan

Tätä on politikointi ollut aina jo tuhansia vuosia sitten meillä ja maailmalla.
Poltiikot hyötyy aina kun soditaan ,valtion yhtiöt putsataan, Velkaannutaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Jos oikesti Suomessa olisi politikko joka haluaisi aidosti ettei valtio velkaannu,sodi tai että Valtion yhtiöt saisi toimia rauhassa,niin sellainen politikko ajettaisiin argaadianmäeltä helvettiin…
Sellaista on politikointi.Ei kukaan oikeesti uskalla olla järkevä….ehkä ennen vaaleja joku Persu voi puhua järkeä mutta muut ei sitäkään.

Politikot kusettaa meitä menen tullen ne tarvitsee mailtä vain äänen ! ja työpanoksella ja raatamisella aiheutetun kansantuotteen jonka ne panee omaan taskuun,muruset vain jää äänestäjille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

YK:n Agenda 2030 – siellähän se tulevaisuuden suunnitelma on ja sitä toteutetaan koko ajan.
Mutta kun se on niin hullu suunnitelma, sitä ei haluta uskoa kansalaisten piiris todeksi. Stubb on EU:n asialla, Haavisto hyvien kavereiden asialla tyyliin Al Hol ym joiden kanssa kukaan muu ei ”pärjää” kuin hyödyllinen idiootti , kova poika Haavisto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Erittäin utelias!
Utelias
#28

Kaikki on kerrottu Himasen&kumppanin tekemässä”tulevaisuus tutkimuksessa”.Minkä Himanen&kumppaninsa kanssa teki joskus hamassa menneisyydessä.Miksi ei sieltä ole katsottu ja nyt katsota ohjeita?Tuo pumaska maksoi muistaakseni valtiolle=veronmaksajille rapiat 700000:ta euroa.Hölmöläiset eivät ole osanneet hyödyntää tuota tutkimuksen tulosta.Siellä on varmastikkin kerrottu?Miten olisi pystytty välttämään/estämään valtion velkaantuminen.Venäjän hyökkäys Ukrainaan,”ilmastonmuutos”,korona,luontokato ym.monet muut ongelmat.”Käteinenhän”tämän selvityksen Himaselta&kumppanilta tilasi,ollessaan pääministerinä.Miksi sitä ei ole hyödynnetty?Vai onko se julistettu salaiseksi 50 vuodeksi,niinkuin Tiitisen lista? 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kysyisin blogistilta esimerkkiä tai tilannetta tai jotain konkreettista todistetta esim. lauseelle, jossa sanotaan energiateollisuuden hyvä-veli verkoston kautta ohjeistaneen tuotantolaitoksia alasajoon. Esim. kuka konkreettisesti ja miten? Muutoin väite on totaalisen jonninjoutava. Toki sinänsä sopivaa tavanomaista ja tyhjänpäiväistä ökyämistä ps-uskonnon tapaan: talvella -23 kallis sähkö oli päästökaupasta johtuvaa ja nyt hyvistä-veljistä. Valitettavasti on pakko jo pelkästään blogistinkin todistuksen pohjalta todeta, että ps-uskonnossa ei ole ns. päätä eikä häntää. Lisäksi kysyisin blogistilta, mihin tavanomainen syytös tuulivoiman vaikutuksesta sähkön korkeaan hintaan on unohtunut? Vai luinko tekstin huolimattomasti. Sori, jos näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ennen blogistin kommenttia, sanoisin, että missä puolueessa on pää ja häntä, demareissako? Jos vihervasemmistolaisissa puolueissa on pää perseessä ja häntä pään paikalla, ei pidä ihmetellä, jos aamulääkkeet on jäänyt ottamatta, usotsie.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

JP/CB????
#14

Juuri näin!Tuo kommenttisi kuvailee hyvin,tuota jatkuvasti PS-Uskonnosta jankuttavaa paroni von Munchhausenia. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Odotellaan myös blogistin vastausta/ vastauksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000