Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

Osa 2.Vantaan jätteenpolttolaitos vs turvallisuuspolitiikka

Kirjoitin 27.7….

27.7.2022 kerroin Uuden Suomen blogissani, kuinka huolimattomasti tai tietämättään Vantaan poliitikot ovat suhtautuneet Vantaalle kehä kolmosen viereen rakennettavaan vaarallisten aineiden ja ongelmajätteiden jätteenpolttolaitokseen.

Asialla on myös turvallisuuspoliittinen näkökanta. Pääkaupunkiseutu on mahdollisen ulkoisen uhan kohdattaessa kriittinen Suomen huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta. Vantaan lentokenttä lännessä ja idässä Vuosaaren satama ovat logistisesti tärkeitä strategisia kohteita ja mahdollisen konfliktin uhatessa aseellisen iskun mahdollisia päämääriä.

Nyt suunnitteilla oleva ja rakennuslupapäätöksenkin jo saanut vaarallisten aineiden jätteenpolttolaitos asettuu maantieteellisesti Vuosaaren sataman ja Vantaan lentokentän puoleen väliin. Jätteenpolttolaitos vaarantaisi kriisiaikana puolustusvoimien logistisia reittejä sekä sitoisi puolustusvoimien resursseja. Nämä aiheuttavat turhaa riskikerrointa niin kansalaisille kuin Suomen puolustuskyvylle aseellisen iskun kohdatessa.

Ihmetystä herättävää on myös se, että aluehallintoviraston myöntämä ympäristölupa ei ota mitenkään kantaa laitoksen turvallisuuspoliittisiin riskeihin. Miksi puolustusvoimilta ei ole kysytty arvioita hankkeen turvallisuudesta, ja riskeistä mahdollisen ulkoisen uhan tilanteessa vai onko aluehallintoviraston ympäristöarviot jo lähtökohtaisesti liian kapea-alaisia, niin hallinnollisesti kuin lainsäädännön osalta?

Kemiallinen jätteenpolttolaitos on suuri riski taajamien läheisyydessä

Saksan Leverkusenissa 27.7.2021 klo 9:35 tapahtui räjähdys vaarallisten aineiden jätteenpolttolaitoksen liuottimien varastosäiliössä. Myrkyllisiä dioksiineja, PCB:tä ja furaania sekä niiden johdannaisia levisi lähiympäristöön. Räjähdyksen johdosta kaksi ihmistä kuoli, 31 loukkaantui ja lähiseudun asukkaat eivät voi vielä tänä päivänäkään viljellä puutarhojaan, tulevaisuuden syöpäriskeistä puhumattakaan.

https://www.dw.com/en/germany-deadly-blast-hits-leverkusen-chemical-site/a-58656643

Länsi-Saksan Leverkusenin poliitikot ovatkin syvästi pahoillaan vääristä päätöksistään ja laitoksen siirtämistä turvallisimmille seuduille on ryhdytty valmistelemaan.

Onko raitiovaunuhanke ja Vantaan ilmastotavoitteet hämärtäneet valtuutettujen todellisuudentajua?

On sanomattakin selvää, että Vantaan valtuuston lähes kaikki keskustelu pyörii ratikan, ilmastohuuman ja näköalattoman talouspolitiikan ympärillä. Tämä on jättänyt aukon ns. politiikan vanhoille pelureille ja heidän toimintatavoilleen. Kun valtuutettujen huomio on siirtynyt ratikkakiimassa toisaalle, niin samaan aikaan politiikan ammattilaiset ujuttavat hallintomankelin lävitse taloudellisestikin mittavia ja jopa vaarallisia hankkeita.

Vaarallisten aineiden jätteenpolttolaitos on juuri tämän tyyppinen hanke. Ongelmajätteiden hävittäminen on maailmanlaajuisesti miljardi businesta ja valmiiksi rakennettu vaarallisten aineiden polttolaitos mahdollistaisi Vantaan Energian siirtymisen kohti tätä tavoitetta. Kansainvälisten ongelmajätekonttien tuonti Vuosaaren sataman kautta laitokselle onkin rakennuksen valmistuksen jälkeen vaivatonta.

Politiikkaa, bisnestä ja poliittista bisnestä

Huomioitavaa hankkeessa on jätteiden käsittelymääri

en utopistiset tavoitteet. Fortumin rakentama Riihimäen jätteenpolttolaitos ei pysty tänä päivänäkään pyörimään täysillä tehoilla, koska poltettavaa riskipitoista ongelmajätettä ei synny Suomen teollisuudessa riittävästi. Tämän takia Riihimäen vaarallisten aineiden jätteenpolttolaitoksen toinen rumpu-uuni onkin täysin pysähdyksissä.

Vantaan Energian tavoitetaso polttaa ongelmajätettä vuodessa 45 tonnia, onkin täysin tuulesta temmattu. Tavoitteet voidaankin saavuttaa vain ulkomailta tuotavan ongelmajätteiden avulla. Mitä Vantaan Energiassa ja Vantaan kaupunginjohdon kabineteissa suunnitellaan? Onko velkaisen, mutta kunnianhimoisen Vantaan tavoitteena viedä Vantaan Energia lähitulevaisuudessa pörssiin vai onko energia taloudelliset ratkaisut vain tehty sitä varten, että mikäli raitiovaunuhanke ei tuota tulosta eikä toteuta taloudellisia tavoitteita, niin takaportti taloudellisen katastrofin estämiseksi on olemassa valmiina?

https://www.ymparisto.fi/fi-fi/Asiointi_luvat_ja_ymparistovaikutusten_arviointi/Ymparistovaikutusten_arviointi/YVAhankkeet/Vantaan_Energia_Oyn_vaarallisen_jatteen_polttolaitos_Vantaa

Tuukka Saimen

yrittäjä, kaupunginhallituksen jäsen kaupunginvaltuutettu (ps.)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


19 kommenttia
Nimetön
#1

Onko Vantaan suunniteltu ongelmajätelaitos siis ihan turha?

Ongelmajätteet voisi viedä Riihimäelle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kaikista vaarallisin rakennus asutusten lähistöllä on nämä Internet operaattorien konesalit jotka lentää taivaan tuuliin sodan ensimmäisillä minuuteilla vieden asutuksen mukanaan kilometrien säteeltä. Näitä on annettu rakentaa asutusten lähelle .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ SÄHKÖAUTOJEN MYYNTI JA LATAUS ja KÄYTTÖ KIELLETÄÄN SIIHEN ASTI KUN MAAN SÄHKÖN TUOTANTO ON SAATU KYSYNNÄN VASTAAVALLE TASOLLE !

Tänään oli uutinen että fensi talvena säännöstellään sähköä Suomessakin ! Muissa eu maissa on sanottu jo aiemmin !

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/fingrid-valayttaa-kovia-konsteja-talvipakkasille-jos-mikaan-muu-ei-auta-sahkoa-on-pakko-saannostella/458c3e48-7bf9-42a4-9fcc-0cfee3d619df

SÄHKÖAUTOJEN MYYNTI JA KÄYTTÖ KIELTO HETI VOIMAAN !

onhan tästä puhuttu jo 2 vuotta että ensin pitää sähkön tuotanto saada kuntoon ja sitten vasta lisättävä kulutusta !!! sanoohan se järkikin !

YKSIKÄÄN UUSI TUULIVOIMALA EI AUTA TIPPAAKAAN ASIAAN !

Koska ne ei pyöri kovilla pakkasilla kun ongelma tulee eteen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

SUOMEEN PITÄÄ SAADA 2 UUTTA YDINVOIMALAA VÄHINTÄÄN JA JOS AUTOT SÄHKÖISTETÄÄN KOKONAAN NIIN VIELÄ 5 YDINVOIMALAA LISÄÄ !

Varmaan tiedätte mitä tämä merkitsee sähkön hinnallekin kun niitä kiirellä aletaan väsäämään ??

Hallitus ajoi päin seinää sähköauto kiimalla !!!!!

Oikea konsti olisi ollut poistaa autovero pieni päästöisiltä diesel ja bensa autoilta !!!

HELVETTI ETTÄ ON TYHMÄÄ AIVOTONTA PORUKKAA TÄSSÄ MAASSA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

On kyllä HÖLMÖLÄIASTEN HOMMAA ! kun ei ole sähköä omiksi tarpeiksikkaan niin pudotetaan sähköautoilta autovero kokokaan pois maailman kalleimmassa autoveron maassa jotta saadaan aikaan sähköauto kiima maahan vaikka ei ole polttoainetta (Sähköä)

VOI VITTU !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Ettei vaan olisi tarkoitus myydä se laitos ulkomaiselle ostajalle joka polttaa siellä EU:n myrkyt?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Eikö kehä 1 ja 3 voisi myydä ulkomaille ja lentoaseman myös, kun sähkö verkot ja puhelin verkot on jo myyty.Sais siitäkin Hallitus rahaa Homosteluun ja Huumehörhöilyyn ja Pakolaisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ongelmajätteiden käsittely tulee keskittää Riihimäelle, ja lopettaa turhat ja kalliit ylimääräiset suunnitelmat. Tärkeintä tuossa on laatu ja tehokkuus parhaimmalla mahdollisella teknologialla. Onko tässäkin ongelmassa kyseessä jotain kiintiöjohtajien hameen paukuttelua, vai mitä muita syitä, jää muiden arvioitavaksi, mutta mitään uniperejä ei enää tarvita lisää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Näin on, ensin rakennetaan veromaksajien rahoilla laitoksia, ja sitten yhtiöitetään, ja sitten myydään ulkolaisille sijoittajille, jotka alkaa nylkemään veromaksajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Maailmansota kun on tulossa niin jättenpolttolaitoksia tarvitaan muuhun käyttöön ! Maaleja ym. on hyvä käyttää polttoaineena kun Kaasua ei enään saa mistään kuten 2 Maailman sodan aikaa Aatu vielä sai.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Persut voisi tehdä ehdotuksen Suomelle ja koko muulle mailmalle millä Maailman sota ehkäistään.

1. Lopetaan kaikki aseiden toimitus Ukrainalle
2. Lopetetaan kaikki Venäjän vastaiset pakotteet
3. Ei sekaannuta Kiinan omistaman Taiwanin politiikkaan
4. Tunnustetaan että Eu on hävinnyt sodan Venäjälle Ukrainasta.

Näin ehkäsitään maailmansota ja saadaan pelastettua maailman talous ,energiakriisi ja nälänhätä. jne… Eurooppa saa kaasua ja Ukrainaan tulee Rauha ja ihmisten tappaminen puolin ja toisin loppuu…

Lopuksi Eu:n pitää pyytää anteeksi Venäjältä kun yritti lähes 10 v. sitten jo varastaa Venäjän kalliin elätti huora maa Ukrainan jota se ei voi antaa,jonka tiesi Eu tasan tarkkaan jo 10 v. sitten. Siellähän sijaitsee Venäjän suuri laivastotukikohta ja ase teollisuus ja ydinvoima teollisuus jne.. Hullua edes kuvitella että sen olisi voinut ryöstää mailman ydinase ykköseltä !!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

AJATELKAA NYT JÄRJELLÄ !

Jos Ukrainan Eu olisi saanut ryösteetyä (Joka ei ole edes teoriassa mahdollista)

NIIN MITÄ SITTEN ?

Luulen että siinä tapauksessa Bryssel olisi ydintuhkaa !

Onko kallis elätti maa Ukraina sen arvoinen ?

NYT SAATANA PITÄS TULLA SUOMALAISETN JA EU JA USA JÄRKIIN EIKÄ TAPELLA HULLUJA RYSSIÄ VASTAAN KOSKA SIITÄ EI HYVÄ SEURAA !

NYT JÄRKI KÄTEEN PERSUT !!!!

Samalla pitää vaatia että Venäjän ja Eu:n Trollit (politikot) häkkiin tässä maassa !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Oikeastaan tuo ratikkahanke ei ole hullumpi, koska asiaa ei pidän käsitellä ilmaston kannalta, vaan palvelun kannalta, jossa kaikilla ei ole omaa autoa, ja väki vanhenee ja raihnaistuu, jolloin helppoja liikennetapoja on oltava. Autot ovat helppo, mutta se on myös valtion pahin verotuksen kohde, joten esim. liikuntaesteiset ovat vaarassa pudota vihreän kehityksen likaviemäriin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Juuri näin, Helsingin ratikka on otettu käyttöön jo ennen ilmastonmuutosta, vuonna 1891, mutta ratikka ei ole vieläkään onnistunut pysäyttämään ilmastonmuutosta, joten ratikalla ei ole merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta, tuskin on sitä kiihdyttänyt tai hidastanut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

On se ratikka paljon säästänyt ihmishenkiä kun huumehörhöt ajaa Helsingissä ratikalla ja metrolla.
Verratkaa vaikka Rovanimelle tai mihin tahansa kaupunkiin Suomessa kun missä niitä ei ole ,niin siellä ei uskalla paikalliset tiellä iltaisin liikkua kun hörhöt iltapäivällä herää silmät ristissä ja ajaa kahtapuolta tietä muutaman satasen autoillaan ja välillä ojan pohjia kyntää ja ihmisiä kuolee…oikeuslaitos vain politikkojen persettä nuolee….. kuolemaan johtaneesta tapostaa saa vain 2 v. istumista ja jos henkiin uhri jää ja invalisoituu siitä ei saa mitään ehdollista vaaan siis ei mitään..muutama satanen sakkoa vaan. Näitä uutisia on päivittäin ympäri Suomen !
Horhot senkun jatkaa toimintaa ja Hallitus taputtaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Uutisissa sanottiin juuri ettäSuomen tällä hetkellä paras ja tunnetuin urheilija on ajettu Verottajan toimesta maan pakoon Suomesta Monacoon !

PERSUJEN PITÄS EHDOTTAA LAKI MUUTOSTA ETTÄ MAASTA EI TARVI TÄMÄN MAAN PARHAIMPIEN JA TUNNETUIMPIEN HENKILÖIDEN PAETA !

Ei ole oikein että verottaja ryöstää lähes kaikki rahat jos et pakene !!!

JOPA POLITIKOILLE ON TEHTY PORSAAN REIÄT VEROTTOMAT KULUKORVAUKSET JA BRYSSELIN VENKOILU HOMMAT VEROTUKSEN KIERTÄMISEKSI !

Niin mikä helvetti on että se ei muille onnistu ?

VIRON VEROMALLI MAAHAN NIIN EI TARVITSE LÄHTEÄ PAKOLAISEKSI TÄÄLTÄ !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

VIRON VEROMALLI ,NIIN EI TARVITSE KAIKKIA FIRMOJA ULKOMAILLE MYYDÄ !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

VIRON PAKOLAISELÄTYS MALLI ,NIIN EI TARVITSE ELÄTTÄÄ VELKARAHALLA KOKO MAAILMAN TERRORISTEJA JA PEDOFIILEJA LOISINA TÄÄLLÄ !

PERSUT NYT JÄRKI KÄTEEN JA NYRKKI PÖYTÄÄN !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000