Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

Lammaslaumassa on turvallista olla

Kuten Perussuomalaisten blogin lukijat tietävät, lukijoita on monenlaisia: vasemmiston ja oikeiston trolleja, kiihkeitä mielipiteiden esittäjiä, analyyttisiä tarkastelijoita ja niitä, jotka lukevat vain otsikot.

Olen kohdannut perättömiä syytteitä, jotka ovat poliittisten kilpailijoiden masinoimia. Kukin lukija voi tulkita tätä omista lähtökohdistaan, sillä näkemyksiämme ohjaavat omat taustamme ja sivistyksemme.

Syytteiden taustalla ovat kaupunginhallituksessa ja valtuustossa esittämäni faktat, jotka paljastavat Vantaata vuosikymmeniä riivanneita korruptioepäilyjä ja sen, miten julkisia varoja on ohjattu valtapuolueiden hyödyksi. Tämä pohjautuu satojen tuntien työhön kaupungin hallinnon tutkimiseksi.

Mm. hallinto-oikeuteen tekemäni valitukset ovat herättäneet vastustusta ja laajoja vastatoimia. Tulevassa kirjassani, joka julkaistaan 2.12.2024 kustannusyhtiöni Avaran kautta (avarakustannus.fi), käsittelen Vantaan ja valtion päätöksenteon korruptiota. Kirja paljastaa erityisesti, miten julkisia varoja on käytetty hyvä veli -verkostojen hyväksi.

Kirjan julkaisu ja oman kustannusyhtiön perustaminen kertovat ideologisen yksipuolisuuden ongelmasta laajemmin kustannusalalla. Vuonna 2015 yritin julkaista kirjan yhteiskunnallisesta muutoksesta, mutta yksikään kustantamo ei suostunut siihen. Olen myöhemmin kuullut samanlaisista haasteista muilta konservatiivisesti ajattelevilta kirjailijoilta.

Syytteeni taustat

Kuten moni valveutunut lukija tietää, sain manipuloidun ja tarkkaan ajoitetun syytteen eduskuntavaalien aikaan. Syytteen taustalla on entisen työntekijäni tekemä tutkintapyyntö, joka oli perheeni tiedossa jo ennen politiikkaan lähtöäni. Työntekijä myöhemmin veti syytteen pois, koska tiesi toimineensa väärin. Emme olleet asiasta koskaan huolissamme, sillä yrityksissämme on laaja kameravalvonta, ja vuoroissa on aina useita työntekijöitä.

Tästä huolimatta poliisin ja erityisesti syyttäjänlaitoksen korruptoituneisuuden takia syyte ajettiin väkisin läpi. Vaikuttajat löytyvät syvältä Kokoomuksen ytimistä.

On syytä miettiä, miksi pienyrittäjä, joka on tehnyt elämäntyönsä ilman poliittista taustaa, ja on valmis panostamaan kymmeniä tuhansia euroja julkisen sektorin korruption pysäyttämiseksi, saa näin voimakasta vastustusta. Myös syyttäjä on yrittänyt jo kahdesti järjestää oikeudenkäynnin, ensimmäisen kerran 11.1.2024 ja toisen kerran 12.11.2024, mutta istunnot on peruttu todisteiden puutteessa. Tämä johtuu siitä, että syytteet ovat puhtaasti ideologisesti motivoituja.

Poliittinen pääteemani on julkisen sektorin korruption kitkeminen. Yrittäjänä tiedän, mihin julkisen sektorin varoja käytetään – hintatietoisuus on yrittäjälle veressä.

Olen päässyt tarkastelemaan Vantaan kaupungin kirjanpitoa ja nähnyt, että miljoonia euroja on ohjattu hyvä veli -verkostoille viime vuosina.

Vantaan johtavat puolueet ja heidän virkamiehensä ovat tästä tietoisia, ja pelko toimeentulon menettämisestä on saanut heidät vastatoimiin. He hallitsevat niin paikallismediaa kuin valtakunnallisia medioita, ja heidän vaikutusvaltansa ulottuu myös poliisin ja oikeusministeriön kanaviin. Tästä syystä sekä paikallinen että valtakunnallinen media on pyrkinyt hiljentämään minut perättömillä uutisilla.

Mihin kaikki lopulta johtaa?

Viikko 49 tulee olemaan ratkaiseva Vantaan valtapuolueille, sillä silloin julkaisen kirjani Vantaan kaupunkia piinaavasta korruptiosta – osa 1. Tämän vuoksi Helsingin Sanomien paikallistoimittajat ja Etelä-Suomen Median korruptoitunut johto ovat ryhtyneet toimiin. Kutsun kaikki toimittajat ja muut asiasta kiinnostuneet kirjani julkaisutilaisuuteen kohtaamaan julkisen sektorin totuuden, jos heillä on rohkeutta kohdata se.

Tiedän, että valtamedian ja kaupungin päättäjien parissa pelätään, mitä on tulossa. Tämä on vasta alkusoittoa sille, mitä on luvassa. Lammaslaumassa on turvallista olla – kunnes ”iso paha susi” saapuu. Pelko on perusteltua.

PS. Onko kukaan miettinyt sitä, että kuinka helppoa minun olisi heittää hanskat tiskiin ja jatkaa yrittäjänä? Niinpä! Ehkä totuuden siemen kuin myös yhteiskuntaamme piinaava rakenteellinen korruptio avaa silmät enemmin tai myöhemmin.

Kirjan voit tilata ennakkoon tästä linkistä. https://www.avarakustannus.fi/tuote/kirja-2/

Osallistu keskusteluun!


65 kommenttia
Nimetön
#1

Silmäilin kirjoituksesi, mutta loppu on niin totta kuin voi olla; olisit voinut heittää hanskat tiskiin kauan sitten, et tehnyt ja SE LUO USKOTTAVUUTTA SEKÄ OSOITTAA ANTAUMUKSELLISUUTTA AJAMAANSA ASIAAN.
Tulee mieleen myös toinen tapaus; Arno Westerholm. Olisi monta kertaa voinut valita helpomman ja paremman elämän, mutta valitsi sen tien johon uskoo!
Tsemppiä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Selittely on pitkä. Tuomioistuin aikanaan toteaa rikoksen joko tapahtuneen tai ei tapahtuneen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ai suomalainen ”oikeudenmukainen” tuomioistuin, jonka johdosta kohta pikkulapsia kuolee suden suuhun!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ps-uskonnolle sopii riippumaton tuomioistuinlaitos yhtä hyvin kuin riippumaton media ja YLE. Pääsääntöisesti rikoksista seuraamuksiin tuomitut ovat tyytymättömiä koskapa ovat syyttömiä. Blogistin tapauksessa emme tiedä tuomioistuimen ratkaisua. Jos se on vapauttava, kelvannee myös ps-seurakunnalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Öykkäri vihernazille sopisi kanssa pysyä pois näiltä sivustoilta.Vihernazeille on olemassa omat hihhuli-uskonto sivustot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Lammaslaumassa Brysselissä politikkojen on turvallista olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

RAHAA RIITTÄÄ?!
Hämmentynyt
#10

Jopas taas saa ihmetellä olisiko aprillipäivä. MTV uutisissa juttu susilife projektin susipartiosta. Kyttää metsästäjiä, etsii ”salakaadettuja” susia ja vielä jakaa maaseudun väestölle infoa siitä kuinka vaaraton susi on ja miten hyvin rinnakkaiselo sujuu.
Purra vastaa valtion verorahoista. Kaikkialta muualta säästetään, mutta tähän p*askaan käytetään monia miljoonia vuodessa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Juu,onhan tuo aivan käsittämätöntä touhua.Ihmisen ja suden rinnakkaiselo ei tule koskaan onnistumaan ilman konfliktia.Ja niiden konfliktien aiheuttaja on nimenomaan susi.Luulisi”aikuisilla”miehillä,nämä susipartion miehet,olevan oikeatakin tekemistä.Sensijaan,että kulkevat valehtelemassa maaseudun asukkaille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

TAAS SUDET TAPPAVAT!
Vihainen
#14

Jälleen on alkeneella viikolla kuollut metsästyskoiria suden tappamana!
Milloin tämä hulluus päättyy!
Miksi mmm:n suurpetotyöryhmä ei ole koko vuonna saanut mitää aikaiseksi ja PS:n Peltokangas koko puolueen suulla kieltäytyy toteuttamasta Metsästyskirjan lakeja!
WESTERHOLM puheenjohtajistoon ja alkaa varmasti TAPAHTUA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#17

Kannatettava ehdotus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Odotan kirjan julkaisemista kovasti. Vantaa tarvitsee totuudenpuhujia.

Saimen on rohkea. Vähän samaa ulostuloissa kuin Pauli Vahteralla, joka oli perusujen kunnallispoliitikko kymmenisen vuotta sitten. Vahtera varoitteli silloin ja edelleen varoittelee blogeissaan velkaantumisesta.

Vantaa on syvällä velkasuossa, samoin on Suomen valtio.

Mihin kirja tulee myyntiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vantaalla korruptiota pyörittää Sdp,Helsingissä Vihreät ja Oulussa Kepu ja Turussa Kok jne.Näitä puolueita pitää Yrittäjien nuoleskella jos meinaa jotain touhuta.Säääliksi käy niitä jotka komunisteja joutuu nuolemaan ja oman moraalin vessan pönttöön heittämään.
Niin se homma vaan menee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ANTIKAINEN JA JUVONEN
Vihainen
#5

Suomen Uutisten julkaisussa PS-kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi vihreitä ja kysyy; ”kuinka monen koiran on vielä kuoltava”? Minä kysyn Antikaiselta; KUINKA MONEN KOIRAN JA KOHTA IHMISEN ON KUOLTAVA ENNEN KUIN PS RYHDISTÄYTYY ESITTÄMÄÄN KIINTIÖMETSÄSTYSTÄ? Kannanhoidollinen metsästys, suurpetotyöryhmä, poikkeuslupien toimiminen, yhteiskunnallinen siedettävyys=kaikki synonyymejä törkeälle valheelle. Yksikään suurpeto ei kaadu edellä olevien korulauseiden johdosta!
Kansanedustaja Juvonen vaatii varusmiespalvelukseen lisää turvallisuutta. Jälleen tyhjää ja ymmärtämätöntä sanahelinää.
Kuri luo puitteet koulutukselle, hyvä koulutus ammattitaidolle sekä ammattitaito esteen tapaturmille.
Syynä curling-tyylinen syväjohtamisoppi!
Historiassa ei liene toista, joka olisi vahingoittanut pahemmin maamme taistelukykyä kuin konsultti Nissinen. Suomen ampumaurheiluyhdistyksen puheenjohtajana Vesa Nissinen. L-vara-asiantuntija Laitisen myötä Nissisellä suora vaikutus PS:n ytimeen! SATTUMAA?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Minä epäilen,että ennenkö susien kaatolupia aletaan oikein kunnolla myöntämään=Joka tulee vielä pakonedessä tapahtumaan.Niin sitä ennen pitää muutaman ihmisen päästä hengestään,ennenkö tuohon päädytään.Epäilykseni kohdistuu johonkin lapseen,joka on ensimmäinen uhri ja ehkä toinenkin tarvitaan.Ja sen jälkeen kansalaiset ottaa vallan omiin käsiinsä.Ja kun virkavallanedustajat puuttuvat asiaan,niin joku heistäkin saattaa päästä hengestään,kun tunteet käyvät oikein kuumana.Toivottavasti tämä ennustukseni ei käy toteen,mutta tilanne on kyllä päästetty jo niin pitkälle,että mitä vain voi tapahtua.Itse en aijo laittomuuksiin lähteä,mutta monen maaseudun asukkaan mitta alkaa olla jo täynnä tätä suurpetojen ja varsinkin susien paapomista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ITSEKRIMINOINTISUOJA!
#9

Kun nyt on selkeää, että mitään ei tule tapahtumaan ennen kesäkuun puoluekokousta, painotan suurpedoista kärsivien juridisia oikeuksia.
Jos joudut hätävarjeluna ampumaan suurpedon, väitetään, että velvollisuutesi olisi ilmoittaa asiasta poliisille. Jos ilmoitat poliisille, tulet epäillyksi törkeästä metsästysrikoksesta. Aseet takavarikoidaan ja edessä on pitkä, raskas ja epäoikeudentuntuinen rikosprosessi.
Katson velvollisuudekseni huomauttaa, että hätävarjeluna ammutusta suurpedosta ei tarvitse ilmoittaa kenellekään. Tätä kutsutaan juridiikassa itsekriminointisuojaksi. Toisin sanoen kenelläkään ei ole velvollisuutta saattaa itseään epäillyksi törkeästä rikoksesta. Jos tapaus myöhemmin paljastuu, lisäsyytettä ilmoittamattajättämisestä ei tule. Voi tulla laittoman saaliin kätkeminen, mutta se perustuu väärään lain tulkintaan.
Oikeudellinen neuvo hätävarjelutilanteessa:
Peto hengiltä, turpeen alle ja se siitä! Ilmoittamattajättäminen on oikeus, ei rikos!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Ps-uskontoon ja sen yleiseen etiikkaan liittyy em. kommentin kaltaista vaaraa: lakia saa rikkoa, jos rikkoja on ’hyvä jätkä’ . Samankaltaiset kommentit tulivat esiin Vornasen tapauksessa. Edelleen suhtautuminen näkyy puolueen propagandassa: jos löytyy ihmisiä, jotka uskovat somalien ryöstelygeenin olemassaoloon/ pitävät rasistista ja todellisuudessa monin tavoin Suomen näkökulmasta haitallista sutkautusta ’hyvän jätkän’ isänmaallisena puheena ja äänestävät löydön tehnyttä tiedemiestä, niin harhainenkin agitaatio ja propaganda on sallittua. Tämä on hyväksyttävää puoluetuen ja puolueen toimihenkilöiden palkkapussin näkökulmasta. Propagadassa todellisuus voidaan unohtaa jopa lakia rikkovalla tavalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihernazit sekopäitä
#15

Mitäs ne eloapinat muuta teki kuin rikkoivat lakia?Kun töhrivät eduskuntatalon pylväät.Ja tuo ei ollut ensimmäinen kerta kun lakia rikkoivat.Jatkuvasti työllistävät poliisia ja pitävät vielä oikeutenaan näin toimia.Kun kuulemma heitä ei kuunnella tarpeeksi ja
ilmastonmuutos etenee ja miljardeja ihmisiä kuolee sen takia.Oliko nyt vuoteen 2080 mennessä?Mutta kun me ihmiset olemme kuolemaan tuomittuja jokainen,niin eiköhän niitä ihmisiä luonnostaankin kuole jo miljardeja vuoteen 2080 mennessä.Vihernazeilla ei ole varaa arvostella kenenkään muun toimintaa,ennenkö itse lopettavat terrorinsa.Missä näitä sekopäitä oikein sikiää?Lehmänläjässäkö?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Ilmeisesti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä,p…a on hyvää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Tuohan se juuri on se ikuinen kysymys: kun joku rikkoo lakia, niin oikeuttaako se minut rikollisuuteen. Ps vastaus on kyllä. Pääsääntöisesti keskivertosuomalainen ei oikeuta itselleen rikoksen tekemistä, vaikka muut lakia rikkovatkin. Ps on sen verran isänmaastaan poikkeavaa porukkaa, että heille moinen sopii hyvinkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hoh hoijaa!
#21

Mutta minulle ei sovi,eikä monelle muullekkaan PerusSuomalaiselle,joten ei voi yleistää,että tuo toiminta olisi yleistä PS:sa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

No, uskon kyllä ja tietenkinhän se on juuri niin kuin sanot: ei pitäisi yleistää. Mutta on niinkin, että ps perustuu paljonkin yleistyksille: maahanmuuttajat nyt tietenkin (Halla-ahon geenilöytöä suurempaa yleistystä on vaikea enää keksiä), mutta myös tämä vasta lanseerattu ns.työelämäuudistus perustuu uskontoon ja yleistykseen = työttömät ovat laiskoja tukien kyttääjiä ja saadaan kepillä töihin. Nyt tuottavuuslukujen tultua maailman huonoimpien kastiin huomataan, että kysymys olikin EKn selkävoiton varmistamisesta. Tavallinen hiljaisen enemmistön edustaja ja varsinaisen työn suorittaja piti saada polvilleen. Nyt on myöhäistä rivi p-ässänkään enää katua: pieleen meni ääni Halla-aholle ja Purralle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Kummallekaan en ole ääntäni antanut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Hyvä. Itse en ole äänestänyt edes heidän johtamaansa puoluetta koskaan. Enkä tule äänestämään, jos heidän ajatusmaailmansa ei muutu. Eivätkä uskontojohtajat yleensäkään itseään kehitä, miksi sitten hekään. En myöskään ole äänestänyt vihreitä saati vihernatseja/ vai oliko vihernatzi se oikea muoto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#22

Kommentissa koskien ITSEKRIMINOINTISUOJAA todettiin, että jos ampuu suurpedon HÄTÄVARJELUTILANTEESSA ei ole velvoitettu ilmoittamaan asiasta vaikka niin väitetään. Ilmoittamattajättäminen on siis jokaisen LAKIIN PERUSTUVA OIKEUS, ei rikos. Missä siis puhutaan rikokseen syyllistymisestä? Vihervasemmisto taas haluaa ymmärtää selkosuomen väärin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#24

Sitähän se on jatkuvasti.Kun pääasiana on vain riidanhaastaminen ja vittuilu.Eikä minkäänlaisen järkevän keskustelun aloittaminen.Silloin kun persuviha on noin suuri,kuin tällä yhdellä vakitrollilla on.Niin on aivan turha odottaa mitään järkevää kommentointia.Sinänsä kyllä ihmetyttää tuollainen toiminta.Minä en ole koskaan kertaakaan käynyt yhdelläkään vihervasemmiston sivustolla vittuilemassa.Joitain kertoja olen vieraillut kokoomuksen verkkouutisten sivustolla.Mutta kertaakaan en ole sinne yhtäkään kommenttia kirjoittanut.En sitten tiedä,että siivotaanko sieltä vittuilukommentit pois?Mutta ei niitä siellä kylläkään esiinny.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Luulenpa, että vihervasemmiston sivuilla saamasi palautekommentit ovat olleet sen verran perusteltuja, että öykkäröintisi on jäänyt siihen. Kun ps-uskonto remuaa, tekee tihutyötä ja tahallista vahinkoa, on kansalaisvelvollisuus ps-seurakuntien loukkaantumisesta huolimatta tehdä siitä heille huomioita ja huomautuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#35

Mihinkä unohtui se kuuluisa sisälukutaito?Aivan selvästi kommentissani kerron,etten ole käynyt kertaakaan vihervasemmiston sivustoilla vittuilemassa.Eli se tarkoittaa myös samalla sitä,etten ole vieraillut heidän sivustoillaan kertaakaan.Sen sijaan kerron, etten ole kokoomuksen verkkosivustolle jättänyt ainoatakaan kommenttia.Vaikka olen siellä käynyt heidän juttuja lukemassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Hyväntahtoisesti voisi sanoa, että kaikki ps-uskovat ovat savolaisia:) Mutta asian vakavuuden vuoksi ja tämän rikoksia hyväksyvän (myös laittoman saaliin kätkeminen on rikos) mentaliteetin koskiessa esim. Vornasen kaltaisia tapauksia ja hänen edustamaansa esimerkkiä, jota myös kasvava nuoriso ja sukupolvi on kaikesta päättäen monesti tarkasti seurannut ja oppia ottanut, huumori kokonaisuudesta on kaukana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#29

Kyllä se on niin,että Elo apinat näyttävät esimerkkiä nuorisolle toiminnallaan,ei Vornanen.Ja myös maahanmuuttajataustaiset nuoret, kyllä näyttävät esimerkkiä toisille kuinka toimia.Ryöstelemällä,puukottamalla ym.ja joukossa on myös Somaleita,kuinka ollakkaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Sanotahan niin notta on niitä persuja täällä pohojanmaallakin.Ei ainoostaan savoosa,jotta kylla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

SDP:n kunnanvaltuutettua epäillään törkeistä salametsästysrikoksista. Tn. hänkin, kuten blogisti, julistaa syyttömyyttään. Hänenkin tapauksessaan kuitenkin tuomioistuin tekee päätökset. Ja mielestäni niin on oikein ilman selityksiä. Riippumattomaan tuomioistuinjärjestelmään voimme luottaa olipa kyse salametsästyksestä tai rajalaista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

"Lainaten erästä tubettajaa"
#30

”Sota tulee jos vihernazit=Suomen sisäinen viideskolonna saavat lisää valtaa.Kohta kirjat palavat ja ehkä ihmisetkin.Älä anna vihalle valtaa,älä äänestä fasisteja.”Vai mitenkä se menikään? 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

"Lainaten erästä tubettajaa"
#36

Niin piti olla,että osaksi lainaten,mutta hieman muunnellen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#32

Täytyy vielä kerran selventää,kun se sisälukutaito on sinulla täysin hakusessa.Että en ole kertaakaan vieraillut minkäänlaisella vihervasemmiston keskustelupalsatalla blogi yms,jos heillä sellaisia on.Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta heidän sivustonsa.Sensijaan sinua näyttää kiinnostavan sairaalloisesti nämä ps-blogisivustot.Ja mitä tulee tuohon mainitsemaasi öykkäröintiin,niin harrastat sitä jatkuvast itse näillä ps-blogeilla.Vaikka siitä persuja syytät.Mutta se onkin sinun mielestäsi varmaankin sitä parempaa vihervasemmistolaista öykkäröintiä.Ja täten ilmeisesti sallittua,niinhän se on moni muukin asia tässä yhteiskunnassa sallittua vihervasemmistolle,mutta ei persuille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mutta mottonsahan on
#37

Koskaan ei pidä hylätä tilaisuutta vittuilla jenkeille ja persuille.Eiks je?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Nyt ei kannatakkaan vittuilla jenkeille,kun nynny Joe vihdoin antoi luvan Ukrainalle käyttää pitkänkantaman ohjuksia iskuihin Venäjälle.Siitähän nousi heti äläkkä Venäjällä.Muunmuassa joku Sergei oli sanonut,että jos iskut toteutuu,niin iskemme takaisin yhdysvaltojen ja naton tukikohtiin.Kuulehan Sergei,pidä sinä se turpasi kiinni.Syy kaikkeen löytyy teidän suuruudenhullusta johtajastanne.Jota te lammaslauma,sinä Sergei mukaanlukien palvotte ja uskotte hänen ja hänen hännystelijöidensä valheisiin.Sanon sinulle Sergei,lakatkaa määkimästä ja nouskaa suurin joukoin diktaattorianne vastaan.Kun jalkaudutte muutamalla kymmenellä miljoonalla kansalaisella kaupunkien kaduille.Niin ei diktaattorinne uskalla/pysty teitä kaikkia ammuttamaan.Mutta mikäli haluatte tyytyä kurjuuteen,niin omapa on valintanne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Ei ollutkaan tuon miehen nimi Sergei,joka sanoi,että jos iskut toteutuu.Niin iskemme takaisin yhdysvaltain ja naton tukikohtiin.Nimi oli Aleksanter 71 v,mutta sama pätee myös Aleksanteriin kuin Sergeihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Juu näin. Et kerro kirjoittaneesi muuta kuin ps-uskontoa kannattavaa tekstiä. Sori: en tietenkään ole virheetön ps-yli-ihmisten tapaan. Esim. Purran mustat säkit tai saksikuvat, Halla-ahon geenilöydöt, Vornasen aseellinen järjestyksenpito jne….jne… ovat öykkäröintiä. Täällä blogeissa ja niiden kommenteissa vain harva tuota Suomen yhteiskunnan näkökulmasta vahingollista ja vaarallista tahallista ylimielistä vahingontekoa kritisoi. Pääsääntöisesti niitä kannatetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihernazi uskovaiselle
#41

Narsisti ei näköjään voinut olla taas sönköttämättä jotain sontaa.Mutta reilu vuorokausi siinä meni,kun ketutti niin vietävästi,kun sait vähän silmillesi.Olet sinä parantumaton tapaus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Mutta koskaan ei pidä hylätä tilaisuutta vittuilla jenkeille ja persuille.Sehän se on sinun periaatteesi ja sitä näköjään jatkuvasti noudatat orjallisesti.Ja nuo Halla-ahon geenilöydöt,Purran saksimiset,Vornasen ampumiset,ne on niin loppuunkuluneita fraaseja.Että huh huh ja hyvät Sylvit ja pahat Jormat sentään.Ja laitetaan siihen vielä lehmänläjäkin kylkiäisiksi.Niin vanhoja on nuo juttusi,että se lehmänläjäkin taitaa olla jo vihreessä homeessa.Niinkuin se eräs puoluekin.Vihreä siirtymä on iskenyt jo siihenkin.Aah hah hah hah haaaaaaaaaaaaaaaaaaaa…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sitä saa mitä tilaa.
#43

Eikä ole ihme,että olet joutunut lopettamaan valokuvausblogisi.Kun kerran itse harrastat pelkää vittuilua,niin sitä samaa saat myös vastaasi niiltä toisilta osapuolilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Ja tietenkin yrität taas sönköttää tänne jotain öykköröinti vastausta.Mutta se on ihan turhaa,olet tehnyt itsestäsi täysin pellen näillä blogisivustoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#33

SUOMALAINEN OIKEUSJÄRJESTELMÄ JA TUOMIOISTUIMET OVAT LÄPIMÄDÄT, JOKA MUUTA LUULEE EI OLE OLLUT PAHEMMIN NIIDEN KANSSANTEKEMISISSÄ!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000