Tämä kirjoitus oli liikaa Uuden Suomen moderaattoreille. Kirjoitus poistettiin, kaupan päälle tuli varoitus ja uhkaus kirjoitusoikeuden poistamisesta. Mitä mieltä sinä olet?

Kolonialismi mielletään usein valtiojohtoiseksi valloitus- ja alistusprosessiksi, jossa ulkopuolinen valta saapuu, ottaa haltuun alueita alkuperäisväestöltä ja hyödyntää niitä taloudellisesti. Historiallisesti näin toimivat esimerkiksi eurooppalaiset suurvallat Pohjois-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.

Kolonialismin tavoitteet olivat selkeät. Maa, resurssit, työvoima ja yhteiskuntarakenteen muokkaaminen siirtomaahallitsijan intressien mukaiseksi. Viime vuosikymmeninä Eurooppaan ja Suomeen kohdistuneet suuret muuttoliikkeet muistuttavat monelta osin pehmeää kolonialismia. Vaikka ilmiö ei ole valtiojohtoinen eikä väkivaltainen, sen vaikutukset yhteiskuntaan ovat pitkällä aikavälillä samankaltaisia.

Väestörakenteen muutos, kulttuurinen murros ja alkuperäisväestön aseman heikentyminen. Historialliset yhtymäkohdat ovat ilmeisiä. Aikanaan eurooppalaiset lähtivät siirtomaihin etsimään parempaa elämää. Tänään Suomeen ja muualle Eurooppaan suuntautuvat muuttoliikkeet erityisesti islamilaisista maista ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta nojaavat samoihin motiiveihin.

Kyse ei ole ainoastaan yksilöllisestä turvapaikanhausta tai työperäisestä maahanmuutosta, vaan laajemmasta kansainvaelluksesta, jonka taustalla ovat geopoliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset jännitteet. Vaikka Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla ei ollut tarjolla sosiaaliturvajärjestelmää, heiltä vietiin maat ja elinkeinot pakkokeinoin. Suomessa ja Euroopassa tapahtuu tänä päivänä pehmeämpi muutos.

Lainsäädäntöä, kouluja, työmarkkinoita ja kulttuurisia käytäntöjä muokataan asteittain uuden väestöpohjan mukaiseksi alkuperäisväestön kustannuksella. Yhteiskunnallinen ilmapiiri tekee oman kulttuurin puolustamisesta yhä vaikeampaa. Aivan kuten aikanaan Pohjois-Amerikassa eurooppalaisia, jotka puolustivat intiaanien oikeuksia, pyrittiin vaientamaan ja eristämään, myös nyky-Suomessa oman kulttuuriperinnön puolustajat joutuvat työnsä, toimeentulonsa ja maineensa menettäviksi. Kritiikkiä ei siedetä, vaan se leimataan vihapuheeksi tai syrjinnäksi, jolloin julkinen keskustelu kuihtuu, ennen kuin se ehtii edes alkaa.

Samaan aikaan merkittävä osa kantaväestöstä kokee sisäistettyä syyllisyyttä menneiden sukupolvien teoista ja hyväksyy mukisematta yhteiskunnalliset muutokset, joiden seurauksia ei ole kunnolla analysoitu. Väestönvaihdosta ei saisi puhua, vaikka geneettiset ja kulttuuriset muutokset ovat kiistattomia. Tieteellinen fakta on se, että vaaleahiuksiset ja sinisilmäiset häviävät. Kyse Suomessa ja Euroopassa tapahtuvassa muutoksessa ei ole ainoastaan yksilöiden vaihdosta, vaan kokonaisen kulttuuriperimän rapautumisesta.

Väestönmuutoksesta on nähtävissä konkreettisia esimerkkejä useissa Euroopan kaupungeissa, joissa paikallishallinto, koulut, kieli ja normit ovat muuttuneet nopeasti, ilman, että alkuperäisväestöä on suojattu tai kuultu asianmukaisesti. Kansainvaellukset eivät itsessään ole historiallisesti poikkeuksellisia tai ongelmallisia, jos ne tapahtuvat hallitusti, lainsäädännön puitteissa ja kulttuuriperintöä suojellen. Tähän ei Euroopassa eikä Suomessa ole kuitenkaan toistaiseksi kyetty.

Ilmiön taustalla on ennen kaikkea kysymys vallasta ja väestörakenteiden poliittisesta vaikutuksesta. Useissa puolueissa ollaan tietoisia siitä, että niiden kannattajakunta on nopeasti ikääntymässä ja vähenevä, eikä vaan ainoastaan geneettisistä syistä, vaan siksi, että nämä ihmisryhmät ovat itse päättäneet olla lisääntymättä.

Tähän väestörakenteen muutokseen pyritään reagoimaan ennakoivasti muuttoliikkeitä suosivalla politiikalla, vaikka sen kulttuuriset ja yhteiskunnalliset seuraukset ovat yhä laajalti käsittelemättä. Väestönmuutoksen seuraamuksia tulee tarkastella rehellisesti ja historiallista perspektiiviä hyödyntäen, eikä tunteella, vaan tosiasioihin pohjautuen.