Perussuomalaiset

Toni Seppänen

10000 laitonta maahanmuuttajaa - keitä ja missä he ovat

Poliisin mukaan Suomessa tulee olemaan tämän vuoden aikana n. 10000 laitonta maahanmuuttajaa, siis heitä joiden nimeä eikä olinpaikkaa tiedetä.

On sanomattakin selvää minkälainen uhka tämä on yleiselle turvallisuudelle laaja-alaisesti.

Valtion toiminta on todella edesvastuutonta, meneillään olevalla invaasiolla tulee olemaan todella kauaskantoisia seurauksia jos asioita ei ruveta hoitamaan kovalla ja määrätietoisella otteella.

Käännytyspäätökset ja karkoitus tulee saada toimimaan kuin se kuuluisa junan vessa, valituskierteet on katkaistava.

Homma on saatava liukuhihnamaiseksi muuten olemme suoraan sanottuna kusessa.

Kielteisen käänntyspäätöksen saaneita henkilöitä ei saa päästää vapaalle jalalle koska heistä suuri osa katoaa.

Aiemmin eräässä blogissa suhteutin tätä hulluutta ja suhteettomuuta osaltaan siihen että Suomella ei ollut varaa budjettirahoitteisesti rakentaa uutta lastensairaalaa vakavasti sairaille suomalaislapsille mutta nyt rahaa poltetaan tähän hulluuteen jossa suurin osa tulijoista eivät ole hädänalaisia nähneetkään.

Näillä rahoilla olisi rakennettu pian useampi lastensairaala. Tämä ei mene oikein.

Mitä tulee työväestön työehtojen- ja verojenkiristykseen on monilla motivaatio heikoissa kantimissa kun säästöt on syöty jo ennen kuin ne ovat syntyneetkään tämän invaasion suihin.

Jos säästöt parantaisivat kansallista hyvinvointia olisi monen motivaatio aivan eri tasolla, kuten itsellänikin.

Asetan kovia odotuksia omaan eduskuntaryhmäämme ja toivon vastuullisuutta myös muilta puolueilta.

Kenttä tekee parhaansa, eduskuntaryhmä tehkööt saman. Vain paras riittää nyt.

Yhteiskunnan vakaus ja rauha on hieman kuin luottamus, kun sen kerran menettää on sitä vaikea saada takaisin.

Huolehditaan isänmaastamme, toistaiseksi maailman parhaasta maasta.

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Hilkka Laikko
Tyytyväinen
#1

Nuorissa on meidän tulevaisuus. Sen näkee tästä kirjoituksesta. Muistakaa myös nuoret, että 90-luvun uhrit eivät ole saaneet vieläkään oikeutta, vaikka kaikki tietävät, että he joutuivat käsittämättömän ryöstön uhreiksi, paikkaamaan pankkien holtitonta ulkomaanvelanottoa. Nyt tiedetään jo varmuudella, että suuressa osassa tapauksia valuuttavelka oli pankin – ei sen asiakkaan, joka asetettiin vain maksumiehiksi. Sadattuhannet työpaikat, 65000 yritystä, 14500 itsemurhaa ja 57 000 nuorta syrjäytyneenä ja ikuinen velkavankeus – tämän tuloksena. Edelleen 2015 koko kansa kärsii 90-luvun väärien talouspoliittisten päätösten takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pokko vaan
#2

Moro vaan kaikille!

Tuumaustunnilla Mäntylä kertoi, että tulemme tekemään (vielä ei siis ole mitään tehty) pikaisesti, esittämään, lisäämään, miettimään, pohtimaan ja uudistamaan toimintatapoja ja että asiat esitetään eduskunnalle vajaan viiden kuukauden päästä.

Voiko aikaisemmin tapahtua nykyisen lainsäädäntömme puitteissa mitään, vai onko odotettava toi viisi kuukautta, voidaksemme odottaa jotain tapahtuvan?

Mikä juttu toi Soinin kommentti oli, et tänne otettaisiin vapaaehtoisesti lisää pakolaisia???????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Glunssi
#3

Kyllä on HELVETILLISTÄ TYPERYYTTÄ! Suoranainen kusipäinen saamattomuus vallalla! Putin kun säätää lain se on voimassa SEURAAVANA PÄIVÄNÄ, Täällä vatvotaan kuukausitolkulla kun samaan aikaan rajan yli lappaa TUHANSITTAIN LAITTOMIA MAAHANTULIJOITA. Missä viipyy Irakilaisten palautus! Vai eikö niitä uskalleta palauttaa pommiuhan pelossa? Joka tapauksessa pommit tulevat räjähtelemään Suomessa. Se on vain ajan kysymys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Liemessä ollaan
#6

Asioiden korjaamisen hitaus lakiteitse on tavallisen veronmaksajan hermoja raastavaa, mutta ikävä kyllä pakollista. Muutoinhan korjaus olisi jo tehty. Irakilaisia ei voi palauttaa, niin kauan kuin palautussopimusta ei ole Irakin päässä allekirjoitettu. Aiemmat hallitukset tyrivät asian. Saapa nähdä, minkälainen on pian julkistettava arvio Irakin ja Somalian turvallisuustilanteesta suhteessa turvapaikkojen myöntämiseen (vrt. Ruotsi ja Tanska).

Olen Glunssin kanssa vähintäin yhtä huolissani siitä, että yhtäkkiä rauhan aikana (!) maamme rajojen sisäpuolella liikuskelee yli 10 000 laittomasti oleskelevaa henkilöä, joilla on omat etutavoitteensa mielessään. Samaan aikaan on ehdotettu paperittomille samantasoista terveydenhuoltoa kuin maan kansalaisille. Onneksi ministeri Mäntylä on puuttunut tätän (ei siis Rajamäen kaatama paperittomien terveydenhuoltoa turvaava laki, vaan luonnostelussa oleva toinen laki, joka mahdollistaisi saman oikeuden).

Kyllä tässä pinna venyy!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Göran
#4

Eikö kansa tajua mikä katastrofi maassamme on päällänsä? Miljardeja upotetaan laittomasti maahan tulleisiin joista valtaosa vihaa Länsimaita. Tänne asti raahaudutaan vain ilmaisen ylöspidon tähden. Turvassa ovat olleet jo aikaa sitten kun ovat kotimaistaan lähteneet. Maailmaa kun katsoo voi todeta: Missä islam, siellä ongelma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ex persu
Vihainen
#5

Voisitko säkin välillä ottaa kantaa tähän hallintarekisteriuudistuksen ja että te hallituspuolueena leikkaatte taas työttömiltä 100 päivää ?ansiosidonnaista ei sillä konsti saada yhtään enempää ihmisiä töihin kun ei ole niitä töitä taas rikkaat ei osallistu näihin talkoisiin ostovoima vähenee entisestään. Sä taas vouhkaat täälä pelkkää maahanmuuttoa jos voisit välillä muihinkin asioihin ottaa kantaa vai onko teillä mitään muuta kun maahanmuuttokriittisyys ja eu tuet? Onneksi te olette ensi vaaleissa 7% Prosentin puolue.OIKEISTOLAINEN POPULISTI PUOLUE JOKA EI PIDÄ LUPAUKSIAAN EIKÄ AJA ÄÄNESTÄJIENSÄ ETUA. Usko mua olen tehtaassa töissä jossa on 500 duunaria ja teitä äänesti varmaan 400 duunaria ja nyt kun ollaan puhuttu te ette tule saamaan duunareilta tästä tehtaasta sitten 20 ääntä enempää seuraavissa vaaleissa kaikki lupaukset on petetty! Ja olkoon suomi missä suossa tahansa ja hallituskausi alussa nämä asiat kyllä muistetaan eikä niitä unohdeta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000