Perussuomalaiset

Toni Rintala

Pieni ilmastokirjoitus

Väittävät, kuinka Suomen ilmasto muuttuu peruuttamattomasti ja kuinka sään ääri-ilmiöt Suomessa ovat jo lisääntyneet ja jatkossakin lisääntyvät. Kuitenkin oikeasti ne ovat pääosin vähentyneet.

Meteorologitkin sekoilivat myrskyjen kanssa: Vuonna 2020 tutkijameteorologi Láng esitti, kuinka Suomessa myrskyt lisääntyvät, mutta eivät välttämättä voimistu. Vuonna 2021 meteorologi Kotakorpi esitti päinvastoin, että myrskyt eivät tulevaisuudessa lisäänny, mutta tuulisuus lisääntyy ja myrskyt voivat voimistua. Ilmatieteen laitoksen tutkija Rantanen taas kertoi, kuinka myrskyt ovat vähentyneet ja heikentyneet, sekä kuinka lämpeneminen ei tuo nykyistä rajumpia myrskyjä Pohjolaan, vaan ennemminkin käy päinvastoin.

Ja lisäksi moni ilmastotutkija oli jo esittänyt myrskyjen vähenneen Suomessa. Vuonna 2022 Ilmatieteen laitos kertoi, kuinka ”Havaintojen mukaan Suomessa myrskyt ja voimakkaimmat tuulet eivät ole lisääntyneet.” Myös Foreca tiedotti, kuinka ”Myrskyjen ei ennusteta Suomessa lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä.”

Vähitellen puheet Suomen myrskyjen voimistumisestakin vaimenivat, vaikka vielä 2023 Luke, WWFja Ilmastopaneelin puheenjohtaja emeritusprofessori Ollikainen väittivät myrskyjen Suomessa jatkossakin lisääntyvän ja voimistuvan. Myös koululaisten oppimateriaalissa yhä niin väitetään.

Sitten tulivat sateet. Uutiset ovat nyt pelotelleet, kuinka sateisuus Suomessa on jo lisääntynyt sekä kuinka rankkasateet ja tulvat yleistyvät. Helsingin Uutiset kuvaili, kuinka ”Suomen sademäärässä huima kasvu”. Ja jatkossa ilmastonmuutos kuulemma lisää sademääriä ja tulvia, pelotteli Yle vuonna 2022.

Julistavat, että ilmastonmuutos on jo täällä. Kuitenkaan ainakaan Helsingissä rankkasateet ja tulvat eivät ole lisääntyneet yhtään viimeisen 40 vuoden aikana. Trendi on ennemminkin vähenevä.

Sademäärät ovat tosiaan lisääntyneet viime vuosikymmeninä, jos vertaa poikkeuksellisen kuivaan ajanjaksoon 1970-luvun seudulla. Mutta pitkän ajan sademääriä seuranneiden tutkimusten mukaan Suomessa sateet ovat vasta palautumassa tasolle, joka täällä oli 1900-luvun alussa. Pitkän ajan sademääriä tarkastelemalla selviää, että Suomen sademäärissä trendi on yhä laskeva, sillä vielä ei sada yhtä paljon kuin satoi 100-150 vuotta sitten.

1900-luvun alkupuolella ja 1800-luvun lopulla sään ääri-ilmiöt jylläsivät: Pahimmat kuivuudet, suurimmat päiväsateet, suurimmat kuukausi- ja vuosisademäärät, pahimmat tulvat, kovimmat myrskyt, jne. Ne kaikki koettiin joskus 70-130 vuotta sitten. Näihin ennätyksiin nähden ilmastonmuutos on toistaiseksi vähentänyt sään ääri-ilmiöitä. Eli hyvältä näyttää.

Osallistu keskusteluun!


89 kommenttia
Nimetön
#1

Totta on että sään ääri-ilmiöt ovat nykypäivää Suomessa.Suomen sää on muuttunut äärivasemmistolaiseksemmaksi kuin koskaan ennen.Ja myrsky nousee jopa vesilasissa jos PerusSuomalainen poliitikko/ministeri ottaa kantaa Pariisin Olympialaisten avajaistapahtumiin.Ja pridelippu liehuu tuossa myrskyssä niin,että on katkaista lipputangon.On se Kamala tuo ilmaston muutos?! 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Oikein kirjoitettuna tietenkin äärivasemmistolaisemmaksi,eikä äärivasemmistolaiseksemmaksi.Sorry väärinkirjoitukseni! 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#14

Ne on niitä, lopun ajan merkkejä !?! Maa on omistettu tulelle! Löytyy myös Pietarin kirjasta!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Niin siinä, vaan tulee käymään!! Mitä, sillä kirjoitettu on !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Sota hommat on pahin saastuttaja !

Eu ja Usa on pahinpia sodan lietsojia !
Kun Juutalaiset ja Natsit yhdityneet Ne on saaneet Ryssät ja Muslimit sotimaan.
Saksassa Natsien kotimaassa uutisoitiin eilen että Muslimit alkaa hyppimään silmille .
Kun Juutalaiset ja Natsit on yhdityneet ja ovat samaa porukkaa käytänösä niin Saksassa kuin Ukrainassa ja Israelissa .
Kukaan ei tiedä miten lopettaa Sodat koska Eu maiden Brysselin rollaus on nyt sellaisilla kierroksilla että kaikki politikot kaikissa Eu maissa oikeslta vasemmalle ja kaikki siltä väliltä lietsoo sotaa (ainostaan Unkarissa tuntuu olevan vähän järkeä ja rauhan tahtoa )

Miten Sota hommat saadaan lopetettua että saastuttaminen loppuu,ettei Suomalaisia vähäpäästöisillä autoilla ajvia tarvitse turhaan syyllistää !

Onko keinovalikoimaan otettava ydinpommit vai Kaasuuunit kun järjen käyttö ei ole sallittua vai annataanko tilanteen ajautua 3. Maailmansotaan johon tämä Eu:n Ukrainan Ukrainan valloitus väistämättä johtaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Vaikka Kommunistit ovat pahimpia ilmasto vouhottajia,niin ne on todellisuudessapahimpa saastuttajia koska ne hommaa 3. Maailmansodan.

Venetsuelan vaalit ”voitti” Kommunisti joka on tuhonnut maan talouden täydelliesti jo aiemmin.
-Englanissa vaalit voitti Kommunsitit
-Ranskua ei oikein tiedä mihin niitä luokittelisi

Jos vielä Usa:ssa Kommunistit akka voittaa vaalit niin maailman sotaa ei voi estää enään mikään !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Henry Ford on pahin Syyllinen ilmaston tuhoamiseen !

VITTU KUN SE KESKI SILLOIN JÄÄKAUDELLA PIIKKIPYÖRÄ FORDSON MAJORIN JA T-FORD AUTON

Sen takia jääkausi loppu Perkele !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Vaan onko se Kivisen Retun syytä kun se kivastä autoja rakensi ja pörisi suulla niin paljon hiilitioksiidia tuli niin paljon että Kivikausi loppu !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Veden paisumus olisi kaikkein paras kun tulis voisi kalastaa ympäri vuoden ei tarvitsisi avannosta pilkkiä kädet jäässä talvella. t. kalamies

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ilmastolahkolaisuus on uusi uskonto, jolla ilmupapistomme ihmisiä pelottemalla ja syyllistämällä saa meidät maksamaan lisää kolehteja eli syyllisyysmaksuja ja -veroja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Lisäksi natsisaksa perustaa omaisuuden supervalvontayksikön. Siihen sitä sisällytetään kaikki mahdollinen paska, mitä kommunisteilla tulee mieleen. Kyllä olisi parempi, että Suomi jättää tuon laivan, joka menee varmasti pohjaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Näin on, kyllä amerikkalaisetkin ovat haistaneet, mikä Euroopasta on kehittymässä, natsikommunistiepäsikiö.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Saksa on viherkommunistidemareiden hiekkalaatikko, suomalaisten tulee seurata tarkoin kehitystä. Etenkin kokoomuksen sulautumista EU:n vihernatseihin on ihmeteltävä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Viherkommunisteilla ja natseilla ei ole edes paperiseinää välissä, kansallissosialisteilla on tekijänsä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Se on jo perustettu !

2024 jokainen yrittäjä on huomannut mm. kuinka Pankit sulkevat tilejä haittaavat yritystoimintaa ja rosvoavat rahaa jne…. ( Eu rahanpesu ja Pakote lain pakottamina )
Tavallisia pienyrittäjiäkin kiusataan ja yritetään saada lopettamaan yritystoiminta ja monet yritys toiminnat on lopetattu jo kun tilit on suljettu vaikka yrittä ei ole työllist’änyt yhtään venäjän kieleiseltä muistuttavaa ihmistä tai ei ole maksanut mitää Venäjälle tai muille rikollisille.
Olen kuullut huhuja että Natsi-Saksaan ja Israeliin ja Usa:n ja Jopa Ukrainaan yrittäjät saa lähettää rahaa vapaasti edelleen,se ei johda tilien sulkemiseen.

Myös muilla aloilla on samanlaisia (Eu lakien perusteella tehtyjä Neuvostoliiton tapaisia yrittäjien tuhoamisia mm. Vakuutus yhtiöissä, Kiinteistövälityksissä) vasta uutisoitiin että Autoliikkeisiin myös olisi tulossa tällainen paperi sota joka käytänössä lopettaa autokaupan yrityksille.

Eu on täyttä kommunismia !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Ilmu-uskonto on sairasta. Nyt Amazonin sademetsää tuhotaan kiihtyvällä vauhdilla siksi, että se on hiilinielun sijaan päästölähde, viimeisen kymmenen vuoden aikana päästöt ovat lisääntyneet 20%. No, totta kai näin on, metsää poltetaan, kulotetaan ja viljelyksiä istutetaan, jotta EU:n vihreät saavat papunsa perkele.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Amazonin alueella kaatuu seitsemän puuta sekunnissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

🌲🌳🌲
Utelias
#43

Montako Suomessa niin saa vertailukohtaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

minä
Iloinen
#51

Käsittääkseni Suomessa puiden määrä koko ajan lisääntyy. 100 vuotta sitten puita oli puolet nykyistä vähemmän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Sairasta on todella. Ihmiskunta, lähinnä häiriintynyt vihervasemmisto ei edes tiedä, paljonko maapallon luonto tarvitsee hiilidioksidia kokonaisuudessa, ja juuri ihmisen lisäämä hiili on se tappava osuus, voi helvetti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Luonnon kokonaishiilenkulutus, arviotkin siitä, on piilotettu tiukasti, jotta ihmisen tuottamaa lisähiiltä ei voisi suhteuttaa luonnon hiilenkiertoon. Todellisuudessa ihmisen hiilet ovat täysin mitättömiä, nolla pilkku jotain. Ihmisen tuottamasta hiilestä kuluu jo ihmisen tarvitsemaan ravintoon osapuilleen 2/3 osaa, ja kasvaa väestön määrän kasvaessa. Se mitä ihmiskunta ei tunnu ymmärtävän, kivihiili on ainoa energia muoto, jossa hiilen, vedyn ja muiden välttämättömien ravinteiden lisäksi on myös happea, joten se ei rasita ilmakehän happivarastoja. Näistä saa vihiä mm. palavista hiilikaivoksista, joiden tukahduttaminen on käytännössä mahdotonta. Kivihiilessä on myös rikkiä sopivassa suhteessa, siis melkein, 0-10%, joka on kertynyt kuoreen juurikin ilmakehän kautta ja on poissa kierrosta jopa miljoonia vuosia, jos sitä ei kaiveta kiertoon takaisin, joka olisi siis kokonaisuuden kannalta erittäin suotuisaa maapallon ravinnontuotannon, eläinkannan ja metsien kasvun kannalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Tuhotaanhan meilläkin hiilinieluja kiihtyvällä tahdilla tukkimalla metsää kasvavien metsämaiden ojat, jolloin puut kuolevat pystyyn ja metsämaat muuttuvat hiilinieluista metsää kasvamattomiksi veden vaivaamiksi rääseiköiksi. Tämä ilmastolle vahingollinen mielipuolinen rikos tehdään peitenimellä ”ennalistaminen”. Todellinen ennallistaminen olisi sitä, että kaikki suot pitäisi kuivattaa ja ojittaa puuta kasvaviksi metsiksi takaisin, koska suot ovat olleet aikanaan metsää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Näin se on, maankohoamisen seurauksena keskinen ja eteläinen Suomi edelleen vesistöjen osalta soistuu ja sitten metsittyy, ilmiö jolle ei löydy pysäytysnappulaa. Rämeikköjen kautta suot aikanaan metsittyy joka tapauksessa, jolloin puulle on hyötykäyttöä. Edes linnut viihdy tai pesi rämeiköissä, koska siellä vaanii petoeläimet. Järvien soistuminen tapahtuu samojen ilmiöiden mukaan, mataloituminen, kuten mataloituu maankohoamisen seurauksena jopa Saimaakin. Vedenpinnan keinotekoinen nostaminen johtaa myös yleisesti viljelyalan rajuun vähenemiseen, josta seuraa pienemmän sadot, omavaraisuus kärsii, kuten loppuu ruoka yleisemmin maapallolta vain lyhyen ajan sisällä. Tuo johtaa kaaokseen, josta ei edes vihreät osaa unelmoida, väestön vähentäminen jopa ilman väkivaltaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Juuri näin.Meilläkin päin yksi”mulkku”patosi 2000 luvun alkupuoliskolla latvavesistöistä laskevan laskuojan.Seuraamukset olivat seuraavanlaiset vedenpinta nousi yli puoli metriä ja monelta maanomistajalta tuhoutui puustoa satoja runkoja.Samoin ranta-asukkailta tuhoutui rakennuksia tulvaveden ja vedenpinnan nousun takia.Rannat ovat paenneet kauemmaksi ja soistuneet/lettoutuneet korkean vedenpinnan johdosta.Asian tiimoilta käytiin kipakoita keskusteluita ELY-keskuksen ja patorakentajan kesken.Lopputulos +-0 eivät pistäneet vastuuseen koska ELY-keskuksen herrat olivat ilmeisesti sotkeutuneet itse samaan soppaan?Haitta on edelleen ja pysyy ja ennen karujen/kirkkaiden järvien vesi on tummunut metsästä valuvien valumavesien johdosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

Senverran vielä jatkan,että metsästävaluvat kevään sulamisvedet pääsevät helpommin vesistöihin kun vedenpinta on korkealla.Samoin myös käy syksyllä mikäli on sateinen syksy.Muistan kuinka vielä 1980-1990 luvuilla kyseiset järvet olivat kirkasvetisiä ja runsaskalastoisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#67

Kerrostaloissa loisiville ituhipeille ja muille luonnosta vieraantuneille tiedoksi. Vesien (järvien) säännöstely on parasta vesien suojelua. Jokien tulvavedet ovat valtava fosforipäästö vesistöihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#71

Jos meinaat että olen luonnosta vieraantunut?Niin haukut väärää puuta.Olen asunut maaseudulla jo pitkälti 80:ta kymmentä vuotta.Mutta tuosta olen kanssasi täysin samaa mieltä,että kerrostaloissa asuvat ituhipit/susien ja muiden haittalajien suojelijat.Eivät tiedä luonnonsuojelusta yhtään mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#74

Ja vielä jatkoa…Tuossa edellä kertomassani tapauksessa ei ollut kysymys joestavaan luonnon omasta järjestelmästä.Eli luonto oli joskus jo vuosisatoja/tuhansia vuosia sitten muodostanut itse latvavesien laskuojan.Joka säännösteli itse yläpuolisten järvien vedentasoa,ja ojassa sijaitsee kallioköngäs.Joka päästi aina ylimääräiset vedet ylävesiltä laskuojaan.Homma toimi hienosti aina siihen saakka,kunnes tämä”patoasiantuntija”aiheutti padollaan ojan umpeenkasvamisen.Vesi ei enää virtaa,ei ole ojassa rapuja eikä kaloja,kun ojaa ei enää ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EU:lle on sanottava suorat sanat
#61

Saimaan juoksutussääntö, 1950-1960 määritteli Saimaan vesistön pinnankorkeutta, jossa järvialueen pintaa alennettiin, siten, että viljelyala kasvoi, joka oli tietysti oikein omavaraisuuden varmistamiseksi. Nyt ollaan kumoamassa asiaa, eli järvien pinnankorkeutta ollaan nostamassa, joka johtaa suoraan maan viljelyalan vähenemiseen, ja ruokahuollon omavaraisuuden täystuhoon. Vihreille, kuten EU:lle on sanottava suoraan, että ei käy. Suomalaiset joutuisivat turvautumaan keskisen Euroopan viljan tuontiin, ja sehän on täysin absurdi ajatus, ostaa nyt ulkolaista viljaa, kun omaakin olisi saatavissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#66

Näiden soiden peittämiseen kosteikoiksi, myös jokiuomia olisi täytettävä, joten eiköhän koko entistäminen kannattaisi jättää luonnon hoiviin? Ojituksien tukkimisella tuskin saadaan kosteikkoja, mutta metsät tuhotaan perusteellisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#69

EU:hun vaikuttaminen järjen avulla vaatii teräväjärkistä asiain hoitajaa, ja vihreät huitsin helvettiin asiassa, joista eivät ymmärrä hevonpaskaa. Etenkään kokoomuksesta ei juurikaan löydy yhtään teräväjärkistä, joka kykenisi perustelemaan EU:lle miksi meidän ei kannata tuhota koko maaseutua, yksien hoopojen vihreiden kiiman takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#73

Näinhän se on,joka paikka maaseudulla pitäisi vaan entistää ja maaseutu jättää susien ja muiden suurpetojen rellestämispaikaksi.Kerroin tuolla aikaisemmassa kommentissani tuosta”patoasiantuntijasta”joka tukki latvavesien laskuojan.Kun ojanvartta pitkin kuljettiin porukalla tekemässä katselmusta sen kunnosta.Ja kerroin että tästä virtasi vesi aikanaan niin lujaa että ulpukan lehdet kääntyivät nurinpäin.Ja kaloja oli paljon isoa ahventa ja haukea ja jokirapuja valtavasti.Niin se oli eräälle mukanamme olleelle Ely-keskuksen herralle punainenvaate.Ja hän kielsi puhumasta koko asiasta ja totesi että mitään tälle ojalle ette pysty tekemään sillä vihreillä on niin suuri valta?Ja niin se näytti olevan kun edelleen oja on umpeenkasvaneena.Eli tuossa kohtaa ennallistaminen ei toiminut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ilmastoasioista yleisellä tasolla tiedetään varsin vähän, ja ilmastoaktivistit vielä vähemmän, ja ilmastokiimaiset ei mitään. Paljon on vielä tutkittavaa, kuten merenpohjan hapettomuus ja siihen johtaneet tekijät, jotka eivät välttämättä ole edes ihmisen käsissä. Otetaan esimerkiksi Tyynenmeren syvänteet ja niissä runsas happipitoisuus, joka ei nykytiedoilla olisi edes mahdollista. mutta todellisuus voi olla toinen. Denitrifikaatiobakteerit ja sulfidibakteerit ovat merenpohjan työläisiä, jotka voivat hyödyntää vetyä ja rikkiä ravinnokseen ja siitä vapautuu happea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Näin, nyt pitäisi tutkia, miten tiettyjen tiettyjen bakteerikantojen viljelyllä voitaisiin parantaa vaikka Itämeren happipitoisuutta, jossa happikadon syy voi olla juuri vaikka teollisuuden päästämät ympäristömyrkyt, mutta ei juurikaan rikin happamoittamat pohjavedet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Suurin syy itämeren saastumiseen on laivojen päästöt.Rahtilaivojen/öljytankkereiden jäteöljyjen päästöt suoraan meriveteen öljynvaihdon yhteydessä.Sekä septitankkien tyhjennykset suoraan mereen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Vesistöjä voidaan puhdistaa bioremediaation avulla. Nykyiset jäteöljyt eivät juurikaan sisällä mm. lyijyä eikä monia muitakaan raskasmetalleja, mutta esim. nikkeli on maankuoren yksi yleisistä metalleista, joita liukenee meriin. Laivojen rakentamisessa tulisi huomioida jätevesihygienia paremmin, ja esim. alukset joissa systeemi on varmistamaton, niin ne tarkkailuun ja vastuuseen, etenkin pienillä merialueilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Näin on, Venäjän laivastolle ei pidä antaa mitään erikoisoikeuksia tuhota Itämerialuetta. Laivat tulee takavarikoida toistuvista rikkeistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ilmastokiimaiset kuvittelevat olevansa maapallon viisaimpia, mutta eiköhän maapallo ole viisaampien käsissä. Otetaan nyt vaikka maapallon pienin tunnettu hyönteislaji, kiilupistiäislaji, jolla on kaksikammioinen sydän. Mittaa tuolla pistiäisellä on alle neljäsosa millimetriä. On pakko kysyä kykenisikö viherkommunistit luomaan saman, että kannattaa vaan jättää luonto luojansa vastuulle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmastovalhe on kammottavaa huijausta
#20

Kiinassa korkeimman hiilidioksidin alueella on kylmintä. Vähäpäästäisen aivoillakin asia on täysin luonnon mukaista, joskin pienemmillä viherkiimaisten aivoilla asia on päinvastoin.

On siis täyttä todellisuutta, että hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä lämpötilojen kanssa, mutta mikrobitoiminnan kiihtyessä hiilidioksidipitoisuus kasvaa. Hiilidioksidi ja metaani lisääntyvät siis myös ihmisulosteiden lisääntyessä luonnossa, koska ulosteet ovat mikrobien ravintoa.

Asiantuntija; ilmasto, mannerjäätiköt, geologia ja avaruustutkimus

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Ilmastokiimaiset ovat muutoinkin sekaisin kuin seinäkello. Nyt, kun syksyiset sateet ovat jo alkaneet, kyse ei niinkään ole säiden viilenemisestä, vaan kyse on matalapainetoiminnan kiihtymisestä, joka johtuu matala-korkeapainetoiminnan järkkymisestä, eli pelkästään Grönlannin korkeapaineet aiheuttavat Golfvirran ympäristössä matalapaineita, nyttemmin varsin raskaita, joka nostaa virrasta latenttilämpöä, joka lämmittää pohjoista Eurooppaa ja myös lisää voimakkaasti sateisuutta. Pohjoisen kylmät raskaat laskeutuvat ilmavirtaukset siis nostavat lämpötilaa ja lisää sateisuutta pohjoisen Euroopan alueella, jossa hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä. Sateet ovat aina merkki siitä jostain alustasta muodostuvista latenttilämmöistä, eli höyrystyminen on se prosessi. Pakkasilla sen sijaan säät ovat kuivia ja monille jopa tappavia säitä, eli meidän suomalaisten tulee olla onnellisia, että olemme latenttilämpöjen vaikutuspiirissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Massiivinen matalapainetoiminta on alkanut Atlantilla, ja se on merkki talven tulosta. Meteorologit koettavat herkutella vielä helteillä, jossakin etelässä. Meteorologit löytävät jatkossa helteitä eteläiseltä pallonpuoliskolta, joten helteistä ei päästä eroon. Ilmastokiimalla ei ole rajoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#52

Kyllä, mm. Intiasta meteorologit saavat helteen aikaiseksi vaikka vuoden jokaisena päivänä. Nykyään helteistä aina kärsitään. Ihme juttu, että väki lisääntyy noissa helteisissä maissa, vaikka kärsivät. Se on varmaan sitä kateutta, jos ei ole varaa lentää Intian hiekkarannikoille kärsimään, niin moititaan niin lämpöjä tappaviksi ilmastonmuutoksen aiheuttamiksi kärsimyksiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Ihmiskunnalla olisi hieman opittavaa maapallon vaaroista. Hapen taso on herkkä ja voi alentua varsin nopeasti kriittisen arvion mukaan alle 16% tason, jossa ei tarvita kuin yksi laajempi merenalainen tulivuorenpurkaus, jossa ilmakehään joutuu suuri määrä CO eli häkää, joka nakertaa ilmakehän hapen varsin nopeassa aikataulussa jopa permikauden lopun tasolle. Jo Pohjois-Afrikan alla lymyää neljäkin kuumaa pistettä, eli hotspotteja, jossa kuoren repeämä ja pintaan pääsevät konvektiovirtaukset laittava elämän arvot uuteen järjestykseen, joka on täysin mahdollista, koska kuoren liikkeet ohentavat sitä, etenkin Atlantin puoleisella sivulla konvektiovirtauksia ei estä enää muu kuin meriveden paine. Meidän tulee olla tyytyväisiä ilmastoomme, ja varautua todellisiin uhkiin, koska ilmastolle me emme voi mitään, kuten emme voi mitään auringon voimakkaalle UV-säteilyllekään. Siis, ilmastohihhulismista meidän tulisi siirtyä todellisiin uhkiin tai niiden ratkaisemiseen, kuten juomaveden ongelmiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kerropa, blogisti, kun asiantuntija nähdäksesi olet, golf-virran tulevaisuus: esim. sen käyttäytymisen syyt, loppumisesta tulevat hyvät ja hyödylliset seuraukset ja muu fakta. Samalla varmaan kuvailet tyhjentävästi mitä hyvää napajäätiköiden tai vuoristojen ’iki’lumien sulamisesta on seurannut. Kiitos. Suoraselkäisenä persuna varmaankin vastaat isänmaallisesti huutosi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Suoraselkäisenä Persuna Jorelle ei vastata mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Rintala tietojenkäsittelytieteen maisteri
Utelias
#9

Kuka tietää golf-virran tulevaisuutta, kun eivät myrskyjä tai sateitakaan osaa ennustaa oikein. Itse en ennustele, vaan kerron havainnoista.
Jäätiköt välillä sulaa ja välillä kasvaa. Nyt ne jäätiköt kai on keskimääräistä suuremmat, jos katsoo viimeistä 8000 vuotta. Nyt sulavien jäätiköiden alta löytyy 1000-3000 vuotta vanhaa metsän jäänteitä, teitä ja ihmisasumusta.
Ainakin jäätiköiden sulamisesta seuraa se, että löydämme mielenkiintoisia asioita, jotka ovat jään alle jääneet pienen jääkauden aikana. Pienen jääkauden aikana syntyneitä jäätiköitä on yhä monia jäljellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Noin 10 000 vuoden kuluttua pohjoisen pallonpuoliskon talvet ovat pidempiä, kun tällä hetkellä kesät ovat pidempiä. Tuo johtuu perihelikiertymästä, joka on syklinen ilmiö ja jossa jakson pituus on noin 21 tuhatta vuotta. Talvien pituuden kasvu johtaa myös säteilykulman muutoksiin, jossa luminen tai jäinen pinta heijastaa saapuvan säteilyn avaruuteen, eli akselin asennonmuutoksen ja pinnan albedon aiheuttama ilmaston kylmeneminen. Tällä hetkellä ollaan osapuilleen lämpöhuipussa, jossa talvet ovat siis lyhyitä, eikä ylivuotista lumipeitettä pohjolassa muodostu. Edellisestä lämpöhuipusta on aikaa noin 130 tuhatta vuotta, ja nyt ollaan siitä noin 3-4 C astetta alemmissa lämmöissä. Ilmastossa ei ole mitään uutta, ei etenkään hiilidioksidin aiheuttamaa lämpenemistä, joskin asfalttia on levitetty satoja tuhansia neliökilometrejä, verrattuna esiteollisuuden aikaan, kuten metsää on kaadettu sekä asutuksen että viljelyksien tieltä laskematon määrä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Nyt vaan laitat tämän yleiseen tietoon ja maailmanlaajuisiin tiedejulkaisuihin Muuttuupa suunta totaalisti taas 180 astetta maapallolla ja Kiinakin saa vapaasti poltella mikä vain suinkin vähän palaa. Kiitos sinulle. Olet varsinainen maapallon vapahtaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Tästä minä olen aina varoittanut, ilmastokiimaiset eivät ymmärrä yhtään mitään, eivät lue tiedejulkaisuja, eivät edes ymmärrä mikä on perihelikiertymä, eivät ymmärrä mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Ilmastokiiman voi jakaa esikiimaan; kevät, kiimaan; kesä ja jälkikiimaan; syksy, ja kiimattomaan aikaan, joka on talven kovat pakkaset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Näin on, kesän kahdenkymmenen asteen päivälämpötila Suomessa on täysin normaali, mutta ilmastokiimaiset hehkuttavat sitäkin jopa kuumaksi, tuo menee siihen kesän ilmastokiiman puolelle. Mittauspisteiden määrä tai tiheys ratkaisee sen, paljonko maassa löytyy kesän aikana hellepäiviä, ja missä se sattuu esiintymään. Yleensä helteet löytyvät lentoasemien seuduilta, jossa laajat asfalttikentät kerryttävät lämmintä, kun metsäisiltä alueilta löytyy ihan normi kesälämpöjä, myös aukioilta. Taajamalämmöt ovat uusnormaali asfalttiyhteysteineen. Totta kai Siperian korkeapaineet antavat sävyä keleihin, joskin vasta ilmastokiimakauden aikana sitä hyödyntää kaikki ilmastokiimaiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Juurikki näin, esiteolliseen aikaan ei juurikaan ollut lentoasemia, eikä nykyisiä mittausasemia, ja vaikka jokunen vanha aseman sijainti olisikin, niin sitä ympäröi tiivis taajama-asutus, joka tukee ilmastokiiman sanomaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

Ilmastokiimaiset hehkuttavat kesän lämpötilaamme ”kuumaksi” ja lähtevät sen jälkeen Etelän lämpöön, tilaamalleen lentopäästöjä tuottavalle lomalentomatkalle. ”Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä sanon.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#65

Pakkasten jälkeen kolopesijät hakeutuvat kohden lämmintä ja kosteaa, kiima se on, joka ajaa tikan pesälle. Mikäs on sen mukavampaa, kuin lasillinen palmun varjossa, kun on tehnyt lumitöitä koko talven. Suomalaiset jaksavat maksaa verojakin jopa hymyssä suin, kun välillä saa aurinkoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#70

Niin ja sitä kiimasta kosteaa koloa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Persuja älyvapaampaa porukkaa ei maapalolla varmasti ole muualla. Häpeä vaan, että väitätte itseänne suomalaisiksi. Blogistikin pullistelee maailman einsteinina ja kuvasta päätellen nauraa päälle. Iso hyi perussuomalaiselle lieroudelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Tiede ei ole älyvapaata, päin vastoin se on älykkyyden ja uteliaisuuden ilmentymä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Tiede voi sitä ollakin, mutta ei ps-uskonto missään tapauksessa. Tiedätte aivan varmasti sen itsekin tarkoituksellisen ja suunnitelmallisen lierosti ja kierosti em. sanaa käyttäessänne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Mitä muuta unesi kertoi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#64

Ps-uskonnon kuuluisimpia tieteellisiä tähänastisia saavutuksia on muualla maailmassa täysin tuntemattomaksi jääneen ryöstelygeenin löytäminen. Geenitieteen saralla saavutus kuitenkin jostain kumman syystä vielä odottaa ps-uskovaisten näkökulmasta hämmennystä herättäen Nobeliaan. Nyt tietysti ilmaston lämpenemisen paljastuminen maapallolle siunaukseksi ja hyödyksi on uusinta uutta ja merkittävää tieteellistä mullistusta. Onhan esim. metsätuholaisten lisääntyminen osoitus lajirikkauden ei suinkaan supistumisesta vaan monimuotoisuuden ilahduttavasta kasvusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Saksa on paska maa !
#58

Ostahan Joore sinäkin suurimpaan vitutukseesi Saksalaisten vitus tehtyä olutta.Sitä on nyt saatavilla ruokakaupoista,oliko peräti 7.7%:ta?Emäntä toi mulle taannoin kolme putelia kauppareissullaan kyseistä litkua.Maku oli kyllä semmoinen,että on varmaankin tehty siinä paikassa mitä putelin kyljessä lukee.Lienee Sakemannit vielä vittuuntuneita siitä,kun niiden isät ja isoisät ajettiin aikanaan lapin kautta pois Norjan puolelle?Ja nyt sitten ovat alkaneet valmistaa olutta v:lä alkavassa paikassa.Taitaa olla valmistettu Hamburin Kaiserstrassella paikallisissa pienpanimoissa,punaistenlyhtyjen alueella? ; )

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#68

Emäntä toi?? Onpa hyvä emäntä sulla!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#72

Kylla kylla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Ja oikein iso pthyi Joorelle.Menehän siitä lieroinesi mato-ongelle vaikka Tuusulanjärvelle. 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Näin, ja kun laittaisi syötiksi oman lieronsa, niin ei ainakaan lisääntyisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Ei kait se enää vanha ukko lisäänny?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Etelämannerta kiertävä Länsituultenvirta on muuttanut suuntaansa kohden koillista. Tuo johtunee Etelämannerta ympäröivän merijäätikön kasvu kohden pohjoiset eteläisellä Atlantilla. Tällä hetkellä se on ohittanut jo Etelä-Amerikan eteläisen kärjen 0,14 asteella leveysasteilla, eli merijäätikkö kasvaa kasvamistaan. Koillisella merijäälle sen sijaan kävi huonosti, joka johtui merenpohjan rajusta maanjäristyksestä, jossa maanjäristykset ovatkin ainoa rajoitin merijään kasvulle kylmillä merialueilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Merijää on kasvanut vajaassa viikossa 0,25 astetta, eli kokonaiskasvu kahden viikon aikana noin 0,39 astetta eteläisen Atlantin alueella kohden pohjoista. Koillinen merijäätikkö meni rikki voimakkaan merenalaisen maanjäristyksen ansiosta. Kuitenkin, on havaittavissa kehitys, jossa länsituultenvirran suunta olisi poikkeamassa kohden koillista Atlantin puoleisella sivulla, joka tarkoittaa koko merivirtajärjestelmän suurta muutosta, jonka seurauksia voi toistaiseksi vasta arvailla. Etelämantereen äärimmäiset korkeat ilmanpaineet (korkein luku tänään kello yhdeksän 1096 hPa)muodostavat miljoonia nelikilometrejä laajan matalapainealueen mantereen ympärille, josta seuraa mannerjäätikön rajua kasvua, eli pelkoa Etelämantereen jäätiköiden supistumisesta ei ole, vaikka sillä koetetaan pelotella keinotekoisen ilmastonmuutoshysterian merkeissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Etelämannerta ympäröivä merijää tuntuu kasvavan jatkuvasti, reuna on Atlantin puolella jo 55.25S, 25.25W tienoilla, eli kasvua on parin viikon takaisesta noin 0,63 astetta. Ilmanpaine ennätykset paukkuvat myös jatkuvalla syötöllä, eli tänään kello 11.00 sijainnissa 80.50 S, 67.02 E 1101 hPa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Etelämannerta ympäröivä merijäätikkö jatkaa kasvuaan kiihtyvällä vauhdilla, eilisestä kasvua on noin 0,25 astetta kohden pohjoista Atlantin puoleisella sivulla, saavuttaen keskisellä osalla leveyden 55.00 S. Pakkaset merijäätiköllä ovat yli miinus 30 C astetta. Eteläisen Atlantin hyytyminen tietää sekä Afrikan että Etelä-Amerikan ilmastojen voimakasta viilenemistä. Syy moiseen on maapallon prekessioliike, jossa akselin kallistuma kääntää myös pohjoisen pallonpuoliskon Euroopan puoleista sivua kohden etelää. Suomi, kuten myös Grönlanti on mukana totta kai prekessioliikkeen tuomissa iloissa, eli kääntöpiste kohden jääkautta alkaa noin vuonna 2072, eli käväistään näennäisesti luokkaa aurinkorannikon ilmastossa, ja siitä sitten kohden Huippuvuorten ilmastoja noin 19 tuhannen vuoden kuluttua, jolloin samaan aikaan Sahara nauttii nykyisestä keskieurooppalaisesta ilmastosta ja kasvillisuudesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

Yleisesti ottaen eteläisen jääkauden olemassa olo on vaikea ymmärtää, mutta ymmärrys paranee, kun miettii mereisen eteläisen pallonpuoliskon albedoa, joka on noin 10%. Nyt näyttää vahvasti siltä, että Etelämantereen jääkausi laajenee Etelä-Amerikan ja Etelä-Afrikan riesaksi, alkaen Etelä-Atlantin merialueella, joka muuttaa alueen albedon liki jään tasolla, ja ilmasto kylmenee rajusti, samaan aikaan, kun pohjoismaat Euroopan puolella ajautuu yhä etelämmäksi nykyisellä karttapohjalla akselin asennon muutoksen myötä. Vastaavasti Aasian maille koittaa kylmät ajat. Kaikki muutokset ovat seurausta akselin asennon ja säteilykulman muutoksien vuoksi, jossa akselinasennonkallistuma on pienenemään päin. Etelämantereen jääkausi siis jatkuu ja laajenee, mutta on täysin luonnollinen vastine pohjoisen pallonpuoliskon jääkaudelle, josta tehostaa maapallon prekessioliike. Tuossa karttanapa kiertää ympyrää säteellä 23,5 astetta, eli yhteensä luokkaa 47 asteen rengasta noin 26 tuhannen vuoden sykleissä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#63

Eteläisen Atlantin merijäätikkö kasvaa edelleen kohden pohjoista, merijään reunan ollessa tällä hetkellä jo leveysasteella 54.75 S pituusakselilla 31.03 W. Ilmasto kylmenee eteläisellä pallopuoliskolla reippaasti albedon kasvun seurauksena. Merenpohjan maanjäristystoiminta näyttää pysähtyneen, joka on yleensä rikkonut merijäät, jossa syyt lienevät maapallon ytimen pysähtyneisyyteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

sosialisti eli monikulttuuri-ihminen on aina huolissaan ja oikeassa. Jos ilmastonmuutos ei meillä poltakaan nahkaa, niin Kuala Lumpurissa kuitenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ilmaston, luonnon ja ympäristön suurin uhka on kehitysmaissa tapahtuva väestöräjähdys lue kaupungistuminen lue betoni/asfaltti-infran rakentaminen. Jos ihminen on syyllinen ilmastonlämpenemiseen, niin loogisesti väestöräjähdyksen pysäyttäminen kehitysmaissa olisi ilmastoteko. Lämmönmittauspisteet ovat jääneet lämpoä hehkuvien kaupunkien vaikutuspiiriin. El Nino lämmitti ilmastoa. Tuleva La Nino viilentää sitä ja lisää mm. Yhdysvalloissa hurrigaaneja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000