Ei voi kieltää sitä tosiasiaa, että kunta- ja aluevaalit ovat menneet puolueen kannalta huolestuttavan surkeasti. Myös viimeisin kannatusmittaus on melko karu. Syitä on monia, ulkoisia ja sisäisiä. Pienimpänä näistä ei ole hallitusvastuu tilanteessa, jossa jo pitkään yli varojensa elänyttä Suomea laitetaan kuntoon. Hyvä kysymys tietenkin on, pitikö nimenomaan ottaa juuri tässä tilanteessa valtiovarainministerin salkku vai olisiko kannattanut tehdä, kuten puolue toimi edellisen puoliväliin jääneen hallituskeikan aikana. Silloinen puheenjohtaja liiteli pitkin maailmaa business-luokassa vaikka välillä pitikin palata kotimaahan viljelemään nokkelia one-linereita. No, jälkiviisas on tietenkin aina niin helppoa olla, joten en jatka tästä.

Kun vaalit hävitään ja kannatus on alhaalla, tulee kesäkuun puoluekokous useille selvästikin jonkinlaisena puhdistumisrituaalina. Kokoukseen ladataan odotuksia ja siellä monet haluavat ratkaista nyt lujaa osuneen kannatuslaskun johtoa vaihtamalla. Halukkaitakin eri tehtäviin on ilmoittautunut. Lahden viikonlopun jälkeen siis kaikki on taas hyvin. Vai onko?

Maailma ympärillä ja syyt vaalimenestykseen eivät kuitenkaan ole muuttuneet tuon Lahden viikonlopun jälkeen. Media jatkaa persuvihaansa kuten ennenkin ja punavihreä oppositio inttää milloin velkaantumisesta, milloin rahansiirrosta köyhiltä rikkaille. On lapsellista luulla, että mahdollisimman paljon johtoa vaihtamalla kannatus palautuisi kuin taikaiskusta ennalleen. Niin ei käy. Vielä lapsellisempaa on uskoa, että voidaan palata johonkin vanhaan toimintakonseptiin. Ajat muuttuvat ja mukana on kuljettava, mieluummin etulinjassa. Puolueen johtamisen toimintaympäristö on nyt erilainen ja se on syytä ymmärtää. Vastuu Suomen talouden tervehdyttämisestä maan hallituksessa ei muutu Lahden kokouksen jälkeenkään. Villit ajatukset hallituksesta lähtemisestä kesken kauden voi myös haudata. Se ei ole Suomen eikä suomalaisten äänestäjien etu. Loppujen lopuksi puolueellekaan se ei olisi mitään muuta kuin luovuttajamitalin arvoinen saavutus. Siitä puhuttaisiin pitkään ja kovalla äänellä. Paljon hyvää hallituksessa on kuitenkin saatu aikaan ja työn pitää jatkua.  

Vihreillä oli aikanaan ongelmana se, että he keskittyivät liikaa pelkästään ydinkannattajiinsa. Muut – ne liikkuvat äänestäjät – oli jätetty sujuvasti ulkopuolelle. Perussuomalaisilla on tällä hetkellä hieman samanlainen ongelma, vaikkakin eri syistä. Nyt on hallitusvastuun kautta jouduttu arvatenkin kauemmaksi siitä perussuomalaisten liikkuvasta äänestäjäkunnasta, joka osittain kärsii tehdyistä leikkauksista ja kiristyksistä. En väitä, että tehty politiikka hallituksessa olisi väärin, päinvastoin. Toteanpa vain, että tuo Perussuomalaisia äänestänyt liikkuva kannattajakunta ottaa nyt osumaa. Samaan aikaa media, siinä missä vasemmisto-oppositiokin, osaa varsin hyvin liioitella säästöjen merkitystä arkielämän kannalta. Tähän ei ole tarpeeksi vastattu oikeanlaisella viestinnällä.

Puolue elää kehitysvaihetta, josta ei ole paluuta vanhaan. Nyt on pidettävä pää kylmänä ja mentävä eteenpäin. Kannattajien mukana pysymiseen toki on keskityttävä voimakkaammin. Politiikka on usein tosiasiat ohittavaa mielikuvapeliä ja sitä on opittava tekemään nyt taas paremmin. Tarvitaan myös näköjään enemmän tiedottamista, faktoja, tapaamisia ja – myötätuntoa. Tarvitaan myös paikallisille toimijoille selkeä tiekartta kohti huhtikuun 2027 vaaleja. Uutta puheenjohtajaa sen sijaan ei tarvita. Nykyinen on täysin pätevä ja sopiva. Tässä tilanteessa tarvitaan määrätietoista otetta puolueesta sekä analyyttistä asennetta asioihin. Näppärällä retoriikalla ja jutustelulla ei pärjätä.