“Jos mitään ei tehdä, on edessä umpikuja”, toteaa puoluesihteerikisaan ilmoittautunut Arto Luukkanen. Jos ei nyt aivan umpikuja, niin ainakin pitkään jatkuva taival kymmenen prosentin puolueena on edessä. Lähtölaukaus puoluesihteerikilpailussa on alkanut. Liioittelu sallittakoon kisaan lähteneeltä.

Viitaten hänen aikaisempaan vaaliyön avautumiseensa ja kampanjansa avaukseen pitää todeta, että tuolloin esitettyjen kolmen pointin takaa ei vaalitappio eikä siitä nousemisen eväät löydy. Paikallisyhdistysten syyksi vaaliromahdusta on turha kaataa. Syyt vaikeuteen saada ehdokkaita ovat samoja kuin miksi varmat läpimenijät joutuivat tyytymään reilusti pienempiin henkilökohtaisiin äänimääriin. Myös väitetty puolueen sisäinen kampanjointi – tämä viitannee puoluesihteerivaaliin – oli lähinnä pienen sisäpiirin tohinaa. Äänestäjät eivät koko asiasta olleet tietoisia eivätkä kiinnostuneita. Aina tappiota selitettäessä taitaa myös olla tapana todeta, että johdossa on vikaa. Tässä yhteydessä mainittiin kentästä irtautuneiden nettitähtien säteilevän tenhoavat esiintymiset.

Ei tämä näin yksinkertaista kuitenkaan ole. Kunpa olisikin.

Toteamus, että pitää tehdä johtopäätökset, on täysin totta. Sitä ennen on kuitenkin syytä aivan rauhassa ilman tunteenpaloa ja nyt alkaneen sisäisen vaalityön motiivit unohtaen tehdä analyysi siitä, miksi meni pieleen. Muuten voi tulla tehtyä liian hätäisiä johtopäätöksiä toimenpiteistä. Varmasti on hyvä tässä yhteydessä miettiä, onko puolue karannut kauaksi juuristaan. Näinkin ehkä jossain määrin on hallitusvastuun vuoksi. Hyvä tapa kuitenkin on erotella syyt ulkoisiin ja sisäisiin. Edellisiin olisi pitänyt sopeutua ja lieventää niitä, jälkimmäiset olisi tullut yksinkertaisesti hoitaa paremmin.

Vanhojen hyvien aikojen haikailu on inhimillistä silloin, kun on alkanut mennä huonosti. Entiset keinot toimivat kuitenkin siinä entisessä ajassa. Niihin palaaminen ei välttämättä tuo tulosta nykyisessä tilanteessa, jossa todella painava merkitys on hallitusvastuulla. Myös maailma on muuttunut ympärillä. Liiketoiminnassa usein käytetty ”back to basics” ei todellakaan tarkoita vanhojen työkalujen esiin kaivamista. Se tarkoittaa keskittymistä siihen ydintoimintaan, mitä oikeasti osataan. Nyt tarvitaan tuon ydintoiminnan ajan tasalle saattamiseen aivan uusia avauksia ja uusia ideoita. Puolueen äänestäjät on saatava takaisin siitäkin huolimatta, että hallituksessa pitää olla loppuun saakka. Jos se paljon kaivattu paperinen lehti halutaan takaisin, niin siihen on kai syytä löytyä rahaa. Ei pidä kuitenkaan olla siinä uskossa, että sen avulla saadaan 10 prosenttiyksikköä lisää kannatusta. Uutta ajatusta pitää löytyä.

Tarvitaan strategia seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Se ei kuitenkaan voi pohjautua paluuseen vanhaan. Sitä nimittäin kutsutaan taantumiseksi. Strategian löytymisen jälkeen on tehtävä tehokas operatiivinen toimintakartta. Päivämäärä 18.04.2027 kannattaa laittaa jo nyt tuolle kartalle ja alkaa siitä rakentamaan toimintaa taaksepäin, pala palalta. Paikallistoimijat eivät tarvitse näppärää retoriikkaa ja puheita vaan järkevän tiekartan kohti eduskuntavaaleja. Kun se on uskottava ja selkeä, on toimintaa kentällä helpompaa tehdä motivoituneena ja tuloksellisesti.

On harmillista, että nyt tuleva puoluekokous häiritsee puolueen kannalta tällä hetkellä tärkeintä projektia, joka on eduskuntavaalit 2027. Vasemmisto-oppositio odottelee siinä missä punavihreä mediakin innolla, alkaako syyttely ja johdon vaihtoviikot. Nyt mitataan, kuinka eheä puolue on. Ollaan tienhaarassa, taas kerran. Mikäli puoluekokouksessa tunne kävelee järjen yli, on Luukkasen maalailema umpikuja askeleen lähempänä. Kello käy…

Lopuksi – Kokoomuksen miinanpolkijana ei voida jatkaa. Siihen pitää tulla muutos. Nyt.