Perussuomalaiset

Tero Jousmäki

Kännykkäkielto

Kännykkäkielto kouluihin olisi loistava juttu. Nykyään osa vanhemmista työntää jo vaunuikäisille kännykän naaman eteen, jos sillä saa lapsen hiljaiseksi. 

 

Samaan aikaan, kun tämä digilaitteiden näpelöinti on lisääntynyt, on lisääntynyt myös lasten masennus, mielialaongelmat, liikalihavuus, liikuntaongelmat ja puutteet sosiaalissa taidoissa. Tunnetaito-ongelmat ja ADHD-tapaukset ovat myös lisääntyneet.

 

Moni on suoraan sanottuna heittänyt lapsuutensa tai/ja nuoruutensa roskiin, kun vuodet on kulutettu sisällä, ainoana kaverina joku laite. Sosiaalinen verkosto ei kasva ja näin saadaan myös hyvä aihio syrjäytymiselle, kun kavereita ei ole, eikä niitä osaa edes kaivata.

 

Lasten ja nuorten fyysinen kunto rypee jossain pohjamudissa, eikä kerrostalojen pihoilla näy enää ketään. Moni ei osaa enää mennä edes kyykkyyn ilman että kaatuu. 

 

Kehitys on tämän suhteen surullista. Vastuu tämän korjaamiseen on vanhemmilla. Ei pieni lapsi tarvitse puhelimia. Eikä vanhemmankaan lapsen tarvitse koko ajan räplätä jotain peliä tai vempelettä. Laittakaa ne mini-ihmiset ulos leikkimään. Olkaa vanhempia ja läsnä. Se on lyhyt aika, kun lapset ovat lapsia.

 

Käykää ulkona, retkillä, leikkipuistoissa, ihan missä vain. Mitä vähemmän ruutuaikaa, sitä parempi!

 

Onneksi sain elää oman lapsuuden ennen kännyköitä.

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Yks perussuomalaine
#1

Juuri näin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toine perussuomalaine
#4

Juuri näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

On myös tärkeää saada muslimityttöjen huivikielto Suomeen.
Pakkohuivutus on jo kielletty useassa eu-maassa.
Työnantaja voi myös kieltää muslimihuivit työpaikoilla. Koska Lidl, Kesko ja HOK-Elanto kieltää asiakaspalvelussa olevien huivit?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Ihme kun niitä huiveja ei ole jo kys. mainoksissa, vai onko? Kanava vaihtuu, kun tulee mainoksia.. Täytyy mainita on kokemuksia huivipäiden asiakaspalvelusta tiskillä ja ei voi kehua ollenkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Näin juuri

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

EU-oikeus: Työnantaja saa kieltää islamilaiset päähuivit

EU:n tuomioistuimen päätöksellä voi olla suuri merkitys uskonnollisuuden näkyvään ilmaisuun Euroopassa.

https://yle.fi/a/3-9509355

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Nyt ei kannattaisi keskittyä Lillukan varsiin kun tätä maata tohotaan oikein urakalla !

Persujen kannattaisi keskittyä nyt Suomen velkaantumisen katkaisuun ja kaikkeen lisävelan oton vastustamiseen jota Kokoomus poliitikot tekee 3. Maailmansodan ja omien Miljoona virkojen eteen !
Kaikki nämä hulluudet pitäisi estää mistä on viime päivinä puhuttu !

Niille ei riitä Virkkuisen virka pelkästään vaan ne haluaa lisää !
Jokainen Virka maksaa Kymmeniä Miljardeja lisää velkaa
Ja Kymmeniätuhansia työpaikkoja !

Konkurssi ja Sotahan tästä tulee Persujen pitäisi se tajuta !
Persujen pitäisi tajuta myös se että yhdelläkään Persu Poliitikolla ei ole mitään toivoakaan Brysselin viroista.
Soinikin myis persettä sen eteen mutta eipä saanut virkaa ! ja Se on aivan oikein !

Persujen pitäisi sanoa nyt heti että Ei senttiäkään enään Ukrainaan..
Eikä mihinkään muualle ulkomaille turhuuksiin.
Älkää Persut tuhotko tätä maata ! Muistakaa vaalilupaukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Lupaukset unohtuu, kun valtaan pääsee, toisin kuin eräs Hra Trump.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

-70 luvulla jos ois kouluun kännykän vienyt niin ois tullut tukkapöllyä ja karttakeppiä ja jälkistuntoa niin ettei olisi toista kertaa tehnyt mieli viedä.
Eikä silloin ollut kännyköitä, La puhelimia vaan.
Ei kukaan uskaltanut kokeilla edes sellaisen kouluun vientiä.

Sitä saa mitä tilaa ,nyt kun viennistä ei ole kunnon rangaistuksia niin viehän ne mitä haluaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Koivunniemen herra takasin, pakarat paljaiksi ja vitsa vinkumaan oikein koko muun luokan katsellessa. Eiköhän sen jälkeen olisi järjestystä!
Ennen oli näin ja tuliko sukupolvista häiriintyneitä, ei, mutta vapaan kasvatuksen sukupolvet kärsivät kaikista ongelmista.
Mikä on syy, mikä seuraus?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

HARHA JOHTAMISESTA!
Vihainen
#3

Miksi ja miten suomalainen poliittinen johtaminen on saatu jopa eurooppalaisessa mittakaavassa hitaaksi sekä toimimattomaksi?
Kännyköistä kouluissa on puhuttu, puhuttu ja puhuttu. Olen samaa mieltä, kännykät kiinni kouluaikoina.
Meillä on kyseistä tahtotilaa edistävä hallitus, ehtiikö hallitus saamaan kännykät pois kouluista oman kautensa aikana.
JOHTAKAA, PÄÄTTÄKÄÄ, SÄÄTÄKÄÄ LAKEJA! SIKSI OLETTE SIELLÄ!
Vai kukahan tätä maata oikeasti johtaakaan…?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Onko koko hallitus kännykkäkieltoa puoltamassa? RKP? Mitä sai Anna-Maja Henriksson aikaan? Entäs Li Andersson?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Törkeetä, tälläistä käytöstä sääntösuomessa. Maanpettureiksi voisi syyttää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Eivät mitään.Paitsi ”Lillukka”sai kirjasen jakoon kouluihin,jossa väitettiin että mieskin voi synnyttää.Ja”paja-maja ”rasismisyytökset persuja vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Nämä kaksi edellämainittua eivät ole saaneet muuta aikaan kuin sekaannusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000