EU voisi olla myönteinen projekti, ellei se olisi kansallisuusvastainen. Myönteistä on ainakin kauppayhteistyö ja tullivapaus. Maailmanparannushaihattelu- ja liittovaltiohankkeista puuttuu myönteisyys, koska ne ovat sekä itsenäisten jäsenmaiden että niiden kansojen vastaisia hankkeita.

Myönteiset, rationaaliset ja kustannustehokkaat hankkeet ovat tervetulleita, mutta tarkkana saa olla, ettei tehdä turhia projekteja, älyttömiä direktiivejä, kansallisten lakien ylikävelyä, jo olemassa olevien kansallisten ratkaisujen huonontamista, tehotonta rajaturvallisuusvirastoa, kallista meriturvallisuusvirastoa, ja monia muita suuria EU-virastoja valtavine kuluineen, ylivaltatavoitteineen ja kansallista toimeenpanoa hidastavine tai jopa estävine piirteineen!

Päätöksenteon ja päätösten pitää olla ihmisiä lähellä, sillä vain paikalliset ihmiset tietävät ja ymmärtävät paikalliset vaatimukset, ja kulttuurikin on parhaimmillaan tietenkin aina paikallista ja siten omaleimaista.

EU-”kulttuuri” sensijaan on kafkamaisen absurdia, koska samat säännöt eivät sovi kaikille, kun jo maantieteellisesti erot ovat suuria. Kansat eivät myöskään ole kaikista asioista samaa mieltä muutenkaan, eivätkä halua sulautua maailmankansoihin, eikä yksityisiä ihmisiä tietenkään saisi pakottaa esimerkiksi tiettyyn uskontoon – olipa se sitten vaikka rakkauden tai raiskauksen uskonto.