Perussuomalaiset

Tapio Äyräväinen

Suomi on säästötalkoissa edelläkävijä Euroopassa

Maapallolla on vajaa pari sataa itsenäistä valtiota. Näistä noin kolmekymmentä on sellaista, jotka ovat laskeneet päästöjään.

Euroopassa pahimpia saastuttajia ovat Saksa, Espanja, Ranska, Italia ja Puola. Tanskassa 48% sähköstä tuotetaan kivihiilellä. Nämä maat eivät tällä haavaa ole aikeissa muuttaa tapojaan, koska luopuminen romahduttaisi teollisuuden kilpailukyvyn.

Fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuvat CO2-päästöt ovat noin 32 gigatonnia, joista Suomen osuus on 0,14% eli noin promillen verran – hyttysen paska Euroopassa.

Suomi on sitoutunut kansainvälisillä ilmastosopimuksilla vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään, mikä tarkoittaa fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä. Vuoden 2013 kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa linjattiin, että kivihiilen käyttöä vähennetään merkittävästi siirtymällä voimalaitoksissa biomassan käyttöön. Näin ei ole tapahtunut vaan esimerkiksi Hanasaaren voimalaitoksen hiilenkäyttöosuus on sata prosenttia.

Keskusta on vienyt ja vihervasemmisto vikissyt Suomen energiapolitiikassa. Tulonsiirto on useita satoja miljoonia veronmaksajilta keskustan etupiirille. Hyväuskoiset ja hömelöt vihervasemmistolaiset antavat tukensa Suomen energiatuotannon tuhoamiselle ja ilmastovouhkaamiselle ajattelematta ja piittaamatta seurauksista.

He eivät käsitä sitä, että Suomi on jo tähän mennessä tehnyt paljon enemmän kuin useat EU:n jäsenmaat. Suomen päästötavoitteet on mahdollista puolittaa, mutta siinä ei ole mitään järkeä, koska silloin maastamme katoaa valtava määrä työpaikkoja maihin, jotka eivät taatusti välitä päästöistään tuon taivaallista.

Suomen ei – jälleen kerran – pidä olla EU:n nöyrä alamainen ja oppipoika.

Jotain rajaa.

Tekstin aiheet:

EU

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Ihmisen tuottamat hiilet riittävät merilevän kasvuun vain kahdeksi tunniksi vuodessa, mutta tarvitsee se mantereiden kasvillisuus jotain. Pitäisi ensin ymmärtää mikä on pientä ja suurta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Onhan käsittämätöntä ettei vihervasemmisto ymmärrä sitäkään, että ilma on yhteinen. Tämähän tarkoittaa sitä, että lähimpien maiden saastuttama ilma sekoittuu meillä olevan ilman kanssa. Pitääkö siis meidän veronmaksajien maksaa saastuttavien maiden ilman puhdistamisesta jotta voivat jatkaa saastuttamista? Ei mitään järkeä ole meidän tuhota omaa yritysmaailmaa ja siten talouden ylläpitämistä ilmastovouhotuksen vuoksi.

Kyllä ensin on saastuttavien maiden oltava etunenässä hoitamassa oma osuutensa päästöistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Se on juuri näin, maapallon ilmakehän tilavuus on valtava, ja pinta-ala maapinnassa 510 000 000 neliökilometriä. Hiilidioksidi pitoisuus on keskimäärin vähän yli 400 ppm, mutta paikallisesti se muuttuu vuodenaikojen mukaan, aivan sama, ollaanko Suomessa tai etelänavalla. Jos meri on lämpöinen, se toimii hiilinieluna, joka johtuu leväkasvitoiminnasta, vaikka muuta kuvitellaan. Nämä asiat voi todeta sateliittimittauksista hetki hetkeltä. Suomen metsät ovat hiilinieluja vain kesäaikaan, ja heikkenee välittömästi, jos ilmat viilenee ja valoa riittää. Nämä ilmanlämpenemisestä vauhkoavat ovat siis täysiä idiootteja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Niin ne vouhottajat , niitten tulisi vouhottaa enemmän siellä ja valistaa missä , ilmastotalkoista ei ole paljon kuultukaan !? Ja saastutetaan eniten mm.ulosteet mereen, jokiin, järviin ja niin edelleen jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Niin se ihmisen osuus ”päästöistä” on kokonaisuudessaakin pieni!Luonto tuottaa 95% hiilidioksidista,ihminen loput.Jotkut sanovat että vähemmänkin.Tätä ihmisen osuutta säätelemälläkö saadaan hyvät kelit mitä ne sitten ovatkin!!Yksi on varmaa,rahat ei porukalla riitä tämän ryöstämisen keskellä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Niin, ihmisen tarvitsema ravinto kokonaisuudesssaan rarvitsee enemmän hiilidioksidia, jota ihminen tuottaa. Tuo johtuu siitä, että laskemme hiilenmäärän vain tuottamamme ravinnon osalta, kun on huomioitava ravinnon tuottamiseen koko ravintoketju, joka alkaa vaikkapa eläinkunnan heinäkasvien tarvitsemasta hiilidioksidista. Lopputuloksena on aina valtameriin sekoittuvat ja merenpohjaan laskeutuvat hiilihydraattipitoiset sedimentit, jota valtamerien pohjissa on jopa kilometrien syvyisiä, pohjammuodosta jne. riippuen. Varsinaiseen syöntiruokaan tarvitaan noin 3/7 osaa tuotetusta hiilidioksidista, ja loppu metsien ja villieläinkannan toimeentuloon. Merten ruokaketjussa levät ovat ruokaketjun alkupäässä, mutta ihmisen tuottama hiili ei riitä edes pitämään valtamerien kalakantaa kunnossa, koska vuosi vuodelta kalastetaan enemmän, kuin kanta kestää. Jos hiilenkäyttöä vähennetään, ei ole pian enää koululaisia ilmastolakkoilemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Lisään vielä edelliseen, tuskin asiaa ymmärretään, ennen kuin on myöhäistä, mutta pakko on vastuuntuntoisena kertoa asia. Vahinko että päättäjämme ovat täysin pölkkypäitä, ei mitään ymmärrystä koko ilmastoasiasta, ja silti laitetaan yle propagoimaan lasten ilmastolakkojen puolesta, sääli lapsia, jotka lennätetään jopa Afrikasta muutaman puun istutukseen, lentäen tietysti. Yhtälailla suomalaiset ovat opastaneet Afrikassa puiden istutusta jo vuosikymmeniä, ja onnistuminen vaatii erittäin oppineiden tai asiaan syvällisesti perehtyneiden asiantuntijoiden opastusta asiassa. On tunnettva niin paljon systeemeitä, että niitä ei pelkästään lukion koulutuksella osata, ja vaatii kymmenien vuosien perehtymisen asiaan. Pelkkä luimuilu eduskunnan käytävillä ei tee ketään asiantuntijaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000