Nyt on aika herätä ja kuunnella hätähuuto!

Huolestuneena, mutta en yllättyneenä on saanut lukea vanhustenhoidon laiminlyönneistä. Olen aina puhunut sen puolesta, että lakiin on saatava minimimitoitus. Se on pakollista, koska kun mitoitus on vain suosituksena, sitä voi rikkoa ilman sen suurempia sanktioita.

Asia on uudelleen tapetilla, kun rikkomuksia on tullut esiin. Käytetään nollasopimuksella työntekijöitä, jotka ovat vain minimiajan töissä. Henkilökunta on minimissään ja joka puolella hoitohenkilökunta hoitaa kaiken osastolla. Tiskit, pyykit, suihkutukset, lääkehuollon lääkkeenjakoineen, kirjaukset, palvelusuunnitelmien tekoa, ruuan jaon, ja kaiken muun avun, mitä hälytykset tuovat tullessaan. Käyvät apteekissa, ja ostavat asiakkaalle pakolliset ostokset, jos omaisia ei ole. Työ on moninaista.

Työnantajan tehtävä on huolehtia työntekijän hyvinvoinnista ja työssäjaksamisesta. Työ on muutenkin fyysisesti, että psyykkisesti raskasta sekalaisine työvuoroineen. Aamusta iltavuoroon suoraan on hyvin tavallista ja yöunet jäävät vähäisiksi. Yhä useammalle työvuorot eivät sovi, kun yövalvomisia on seassa. Onkin todettu tutkimuksissa, että hoitajan vuorot rasittavat elimistöä ja aiheuttavat ennenaikaisen kuoleman.

Puhumattakaan, että perhe-elämä kärsii. Koululta tulee paineita, että työvuorot olisi saatava ajoissa. Lapset eivät näe äitiään tai isäänsä, joka tuntuu olevan aina töissä. Puhumattakaan muista harrastuksista. Joissain työpaikoissa on määräys, että saa olla vain yksi toive kolmen viikon työlistaa kohden.

Kaiken suurimman stressin aiheuttaa se hoitajan huoli vanhuksista. Se riittämättömyyden tunne seuraa kotiin ja uniin. Vuoron alussa miettii, miten minä selviän tästä.

Tässä kohtaa en kuuntele, että ammatinvalinta kysymys. Jonkun on hoidettava sinun äitisi ja isäsi. Me hoitajat teemme työtämme suurella sydämellä pienellä palkalla. Ja en yleistä. On olemassa hyviä paikkoja. Olen ollut itse töissä useassa paikassa. Paikoissa, jonne menisin takaisin mielelläni töihin. Paikkoja, johon en menisi ikinä enää töihin. Juuri syistä, joita saan lehdistä lukea. Onneksi olen nyt löytänyt paikan, jossa hoitajaa arvostetaan ja saa tehdä työnsä hyvin. Julkiselta puolelta.

Mitä me toivomme? Me toivomme, että saisimme tehdä työmme hyvin. Riittävillä resursseilla. Niin, että saisimme tehdä oikeasti työtämme. Toivomme, että saisimme resurssien ulkopuolella tehdä palvelusuunnitelmat, lääkkeenjaon, ja muut ylimääräiset asiat. Eikä niin, että ne ovat pois hoitotyöstä. Ei meillä ole mitään tiskaamista tai pyykinpesua vastaan. Me teemme sitä kotonakin. Siihen voi vaan palkata jonkun muunkin, vaikka pitkäaikaistyöttömän. Näin kätemme vapautuisivat hoitamaan. Vastaamaan siihen tarpeeseen, jota varten vanhus hoidossa on.

Me haluamme antaa viriketoimintaa, viedä vanhuksia ulos. Laulattaa. Lukea lehtiä.

Valitettavasti tuodut epäkohdat ovat totta. Hyvinkin totta. Niistä valitetaan. Yksiköissä alkaa vaan kohu ja syyllistäminen kuka se oli. Sanan lojaliteetti työnantajaa kohtaan kuulee usein. Jokaiselle tulee paha mieli, vaikka olisi hyvää tarkoitettu, että vanhukset saavat parempaa hoitoa. Myöskin tunne siitä, että ei kuunnella, ei auta yhtään. Jotkut valittavat silti, ja joutuvat silmätikuksi. Jotkut nöyrtyvät ja valittavat. Jotkut vain nöyrtyvät. Osa uskaltaa lähteä.

Me toivomme, että kerrankin hoitajia kuunneltaisiin, eikä kysyttäisi mistä rahat. Rahaa löytyy muidenkin auttamiseen. Miksei omien vanhuksiemme auttamiseen. Sinun ja minun äitini, isäni, pappani tai mummoni auttamiseen. Joka on rakentanut yhteiskuntaamme omalla panoksellaan ja maksanut veronsa Suomeen.

Nyt kannattaa miettiä tätä yksityistämisbuumia ja mihin se johtaa. Mihin olemme valmiit myymään omat kuntalaisemme ja mikä on hinta?

Nyt on aika herätä ja kuunnella hätähuuto!

Tanja Hartonen-Pulkka

Sairaanhoitaja

Eduskuntavaaliehdokas (Ps)

Kunnanvaltuutettu

Mäntyharju
https://mantyharju.perussuomalaiset.fi/uutinen/aika-herata-kuunnella-hatahuuto/