Perussuomalaiset

Tanja Aidanjuuri

Vääränlainen maahanmuuttaja

Minä olen maahanmuuttaja. Voin käyttää itseäni esimerkkinä siitä, että uhriutuminen ei johda mihinkään. En osannut suomen kieltä tänne tullessani. Tämä maa oli minulle vieras. Opin rakastamaan sitä vasta myöhemmin.
En ole ikinä kohdannut rasismia. En ole ikinä saanut mitään etuuksia siitä, että olen maahanmuuttaja. Olen sopeutunut niin hyvin, etteivät monet tuttavanikaan usko, etten ole syntynyt täällä.

”Sinä olet valkoinen, sinulla on helpompaa!”
Nämä ovat sanoja mitä olen saanut kuulla ihmisiltä keiden mielipiteet ovat nykyisen hallituksen mukaisia. Ja nyt alleviivaan sanaa valkoinen, vaikka ihonvärillä ei pitäisi olla mitään merkitystä.
Eli olen ”huonompi” maahanmuuttaja. Minusta ei saa mitään nyyhkytarinaa. Minulla ei ole sen suurempia ongelmia yhteiskunnassa. Olen mennyt jo nuorena työelämään ja enkä ole saanut valtion tukea kun vain äitiysvapaalla ollessani.
Kuitenkin minä ja minunlaiseni ihmiset ovat vasemmistolaisten silmissä ”toisen luokan maahanmuuttaja”, kenestä on parempi pysyä vaiti, ettei koko illuusio maahanmuutosta romahda.

Korostan sanaa illuusio. Sillä kaikki se, mitä nyt tehdään maahanmuuttajien eteen, on minulle hullua utopiaa. Jos minä tulen vieraaseen maahan minä sopeudun sinne, opin kielen, kouluttaudun, menen töihin ja elän sovussa kaikkien kanssa. Minulle ei olisi edes tullut mieleenkään vedota siihen, että minua syrjitään sen takia, etten ole syntynyt täällä.
Ei minua syrjitä esimerkiksi työnhaussa, koska olen maahanmuuttaja, vaan koska en ole riittävän pätevä siihen paikkaan.

Edellä mainittu ajatusmalli on huolestuttavan monella maahanmuuttajalla ja turvapaikanhakijalla vääristynyt.
Olen todella huolissani tästä!
Miksi maahanmuuttajilla pitää olla etuoikeuksia kantasuomalaisiin nähden. Onko minulla ollut etuoikeuksia? Ei! Tämä on toiminut motivaationa sopeutu nopeammin yhteiskuntaan.
Jokainen on itse vastuussa omasta sopeutumisesta. Suomessa saa apua, mutta auttaminen ja elättäminen on kaksi eri asiaa. Täytyy olla valmis tekemään itse paljon töitä että pärjää. Niin minä tein.

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

No nyt tuli kerrankin oikeata asiaa.Hyvä Tanja!Että tuot näitä totuuksia julki.Sinunlaisiasi”kunnon maahanmuuttajia”on Suomessa muitakin.Jotka elävät hiljaisuudessa,ja jotka ovat hankkineet itselleen työpaikan/asunnon/perheen,ja sopeutuneet yhteiskuntaamme.Mutta tämän suuren muuttoinvaasion vuosi 2015 tulijat.Eivät monikaan ole sopeutuneet/työllistyneet,ja ovat oppineet ilmaiseen elatukseen.Ei näytä hyvältä kun”vihervasemmistojohtoinen”yhteiskunta paapoo heitä.Ja asettaa heidän etunsa kantaväestön edun edelle.Ja sitten ihmetellään mistä niinsanottu”vihapuhe”/”rasismi”on saanut alkunsa?Katsokoot peiliin nämä päättäjät,ennenkö alkavat kansalaisia syyttämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Tanjakin. Olet sielullisesti terve, reipas, rehellinen; ”maan hiljainen” ihminen; joista teistä sanotaan: ”Autuaita,/ eli: Onnellisia ovat hiljaiset; sillä he perivät maan.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Ai, jaaha sellainen tausta. Mitä sillä on merkitystä, onko hämäläinen, savolainen tai mikä muu tahansa? Tärkeintähän on että osallistuu tämän yhteiskunnan ylläpitoon ja hyväksyy sen tavat.
Soveltaa voi omia tapojaankin, jos ne noudattavat niitä arvoja ja periaatteita joita lakimme edellyttää. Eikä VAADI, että muiden pitää ryhtyä elämään niiden mukaan. Jos tähän ei kykene, niin sitten sinne, missä niitä noudatetaan.
Meille kauan ollut ryhmiä, joiden tavat poikkeavat valtaväestön omaksumista. Kuitenkaan he eivät VAADI muita elämään omien tapojensa ehdoilla. He ovat osallisina tätä yhteskuntaa rakentamassa ja ylläpitämässä. Monesti vielä sen etujoukoissa. Tällaisia ovat mm. tataarit ja juutalaiset. Onko joku havainnut heidän jengiytyneen ja häirinneen yhteiskuntamme toimintaa? Sama koskee myös monia muita tulijoita, vaikkapa vietnamilaisia. Ahkeria ja yritteliäitä, malliksi meille kantiksille. Eipä ole syntynyt ongelmia lähiympäristöstäkin muuttaneiden kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Verikoira
Vihainen
#4

Kaikki ryssät ovat ei-toivottuja ihmisiä – olkoot mamuja tai ei. Suomi kuuluu suomalaisille, ei kansaamme murhanneille slaaveille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#5

Kiitos ihanasta viestistä.
Tälläisia maahanmuuttajia tapaa harvoin, he eivät itseään liiaksi esille tuo ja vaatimuksia esitä. He tekevät työtä kuten suurin osa suomalaisista. He ovat usein seurallisia ja viihtyvät asuinseudulaan. mitä tulee
nimi m. Verikoira”kansamme murhaajiin” ei syy ole Slaavilaisissa sen enempää kuin sveeamamman aatelisissakaan jotka piti meitä vasaleinaan /orjasotilaina 500v, enemmän olen huolissani tämänpäivän johtajien touhusta eristää meille tärkein naapuri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000