Hiljattain on uutisoitu useasti siitä, että syntyvyys on laskenut Suomessa ennätysalhaiselle tasolle. Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa ehdotettiin, että jokaisen syntyneen lapsen vanhemmille maksetaan 1000 euroa ensimmäisen lapsilisän mukana. Eihän 1000 euroa varmasti mikään pieni summa ole kenellekään ja auttanee varmasti hetkeksi. Mutta onko juuri tämä riittävä keino saada pariskunnat hankkimaan lisää lapsia? Millä tavalla ja kuinka pitkään tuon summan pitäisi auttaa tai motivoida? Stakesin ja Tilastokeskuksen mukaan lapsen kasvattaminen maksoi vuonna 2013 vauvasta täysi-ikäisyyteen yli 128 000 euroa. Tämä lasku kasvaa 20% joka 10 vuosi. Se on paljon rahaa ja siinä vasta yhden lapsen osuus!

Asetin itseni asemaan, että motivoisiko 1000 euroa minua hankkimaan toisen lapsen. Ei! Vaikka haluankin lisää lapsia, tulee tahto siihen vanhemmuuteen ihan jostain muusta, kuin rahasta. En voi kiistää, ettenkö pelkäisi sitä taloudellista haastetta, minkä uusi tulokas vaatii, mutta se ei olekaan se isoin pelko. Vyötä voi aina kiristää, vaikka juuri mistään ei voi enää säästää. Palkka menee lähes kokonaan laskuihin ja ruokaan. Enemmän kuitenkin pelkään aikaa, ja ajassa sen niukkuutta ja sitä miten se tuntuu menevän niin nopeasti. Suurin osa ajastani kuluu töissä ja takaraivossani lähes jatkuva huono omatunto, koska tiedän, että lapseni ja perheeni ansaitsisi enemmän aikaa ja läsnäoloa, kuin voin sitä antaa.

Miten tässä onnistuisin? Auttaisiko se 1000 euroa näissä ajatuksissa? Ei varmasti. Rahallinen tuki ei ole ratkaisu tähän.

Olisikohan se motivointi perheiden perustamiseen mahdollisesti joustoa työnantajilta, että olisi enemmän aikaa olla niiden oikeasti tärkeiden ihmisten vierellä? Apua kunnilta? Helpotusta esimerkiksi päivähoitomaksuihin ja tukien nostamista pienituloisille.

Itse olen ollut todella onnekas, koska minulla on hyvä apuverkosto ja vanhempani ovat auttaneet enemmän kuin paljon lapseni hoidon kanssa En tiedä miten selviäisin ilman heitä. Kaikille tämä ei valitettavasti ole mahdollista ja tässä kohtaa kunnan, valtion ja sen työpaikan tuki ja joustavuus on se apuverkosto, kun sitä kaivataan, ja se hetki tulee varmasti. Se määrä energiaa mikä menee vastasyntyneen vanhemmilta arjen pyörittämiseen vetää maton alta vahvemmaltakin äidiltä tai isältä. Se sanonta, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko suku, on hyvin kuvaavaa mielestäni.

Nyt tulisi todella miettiä, miten perheitä autetaan selviämään arjesta, ettei tämä suunta minne olemme nyt matkalla, kiihdy ja vaikeudu entisestään. Se, että saataisiin nuorten aikuisten asenne perheen perustamista kohtaan muuttumaan. En tiedä mitään niin arvokasta ja tärkeää kuin oma perhe. Sen arvokkuuden turvaaminen tulisi olla meille jokaiselle kunnia-asia. Etenkin päättäjille. En voi mitenkään välttyä ajattelemasta, että on vähintäänkin ristiriitaista ja suoraan loukkaavaa laittaa reippaasti yli miljardi euroa meidän verorahoja maahanmuuttajien avustuksiin ja ylläpitoon, olivat he täällä laittomasti tai ei, mutta meidän omille kansalaisille tämä apu ei vaan yllä, vaan entisestään kiristetään jo ennestään pieniä tukia. Hemmetti!

Tähän “muut ensin, sitten omat” -ajatusmalliin on saatava muutos. Yksin en väitä ihmeitä tekeväni, mutta poliitikkona toimin tämän kansan edustajana ja kansan äänellä, teidän äänellä.

Tämä ongelma ja sen vaikutukset ja joskus täydellinen riittämättömyyden tunne, ovat minulle turhankin tuttuja asioita. Tunnen ne omassa elävässä elämässäni, siksi tiedän mistä puhun. Siksi tämä asia ja sen parantaminen meille kaikille, on niin tärkeää minulle ja kaikille Suomalaisille, ketkä arvostavat omaa perhettään. Me saamme yhdessä aikaan muutoksen.