Vahingonteon / rikoksen sallittavuus ?
Eduskuntatalon pylväät töhrittiin. Elokapina ja Återställ Våtmarker -ryhmä ovat ilmoittautuneet iskun tekijöiksi.
Näin ohikulkijat kommentoivat Eduskuntatalon töhrimistä. Osa kertoo hyväksyvänsä pienen vahingonteon ja lainrikkomisen, kun asia on tärkeä…… Olen ihan tämän puolesta kyllä.
Mieleen tulee, mikä olisi suhtautuminen, jos rikos kohdistuisi näin ajatteleviin henkilöihin / heidän omaan omaisuuteen. Olisiko mielipide edelleen sama, kunhan teon takana on kullekin tekijälle tärkeä asia? En usko. Poliisi käytti kaasua saadakseen ajoradan vapaaksi johti tutkintapyyntöön ja poliisin tuomioon tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Näillä meillä oikeusvaltiossa. Mitä itse ajattelet ? Ohessa muutama muukin mielipide
Lisätty:
– Sourin mukaan Eduskuntatalon töhriminen oli hyvä juttu
– Koneen säätiö myönsi elokapinalle 200.000 euron apiurahan mm. näyttäviin taideperformansseihin. Elokapinan mediavastaavan mukaan eduskuntatalon sotkemisessa oli kyse taideteoksesta
Tekstin aiheet:
Toisille Suomi on oikeusvaltio ja toisille ei ole. Tietyntyyppisiä rikoksia tekeville tämä Suomi ON TODELLINEN OIKEUSVALTIO, KUTEN TÄNÄÄN TAAS NÄHTIIN!
Ja punayle pitää huolen siitä että saat näkyvyyttä!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Yle ja Maikkari haastattelee molempien iskuryhmien edustajia ja antaa samalla tilaa heidän sanomalleen.
Miksi ihmeessä pitää rikollisia paapoa? Jopa osa haastatelluista kansalaisista tuntui hyväksyvän teon.
Elokapinan edustajaa ei pidä lainkaan haastatella, ehkä sen jälkeen, kun tuomiot on luetut.
Media toimii järjenvastaisesti.
Ja Elokapina pitää kieltää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt on A studiossa haastateltavana Hertta Suolahti elokapina?
Tsiisus. Mistä näitä löytyy? Kovin maahanmuuttajalta vaikuttaa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Voi katsoa täältä heppoiset perustelut:
https://areena.yle.fi/1-66931113
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vanha totuus n…..i pesee kasvojaan,vaan ei muutu valkoiseksi ollenkaan.Onkohan tämä Elo-kapina aktivisti Suolahti,töissä Suolahden sälesuksi terva-tehtaalla?Vai mistä tuo normaalista poikkeava tummanhiivee kasvojen väri on lähtöisin? 😉
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olisivatpa töhrijät edes mamutuksen vastustajia ja kotimaansa tulevaisuudesta huolestuneita, isänmaallisia suomalaisia!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Migri vastuuseen! Tai koko laitos lopetettava ja tilalle laitos, joka puolustaa suomalaisten oikeuksia ja verorahoja.
Turvapaikanhakijat takaisin poliisille. Nyt Migrin suvakkitädit jakavat pysyviä turvapaikkoja, kuin halpisämpäreitä ja asettavat mamut etesijalle, vaikka turvapaikka pitäisi aina olla tilapäinen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jossain luki, että Nigeriasta? Tiedä sitten?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Toivottavasti poliisin asenteet ja toimenpiteet noita Elokapina-hörhöjä kohtaan nyt edes vähän tiukentuisivat, kun jees-miehen tilalle tuli uusi poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki. Ainakin hän on tiukasti ottanut kantaa mm. katurikollisuuteen.
Ei kai ole mitään estettä sille, että mielenosoituksille määrättäisiin tietty paikka. Kaisaniemen puisto sopisi siihen hyvin. Eiköhän siellä jo nyt hengaile noiden sekopäiden sielunkumppaneita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tänään jälleen A studio.
Keskustelemassa eduskunnan fiksuin ja ystävällisin poliitikko Kimmo Kiljunen, Sofia Vikman, Jani Mäkelä ja Harry Harkimo.
Ihmisoikeudet varmasti esillä, muttei suomalaisten?
21.05
A-Talk
Minkälaisille arvoille Suomen ulkopolitiikka ja hallituksen toiminta perustuu? A-Talkissa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen (sd.) ja varapuheenjohtaja Sofia Vikman (kok.), eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) ja puolueen puheenjohtaja Harry Harkimo (liik.). Juontajana Annika Damström.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eduskunnan fiksuin ja ystävällisin poliitikko?
Siis mitä?
Eduskunnan vi….sin örmy?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin!Eikös tämä ole se samainen hemmo joka oli Anna Kontulan kanssa yhdessä seksilomalla?Ja vielä kaikenlisäksi naimisissa olevan naisen kanssa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja terrorisoi vantaalaisia jakamalla omaa ”sanomalehteä” nimeltään ”Kiljusen herrasväki”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Taas pukkaa Elokapinaa huomenna.
Poliisin julkisista lähteistä saamien tietojen mukaan Elokapina järjestää mielenosoituksen Helsingin keskustassa huomenna perjantaina kello 16 alkaen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d7cbf5b1-468a-4b0e-8765-ab6bd2ae85ca
Kiva video, kun typy teeskentelee loukkaantunutta?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomi on vahvasti viherkommunistien hallitsema maa, jossa viherterroristeja tukee myös Yle, toimittajat toivottaa tervetulleeksi haastatteluun ja kiittää vielä käynnistä, voi helvetti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihreät vaativat nyt, että elokapinalta ei pidä vaatia korvauksia eduskuntatalon töhrimisestä, Yle varmaan tukee ajatusta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihreiden mielestä maapallon ilmasto lämpenee, no niin tekee, mutta ei ihmisen toimien takia, vaan maapallon magneettikentän heikkenemisen takia. Viimeisten 3000 vuoden aikana magneettikenttä on heikentynyt noin 30% josta puolet viimeisten noin 150 vuoden aikana. Tämä on siis syy, miksi aurinkotuulen hiukkasia vuotaa maapallolle yhä vain suurempiä määriä, kuumentaen ilmastoa. Aurinkotuulen hiukkasia päätyy etenkin pohjoisnapaseudulle, jossa napaonkalo on varsin suojaton, etenkin akselin kallistuman vuoksi. Ihmisellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, eikä asialle voi mitään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ilmaston tutkiminen pysähtyi konsensukseen, harmi. Hihhulit pääsevät vaeltamaan pimeydessä ja raukat uskovat jo nopeaan maailmanloppuun, kuten heikkopäiset mediat. Todellisuudessa mitään maailmanloppua ei ole näkyvissä, joskin ravinto- ja makean puhtaan vedenpula on näkyvissä. Kasvatettua tai viljeltyä turvettakaan ei voi polttaa, se kun muistuttaa fossiilisia. Todellisuudessa kasvihuoneiden lämmitykseen käytetyn turpeen poltto tuottaa suoraan ravintoon sitoutuvaa hiilidioksidia, puhdasta sellaista, eli se ei sisältä maapallon kuoressa esiintyviä metalleja tai haitallisia aineksia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Viherkommunistit tavoittelee jatkuvasti perussuomalaisten mollaamista keinoilla millä hyvänsä. Tavio kohu oli tarkoituksella aiheutettu sontaläjä, Ukraina tuki ja homokulttuuri liimattiin samaan koriin. On täysin selvää, että vihreät tekee jatkossakin samalla reseptillä rakoa kokoomuksen ja perussuomalaisten välille. Vain äärilapsellinen ottaa tosissaan viherkommunistien provokaation, eli niille kannattaa vain hymyillä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näyttää vahvasti siltä, että Golfvirran suunta on muuttunut tai muuttumassa päiväntasaajan Wellington- ilmiön mukaisesti itä-länsisuunnasta vastakkaiseksi, eli länsi-itä suunnaksi noin 46 N leveysasteilla, eli samaksi, mitä se oli ennen pohjois-Atlantin kannaksen murtumista. Tuo johtuu siitä, että haihtuminen on varsin vähäistä kylmillä leveyksillä, ja jäämeri muodostaa patopainetta. Tuossa syyllinen on jäämerialueen viileneminen. Mikäli näin, pohjoinen pallonpuolisko tulee muuttumaan varsin kylmäksi paikaksi, jopa jääkaudeksi, ja näin meidän pitäisi valmistautua ilmaston viilenemiseen ja lakata taisteleminen ilmaston lämpenemistä vastaan. Ruoan ja väestön lisääntymisen kannalta kylmeneminen on suurin riski.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Golfvirran suunnanmuutos aiheuttaa ilmastonmuutosta, jossa virtaus on palaamassa muinaiseen. Pohjoinen termohaliinikierto ei kykene pitämään yllä Golfvirtaa kitkan vuoksi, mutta muinainen päiväntasaajankierto kylläkin, joka lepää Wellington-ilmiössä, kuten eteläinenkin kierto, jota toki tukee Benguelanvirtaus etelässä. Kaikki puheet siitä, että ihminen aiheuttaisi ilmastonmuutosta, on pötypuhetta. Golfvirta kiertyy edelleen osin muinaista reittiä eli Irlannin vaiheilta etelään, ja tämä kiihtyy, kun pohjoinen kierto hyytyy. Asiassa on kitkan osalta vielä mannerlaattojen saumojen harjojen kasvu, joka aiheutuu esim. Islannin eteläisellä puolella rakopurkauksissa laavavirroista, jotka on voitu todeta jättimäisinä häkäpäästöinä, ei parempaa seurantaa. Kaikki tämä systeemi johtaa pohjoisen pallonpuoliskon rajuun viilenemiseen, ja viimein jääkauteen. hiilidioksidi ei aiheuta ilmastonmuutosta, mutta miljardit ihmiset kuolee nälkään, jos hiilidioksidipäästöjä vähennetään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Päiväntasaajan kierto on merivirroissa ja säissä systeemin moottori, joka hallitsee myös meridionaalista kiertoa. Siksikin Golfvirta pyrkii palaamaan entiseensä, eli muinaiseen ennen Pohjois-Atlantin kannaksen murtumista. Pääolomuoto pohjoisella alueella on jäätikköolosuhteet, eli mannerjäätiköityminen on täysin luonnollinen tila, jota ei haittaa muu kuin akselin kallistuman muutokset ja sille haitallinen prekessioliike, jossa alusta on välillä joko mereinen tai mantereinen. Nykyhetkellä ollaan menossa pitkään jäätiköitymisvaiheeseen, joka aiheuttaa saumakohdissa merkittäviä ilmastonmuutoksia, joka on siis luonnon aiheuttamaa, ja jossa hiilidioksidilla ei ole mitään osuutta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jäämeren tilavuus vähenee koko ajan, kun tapahtuu isostaattista merenpohjannousua, kuten mataloituu myös Beringinsalmi, jolloin läpivirtaus vähenee, josta seuraa Jäämeren viilenemistä jne. Tuosta on seurauksena myös merenpinnan nousua muilla merialueilla, joka on siis luonnonmukaista. Isostasiasta kärsiin eniten rannikoilla sijaitsevat kaupungit, jossa ylemmän vaipan massaliikkeet vaikuttavat eniten, eli merenpohja laskeutuu, rannikkoseudut mukaan lukien. Tuosta on yksi tunnetuimpia esimerkkejä New Yorkin edusta merialueella. Vaipan massaliikkeet voivat vaikuttaa myös mantereiden ali, eikä vaikutus ei tarvitse olla suoraviivainenkaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihreäsiirtymä on muuttumassa valkoiseksi siirtymäksi, eli armoton jääkausi on lähempänä, kuin aavistetaankaan. Jo viime talvena on vain onnea mukana, ettei Barentsinmeri jäätynyt, mutta tulevana talvena se on täysin mahdollista. Islannin kaakkoisella merialueella on vain muutama lämpöaste joka on äärimmäisen poikkeuksellista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Luonto järjesti hiilenkierron ilmakehän kautta kasvikunnalle ja ravintoketjuun, ja nyt ihminen koettaa pysäyttää hiilenkierron. Maapallon kuoressa hiiltä riittää noin 16 000 miljardia tonnia, eli pientä on ihmispoloisen tekoset. Edes kasvihuoneissa ei saa ottaa uusiutuvasta turpeesta hiiltä talteen ja suoraan ravinnon kasvuun. Rahkasammaleen viljelyssä kasvukausi on luokkaa 20-25 vuotta, joten vain ääliö pitää tuota fossiilisena.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tein äskettäin vakavan, mutta ei yllättävän havainnon. Elokapinaliikkeen kieltoa ajava kansalaisaloite on saanut muutamassa päivässä yli 86 000 kannattajaääntä. Tästä ISO PLUSSA Suomen kansalle.
•Välittömästi ”lainoppineet” kuten yleensä, ovat taas kansan esittämän tathtotilan vastustajia. Mediassa esitetään eräiden ”lainoppineiden” taholta, että aloite ei ole juridisesti pätevä, koska tuomioistuin on instanssi joka päättää järjestöjen lakkauttamisesta.
-Ensin otan juridisen näkökannan. Kyseessä ei ole lakialoite vaan ehdotus lainsäädännön muutokseen ryhtymisestä. Näin ollen tärkeintä on sisältö, ei pykälien tarkka sanamuoto. Pykälät ratkotaan eduskunnan ottaessa muutosesitys käsittelyyn.
-On huolestuttavaa, että ”lainoppineet” hyökkäävät kansalaisaloitetta vastaan. Kansalaisaloitteen ydinidea on juurikin RIVIKANSALAISEN osallistuminen lainsäädäntöön!
•Lisäksi kansalaisaloitesivuston löytymistä on vaikeutettu. ONKO AJANKOHTA SATTUMAA? EI TODELLAKAAN!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin!Ei tarvitse ihmetellä miksi lainoppineet hyökkäävät kansalaisaloitetta vastaan.Meidän oikeuslaitoksien virkamiehet ja tuomarit ovat järjestään viherpolitisoituneita.Tämä nähdään jo esim.umpikujaan ajetusta suurpetopolitiikasta.Täysin alistavaa nazipolitiikkaa harjoittavat.Nyt olisi hallituksen ja eduskuntalaitoksen korkein aika puuttua tuohon toimintaan.Eduskunta on ylintä päätäntävaltaa käyttävä elin maassamme ja säätää lait.Näin ollen oikeuslaitos on eduskunnan alainen toimija.Mutta nythän meillä on vallalla käytäntö,että oikeuslaitos on kaapannut vallan eduskunnalta.Ja sen tähden niillä on nyt kova hätä,kun tuota valtaa aijotaan murentaa.Ja sama koskee myös nazivihreitä ja muutakin vihervasemmistoa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tälläisiä tapauksia varten lakiin voisi lisätä kevyen ruumiillisen kurituksen.
Elokapinalliset eduskuntatalon eteen riviin, pakarat paljaiksi ja kunnolla vitsaa!
Loppuisi töhriminen ja teiden tukkiminen!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tai jalkapuuhun,kansalaisten syljettäväksi samaan paikkaan kylläkin.Niinkuin ennenvanhaan laitettiin kirkkojen edustalle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Isolla rahalla maksettua ideologiaa koko elokapina ja hyödylliset idiootit ilman itsenäistä ajattelua toteuttavat taustavaikuttajien puolesta kaikenmaailman hullutuksia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kun katsoo Koneen Säätiön henkilökuntaa nettisivuilta niin kovin on nuorta porukkaa ja jotenkin ihan heidän yleisvaikutelmasta ja habituksesta huokuu vasemmistoideologia. Miksei ne maalannut Koneen pääkonttorin ikkunoita punaisiksi siellä jossain Munkkiniemessä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tämä kääntyy vielä koneen säätiötä vastaan ja taustalla olevaa hissitehdas Konetta vastaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Koneen Säätiö kommentoi valtamediassa ettei heidän myöntämää avustusta/lahjoitusta ole käytetty laittomuuksiin kuten esim. tähän pylväiden töhrimiseen. Olisi mukava vielä kuulla perustelut ko. säätiöltä: miten he varmistavat ettei heidän myöntämää avustusta ole käytetty töhrimiseen – oliko setelit jotenkin korvamerkitty tai onko avustukset jotenkin elokapinan eri pankkitileillä niin että laittomuuksiin käytetään vain tiettyä tiliä? Jotenkin pahasti ontuu ko. säätiön tämän hetken kommentit…
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksiköhän elokapinalaiset eivät istu tukkimassa kauppakeskuksien Koneen liukuportailla tai pysäytä Koneen hissejä ja näin ilmaise Koneen Säätiön tukemia performansseja 🙂 🙂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ehdotan, että PS-nuoret tekee kansalaisaloitteen elokapinan kieltämiseksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Elokapina tottui viime hallituskaudella Vihreiden sisäministerien paapomiseen ja ministerit keskittyivät käytännössä poliisien kyttäämiseen, jos vaikka liian kovia keinoja käytettiin.
Ministerit Ohisalo ja Mikkonen.
Nyt on meininki toinen ja toivottavasti nykyinen sisäministeri Ranne (ja tietenkin Rantanen) tekee aloitteen, jossa Elokapina julistetaan ”terroristijärjestöksi” (niin kuin PVL) ja kieltää kaduilla tapahtuvat mielenosoitukset.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eipä tavitse koneen hissiin astua, jos portaat vaan löytyy, pitäkööt mokomat hissinsä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikös Elokapinan perustaja istu tuomiotaan?
https://www.suomenuutiset.fi/elokapinan-perustaja-roger-hallam-tuomittiin-vuosiksi-vankeuteen/
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihreä-ääriliike perustettiin Saksan Offenbachissa,äärivasemmistolaisten ja vanhojen natsien toimesta.Ja tämä Elokapina-ääriliike Britanniassa.Molemmat on siis perustettu muualla kuin Suomessa.Ensimmäinen perustuu vasemmisto-nazi-idologiaan,ja on näin lyhennettynä Nazi-vihreät-ääriliike.Tämä jälkimmäinen taas perustuu ilmastonmuutos uskontoon,ja on lyhennettynä Ilmu-eloapinat.Molemmat ovat ääriliikkeinä todella vaarallisia ja haitallisia yhteiskunnalle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tääkin nuori nainen jota maikkarin miespuolinen toimittaja haastatteli TV:sä.Niin kyllä oli ajatusmaailma ja ideologia aikas erikoista.Hänen mukaansa hallitus aiheuttaa toimillaan monen miljardin ihmisen kuoleman?Muuten ulkonäöltään ihan ok ja t………n näköinen,hyi anteeksi rasistiset ajatukseni! 😉
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Itse en lähtisi julkisia tiloja maalaamaan ja värittämään ilman lupaa, mutta onhan tuo väritystyö kilttiä ps-uskonnon pahantekoon ja tahalliseen valtakunnan häiriötyöhön verrattuna: vaikkapa nyt esim. Halla-ahon somali- ja islampilkka, Purran köyhien pilkkasakset, Tavion käsittämätön ulkopolitiikan linjaus, työmarkkinahäiriöt, vaatimus YLEn valjastamisesta ps-uskonnon sanansaattajaksi, Vornasen kurinpito asevoimin jne jne….natsiyhteydet. Joten ps-uskovaisena siivoaisin ensin kyllä oman pihani ennen muiden arvostelua. Ja mikä typeryydessään mieletön ajatus, että minkään lajin mielenosoitusta – olipa vihreää tai punaista tai natsimaista tai ps-uskovaa – kohdittaisiin yksityisten kansalaisten omaisuuteen!!!!! Huh huh sentään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eihän tuolle kommentille voi kun nauraa,niin pinkkien lasien takaa se on kirjoitettu.Tyypillistä naziviher-uskon hihhulointia. 🙂 🙂 🙂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No voi huh huh taas sentään,ja hyvät Sylvit ja pahat Jormat ja lehmänläjät vielä siihen kylkiäisiksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Epäilisin että kyllä?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksi suomalaisten veronmaksajien pitäisi sponssata Ukrainan
LGBTIQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asiaa?
Siellä on vanhuksia, lapsia, vammaisia, sodan takia raajarikkoja, kodittomia ym.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olikohan hallituksen kanssa etukäteen keskusteltu niistä asoista, joista Stubb puhui YK:n kokouksessa vai vetikö hatustaan omia mielipiteitään? Siis se, että johdetaan YHDESSÄ valtioneuvoston kanssa Suomen ulkopolitikkaa? Saanen epäillä tai sitten oli Orpon ja Adlercretzin kanssa jutusteltu? Tuskin edes eduskuntaa oli informoitu? Alkaa olla yksinvaltiaan meininki?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Muslimimiehellä saa olla neljä vaimoa. Tähänkö Sofia Virta vihreineen pyrkii?
Vantaalla taxikuski Ali taannoin haki Somaliasta neljännen vaimon Suomeen (elätettäväksi?), kertoo taximiesten tietotoimisto.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
NAISET LOPETTAKAA VIHREITTEN ÄÄNESTÄMINEN!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kertoisitkos joooooreee nyt tuosta punavihervasemmiston vandalismista!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eihän nää nazivihreät enää tiedä kuka on mies ja kuka on nainen. Käsitykset hakusessa, koska kaikenlaisia sukupuolia näyttää vihreillä löytyvän.
Koskahan ehdottavat, että seksi lapsen kanssa on sallittua ja pedofiilejäkin ei ole oikeassa elämässä? Ja onko zoofilia sallittua?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tutustukaa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_tunnetuista_suomalaisista_homo-_ja_biseksuaaleista
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tutustuttu on,ja olen kyllä ennenkin kyseiseen luetteloon tuntustunut.Paljon niitä näyttää olevan nykyjulkimoissakin,jos on ollut jo edesmenneissäkin julkisuuden henkilöissä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eipä toi lista kovin kattava ole kun stubbelokin sieltä puuttuu..
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kunnon selkäsauna takapuolelle tekisi ihan hyvää ….!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tässä hieman iltalukemista:
https://www.vauva.fi/keskustelu/5755701/illan-studiossa-elokapina-aktivisti-hertta-suolahti-kertoo-miksi-he-iskivat?page=0
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti