Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

SUPO ja sisäisen turvallisuuden tiedottaminen

28 kommenttia

Supon johtotason henkilöstö esitti tänään tiedotustilaisuuden kertoen sisäisestä turvallisuustilanteesta maassamme. Jotenkin jäi itseäni häiritsemään niin nyt kuin aiemmissakin tiedotuksissa esitetty karkeanlainen jako tavallaan kahteen eri leiriin uhkien olemassaolosta. Nimittäin Supon päällikkö Antti Pelttari kertoi;

– äärioikeistolaisen uhkan kasvaneen

– myös radikaali-islamistinen terrorismin uhka on yhä olemassa

Miksi radikaali-islamistinen uhka ei ole poliittisesti määriteltävissä? Tuo on jäänyt askarruttamaan varmaan moniakin, ei vain itseäni. Onhan kuitenkin niin, että islam on yhtä aikaa uskonto ja poliittinen liike kuten Wikipediassa kerrotaan. Poliittisen liikkeen tunnuskuvana islamiin kuuluu ajatus Jumalan lakiin eli šariaan alistumisesta koko uskonnon ydinasiana. Šarian poliittisideologisiin alueisiin kuuluu (Wikipedian mukaan) esimerkiksi;

-valtio-oppi

-rikoslaki

-avioliittolaki

-naisten asema

 

Rangaistuksista on omat säännöt šariassa. Wikipedian mukaan islamin poliittisen luonteen takia sekulaarisia muslimienemmistöisiä valtioita, joissa uskonto ja valtio olisi selvästi erotettu toisistaan, on melko vähän. Vanhoillisia islamilaisia maita ovat esimerkiksi Iran ja Saudi-Arabia. 

Supon päällikkö Pelttarin radikaali-islamisteina pitämiä henkilöitä, jotka harjoittavat aseellista jihadia hyökkäyssotana tai tekevät terrori-iskuja, on heidän tavoitteenaan islamilaisen valtion perustaminen. Kyse on siten poliittisen päämäärän toteuttamisesta, jolloin mitä ilmeisimmin tullisi tuokin poliittinen ideologia luokiteltava joko äärivasemmistolaiseen tai äärioikeistolaiseen uhkaan.

Kumpaan ideologiseen suuntaan jihadismia harjoittavat on katsottava? Itse kylläkin olen tulkitsevinani poliittisiin ja uskonnollisiin periaatteisiin kuuluvan erittäin voimakkaasti äärivasemmistolainen aatemaailma, jossa ”kahlitaan” tai ainakin yritetään valvoa kansalaisten tekemisiä, jopa kovien rangaistusten uhalla. Wikipediassa sanotaan tuosta näin Islamistien mukaan ihmisiä tulisi hallita joko pelkästään islamilaisen lain mukaisesti tai ainakin nykyistä enemmän sitä soveltaen.”

Miksi ei meilläkin jihadismia voitaisi luokitella länsimaisessa vapaassa yhteiskunnassa poliittisideologisin perustein äärivasemmistolaiseksi, jollei jopa kommunistiseksi liikkeeksi? Tällä en suinkaan halua väheksyä äärioikeistolsisesta suunnasta olevaa uhkaa. Tasapuolista suhtautumista voitaisiin kuitenkin edellyttää koskemaan myös radikaali-islamin suuntaukseen.

Osallistu keskusteluun!


28 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Sirpakin. Kauniit nimet ovat; kuin naamioverkko panssarivaunun päällä. SUPO; ”Mielikuvaan nousee lapsuuden sänky jonka taustaseinällä lapset kulkevat heikkoa, kapeaa, joenyli menevää siltaa pitkin. Pitkäsiipinen enkeli suojelee; mahdollisesti; pelokkaita lapsia. SUPO KOKEE JA ILMEISESTI HALUAA: AJATUKSIIN ASETTUA ENKELIN PAIKALLE: VAAN: KAIKKEA MUUTA KUIN ONNISTUNUT SIINÄ 100%:SESTI: Rahankeräys järjestö ja mammonaruhtinaan; visussa hallinnassa; Ei sieltä yksityinen vainottu ihminen apua saa: Hyvä, etteivät vie mielisairaalaan kun menet apua pyytämään; valtiolliseen vainoamiseen; rokotukseen ja äänihäirintään, jota eivät luultavasti; Saulillekkaan antaisivat tehdä. Sauli Niinistöhän on ”vahva” tasa-arvon mies. Muslimaisuus on pakana usko. Se ei ihmistä Taivaaseen vie. On vain yksi mies joka meidät sinne vie, ja Hän on Jeesus Kristus. Tuo muslimiusko on samoin, kuin naamioverkko panssarivaunun päällä: Sisällä: on; pureva laite. Kiitos. Siunaten,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Lasselta jälleen hyviä mielipiteitä! Kiitos!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#16

Hei. Kiitos Sirpa. Tällaista tämä elämä on, kun täällä meidän sydämemme valtiudesta kaksi Herraa; ”Vähänniinkuin; kilvoittelevat; ”Asumisoikeudesta”; No; Jeesuksen ei tarvitse kilvoitella; Hänellä on meidänpuoleltamme; Kesto-oikeus asua; Elämämme loppuun saakka ja Iankaikkisesti sydämessämme: perkeleellä: Sitävastoin ei, Hän Juudankin; kadotukseen vei. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Onhan myös suomessa uskonlahko joka on hyvin vaikutusvaltainen liike. Nimittäin lestadiolaisuus lahko.
Eiköhän tällä ole vieläkin suuri vaikutus keskustapuolueessa.
Minusta kaikki ääriliikkeet on vaarallisia.
Mutta millä saadaan kiellettyä kaikki uskonnot maapallolta.
Tässä ihailen USA:n lakia että siellä on uskonnonopetus kielletty koulussa. Niin pitäisi olla myös meilläkin.
Ei sitä utopiaa koulussa tarvita

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Esiin nostamasi ev.luth. uskonnon yhden ns. lahkon en mitenkään katso olevan verrattavissa ääri-islamistiseen jihdismiin.

Wikipedia tietää kertoa lestadiolaisuudesta yhteiskunnan poliittisissa kuvioissa seuraavasti; ”Lestadiolaiset äänestävät lähinnä keskustaa ja kokoomusta, sekä jonkin verran ruotsalaista kansanpuoluetta ja kristillisdemokraatteja, joiden arvopohjan monet heistä ovat perinteisesti katsoneet olevan lähinnä omaansa.”

Mitä ilmeisimmin uskonnollisuus ev-luth. parissa ei ole niin kiinteästi sidottu yhteenkään poliittiseen liikkeeseen kuin mitä islam on itse uskontona poliittisia piirteitä sisältävä. Esim. Iranissa puolueita on wikin mukaan; Yhdistynyt periaatteellisrintama (UPF) ja Laaja periaatteellisrintama (BPF). Vasemmisto tai reformistit (Eslah-Talaban) ovat samoin kahdessa puolueessa: Kansallinen luottamus ja uudistusten kansankoalitio (PCR) ja Reformistien koalitio. Kaikki näyttäisivät olevan uskontoon vahvasti aatteeltaan sidottuina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Näin varmasti on että Islami on ääriliike ja myös poliittinen. Mutta samaa on ollut myös tämä lestadiolaisuus, joka on vuosien saatossa vähän muuttunut.
Luin tuossa kirjan Taivas ja syli joka kertoo vaimon asemasta lestadiolais perheessä. Voin todetta että vaimo on elänyt ”orjan” elämää.
Keihoitan lukemaan kirjan.
Ei taida paljon poiketa muista lahkoista, eikä taida jäädä myöskään Islami kovin kauas tästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#10

Hei. Kiitos nimetönkin. Miksi käytät sanaa lahko? Me joko uskomme Jeesukseen Kristukseen; Tai; Sitten; emme usko. Ei siinä mitään lahkotteluita tarvita. Useinhan ihmiset ketkä lahkottelee; sillä sanallaan halveeraa heitä, kun heille ei ole kirkastunut; uskon todenmukainen; Pyhän Hengen työ; joka tapahtuu meidän jokaisen sydämessä. Näemmehän me sen toisessa ristin ryövärissä: Toinen jäi alas; toinen meni Jeesuksen kanssa katsomaan Isää; Ylös. Jokaisella meillä on tämä valinnan mahdollisuus vielä, kun elämme vielä: Armon aikaa, mutta kohta se voi jo loppua, koska tuo perkele on niin; kauhean käärmeissään. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

Hei. Kiitos sinä nimellinen nimetönkin. Voi Rakas sinua. Ihan kuin voisit sanoa että Jeesus Kristus oli ja on; uskonnoton. Nuo sinun puheesi tuntuvat vähän siltä. Jos sinä tunnustat Jeesuksen Kristuksen; Herraksesi ja Vapahtajaksesi ihmisten edessä; Sinä olet Häneen uskovainen ja kerran te” nillistelette” yhdessä siellä Taivaan kirkkaudessa. Ei perkeleellä ja hänen palvelijoillaan ole siinä; ”nokan koputtamista”. Iloitse ja riemuitse. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uura
Utelias
#3

Suomalainen kirjakauppa (Otava) ei myy Turvapaikka uutisissa -kirjaa (Asunta – Seppänen. 2020). Akateemisesta (Sanoma-konserni) en viitsinyt mennä kysymään. Oulun tapahtumista kertovan brittitutkijan kirjaa saa vain Amazonin kautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Itse olen tilannut teoksen suoraan ja lukenut sen. Kiinnostava, kannattaa tilata ja lukea.

Tilata voi alla olevan linkin kautta Kustannusyhtiö Kovasalta.

https://www.kovasana.fi/teokset#AsuntajaSeppanen-Turvapaikkauutisissa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tepXO
#4

En integroisi islamia terminä yhteen äärivasemmistolaisuuden kanssa. On toistaiseksi selkeää eritellä tulokasaatteen ja jo pesiytyneen vierasaatteen uhkien ja seurauksien kehitystä – ja flirttailua niiden kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Ei koko islam liike todellakaan käsitä yksinomaan äärivasemmistolaisuutta vaan islamiin kuuluva johadistinen liike. Onko kirjoitukseni luettavissa noin yleistävänä kuin sanot kommentissasi? En ainakaan itse tuota ajatusmaailmaa kannattava tai mieltävä. Onhan paljon arabimaita, joissa islam on pääuskonto, mutta eivät todellakaan hyväksy jihadismia. Netistä löytyy monia maita joiden poliittinen aatemaailma on lähestynyt länsimaista vapaata yhteiskuntaa monilta osin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Persujen tieteilyä. Kirjoittajan ainoa tietolähde on wikipedia, josta opiskelemiensa tietojen mukaan määrittelee ääri-islamin olevan äärivasemmistolaista. On nämä koomisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Heh ja kommentoijan kiinnostus näyttää aina olevan persut sekä hyökkäys ad hominem. Kannattaa varmaan tutkiskella niitä wikin lähdetietojakin, eikä kiellettyä ole tutkiskella lähemmin muutoinkaan netistä saatavia luettavissa olevia tietoja. Aina ei kirjoituksiin liitetä kaikkia lähdelinkkejä, joihin kirjoitukset perustuvat, kun niitä ei ole suoraan osaksikaan kopioitu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Kyse on vain siitä, että ehdotuksesi siitä, että jihadismi ja ääri-islam ovat yhtä kuin äärivasemmisto, on vaan niin helvetin typerä. Ja mutu perustelusi on naurettava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#18

Entäpä missä ovat omat perustelusi väitteellesi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#13

Hei. Kiitos nimetönkin. Arvelet; Ainoa tietolähde. Arvelen, ettei Sirpan ainoa tietolähde ole Wikip. Oletan, että hän on tarkkaan lukenut myös Raamattua, koska hän osaa tuoda esille niin ”kirkkaasti” Totuuden Sanaa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Lainaus: Jos väkivaltainen islamismi ei edusta islamia, miksi hyökkäys väkivaltaista islamismia vastaan tulkitaan aina hyökkäykseksi islamia vastaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000