Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Miten on Antti Lindtman demareissa syytesuojan kanssa?

Merkilliseltä vaikuttaa demarikansanedustaja Antti Lindtmanin hyökkäys eduskunnan antamasta syytesuojasta Mäenpäälle. Näin voinee tulkita hyökkäyksenä, kun lukee IL:n toimittaja Hanna Gråstenin kirjoitusta.  

Lindtmanin mielestä Mäenpään syytesuojan säilyttäminen oli poliittinen ratkaisu, koska Halla-aho ilmoitti perussuomalaisten estävän syyteluvan murtamisen jo ennen kuin perustuslakivaliokunta oli kuullut asiantuntijoita siihen liittyen.

IL:n kirjoituksessa todetaan Lindtmanin sanoneen mm. näin; ”Se tarkoittaa sitä, että jos Mäenpää olisi missä tahansa muualla kuin eduskuntasalissa tämän hyvin epäkunnioittavan ja vaarallisen lausuman esittänyt, häntä siitä olisi syytetty.”

Arvoisa Lindtman ja sopii tätä samaa myös kysyä medioiden toimittajilta, kohdellaanko esimerkiksi demarikansanedustajaa tai ylipäänsä vasemmistolaista aatesuuntaa edustavia samoin perustein, kun mielestäni sanottu paljon pahemminkin nettiympäristössä, eikä ole ainakaan uutisoitu syytettä nostetun oikeusistuimeen?

Onko meillä Suomessa kuitenkaan kaikille sama tasa-arvoinen lainsuoja? Monia poliittisesti värittyneitä oikeustuomioita on saatu sen sijaan lukea eri medioista ainakin PS-puolueen edustajien ja kannattajakunnan saamina tuomioina. Miksihän sama lainkäytäntö ei koske desimerkiksi demarikansanedustajaa tai ylipäänsä vasemmistoista aatemaailmaa edustavia? Onko Suomi oikeastaan demokraattinen ja tasa-arvoa toteuttava yhteiskunta? Tätä sopii kysyä ja ihmetellä päivä toisensa jälkeen.

Taitaa sopia tähän loppuun vanha sanonta ”Tasan ei käy onnenlahjat”.

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Reiska
#1

Vihervasemmistolla taitaa olla koskemattomuus.
He kun nuoleskelevat globalisteja ja kommunistista Euroopan unionia.
Mediakin on heidän puolellaan.
Sekin nuoleskelee globalisteja.
Kansallisvaltioiden tuhoajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Sirpakin. Se on meillä; jos palvelen perkelettä käyttäytymistavat ovat; melko rajattomat; vaan; jos haluan palvella Jeesusta Kristusta; haluan palvella Häntä; Hänen antamallaan Pyhällä Hengellä ja se Henki ohjaa ja tekee oikeat valinnat tekemisiini, ja ne ovat sikälikin oikeat, että säilyn; Taivaskelpoisena aina. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Niin Sirpa kun tätäkin näytelmää on tullut seurattua , niin ei ole muutaa voinut kuin ihmetellä !?! Ja nämäkin Antti Lindtmannin puheet /ajatukset mistähän oppikirjasta nekin ovat kotoisin ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demokraatti
Tyytyväinen
#4

Onko Suomi oikeastaan demokraattinen ja tasa-arvoa toteuttava yhteiskunta? Vastaus, kyllä on, ja maailman mittapuussa aivan kärkipäässä. Meillä toteutuu demokratia ja tasa-arvo aivan joka tasolla, ja siitä me suomalaiset olemme kiitosta saaneet harva se vuosi. Se, että iso joukko PS puolueen jäseniä ovat saaneet tuomiot vihapuheista ja kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan on yksi osoitus siitä, että demokraattisessa oikeusvaltiossa homma toimii. Rasisimi kitketään pois kovalla kädellä ja väärä kansallimielisyys tukahdutetaan. Pidetään yhdessä tiukasti kiinni oikeusvaltioperiaatteesta ja demokratiasta ja jatketaan samalla linjalla, vaikka välillä jotkut tahot siitä kimpaantuisivat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

No kun näytät olevan tuota mieltä, että onkin oikein, että vain PS:ää edustavia on tuomittu, kerrohan miksi vasemmistodemarit ovat saaneet syytesuojan paljon raskauttavimmista puheista/kirjoitteluistaan? Ainakin yksi on valtakunnan huipulla ja toinenkin kuntatasolla päättävässä elimessä? Nämä vain esimerkinomaisesti mainiten, sillä muitakin tapauksia löytyy.

Mielipiteesi on näin sivusta katsottuna poliittisesti vääristynyttä ja sortopolitiikkaa, jonka ei pidä kuulua demokraattiseen valtioon. Suomi ei siis ole demokraattinen tasa-arvoisuuden näkökulmasta katsottuna. Tämä on faktaa, vaikka muuta yritätte sieltä demareista esittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demokraatti
#10

Demokraattisessa oikeusvaltiossa oikeuslaitos ja sen koneisto tutkii tapaukset ja ryhtyy toimiin mikäli syytekynnys selvästi ylittyy. Näyttää siltä että PS tapauksissa tämä kynnys on saavutettu, joissain toisissa tapauksissa ei. Uskon vakaasti, että meidän oikeuslaitos osaa erottaa mikä on oikein ja mikä väärin.
Me kadunmiehet ja naiset voimme sitten näillä palstoilla taivastella sitä miten kauhean väärin maassa oikeutta jaetaan, kun kanssa sisaret ja veljet tuomitaan vihapuheista ja rasismista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Älä viitsi vääntää potaskaa. Kyllä kaikki on kiinni ensisijassa siitä mitä valtakunnansyyttäjä ajattelee poliittisin silmälasein. Tämä on käynyt vallan hyvin selville muutaman vuoden aikana. Poliisihan ensin katsoi ettei Mäenpää ole syyllistynyt rikokseen ja kuitenkin Toiviainen katsoi punaisten silmälasien lävitse noin olevan ja pani poliisit uudelleen ”töihin”. Kyllä poliittinen voima jyllää tätänykyä Suomessa myös oikeudellisesti katsottuna ja puntaroituna. Tuosta et sinäkään pääse mihinkään, kun otat ne punaiset silmälasit pois silmiltäsi.

Kerrohan miksi esim al-Taeeta ei ole vieläkään pantu oikeusistuimeen käsiteltäväksi hänen roimista rasismisista ja kansanryhmää koskevista kirjoitteluistaan? Entäpä Husu Husseinin kohdalla? Onko todellakin demarimaailmassa syytesuoja vasemmistoon lukeutuvilla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demokraatti
Iloinen
#16

Oikeuslaitos on puolueeton toimielin ja he katsovat jokaisen tapauksen kerrallaan ilman minkään värisiä laseja. Me näillä saiteilla voimme sitten saivarrella näitä tapauksia omien lasiemme takaa, ja olla asioista montaa mieltä. On kuitenkin hyvä, ettemme me ole päättämässä ja tuomitsemassa, koska juuri silloin ei demokratia, eikä oikeusvaltioperiaate toteutuisi. Annetaan oikeusoppineiden hoitaa nämä syyttämiset ja syyttämättä jättämiset, ja jos me rivimiehet ja naiset keskittyisimme vain jaskanpauhantaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kalifaatin vastustaja
#17

Perustuslaki suojaa osaltaan perussuomalaisia kansanedustajia lynkkauksilta niin kauan kun jaksamme äänestää persuja.

Esimerkkinä: Syytön Mäenpää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Nimimerkki Demokraatille luettavaa alla olevasta linkistä.

https://beta.oikeamedia.com/o1-139700

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#8

Ethän vaan ole kiihottuneessa tilassa?,kun syytät ainoastaan Perussuomalaisia”vihapuhe” rikoksista?,ja ethän vaan syyllisty”rasismiin”kun kohdistan vihasi Perussuomalaisiin?,ja ethän vaan syyllisty demokratian halveksimiseen?,kun syytät Perussuomalaisia väärästä kansallisuus mielisyydestä?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#11

Siis tuo edellinen kommenttini oli tarkoitettu nimimerkille Demokraatti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#12

Siis piti olla kohdistat,eikä kohdistan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

voi voi
#5

Voi nyyh kun muut kiusaa – uhriudutaan ja itketään pikku kuplassamme. Vanhat perinteiset käytöstavat osaamalla selviää ilman oikeudenkäyntejä. Se ei ole paljoa vaadittu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Mitäs vingut täällä? Nyyhkittääkö?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sanansaattaja
Iloinen
#9

Nimimerkki ” voi voi ” on täysin oikeassa. Asiat voi kertoa ja ilmaista niin monella tavalla ja ilman että loukkaa toista tai niin että joutuu sanoista vielä vastuuseen. Luulisi olevan helppoa esittää rakentavaa kritiikkiä ilman käräjäsaleissa istumista. Niin luulisi, mutta jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Totta kai voi kertoa monilla eri sanoilla, mutta suomenkieli on aina aatteesta johtuen ymmärrettävissä ihan kuten haluaa. Eihän Mäenpää sanonut puheenvuorossaan tarkoittavan mitään kansanryhmää vaan sanoi, että hallituksen esitys vieraslajeihin liittyen on väärässä kohtaa. Tuon on sitten ymmärretty tarkoittavan omiin aatteisiin sopien maahanmuuttajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Sananvapauteen kuuluu sekin ilmaisutapa, että joku voi loukkaantua. Näinpä itse näen Mäenpään tapauksessa käyneen, kun Toiviainen on loukkaantunut omien tulkintojensa tuotteena. Hänen ajojahtinsa kohteena ovat syytteissä olleet ja ilmeisesti tulee olemaan ps:läiset ja kd:t.

Ei tällainen oikeuslaitoksen toiminta ole, eikä vaikuta demokraattiselta. Muuten aina vain hullummaksi on menossa tämä meno, kun vihreät ovat saaneet tahtonsa läpi kansalaisten eriarvoistamiseen ja jakamiseen eri luokkiin, ”hyviin ja pahiksiin”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000