Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Mitä Orpo tarkoittaa hyvällä käytöksellä politiikassa?

17 kommenttia

Otetaan tähän aluksi Kunnallisalan kehittämissäätiön tuore kysely, josta käy selville kansalaisten luottamus poliittisiin päättäjiimme. Tuosta kyselyn, jonka toteutti Kantar TNS Oy, tuloksista kertoo lähemmin IL. IL:n kirjoituksen mukaisesti;

”Kyselyn mukaan 48 % vastaajista ei tunne luottamusta kotikunnan päättäjiin ja prosentilla enemmän on epäluottamusta myös valtakunnallisiin päättäjiin.” 

Ja kun mennään suuremman luokan päätöksiin eli EU-päätöksiin, niin ”Prosentit vajoavat mitä suurempiin päätöspiireihin mennään, sillä vain 33 % kertoo luottavansa EU:n päättäjiin – epäluottamusta EU-tason päättäjiin kokee jopa 58 % vastaajista.”

Kun kyselyn mukaan kotimaan kansallisiin päätöksiin kansalaisten luottamus politiikkoihin on melkein 50 prosenttiyksikön luokkaa epäluottamuksen tasolla, niin eipä ole kehumista. Vielä suurempaa epäluottamusta on havaittavissa EU:n päätöksiin, jonka pitäisi herättää eduskunnan päättäjät ajamaan oman maamme etuja rohkeammin, eikä Tuppuraisen tavoin laita etusijalle kaikki muiden maiden kansalaiset kuin oman maan (Tuppurainen;”Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista.”). Sen lisäksi, että verorahojamme velkarahan lisäksi kipataan muiden maiden hyväksi ilman taloudellisia perusteluja, käydään jokseenkin likaista poliittista peliä erilaisilla ulostuloilla, joilla yritetään mustamaalata poliittista vastustajaa. Likaista pelin politiikkaa harjoittaa myös Kokoomus, vaikka toisaalla yrittää Orpo muuta selitellä. Tästä esitän vain yhden räikeänpuolueisen esimerkin, jolla ei faktojen kanssa pidä olla mitään tekemistä.  

Esimerkki Kokoomuksen taholta julkituotuina likaisen pelin politiikasta kirjoittaa IL eri twitter viesteihin liittyen;

Kokoomuksen euroedustaja Petri Sarvamaa lähetti Twitterissä kitkerät terveiset perussuomalaisille.

– Hei, persut, viaton kysymys: Meneekö Washington DC:ssä nyt kuten pitäisi mennä? Mikä on poliittisen johtajan vastuu demokratiassa? Kysyn teiltä, koska niin kovin moni teistä on vuosien varrella tehnyt minulle selväksi, että Trumpin kansankiihotus on hyvä juttu, Sarvamaa kirjoittaa.”

Myös Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kuittasi Sarvamaan sanomiset tykkäämällä tämän viestistä.”

”Tässä on kyse siitä, että demokratiaa ja oikeusvaltiota joko puolustaa tai ei puolusta. Sama koskee kaikkien puolueiden kannattajia. Myös vasemmistossa ja vihreissä on esiintynyt ääriaineksia, mutta persut ovat julkisesti ihailleet Trumpin toimia. Poliittisilla johtajilla on iso vastuu, Sarvamaa jatkoi.”

Kokoomuksessa Sarvamaa sekä Orpo kuten myös demarien edustaja Aki Linden eivät näytä ymmärtävän tai halua tuoda esiin ymmärtävänsä, että perussuomalaisista jotkut edustajat ovat kannattaneet joitakin toisen mantereen presidentti Trumpin poliittisia päätöksiä USAn talouteen liittyen. Ei tarvitse kannattaa ja hyväksyä kaikkea mitä toisen maan presidentti/politiikot tekevät. Eikä suinkaan heidän esiintymistaitojaan. Kannattaisi myöskin mietiskellä kuinka syvälle meidän medoiden tarvitsee tunkeutua toisen maan sisäisiin asioihin ja henkilöiden tekemisiin ylipäänsä. Toki, jos halutaan saada aikaan hysteriaa, niin toki silloin pitää uutisoida YLEn tavoin toisen mantereen presidentistäkin milloin mistäkin esiintymisistä ja tekemisistä ja pävittäin vuosien ajan. Onko se viisasta vai jotain muuta?

Edellä olen nostanut esiin vain yhden esimerkin Kokoomuksen harjoittamasta poliittisesta yrityksestä mustamaalata eri medioiden tavoin perussuomalaisia. Miten pitäisi suhtautua muutoin kuin populistisena ulostulona Kokoomuksen puheenjohtaja Orpon IL:ssä esitettyyn lausumaan, kun Orpo näyttää todenneen; 

”Populismi houkuttelee monia poliittisia päättäjiä. On helppo tarjoilla yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. Viholliskuvan maalaaminen tai toisen motiivien arvailu on keino saada poliittinen vastustaja huonoon valoon. Me emme tähän kilpaan osallistu. Meidän tehtävämme on maltillisuuden, faktojen ja hyvän käytöksen puolustaminen.”

Mitä ovat Orpon mukaan helpot yksinkertaiset vastaukset monimutkaisiin kysymyksiin? 

– viholliskuvan maalaaminen esim. perusuomalaisista ilman faktaperustelua?

– toisen motiivien arvosteleminen eli turvapaikanhakemisen perusteiden arvosteleminen on rasismia, niinkö?

Juuri em. keinoja käyttäen Kokoomus ja Orpo esittivät rasismisyytöksiä PS-puoluetta kohtaan esim. 2015 syksyn turvapaikkahakemusten tulvaan ja yrityksenä saada poliittinen vastustaja huonoon valoon. Noin teitte Orpo, vaikka on todettu turvapaikkahakemuksista enin osa olleen perustetta vailla. Tuon piti olla tiedossa jo ennalta, kun hyväksyitte sisäministerinä ollessanne vastoin schengen-sopimusta (vapaaehtoinen hakemusten käsittely) maahamme tulon Ruotsin kautta, joka maa on ollut turvallinen 2015-2016. 

Petteri Orpo, lopuksi IL:ssä esittämäänne toteamukseen eli siihen, ettei mukamas Kokoomus ryhdy viholliskuvan maalaamiseen tai toisen motiivien arvailuun, joilla on keino saada poliittinen vastustaja huonoon valoon. Me emme tähän kilpaan osallistu. Meidän tehtävämme on maltillisuuden, faktojen ja hyvän käytöksen puolustaminen.

Kuitenkin olette juuri tuollaiseen populismiin ryhtyneet ja se on harjoittamaanne vääränlaista poliittista peliä. Siis katteetonta selittelyä, Kokoomus johdollanne on harjoittanut ja näyttää harjoittavan juuri poliittisten vastustajien huonoon valoon saattamista edelleen. Maltillisuus, faktojen puute ja hyvän käytöksen tavat ovat hakusessa. Ei olekaan ihme, että gallup-kannatus on laskenut ja näyttäisi olevan laskusuunnassa.

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
#1

Kokoomus on putoamassa omaan kepuluokkaan. Jos Suomessa tarvitaan viherkommareita, niin se on jo hoidossa, ei siihen enää kokkareita tarvita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#11

Onko Orpon lähtölaskenta jo alkanut…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Orpo
Utelias
#17

Orpo on niin oikeassa. Esimerkkä voitte ottaa ja taisipa olla vihjettäkin teidän suuntaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#2

Sanoisin että tässä Trumpin vedossa kotimaan politiikkaan on kyse vaalikampanjoinnin alkamisesta mediassa. Aina vahva merkki siitä on Helsingin Sanomien muuttuminen vähäksi aikaa vaalivaikuttamisen välineeksi. Itse luen ja kommentoin HS juttuja paljon. Kommentointi on normaalisti vapaata mutta välillä se otetaan joksikin aikaa ns. haltuun ja valjastetaan sekin vaalivaikuttamiseen ja muutaman kuukauden ajan HS kommenteissa kauhistellaan kamalia persuja ja kaikki muu moderoidaan pois. Vaalien jälkeen tilanne taas palaa ennalleen. Toiminta on mielestäni JSN ohjeen vastaista jonka mukaan yleisön kommentointi on selvästi erotuttava toimituksellisesta aineistosta. Sitähän se ei ole jos vain kommentoinnin ohjeet lukemalla selviää että myös kommentointosio on toimituksellusta sisältöä ja siis tavallaam feikkiä. Fiksua sinänsä olla 95% ajasta puolueeton ja satsata sen 5% sitrn että se tuntuu, esim. vaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mahtoiko Orpo viitata Oulun valtuuston kokouksen tapahtumiin?.
Siellä ei aivan puhetyyli ollut asiallista.
Eikä se ole aina eduskunnasakaan asiallista, kun puhemies joutuu huomauttaa puheen sopivuudesta.

Eikä tainnut myöskään Trumpin puhe mennä perille kuulijoille, vaan tulkitsivat puheen että nyt lähdetään ”vallankaapaukseen” jota se taisi olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Ei kannata arvailla mitään, kun Orpo ei ole tuohon viittaavaa sanonut. Kyllä IL:n mukaan kyse on juuri PS:stä, eikä Oulun tapahtumilla ole mitään tekemistä PS:n kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Ex-puhemies ja nykyisin PeV:n tuuraajapuh.joht. Rinne näyttää olevan jopa astetta kovempi poliittisen vastustajapuolueen mollaamisessa, kun väittää perussuomalaisissa olevan vihaa lietsovaa ääriainesta.

Voiko meitä kansalaisia edustaa tuollainen edustaja eduskunnassa lainsäätäjänä, joka heittelee perustelematonta väitettä YLE:n sivuilla painettuna tekstinä?

https://yle.fi/uutiset/3-11729887

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Halla-aholta erittäin hyvä kommentti Rinteen ala-arvoisesta ulostulosta. (edellä olevasta linkistä)

”Kun puhutaan vastakkainasettelun välttämisestä ja luottamuksesta kansanvaltaisiin instituutioihin, niin pidän aika huolestuttavana sitä, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja kyseenalaistaa laillisia tavoitteita laillisesti edistävän oppositiopuolueen legitimiteetin ja vihjailee, että kyseinen puolue ja sen puoli miljoonaa äänestäjää edustaisivat jonkinlaista ääriliikettä, Halla-aho sanoi Uutissuomalaiselle päivällä.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Rinne on yhtä vaarallinen Suomen kansalle.Kuin Paul Ausserleitner:in nimeä kantava hyppyrimäki Pisochowenissa,oli aikanaan mäkihyppääjille.Ja rinteestähän on tässä jälkimmäisessä
kin kysymys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#8

Puhun niin totta kuin osaan. Tähtenä kokoomusmedian asiantuntijana käyttämä politiikan tutkija Johanna Vuorelma Tampereen yliopistosta.

Näyte US 8.1.2021: ”Tilanne on Vuorelman mukaan aika hurja, kun sitä vertaa edellisiin kuntavaaleihin vuoteen 2017, jolloin PS keräsi 8,8%:n kannatuksen sen jälkeen, kun puolue oli hajonnut edeltävän kesän puoluekokouksessa kahtia.”

Totuus on kuitenkin toisenlainen kuin mitä Vuorelma väittää. Kuntavaalit olivat 9.4.2017 ja niissä PS:n kannatus putosi. Syynä oli Soinin meno 2015 Sipilän hallitukseen takkiaan kääntämään ja kaikki vaalilupauksensa pettämään.

PS:n puoluekokous sitten taas oli runsaat kaksi kuukautta myöhemmin kesäkuussa 2017, jossa Soinin klikki sai ansaitsemansa kohtelun ja Halla-aho valittiin puheenjohtajaksi.

Hurraa Tampereen yliopisto, hurraa politiikan tutkimus ja hurraa tutkija Johanna Vuorelma. Keep on rockin’.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirpa Abdallah
#9

Asia on juuri noin kuin esität PS:n kannatuksen laskusta johtuneen syyn olleen kuntavaalissa 2017. Soinin johdolla PS menetti kannatusta Sipilän hallituksen poliittisista päätöksistä johtuen, sillä ne eivät noudattaneet PS:n hallitusohjelmaan kirjattuja toimia, etenkin mikä liittyi turvapaikkapolitiikkaan. Sipilän hallitus avasi kutsulla kaikki maamme rajat. Toisin olisi voitu menetellä ihan laillisin perustein. Tulijoiden laukunkantajaksi Orpo laittoi jopa varusmiehiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#14

Mitä Orpo tarkoittaa , hyvällä käytöksllä politiikassa ?!? Mikä osuus oli orpolla / spilällä , oppositiolla ,silloisen hallituksen hajottamisella ?! Missä Timo , kumppaneineen hyppäsi sipilän / orpon kelkkaan ?!? En ole tähänpäivään mennessä vielä , ymmärtänyt , Timon ja kuppaneitten , kuprua !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Eiköhän Timon ja kumpp. tekoon, Sipilän ja Orpon ”siipien suojaan” liittymiseen, kuulu tietty vallanhimon tyydyttäminen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirpa Abdallah
#10

Piti muuten vielä tarkistamani Politicosta mikä oli PS:n kannatuslukema vuoden 2017 alkupuolella, siis ennen kuntavaaleja. Näytti olevan n. 9 prosentin luokkaa, joten aika hyvin vastasi tuolloin PS:n kannattajakunnan lukemaa myös kuntavaalien tuloksena.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Valheen kaikella voimalla
#12

Kyllähän se luottamuspula tulee ihan hallituksen omista puheista ja teoista johtuen.
Mitä tulee populismiin niin suurinta populismia on viime vuosina ollut persujen mollaaminen ja presidentti Trumpin haukkuminen ja jopa nimittely kritiikin nimissä. Kovaa on peli Amerikassa, eu:ssa ja täällä Suomessakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

https://www.youtube.com/watch?v=nhcu2bXdp00
Peltokangas puhuu kyllä asiaa, mutta onko asialista esiintymistä?. Minusta ei sovi kansanedustajalle
Eikö Mauri tiedä että kommunistinen puolue on ollut suomessa jo yli 100 vuotta ei ole mikään uusi asia.
Suojeluskunat on laskettu joskus fasimia kanttavaksi järjestöksi.
Lapuan liikehän sitten muiliitti kommareita ja posito jopa eduskunnasta.
Ja tätä liikettä ihannoi ainakin yksi PS:en nainen julkisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

”On helppo tarjoilla yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin.” Orpopojalle tiedoksi. Ei kannata tehdä yksinkertaisesta ratkaisusta monimutkaista kysymystä.
2015 olisi Orpopojan pitänyt panna rajat kiinni. (Orpo selitti ettei pysty, koska kv-sopimukset, vainottujen auttaminen, jne…) Ei mennyt kuin muutama kuukausi ja Ruotsi pani rajat kiinni.
Viime talvena rajat olisi pitänyt panna kiinni koronan vuoksi. Hallitus selitti ettei pysty, koska ei koske Suomea, kausiflunssa, laumasuoja… Rajat on pantu kiinni sen jälkeen (myöhässä) jo pari kertaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000