Olihan taas eilinen eduskunnan kyselytunti sellainen jota ei soisi koskaan kuulevan, eikä näkevän. Oppositiosta esitettiin hallituspuolueen ministereille hyvin selväsanaisia kysymyksiä, mutta kuinka ollakaan vastaukset olivat asian vierestä. Ei siis vastattu itse kysymykseen. Tällainen poliittinen käyttäytyminen ei ole hyväksi politiikan uskottavuudelle ja siten ei sovi hämmästellä eikä ihmetellä kun äänestäminen ei eri vaaleissa huvita kansalaisia. Miksi äänestää, kun ei saa edes kunnon vastauksia kysymyksiin? Toinen ihmettelyä herättävä asia on se, kun oppositiopuolueiden edustajat saavat esittää kysymyksiä hallitukselle, vaikka tämä kyselytunti kaiketi pitäisi olla etupäässä oppositiolle annettua tilaisuutta saada selvyyttä hallituspuolueiden toiminnasta ja päätösvallan käytöstä.

Yksi esimerkki eilisestä keskustelusta, jossa hallituspuolue sdp:n edustaja Antti Lindtman (tavanmukaisesti syyttelevä osapuoli oppositiota kohtaan) esitti jälleen kerran syyttelyn PS:n kahta edustajaa kohtaan Kreikan tukipaketista, jossa todellakin ”paikattiin” pankkien pelastamista. Tämä Lindtmanin mainitsema tukipaketti oli jatkoa sille ensimmäiselle Kreikan tukipaketille joka myönnettiin Kataisen (kok) hallituksen valtiovarainministerinä toimineen Jutta Urpilaisen (sdp) toimineen allekirjoittamana mainittu 1. tukipaketti, johon saatiin Urpilaisen paljon kehumat vakuudet. Tuolla tukipaketilla nimenomaan pelastettiin ainakin saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja Kreikan veloista. Sen sijaan Sipilän hallituksen Kreikan tukipaketeissa kysymys oli enemmänkin noiden vanhojen tukilainojen uudelleen järjestelemisistä.  

Miten Lindtman saikin käännettyä esittämänsä syyttelyn PS:n edustajiin? Ihan siitä syystä, että muisteli edellisen hallituksen toimia ja jätti muistamatta mitä oma puolueensa oli tekemässä alunperin Kreikan tukipakettien kanssa. Sitä paitsi PS:n edustajan alkuperäinen kysymys ei liittynyt suinkaan Kreikan tukipakettiin vaan elpymispakettiin ja siihen miten jotkut jäsenmaat tukevat suoraan omia vähävaraisia kansalaisiaan sähkökuluihin. 

Lindtmanin syytteleminen on luettavissa pöytäkirjasta; ”Vaikka on semmoinen sanonta, että sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, niin en kyllä nyt malta olla muistelematta, että ne rahat, joita edustajat Tavio ja Mäkelä lähettivät Kreikkaan, [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei pidä paikkaansa!] käytettiin pankkien pelastamiseen. [Vasemmalta: Kyllä!] Näitä rahoja ei käytetä pankkien pelastamiseen.”

Lindtman näyttää elvytyspaketin kohdallakin unohtavan mistä johtuu se, että jäsenmaista suurimmat velalliset saavat lahjarahana elvytyspaketista mahtavan määrän (nimenomaan Marinin hallituksen hyväksynnällä). Ettei vain tuolla lahjarahasummalla olisi kytköstä näiden jäsenmaiden pankkivelkojen kanssa? Joka tapauksessa Lindtmanin ja demareiden ylipäänsä vanhojen asioiden kaiveleminen ja niistä syyttelyn esittäminen muutamaa edustajaa tai yhtä puoluetta kohtaan on valheellista politikointia, sillä kaikki hallituspuolueet edustajineen ovat kaikkien päätösten hyväksyjinä (enemmistöhallitus). Yksittäiset edustajat, eikä yksi puolue voi olla yksin syypää tehtyihin päätöksiin. Tämän voisi myös Lintman tunnustaa itselleen, kuten myös koko demareiden puolue.

En malta olla sanomatta omaa tekemääni huomiota demarien suunnalta tulevista jatkuvista syyttelyistä. Aiempina vuosina ne tulivat melkein pääsääntöisesti myös edustaja Pia Viitasen suulla esitettyinä. Tämä hallituskausi tältä osin on näyttäytynyt hieman toisenlaiselta, mutta kylläkin jokseenkin aina tulevat demareiden puolelta.