Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Suomi toimii

Televisiosta tuli tänään perjantaina Evakko-elokuva. Lähdettiin pois kotoa hevoskärryillä ilman tietoa minne päädytään. Äidin helmoissa mukulat, matkassa mukana nautakarja, jokunen kattila ja vaatenyytit. Isosisko jäi jonnekin lottakomennukselle, isoveli taistelemaan vihollista vastaan. Isä poltti kotitalon, koulun ja koko kylän, ettei vihollinen niistä hyötyisi. Piti sopeutua uuteen paikkakuntaan, surra kaikki kuolleet ja aloittaa alusta. Suomi toimi.

Elokuvan jälkeen seuraa jokapäiväinen koronaviruslähetys. Haastatellaan nuorta rouvaa. Poikkeuksellista on, koska vanhempi lapsista ei olekaan päivähoidossa eli kotona on kaksi pientä eikä pääse kivoihin kahviloihin eikä ravintoloihin syömään. Opiskelija miettii pääsykoeasioita. Terveys huolettaa toista ohikulkijaa, hengityssuojainkin on kasvoilla. Suomi toimii.

Ennen oli ennen, nyt on nyt. Silti voimme oppia sitkeyttä, mukautumista ja itsekuria edellisiltä sukupolvilta. Tilanne on vakava, mutta on se ollut vakava aiemminkin. Ihmisellä on uskomattomia voimavaroja ja suomalainen on joskus parhaimmillaan silloin kun kaikki vaikuttaa mahdottomalta.

Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin avasivat koronakriisin keskellä Suomi toimii-kampanjan.

Voimia viikonloppuunne.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Voimiapa hyvinkin , voimia !!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Sannakin. Niin; Rakkaani. Toimi silloin; toimii nyt: Emmekä ole kyseiseen mieheen pettynyt; myöskään nyt. He turvasivat Elvään Jumalaan, ja meilläkään ei ole; eikä tarvitse,- ollakkaan muuta turvaa ja apua. Sanoohan Hän itse: Ilman minua; te, ette, voi; mitään tehdä, ja vielä: Minä olen sisällisesti teissä; ettekö, sitä huomaa? Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Eikä ollut muuten silloin 1939 noilla Evakoilla älykännyköitä,mitä olisivat räplänneet.Ja lähestulkoon kaikki asevelvollisuusiässä olevat,sekä sen lisäksi vapaaehtoiset nuoremmatkin miehet.Olivat Isänmaata puolustamasssa,eivätkä lähteneet,ja jättäneet Isänmaataan Vihollisen valloitettavaksi!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Tuli tosiaan huomioitua, että ihan joutuu KAHTA lasta hoitamaan. Luultavasti vesi tulee ja menee putkea pitkin, talo lämpiää kaukolämmöllä, liesi, sekä uuni toimii sähköllä? Ruokaan on tarvikkeita, oman ja läheisten hengen lähtökään ei ole jatkuvasti vaanimassa.
Vertailu kuvastaa kuinka kaikki on suhteellista. Kyseinen äiti katsoi asiaa tietenkin oman kokemuksensa perusteella. Kuvaa vaan sitä seikkaa, että suhteellisen mitättömästäkin asiasta tulee ongelma.
Olisikin hyvä ryhtyä, ainakin varovasti miettimään, että mitäpä jos tämä mailma ei enään, ainakaan ihan heti, palaa siihen tilaan missä oltiin vielä tammikuussa 2020?
Jospa vaikka ”koulutuksen kunnianpalautukseen” pitää liittää myös niiden Ukrainasta ja Thaimaasta haalittavien ”erityisosaajien” tehtäviin liittyvä koulutus?
Vielä Tammikuussa välttämättömiksi todettujen ulkomailta tuotavien kokkien pulasta ei puhuta enään mitään. Oliko tuo se airut, joka kertoo ”rakenteellisesta muutoksesta”?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Tammikuuhun emme palaa, ja pian toivomme, että emme palaisi edes menneeseen huhtikuuhunkaan. Monet taudit ovat historiassa tainnuttaneet ihmiskuntaa, mutta kaikista on toivuttu, kuten tullaan toipumaan koronastakin. Koronavirus on varsin yksinkertainen luonnon tekele, että ihmiskunta pääsee siitä eroon ennen tulevaa juhannusta. Superpitkätkin tartuntaketjut tulevat tiensä päähän varmuudella, ja ensi hätään on jo olemassa rokotteita, joilla puolustusmekanismi käynnistyy ennen taudin rajumpaa puhkeamista, kunhan oireelliset pääsevät ajoissa hoitoon. Kyse on siis kehon oman puolusmekanismin manipuloinnista, viruksen tappaminen tuskin onnistuu ilman että siitä ei olisi seurauksia myös ihmiselle itselleen. Kehon kemiallisen immuniteettireaktion aiheuttamaa kuumetta on normaalisti helppo hallita, jos vain halua riittää. Kuume on kuitenkin toinen merkki ja seuraus kehon oman puolustumekanismin heräämisestä, joten se kuuluu asiaan, siis se ei ole sairaus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000